Alex ja Suzanne Ruotsissa.

Anonyymi-ap

TASAVALLAN presidentti Alexander Stubbin ensimmäinen valtiovierailu sai jo etukäteen huomiota naapurimaan mediassa.

Suomen tasavallan presidentin ensimmäinen valtiovierailu on perinteisesti kohdistunut Ruotsiin, eikä Stubbin ensimmäinen valtiovierailu virkaan astumisen jälkeen tee poikkeusta.

Alexander Stubb vierailee puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa tiistaina ja keskiviikkona ensin Tukholmassa ja sitten Göteborgissa.

Presidentin kanslia kertoi etukäteen, että vierailun tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Ruotsin yhteistyötä ja kahdenvälisiä suhteita. Presidenttipari tapaa Ruotsissa muun muassa kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian.

RUOTSALAISLEHTI Dagens Nyheter ennakoi Stubbin vierailua maanantai-iltana julkaistussa pääkirjoituksessaan, jonka mukaan Ruotsin ystävyys ja yhteys Suomen kanssa on yksi maan ”suurimmista kansallisaarteista”.

Ruotsin hallituksen pitäisi pääkirjoituksen mukaan ottaa Suomesta oppia ”optimistisesta realismista” Putinin ja Venäjän suhteen.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT puolestaan neuvoi jo maanantaina suomenkielisessä uutisessaan, missä on paras paikka seurata Stubbien vierailua Tukholmassa.

36

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Presidenttiparimme hoitaa tyylikkäästi roolinsa.
      Mieleen tulee se kovasti tyrkytetty vaihtoehto.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        💋 ­­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­­­a­­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Stubb voisi käyttää sopivampia housuja, nyt hänen jalkansa näyttävät slim fit -housuissa apinan jaloilta. Räätälille tulisi töitä.

      • Anonyymi

        Mitä tykkäsit Penan tai Maran puvuista?


    • Anonyymi

      Stubb on nuoleskeli ruotsalaisia ja esitti jopa olevansa täysin ruotsalainen, että siinä meillä on huonoin presidentti mitä koskaan on ollut.
      Hölmölässä valittiin väärä presidentti nyt olemme tämän ruotsalaiseksi ilmoittaman herran mukana kusessa tai olemme kohta.

      • Anonyymi

        Alex on todella onnistunut valinta pressaksi..
        Sen tämäkin ensivierailu todistaa.
        Kaikki sujuu kuin itsestään ja väki on hurmaantunut.
        Rouva on jo nyt tyyli-ikoni ja hoitaa roolinsa suurenmoisesti.
        On selvää, että homopekan kannattajat ovat katkeria, mutta niin pitääkin.
        Homopressan valtiovierailu söpöine puolisoineen olisi suurta mainosta homoaatteelle.
        Kyllä homoja viiksettää, mutta niin pitääkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alex on todella onnistunut valinta pressaksi..
        Sen tämäkin ensivierailu todistaa.
        Kaikki sujuu kuin itsestään ja väki on hurmaantunut.
        Rouva on jo nyt tyyli-ikoni ja hoitaa roolinsa suurenmoisesti.
        On selvää, että homopekan kannattajat ovat katkeria, mutta niin pitääkin.
        Homopressan valtiovierailu söpöine puolisoineen olisi suurta mainosta homoaatteelle.
        Kyllä homoja viiksettää, mutta niin pitääkin.

        Alex on kansainvälinen tyyppi ja pärjää kaikkien kanssa.
        Rouva on samaa maata ja tuntuu olevan ainesta tyyli-ikoniksi.


      • Anonyymi

        Paha yhtälö .... kokkari ja ruottalainen sekä muijana vielä ketku egelsmanni.


    • Anonyymi

      Mikä ihmeen variksenpesä Iineksellä oli päässä.

      • Anonyymi

        Se on hattu. Nykymuodin mukainen. Ei ehkä näytä joka kantilta niin tyylikkäältä mitä se todellisuudessa on.


    • Anonyymi

      Ja halvempi versio Iineksen tötsästä kesäksi jokaiselle muotia seuraavalle.Nyt saadaan 6v lukea muodista. Se on tärkeää.Ehkä pitäisi pressan määrärahoja kohottaa, että glamouria riittää.Mahtava hallitus, mahtava pressa ja mahtava äveriäs Suomen kansa.

      • Anonyymi

        Eiköhän sitä ole korotettu jo riittävästi.


    • Anonyymi

      Alex on sama oma itsensä, eli aina vähän liikaa, liikaa puhetta, liian kova ääni, liian ihastunut omaan ääneensä
      Muuten ok.
      Ruotsin vierailu on perinteisesti uuden presidenttiparin harjoitteluesiintyminen.

      Rouva Stubb voisi muistaa sen tärkeän ja kultaisen säännön, että ei pidä pyrkiä pukeutumaan näyttävämmin kuin mitä juhlien emäntä pukeutuu. Nyt se valkoinen, ns voimapuku oli kyllä selkeää ylipukeutumista.

      • Anonyymi

        Ja nolon naurettava hattu päässä ...
        Yrittäneenkö matkia Walesin prinsessa Catherineä?


      • Anonyymi

        Alex ja Suzanne ovat selvästi edustavin ja kansainvälisin presidenttiparimme historiamme aikana.

        Edellinenkin oli hyvä, samoin Koivistot, mutta Stubbit tekivät ylivoimaisen ensivaikutelman.
        Mustamaalaajienkin näkyy olevan vaikea keksiä moitteita, joten lämmitetään vanhaa keittoa.

        Makuasioista voidaan tietysti kiistellä loputtomiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alex ja Suzanne ovat selvästi edustavin ja kansainvälisin presidenttiparimme historiamme aikana.

        Edellinenkin oli hyvä, samoin Koivistot, mutta Stubbit tekivät ylivoimaisen ensivaikutelman.
        Mustamaalaajienkin näkyy olevan vaikea keksiä moitteita, joten lämmitetään vanhaa keittoa.

        Makuasioista voidaan tietysti kiistellä loputtomiin.

        Ei kukaan Stubbareita mustamaalaa. Osa kansasta uskaltaa vain kertoa totuuden heidän edustuskelpoisuudestaan. 😁😁


    • Anonyymi

      Kommetti aloitukseen:

      Aasi kävi puhumassa ruotsissa kieli ruskeana oli oma variksenpelätin mukana.

      • Anonyymi

        Ruotsi palauttaa Suomelle 82 rotututkimuksessa käytettyä pääkalloa saako Stubb mukaansa nuo pääkallot kuin lahjoituksena suomalaisten hautojen häpäisemisestä ?
        Pääkallojen avulla ruotsalaiset rotututkijat halusivat todistaa, että ruotsalaiset ovat eri alkuperää mitä suomalaiset.


      • Anonyymi

        😅🤣😂😅🤣😂😅🤣😂😅🤣😂😅🤣😂


    • Anonyymi

      Ruotsalaiset paljon kiinnostuneempia säästä kuin Alexista ja Iineksestä!

    • Anonyymi

      Pariskuntahan erittäin paljon toistensa kanssa saman oloisia konkeloita, joilla rumat pitkät hampaat jatkuvasti näytteillä.
      Ketä kiinnostais muita kuin kuninkaallisia ihailevia kokkareita ..

      • Anonyymi

        "konkelo"
        : )


      • Anonyymi

        Presidenttipari on erittäin edustava, tyylikäs ja taitava työssään heti alusta alkaen..
        Hyvää PR:ää Suomelle.
        Kateelliset hävinneet valittavat ja kaipaavat homopariaan tilalle.


    • Anonyymi

      Ei viehätä 'maan äiti'.

      • Anonyymi

        Stubb tuo pääkallot matkalaukussaan takaisin mikä on lahja ruotsalaisilta, kun ovat häpäisseet suomalaisten hautoja. Moni nuoremmista ei ole ollut tietoinen tuosta hautojen häpäisemisestä, mutta nyt olisi jo aika uutisoida tuokin ruotsalaisten rotututkijoitten röyhkeys ja laittaa paskaa paketissa ruotsalaisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb tuo pääkallot matkalaukussaan takaisin mikä on lahja ruotsalaisilta, kun ovat häpäisseet suomalaisten hautoja. Moni nuoremmista ei ole ollut tietoinen tuosta hautojen häpäisemisestä, mutta nyt olisi jo aika uutisoida tuokin ruotsalaisten rotututkijoitten röyhkeys ja laittaa paskaa paketissa ruotsalaisille.

        Onhan tuo aika häpeällinenen jakso Ruotsin historiassa. Suomalaiset olivat aikoinaan Ruotsille kuin orjat Yhdesvalloille. Pakolla riistettyä ja hyväksikäytettyä köyhällistöä. Lisäksi tehtiin vielä niitä kallotutkimuksia, joilla haluttiin todistaa suomalaisten olevan jotenkin jälkeenjäänempää rotua, mikä ikäänkuin oikeutti ryöstämisen ja pakko-otot armeijaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuo aika häpeällinenen jakso Ruotsin historiassa. Suomalaiset olivat aikoinaan Ruotsille kuin orjat Yhdesvalloille. Pakolla riistettyä ja hyväksikäytettyä köyhällistöä. Lisäksi tehtiin vielä niitä kallotutkimuksia, joilla haluttiin todistaa suomalaisten olevan jotenkin jälkeenjäänempää rotua, mikä ikäänkuin oikeutti ryöstämisen ja pakko-otot armeijaan.

        Stubb on nyt ainakin itsensä mielestä enempi ruotsalainen, mutta miten mahtaa olla sen pääkallon laajuus, kun ruotsalaiset sitä alkavat mittailemaan ?


    • Anonyymi

      Hello Susään . Vaatteet olivat kauheat hameesta näkyi läpi, värit olivat kaameat, askellus kuin hampparilla ja isot hampaat irvessä oli kauheaa, kuka uskaltaa neuvoa Susääniä?

      • Anonyymi

        Alexilla on oikeus pitää Skotlannin klaanin kilttiä mikä sopisi hyvin Stubin tyyliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alexilla on oikeus pitää Skotlannin klaanin kilttiä mikä sopisi hyvin Stubin tyyliin.

        Sen haluaisin nähdä! 😅🤣😂


    • Anonyymi

      Meillä on osaava ja edustava presidenttipari.
      Se nähtiin heti ensi vierailulla Ruotsissa.
      Homma sujui taidolla ja varmuudella kummaltakin.
      Kateelliset koira toki haukkuvat...

    • Anonyymi

      Kyllä Suomi sai edustavan presidentin kielitaitoa riittää.Rouva oli ihanan tyylikäs ja saimme suomeen todella edustavan tasavallan ykkös naisen.Toivottavasti saamme seurata heidän vierailujaan eteenpäinkin.Valitettavasti suomen politikot ovat tahranneet menneinä vuosina käytöksellään maailmalla suomen mainetta riekkumalla presidenttien kaulassa,tyrkkyttämällä itsestään erilaisia kuvia maailmalla jotka sopisi ennemmin johonkin juorupalstoille. Kyllä edellinenkin presidentti ja hänen rouvansa oli ehdottoman tyylikkäitä edustivat todella tyylikkäästi maatamme joten annamme heidän siirtyä ansaitulle vapaalle ja siirrymme kannustamaan uutta presidentti paria.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Niinistöt edustivat hienosti maatamme ja nyt uusi presidenttimme puolisoineen on aivan upea ja edustava .Presidenttimme rouva on hurmaava ja tyylikäs.Ei voi muuta kyllä sanoa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Niinistöt edustivat hienosti maatamme ja nyt uusi presidenttimme puolisoineen on aivan upea ja edustava .Presidenttimme rouva on hurmaava ja tyylikäs.Ei voi muuta kyllä sanoa...

        Olen samaa mieltä. Niinistöt edustivat huonosti maatamme ja nyt uusi presidenttimme puolisoineen on aivan tyhmä ja hävettävä .Presidenttimme muija on karmea ja rupsahtanut. Ei voi muuta kyllä sanoa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Niinistöt edustivat huonosti maatamme ja nyt uusi presidenttimme puolisoineen on aivan tyhmä ja hävettävä .Presidenttimme muija on karmea ja rupsahtanut. Ei voi muuta kyllä sanoa...

        Niinistöt olivat tyylikäs ja edustava pari omalla tavallaan.
        Alex ja Suzanne ovat erityisen kansainvälinen ja osaava pari heti alkumetreiltä lähtien.

        Sen on jokainen voinut todeta omin silmin ja korvin.
        Happamia ovat homot ja muut hävinneen homoparin kannattajat,.
        Tappiota on vaikea hyväksyä.
        Suomen voittohan se oli, ei vain Alexin ja Suzannen.


    • Anonyymi

      😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

      🍒 K­u­­­u­­­m­­­a­­t­­ ­­­t­y­­t­­­ö­­­t­­ ­­o­d­­­o­­t­­t­a­­v­­­­­a­­t­ ­­s­­i­n­­u­a­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18376890

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe