Unitaariset universalistit ja sikhit

Anonyymi-ap

ovat viime vuosikymmeninä puhuneet laajasti naisten oikeuksien puolesta. Vaparit eivät ole tehneet asian eteen mitään.

Yleisestikin voidaan sanoa, että vaparit eivät oikeastaan tee juuri mitään, muut ihmiset ovat jo aikaa sitten hoitaneet asian tai hoitavat joskus myöhemmin. Vaparit vain ovat tekevinään jotain.

Sikhiläisyydessä naiset ovat miesten kanssa tasavertaisia. Eikä epätasa-arvolle ole uskonnollista pohjaa. Toki sikhit myöntävät ettei asia ole käytännössä yksinkertaista johtuen muista kuin uskonnollisista syistä.

Unitaareja on maailmanlaajuisesti noin 800 000. Sikhejä on 26 miljoonaa.

Jopa raamatun Jeesus-hahmo edisti naisen asemaa suhteessa juutalaisuuteen. Mutta muut kuin uskonnolliset tekijät aiheuttivat takapakkia.

5

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaparit ovat patriarkaatteja. Syyttävät naisia jatkuvasti ja ovat naispappeutta vastaan

    • Anonyymi

      Jos naisten oikeudet olisivat vapareista kiinni, niin naisilla ei olisi oikeuksia. Koska naisten oikeudet eivät oikeasti kiinnosta vapareita.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voitaneen siis taas kerran sanoa, etteivät kaikki uskonnot omaa perustaa naisten alistamiseen. Ja kuten olen monesti sanonut, niin uskonnot eivät ole syy naisten alistamiseen, vaan ihmiset itse, miehet ensi sijassa.

    • Anonyymi

      Vapari kyseli oliko poikkeuksia. Kyllähän näitä on kerrottu, joten ei tainnut kysellä tosissaan.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1874
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 103
      1676
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1487
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe