Petri Paavolan väärä opetus Jerusalemin temppelin sijainnista

Paavola on TAAS julkaissut virheellisen kirjoituksen Jerusalemin temppelin sijainnista "Juutalaisten todistus temppeli Daavidin kaupungissa". Älkää uskoko Paavolaa, koska hänen kirjoituksessaan on paljon ilmiselviä virheitä.

Paavolan puheet siitä, että temppeli olisi ollut temppelivuoren etelärinteellä ovat täysin ristiriidassa Josefuksen kirjoitusten kanssa. Josefus sanoi temppelin olleen vahvan kukkulan päällä "upon a strong hill". Tällä sivulla Josefus kertoo vuoren huipun tasoittamisesta ja siellä olleista temppelirakennuksista.

https://lexundria.com/j_bj/5.184-5.247/wst

Paavola väittää, että temppelivuorella olisi ollut roomalaisten Legioona. Tämä ei pidä paikkansa. Siellä oli yksi kohortti ja legioonan muut osat olivat mm. Kesaresassa ja Syyriassa. Vasta 130-luvulla Bar Kohvan kapinan jälkeen Jerusalemiin tuli kokonainen legioona, jonka nimi oli X Fretensis. mutta Jeesuksen aikana siellä ei sellaista ollut. Paavolan puheet kymmennennestä legioonsta ovat väärät.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Legio_X_Fretensis
93525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Temppelivuoren etelärinne on liian jyrkkä ja ahdas, jotta sinne voisi rakentaa temppeli. Rinteen juurella on Gehenan laakso, jonka on tasaista maata ja teoriassa temppeli voitaisiin sinne rakentaa, mutta sekin alue on liian ahdas. Gehenan laaksossa oli kaatopaikka, jossa poltettiin roskia, joten temppeli ei tietenkään ole voinut olla palavien roskien vieressä.

Temppeli ei ollut Daavidin kaupungissa vuoren etelärinteellä, kuten Paavola virheellisesti väittä vaan vuoren huipulla, mikä on myös tiedemiesten konsensus. Tämä historian tutkimuksen selvittämä totuus ei mihinkään muutu: https://en.wikipedia.org/wiki/Siege_of_Jerusalem_(70_CE)

Paavolan opetusta asiasta voi luonnehtia sensaatiohakuiseksi humpuukiksi, jonka esittämät väitteet ovat ristiriidassa historian tutkimuksen ja myös Raamatun kanssa.

Äänestä
  • Tiedetään, että Jerusalemissa ja sen sutuvilla on ollut historian saatossa maanjäristyksiä, jotka varmasti ovat myös muokanneet maastoa. Raamattu itsekin kertoo maanjäristyksistä. Jeesuksen kuollessakin maa järisi.

    Matt. 27:51
    temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat

    Joitakin tiedettyjä järistyksiä:

    31 eKr. tapahtui Juudean maanjäristys : episentrumi Jordanin laaksossa, magnitudi vähintään 7; yksi suurimmista 2000 vuoteen. Josephus Flavius ​​kirjoittaa 30 000 kuolleesta ihmisestä. Vahingoitti Emmausta ja Stratonin tornia ( Herodes Suuri nimesi uudelleen Caesareaksi ).

    26–36 jKr. Kuolleenmeren geologisista kerroksista ja roomalaisista lähteistä tunnistettu maanjäristys, joka voi olla sama kuin evankeliumien mukaan tapahtuneen ristiinnaulitsemisen aikana.

    V. 808 ja 846 maanjäristys vaikuttaa Jerusalemiin. Kalliokupoli vaurioitui vakavasti.

    V. 1015 Kalliokupoli romahti maanjäristyksen vuoksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_earthquakes_in_the_Levant

    Alue on siis suurella todennäköisyydellä näyttänyt erilaiselta ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tiedetään, että Jerusalemissa ja sen sutuvilla on ollut historian saatossa maanjäristyksiä, jotka varmasti ovat myös muokanneet maastoa. Raamattu itsekin kertoo maanjäristyksistä. Jeesuksen kuollessakin maa järisi.

    Matt. 27:51
    temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat

    Joitakin tiedettyjä järistyksiä:

    31 eKr. tapahtui Juudean maanjäristys : episentrumi Jordanin laaksossa, magnitudi vähintään 7; yksi suurimmista 2000 vuoteen. Josephus Flavius ​​kirjoittaa 30 000 kuolleesta ihmisestä. Vahingoitti Emmausta ja Stratonin tornia ( Herodes Suuri nimesi uudelleen Caesareaksi ).

    26–36 jKr. Kuolleenmeren geologisista kerroksista ja roomalaisista lähteistä tunnistettu maanjäristys, joka voi olla sama kuin evankeliumien mukaan tapahtuneen ristiinnaulitsemisen aikana.

    V. 808 ja 846 maanjäristys vaikuttaa Jerusalemiin. Kalliokupoli vaurioitui vakavasti.

    V. 1015 Kalliokupoli romahti maanjäristyksen vuoksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_earthquakes_in_the_Levant

    Alue on siis suurella todennäköisyydellä näyttänyt erilaiselta ennen.

    Maajäristyksillä ei ole tässä asiassa mitään olennaista vaikutusta.

    Äänestä

Paavolalla on sairaanloinen tarve puhua jankuttaa jatkuvasti tätä asiaa. Hän ei pääse sen asian yli, että oli väärässä.

Äänestä

Saulusmedian kanavalla on hyvä video nimeltä Jeesuksen risti ja Golgata. Nythän on juutalaisten pesach meneillään, joten sopii hyvin katsottavaksi.

Perehdyin itse aikanani tähän Golgatan sijaintiin (ihan kahden raamatun ja Herrani kanssa) ja aloin tulla siihen tulokseen, että Golgata onkin saattanut sijaita Öljymäellä. Aloin etsiä netistä, löytyisikö sieltä tukea sille käsitykselle, mutta löysin tasan yhden videon Youtubesta, joka opetti samoin. Laitoin aiheesta Paavolallekin viestin ja toivoin, että hän tarttuisi aiheeseen. En tiedä, onko hän sen takia aiheeseen ottanut kantaa vai ihanko muista syistä. Sittemmin aiheesta on kuitenkin alkanut löytyä muitakin videoita. Tutkijat alkavat kallistua sen kannalle, että Öljymäki saattaa olla oikea Golgatan sijainti.

Äänestä
  • Saulus Median kanavilla ei ole mitään hyviä videoita.

    Paavolan teoria siitä, että Golgata olisi ollut Öljymäellä on väärä. Oikea paikka on ns. Puutarhahauta, joka sijaitsee Temppelivuoren korkeimmalla kohdalla temppelistä katsottuna pohjoiseen. Sieltä on löytynyt ristinnaulitsemisen paikka ja kallioon hakattu hauta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saulus Median kanavilla ei ole mitään hyviä videoita.

    Paavolan teoria siitä, että Golgata olisi ollut Öljymäellä on väärä. Oikea paikka on ns. Puutarhahauta, joka sijaitsee Temppelivuoren korkeimmalla kohdalla temppelistä katsottuna pohjoiseen. Sieltä on löytynyt ristinnaulitsemisen paikka ja kallioon hakattu hauta.

    Kalliohauta on jo todettu ajaltaan vääräksi.

    Erittäin outoa olisi se, jos Golgata olisi ollut pohjoisessa, varsin kaukana Moorian vuoresta, joka on Aabrahamista asti ollut tärkeä paikka Jumalalle.

    Raamattu myös kertoo, että Jumalaa rukoiltiin Öljymäellä:
    2. Sam. 15:32 Daavid oli tullut vuoren laelle, jossa Jumalaa rukoiltiin

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juutalaiset kapinoivat Jerusalemissa 40 jKr. ja jälleen 60 jKr. Bar Kochvan kapinassa. Näissä kapinoissa Jerusalem tuhoutui ja uudelleen rakennettiin roomalaiseksi kaupungiksi. Lisäksi maanjäristykset ovat muokanneet kaupunkia.

    Kalliohauta taas on ajoitettu 7. ja 8. vuosisadalle ennen Kristusta eli satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa. Israelilaiset arkeologit ovat näin sanoneet Kalliohaudasta, kertoi eräs juutalainen matkaopas. Raamatun mukaan Jeesus kuitenkin haudattiin uuteen hautaan. Kalliohauta siis ei ole aito Jeesuksen hauta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olet väärässä.

    Ensimmäinen kapina oli vuosina 66-70 jaa. Toinen kapia ns. Bar Kohvan kapina oli 130-luvulla jaa.

    >>Kalliohauta taas on ajoitettu 7. ja 8. vuosisadalle ennen Kristusta<<

    Tällaisia puheita ei kannata uskoa. Ei ole olemassa mitään metodia ajoittaa kiviluolaa näin kauas historiaan. Luolasta on löytynyt yksi kuvakirjoitus, jonka fonttien perusteella on tehty ajoitusarvauksia, mutta siinä on ajoituksessa on paljon epävarmuutta.

    Puutarhahaudan kiveen hakatusta metallitangosta on tehty myös tutkimuksia ja se on voitu havaita olevan samaa metallia, mitä roomalaiset käyttivät ensimmäisella vuosisadalla rakennuksilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Juutalaiset kapinoivat Jerusalemissa 40 jKr. ja jälleen 60 jKr. Bar Kochvan kapinassa. Näissä kapinoissa Jerusalem tuhoutui ja uudelleen rakennettiin roomalaiseksi kaupungiksi. Lisäksi maanjäristykset ovat muokanneet kaupunkia.

    Kalliohauta taas on ajoitettu 7. ja 8. vuosisadalle ennen Kristusta eli satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa. Israelilaiset arkeologit ovat näin sanoneet Kalliohaudasta, kertoi eräs juutalainen matkaopas. Raamatun mukaan Jeesus kuitenkin haudattiin uuteen hautaan. Kalliohauta siis ei ole aito Jeesuksen hauta.

    Sinulla on todella huonot tiedot Golgatasta ja myös Puutarhahaudasta.

    Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän asiasta, koska se on hyvin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinulla on todella huonot tiedot Golgatasta ja myös Puutarhahaudasta.

    Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän asiasta, koska se on hyvin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Kerroin sen, mitä juutalaiset oppaat ovat saaneet paikallisilta arkeologeilta tietää. He opastavat turisteja Jerusalemissa ja saavat arkeologeilta ym. tietonsa, jotta osaavat kertoa kaupunkinsa asioista turisteille. Ja juutalaisten arkeologien tulos on se, että puutarhahauta ei ole Jeesuksen aikainen, vaan tehty satoja vuosia aiemmin. Myös muut laittamani tiedot olivat peräisin paikalliselta Jerusalemin oppaalta.

    Äänestä

"Petri Paavolan väärä opetus." Entä sitten?
Maailma on täynnä oikeaa ja väärää.

Mikä on väärää, sen ohi voi vain kävellä,
Heippa, taas!

Äänestä

Golgata sijaitsi Öljymäellä, Jerikon tien varrassa, ettekö sen vertaa tunne Kirjoituksia?
Sanan lukeminen ja Pyhän Hengen opetus antavat ymmäryksen!

Äänestä
  • >>Golgata sijaitsi Öljymäellä, Jerikon tien varrassa, ettekö sen vertaa tunne Kirjoituksia?<<

    Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    >>Golgata sijaitsi Öljymäellä, Jerikon tien varrassa, ettekö sen vertaa tunne Kirjoituksia?<<

    Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

    Eihän sinulla ole edes Raamattua. Sanan tuntemuksesi on vain kuulopuheiden ja netin juttujen varassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eihän sinulla ole edes Raamattua. Sanan tuntemuksesi on vain kuulopuheiden ja netin juttujen varassa.

    Raamatussa ei ole missään sellaista tietoa, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varrella.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Raamatussa ei ole missään sellaista tietoa, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varrella.

    Raamatun mukaan Golgata sijaitsi tien varressa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Raamatun mukaan Golgata sijaitsi tien varressa.

    Sellaistakaan ilmoitusta ei Raamatussa ole, mutta Golgata on kuitenkin DAMASKOKSEN TIEN varrella, jota roomalaisten linnoitus vartioi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Golgata oli Sanan ilmoituksen mukaan Jerikon tien varressa Öljymäellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Golgata oli Sanan ilmoituksen mukaan Jerikon tien varressa Öljymäellä.

    Ristiinnnaulitsemispaikat sijaitsivat teitten varsilla historia-dokumenttien mukaan. Vain Raamattu-elokuvissa ne on sijoitettu jonnekin korkealle kallion laelle.

    Raamatun mukaan ihmiset kulkivat Jeesuksen ristin ohitse, herjasivat häntä ja nyökyttivät päätään (Mark. 15:28), joten ristiinnaulitsemispaikka on varmastikin sijainnut tien laitamilla.

    Teitä kulki myös Öljymäellä. Niiden kauttahan Jeesus kulki Beetfageen ja Betaniaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sellaistakaan ilmoitusta ei Raamatussa ole, mutta Golgata on kuitenkin DAMASKOKSEN TIEN varrella, jota roomalaisten linnoitus vartioi.

    Minkä Raamatun kohdan mukaan?

    Äänestä

Oletko koskaan kuullut Laupiaasta Samarialaisesta?

Äänestä

Josefuksen kirjoitukset ovat ristiriidassa Jumalan ilmoituksen kanssa.

Äänestä
  • Eivät ole ainakaan temppelin sijainnin kohdalla. Ei ole mitään syytä epäille sitä Josefuksen ilmoitusta, että temppeli sijaitsi Temppelivuoren laella. Se asia on muutenkin arkeologien ja tutkijoiden yleinen mielipide.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eivät ole ainakaan temppelin sijainnin kohdalla. Ei ole mitään syytä epäille sitä Josefuksen ilmoitusta, että temppeli sijaitsi Temppelivuoren laella. Se asia on muutenkin arkeologien ja tutkijoiden yleinen mielipide.

    Olet vaihtanut Jumalan totuuden Josefiuksen valheisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Olet vaihtanut Jumalan totuuden Josefiuksen valheisiin.

    Raamatussa ei ole sellaista tietoa, että temppeli olisi ollut Temppelivuoren etelärinteellä.

    Sen sijaan Hesekielin kirjassa on tieto siitä, että temppeli on kaupungin yllä. Josefuksen ilmoitus "upon a strong hill" on Hesekielin kirjan kanssa yhdenmukainen.

    https://lexundria.com/j_bj/5.184-5.247/wst

    Hes 37:26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Raamatussa on tieto, että temppeli oli etelärinteessä. Paikkaan, joka on ylimpänä, ei voi mennä alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    >>>Raamatussa on tieto, että temppeli oli etelärinteessä.<<<

    Sellaista tietoa ei ole Raamatussa, mutta on tieto, että temppeli on ollut Jerusalemin yläpuolella. Sen tiedon vahvistaa oikeaksi myös Josefus: "upon a strong hill".

    Hes 37:27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

    Ainoastaan ylempänä sijaitsevasta paikasta voi mennä alempana olevaan paikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    >>>Raamatussa on tieto, että temppeli oli etelärinteessä.<<<

    Sellaista tietoa ei ole Raamatussa, mutta on tieto, että temppeli on ollut Jerusalemin yläpuolella. Sen tiedon vahvistaa oikeaksi myös Josefus: "upon a strong hill".

    Hes 37:27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

    Raamattu puhuu yksiselitteisesti etelärinteellä olevasta kaupungista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eivät ole ainakaan temppelin sijainnin kohdalla. Ei ole mitään syytä epäille sitä Josefuksen ilmoitusta, että temppeli sijaitsi Temppelivuoren laella. Se asia on muutenkin arkeologien ja tutkijoiden yleinen mielipide.

    Josefus puhuu vain Temppelivuoresta, ei sen sijainnista, missä se oli esim. Daavidin kaupunkiin nähden.

    Temppelivuori on mitä luultavammin ollut eri näköinen tai muotoinen siihen aikaan kuin se on nykyään. Nykyistä Jerusalemia on rakennettu, täytetty ja louhittu monin eri tavoin. Lisäksi on ollut maanjäristyksiä ym.

    Minusta on naurettavaa luulla, että Temppelivuori ja Jerusalem olisivat pysyneet täysin saman näköisenä parituhatta vuotta, vaikka siellä on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. 😁 Galilean järvikään ei näytä enää täysin samalta kuin Jeesuksen aikana, vaan se on paljon pienempi, vähävetisempi, ja kasvillisuus on kitukasvuisempaa. Ei ole leijoniakaan enää Jordanin rantatiheikössä.

    Sak. 11:3 Kuule nuorten leijonain ärjyntää, kun on hävitetty Jordanin rantatiheikkö.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Asetat Josefiuksen Jumalan yläpuolelle, ja yrität kumota Josefiuksen avulla Jumalan todistuksen.

    Jeesuksen ajan Jerusalem oli rakennettu etelärinteelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Opettele sinä nyt ensin lukemaan ja kommentoi vasta sitten. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Raamattu puhuu yksiselitteisesti etelärinteellä olevasta kaupungista.

    Ja se Raamatunkohta oli mikä?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jeesuksen ajan Jerusalem oli rakennettu etelärinteelle.

    Ja kaupungin temppeli oli korkeimmalla kohdalla Temppelivuoren huipulla, so what?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Asetat Josefiuksen Jumalan yläpuolelle, ja yrität kumota Josefiuksen avulla Jumalan todistuksen.

    Tästä ei ole kyse.

    Äänestä

Kukaan ei voi kumota Jumalan Sanan ilmoitusta: Golgata oli Jerikon tien varressa Öljymäellä.

Äänestä
  • Ei niin. Laita siis se Raamatun paikka, jossa mainitaan nimenomaan Jerikon tie, niin voit lakata jankuttamasta.

    Äänestä

  • Nykyisessä kartassa Jerikontie (Derekh Yerikho, tie 417) on tie, joka kulkee Öljymäen eteläpuolella Betaniaa kohti, vastapäätä Daavidin kaupunkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Nykyisessä kartassa Jerikontie (Derekh Yerikho, tie 417) on tie, joka kulkee Öljymäen eteläpuolella Betaniaa kohti, vastapäätä Daavidin kaupunkia.

    Raamatussa on tarkkaan kuvattu Jeesuksen ajan Jerikon tie. Käy kirjastossa lainaamassa Raamattu, ja lue Raamatusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei niin. Laita siis se Raamatun paikka, jossa mainitaan nimenomaan Jerikon tie, niin voit lakata jankuttamasta.

    Olen jo laittanut, etkö näe silmilläsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Raamatussa on tarkkaan kuvattu Jeesuksen ajan Jerikon tie. Käy kirjastossa lainaamassa Raamattu, ja lue Raamatusta.

    Raamatussa ei ole mitään sellaista ilmoitusta, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varrella. Koita uskoa tämä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olen jo laittanut, etkö näe silmilläsi!

    Et ole sellaista kohtaa laittanut.

    Äänestä

>> Golgata on kuitenkin DAMASKOKSEN TIEN varrella <<
>> Golgata oli Jerikon tien varressa <<

Kummallakin teistä Pyhän Hengen tai Raamatun ilmoitus asiasta? 😂

Äänestä
  • Jumalttomalla, hänellä joka puhuu Damaskoksen tiestä, ei ole Jumalan ilmoitusta. Evankeliumit puhuvat Jerikon tiestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jumalttomalla, hänellä joka puhuu Damaskoksen tiestä, ei ole Jumalan ilmoitusta. Evankeliumit puhuvat Jerikon tiestä.

    Evankeliumeissa ei ole mitään sellaista mainitaa, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varressa.

    Äänestä

  • Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti, missä se Golgata ja Jeesuksen hauta olivat. Dokumentti on erittäin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti, missä se Golgata ja Jeesuksen hauta olivat. Dokumentti on erittäin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Raamattu riittää ja Raamatusta löytyy sekä Jeesuksen haudan että Golgatan sijainti. Kumpainenkin paikka oli Öljymäellä ja Öljymäki sijaitsi Jerusalemista itään.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Evankeliumeissa ei ole mitään sellaista mainitaa, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varressa.

    Ethän ole koskaan lukenut evankeliumeja!

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Raamattu riittää ja Raamatusta löytyy sekä Jeesuksen haudan että Golgatan sijainti. Kumpainenkin paikka oli Öljymäellä ja Öljymäki sijaitsi Jerusalemista itään.

    Sinä puhut roskaa.

    Raamatussa ei ole mitään sellaista ilmoitusa, että Jeesuksen hauta ja Golgata olisivat olleet Öljymäellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ethän ole koskaan lukenut evankeliumeja!

    Sinä et pysty siteeraamaan evankeliumeja, koska valehtelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Raamattu riittää ja Raamatusta löytyy sekä Jeesuksen haudan että Golgatan sijainti. Kumpainenkin paikka oli Öljymäellä ja Öljymäki sijaitsi Jerusalemista itään.

    Raamatussa ei ole mitään sellaista ilmoitusta, että Jeesuksen hauta ja Golgata olisivat olleet Öljymäellä.

    Sinä et pysty siteeraamaan koskaan Raamattua, koska sinä valehtelet.

    Äänestä

Wikipediassa ei ole mitään mainitaan Golgatan sijainnista Jerikon tien varressa, mutta Raamatussa on.

Äänestä
  • Älä valehtele. Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varressa. Sen takia sinulla ei ole koskaan viittausta jakeeseen, koska et puhu totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Älä valehtele. Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varressa. Sen takia sinulla ei ole koskaan viittausta jakeeseen, koska et puhu totta.

    Sinä jumalaton, et muuta teekään kuin valehtelet. Mitä puhut totta, sitä mikä löytyy Sanasta, sitä minkä Jumala on ilmoittanut Sanassaan! Olet kymmeniä kertoi valhetellen väittänyt, etteivät helluntaiset tunne Raamattua, ,KUULE SE OLET SINÄ, JOKA EI TUNNE JA TIEDÄ EDES RAAMATUN TÄRKEIMPIEN TAPAHTUMIEN PAIKKAA!
    ONHAN TÄYSIN SELVÄÄ, ETTÄ JUMALA ON ILMOITTANUT GOLGATN SIJAINNIN JA HAUTAPAIKAN! ET VAIN VIITSI LUKEA!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Edelleenkään et pystynyt viittaamaan siihen kohtaan Raamatussa, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varrella. Sellaista kohtaa kun ei ole. Raamatussa ei sanota missään, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varrella.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Edelleenkään et pystynyt viittaamaan siihen kohtaan Raamatussa, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varrella. Sellaista kohtaa kun ei ole. Raamatussa ei sanota missään, että Golgata olisi ollut Jerikon tien varrella.

    Ole hiljaa käenpoika!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ole hiljaa käenpoika!

    No en ole.

    Äänestä

Osaan Raamatun ulkoa, Raamattu on kokonaisuus. Luterilainen sinusta on sanottu: Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

Äänestä

Jeesus ristiinnaulittiin lähellä kaupunkia, Jerikon tien varressa, Öljymäellä, ja Golgatan lähellä on puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, jonne Jeesus haudattiin.

Äänestä
  • >>Jeesus ristiinnaulittiin lähellä kaupunkia, Jerikon tien varressa, Öljymäellä<<

    Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

    >>Golgatan lähellä on puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, jonne Jeesus haudattiin.<<

    Kyllä ja se puutarha on itse asiassa tänäkin päivänä olemassa Jerusalemin Damaskosportin pohjoispuolella ja Damaskokseen vievän tien varrella.

    Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti, missä se Golgata ja Jeesuksen hauta olivat. Dokumentti on erittäin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    >>Jeesus ristiinnaulittiin lähellä kaupunkia, Jerikon tien varressa, Öljymäellä<<

    Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

    >>Golgatan lähellä on puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, jonne Jeesus haudattiin.<<

    Kyllä ja se puutarha on itse asiassa tänäkin päivänä olemassa Jerusalemin Damaskosportin pohjoispuolella ja Damaskokseen vievän tien varrella.

    Suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti, missä se Golgata ja Jeesuksen hauta olivat. Dokumentti on erittäin laadukas.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Se Raamatunkohta, jossa sanotaan, että Damaskon tien varrella tai Jerikon tien varrella oli siis mikä?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    En ole väittänyt, että Raamatussa olisi tieto siitä, että Golgata olisi Damaskoksen tien varrella. Itse asiassa Raamattu ei mainitse mitään tietä tähän asiaan liittyen, mutta Raamatun muiden tietojen ja arkelogisten löydösten perusteella olemme saaneet selville Golgatan ja Jeesuksen haudan sijainnin. Se on ns. Gordonin kukkulalla, joka tunnetaan myös nimeltä Puutarhahauta. Golgata on Damaskoksen tien varrella ja nykykään siellä on palestiinalaisten bussiasema.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    >> olemme saaneet selville <<

    Kuten jo edellä on kerrottu, tämä tieto Puutarhahaudasta on vanhentunutta tietoa. Nykyarkeologit, jotka teevät kaivauksia Jersualemissa, ovat kertoneet, että hauta ei ole Jeesuksen aikainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    >> olemme saaneet selville <<

    Kuten jo edellä on kerrottu, tämä tieto Puutarhahaudasta on vanhentunutta tietoa. Nykyarkeologit, jotka teevät kaivauksia Jersualemissa, ovat kertoneet, että hauta ei ole Jeesuksen aikainen.

    Olet väärässä, koska et tunne arkeologiaa.

    Jeesuksen haudasta tehdyt ajoitukset perustuvat haudan sisällä olevan kuvakirjoituksen fontteihin, mikä on ajoitusmenetelmänä epävarma ja epätarkka, missä on muitakin erehdyksen mahdollisuuksia. Kivestä ei voi tehdä ajoitusta, mutta kallion seinään hakatusta rautanaulasta tiedämme, että sen koostumus vastaa roomalaisten rakennuksilla käyttämiä rautanauloja ensimmäisellä vuosisadalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Se Raamatunkohta, jossa sanotaan, että Damaskon tien varrella tai Jerikon tien varrella oli siis mikä?

    Oletko lukenut koskaan Raamattua? Oletko koskaan lukenut evankeliumeista yhtä Jeesuksen tunnetuimpaa vertausta? Jeesus puhui kaiken aikaa totta, eikä ollut niin kuin adventistit ja muut Jumalan pilkkjaat väittävät satujen kertoja. Oletko koskaan edes nähnyt Vanhaa Testamenttia ja historiallisia kirjoja, kuten Samuelin kirjaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Edelleen et pysty mainitsemaan sitä kohtaa Raamatusta, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varrella Öljymäellä. Sellaista kohtaa ei Raamatussa ole.

    Äänestä

Israelilainen raamatullisen arkeologian professori Gabriel Barkay on suorittanut täydellisimmän arkeologisen tutkimuksen Puutarhahaudan alueella:

"Puutarhahauta on aivan liian vanha ollakseen Jeesuksen hauta, sillä se on tyypillinen 8.–7. vuosisadalle eKr. Sen tyyppinen hauta on poistunut käytöstä tuon ajan jälkeen. Haudan ulkopuolella olevan uran reunassa on vinoreuna, joka ei pystyisi pitämään kivilaatta paikallaan (laatta putoaisi). Lisäksi tunnetuissa vierintäkivityyppisissä haudoissa on sisäänkäynnin molemmin puolin pystysuorat seinät pitämässä kiveä paikallaan, ei siis maassa olevaa uraa. Puutarhahaudan ura on ollut vesikaukalo, jonka 1000-luvun ristiretkeläiset rakensivat aaseille tai muuleille", hän sanoo.

Äänestä
  • Tuo selitys on suorastaan amatöörimäinen. Sinä taidat olla Petri Paavola. Sinulla on ilmiömäinen kyky kaivaa aina niitä huonoimpia lähteitä ja perustaa omat salaliittoteoriasi niihin,

    Kiven ei ollut edes tarkoitus pysyä paikallaan yksin uran varassa, vaan se naulattiin rautanauloilla ja kahlittiin kiinni seinään. Kun enkeli avasi haudan rautanaulat repesivät ja yksi niistä on jäänyt kallion sisälle, jonka koostumusta on Jerusalemin yliopisto tutkinut.

    >>>Puutarhahaudan ura on ollut vesikaukalo, jonka 1000-luvun ristiretkeläiset rakensivat aaseille tai muuleille", hän sanoo.<<<

    HAHAHAHAH, mikä valhe. Jokainen, joka on käynyt Puutarhahaudalla, tietää, ettei ura ole mikään vesikaukalo eläimille.

    Äänestä

  • Petri, suosittelen, että katsot tämän Derek Walkerin esitelmän, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti, missä se Golgata ja Jeesuksen hauta olivat. Dokumentti on erittäin laadukas ja se antaa sinulle paremmat tiedot asiasta.

    Golgotha and the Garden Tomb

    https://www.youtube.com/watch?v=qLoMnie7Nj0

    Äänestä

  • Arkeologit tietävät, että ikämäärityksissä on suuri virhetoleranssi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Tuo selitys on suorastaan amatöörimäinen. Sinä taidat olla Petri Paavola. Sinulla on ilmiömäinen kyky kaivaa aina niitä huonoimpia lähteitä ja perustaa omat salaliittoteoriasi niihin,

    Kiven ei ollut edes tarkoitus pysyä paikallaan yksin uran varassa, vaan se naulattiin rautanauloilla ja kahlittiin kiinni seinään. Kun enkeli avasi haudan rautanaulat repesivät ja yksi niistä on jäänyt kallion sisälle, jonka koostumusta on Jerusalemin yliopisto tutkinut.

    >>>Puutarhahaudan ura on ollut vesikaukalo, jonka 1000-luvun ristiretkeläiset rakensivat aaseille tai muuleille", hän sanoo.<<<

    HAHAHAHAH, mikä valhe. Jokainen, joka on käynyt Puutarhahaudalla, tietää, ettei ura ole mikään vesikaukalo eläimille.

    Arkeologi, joka sitä asiaa on tutkinut Jerusalemissa, on eri mieltä kanssasi, mutta ehkä sinä suomipoika tai -tyttö sitten tiedät Jerusalemin kaivaustulokset arkeolgiakin paremmin. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Arkeologi, joka sitä asiaa on tutkinut Jerusalemissa, on eri mieltä kanssasi, mutta ehkä sinä suomipoika tai -tyttö sitten tiedät Jerusalemin kaivaustulokset arkeolgiakin paremmin. 😅

    >> Tuo selitys on suorastaan amatöörimäinen. <<

    Selitys ei ole minun, vaan otin sen kyseisen arkeologin tutkimuksista.

    Mutta nimittämällä ammattimaisen arkeologin tuloksia "suorastaan amatöörimiseksi", paljastit kyllä olevasi itse ihan muun alan tirehtööri kuin arkeologian.

    Äänestä

Minkä niminen voikaan olla tie, joka kulkee Jerusalmista alas Jerikoon? Mitähän kyseisellä tiellä sattui? Vai eikö mitään?

Äänestä
  • Minnehän Jumalan kirkkaus lähti Jerusalemin keskeltä?

    Äänestä

  • Tällä asialla ei ole mitään tekemistä Golgatan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tällä asialla ei ole mitään tekemistä Golgatan kanssa.

    Olet kymmeniä kertoja herjannut helluntailaisia ja väittänyt valhetellen, etteivät he tunne Raamattua. Et pystynyt vastamaa yksinkertaiseen ja kysymykseen: "Minnehän Jumalan kirkkaus lähti Jerusalemin keskeltä?"

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Helluntailaisia ei ole tässä keskustelussa herjattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Olet kymmeniä kertoja herjannut helluntailaisia ja väittänyt valhetellen, etteivät he tunne Raamattua. Et pystynyt vastamaa yksinkertaiseen ja kysymykseen: "Minnehän Jumalan kirkkaus lähti Jerusalemin keskeltä?"

    Helluntailaiset harvoi tuntevat Raamattua kunnolla. He käyttävät kaiken aikansa osallistuakseen herätyskokouksiin, joissa on yleensä erittäin heikkotasoiset saarnat.

    Äänestä

Edelleen et pysty löytämään kohtia Raamatusta, jossa sanottaisiin Golgatan olleen Jerikon tien varrella Öljymäellä.

Äänestä
  • Aloittaja ei ole sellaista väittänyt, mutta Petri Paavola on niin opettanut. Paavolan opetus on epäraamatullista ja vastoin teologien konsensusta asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Aloittaja ei ole sellaista väittänyt, mutta Petri Paavola on niin opettanut. Paavolan opetus on epäraamatullista ja vastoin teologien konsensusta asiasta.

    Luterilaisuus on todellakin konsensus!!!!! Sanan mukaan Golgata oli Öljymäellä Jerikon tien varressa.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Luterilaisuus on todellakin konsensus!!!!! Sanan mukaan Golgata oli Öljymäellä Jerikon tien varressa.

    Petri Paavola on ilmeisesti saanut sinunkin pääsi sekaisin. Raamatussa ei ole missään sellaista ilmoitusta, että Golgata olisi ollut Öljymäellä Jerikon tien varressa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Enhän ole edes katsonut tai lukenut Paavolan opetusta Golgatan sijainnista.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Petri Paavola on ilmeisesti saanut sinunkin pääsi sekaisin. Raamatussa ei ole missään sellaista ilmoitusta, että Golgata olisi ollut Öljymäellä Jerikon tien varressa.

    Luulevaisuuden henki on Raamatusta tuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Luulevaisuuden henki on Raamatusta tuttu.

    Ju, sinulle todellakin luulevaisuus on tuttua, sillä koko luterilaisuus on luuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Luterilaisuus ei ole edes kristinuskoa. Luterilaisuus on saarnaamista korvasyyhyyn ja hillitöntä laittomuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ju, sinulle todellakin luulevaisuus on tuttua, sillä koko luterilaisuus on luuloa.

    Luterilaisuus perustuu Martti Lutherin kirjoituksiin. Tosin hän itsekin tajusi, ettei hänen oppinsa olleet Raamatun mukaisia ja vaati kirjoja poistettavaksi Raamatusta, mutta epäonnistui siinäkin.

    Äänestä

Paavolalla on pakonomainen tarve jankuttaa jatkuvasti vääriä teorioitaan temppelin ja Golgatan sijainnista. Hän ei pääse sen asian yli, että on ollut näissä asoissa väärässä.

Äänestä

Onneks raamattu on oikeessa. Amen.

Äänestä
  • Paavolan opetukset eivät perustu Raamattuun vaan sen vääristelyyn.

    Äänestä

  • Raamattu on oikeassa, mutta se ei todista Paavolan väitteitä oikeaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavola on TAAS julkaissut virheellisen kirjoituksen Jerusalemin temppelin sijainnista "Juutalaisten todistus temppeli Daavidin kaupungissa". Älkää uskoko Paavolaa, koska hänen kirjoituksessaan on paljon ilmiselviä virheitä.

Paavolan puheet siitä, että temppeli olisi ollut temppelivuoren etelärinteellä ovat täysin ristiriidassa Josefuksen kirjoitusten kanssa. Josefus sanoi temppelin olleen vahvan kukkulan päällä "upon a strong hill". Tällä sivulla Josefus kertoo vuoren huipun tasoittamisesta ja siellä olleista temppelirakennuksista.

https://lexundria.com/j_bj/5.184-5.247/wst

Paavola väittää, että temppelivuorella olisi ollut roomalaisten Legioona. Tämä ei pidä paikkansa. Siellä oli yksi kohortti ja legioonan muut osat olivat mm. Kesaresassa ja Syyriassa. Vasta 130-luvulla Bar Kohvan kapinan jälkeen Jerusalemiin tuli kokonainen legioona, jonka nimi oli X Fretensis. mutta Jeesuksen aikana siellä ei sellaista ollut. Paavolan puheet kymmennennestä legioonsta ovat väärät.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Legio_X_Fretensis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu