Israel harhautti länsimaita keskeyttämään avustukset

Israel väitti taannoin että palestiinalaisia avustavassa järjestössä (UNRWA) olisi ollut palestiinalaisia terroristeja. Israel väitti että tuhansien avustustyötä tekevien joukossa olisi ollut 12 (kaksitoista) terroristia minkä seurauksena kaikki länsimaat jäädyttivät avunsaannin Gazaan missä Israel tekee palestiinalaisten kansanmurhaa. Kaikki kaksitoista avustustyöntekijää irtisanottiin välittömästi ilman mitään tutkimusta, lukuunottamatta niitä avustustyöntekijöitä jotka israelilaisotilaat murhasivat.

Nyt palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöä (UNRWA:vaa) tutkinut puolueeton ryhmä kertoi löytäneensä joitain puolueettomuuteen liittyviä ongelmia, mutta ei minkäänlaisia todisteta Israelin väittämästä terrorismista. Myös puolueettomuuteen liittyviä ongelmia pidettiin vähäpätöisinä koska kyyseessä oli lähinnä vain heidän sosiaalisessa mediassa julkaistuissa viesteissä joissa kauhisteltiin Israelin armeija julmuutta.

Israel ei sen sijaan ole näyttänyt omia todisteitaan syytöksistään joiden mukaan UNRWA työllistäsi yli 400 terroristia. Ehkä se johtuu siitä ettei sellaisia todisteita ole olemassakaan ja siitä että Israel koetti tekaistujen valhetodisteiden avulla näänyttää palestiinalaisia nälkään ja janoon, missä osittain onnistuikin.
6367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kansanmurhaa voi tehdä pommittamalla ja ampumalla suoraan, mutta sitä voidaan toteuttaa myös estämällä avustustyöntekijöiden ja avustuskuljetusten pääsemisen katastrofialueelle, kuten Israel tekee. On toki nähty sekin, että avustusrekat on päästetty aluelle, mutta kun apua tarvitsevat ihmiset ovat tulleet piiloistaan hakemaan vettä ja ruokaa, ovat israelilaisotilaat ryhtyneet murhamaan esiin ryömineitä palestiinalaisia. Israel on valehteleva ROISTOVALTIO !!

Äänestä
  • Natsi-Saksa tappoi juutalaisia nälkään keskitysleireillänsä. Nyt juutalaiset tappavat nälkään palestiinalaisia Gazan alueella, minkä Israel on rajannut muurein ja vartiotornein.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Natsi-Saksa tappoi juutalaisia nälkään keskitysleireillänsä. Nyt juutalaiset tappavat nälkään palestiinalaisia Gazan alueella, minkä Israel on rajannut muurein ja vartiotornein.

    Israel valehtelee ja levittää valheuutisia palestiinalaisista jotka puolustavat kotiaan, perheitään ja henkeään agresiivisilta siionatseilta jotka tekevät palestiinalaisten kansanmurhaa Gazan alueella.

    Äänestä

HYVÄ ISRAEL.
Terroristi murhaajia ei saa avustaa.
Tänään Israelissa huomenna meillä.

Äänestä
  • Tarkoitatko että myös Suomessa asuvat juutalaiset ryhtyvät eliminoimaan Suomeen paenneita palestiinalaisia ja islamisteja? Entä kristittyjä? Israelin juutalaiset ovat vainoneet myös kristittyjä, niin alkaako Suomessa sama?

    Äänestä

  • Miehittävätkö palestiinalaiset mielestäsi Israelia vai Israel palestiinalaisalueita?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Israel väitti taannoin että palestiinalaisia avustavassa järjestössä (UNRWA) olisi ollut palestiinalaisia terroristeja. Israel väitti että tuhansien avustustyötä tekevien joukossa olisi ollut 12 (kaksitoista) terroristia minkä seurauksena kaikki länsimaat jäädyttivät avunsaannin Gazaan missä Israel tekee palestiinalaisten kansanmurhaa. Kaikki kaksitoista avustustyöntekijää irtisanottiin välittömästi ilman mitään tutkimusta, lukuunottamatta niitä avustustyöntekijöitä jotka israelilaisotilaat murhasivat.

Nyt palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöä (UNRWA:vaa) tutkinut puolueeton ryhmä kertoi löytäneensä joitain puolueettomuuteen liittyviä ongelmia, mutta ei minkäänlaisia todisteta Israelin väittämästä terrorismista. Myös puolueettomuuteen liittyviä ongelmia pidettiin vähäpätöisinä koska kyyseessä oli lähinnä vain heidän sosiaalisessa mediassa julkaistuissa viesteissä joissa kauhisteltiin Israelin armeija julmuutta.

Israel ei sen sijaan ole näyttänyt omia todisteitaan syytöksistään joiden mukaan UNRWA työllistäsi yli 400 terroristia. Ehkä se johtuu siitä ettei sellaisia todisteita ole olemassakaan ja siitä että Israel koetti tekaistujen valhetodisteiden avulla näänyttää palestiinalaisia nälkään ja janoon, missä osittain onnistuikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu