Helluntaipiispa

19339
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Suomessahan on helluntaikirkon johtaja joka vastaa venäläisten piispaa

muistaakseni neuvostovenäjän helluntailiikkeessä on ollut piispoja -90 luvulta lähtien

Äänestä
  • Sama- kun ulkomailla, johtajia kutsutaan presidenteiksi. Mutta- eihän nämä apukoululaiset tajua asiaa, heillä vain vauvavadilla on piispat.

    Äänestä

Eikös se Parhami, joka perusti helluntailiikkeen ollut kuuluisa homomies?

Äänestä

Helluntaikirkon johtaja mukamas helluntaikansalaisten valitsema presidentti.
Huijarilahkot toimii toisin.

Äänestä

Uskoon Yli-Vainion kokouksessa. Lappajärveläis-syntyinen Markku Tuomaala oli opiskelemassa Kankaanpään Taidekoulussa, kun Niilo Yli-Vainio tuli vierailemaan paikkakunnalle.
https://www.youtube.com/watch?v=fU5tobfmDxQ

Äänestä
  • Niilo kaatoi ihmisiä käsistään lähtevän kundaliinin ja reikienergian voimalla.

    Äänestä

Ylivainiolle kun selvisi lääkärin väitöskirjan perusteella, että kukaan ei ollut oikeasti parantunut yhtään mistään hänen kokouksissan, niin Niilo oli tuumaillut ääneen, mikä kumman henki heitä sitten viskoo nurin selälleen.
Asia käy ilmi Niilon muistelmista.

Äänestä
  • Lääkäri kutsui niitä Ylivainion tekemiä valeparanemisia, että en olivat niitä tunnelmointiefektejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lääkäri kutsui niitä Ylivainion tekemiä valeparanemisia, että en olivat niitä tunnelmointiefektejä.

    Markku Tuomaala tuli kuitenkin uskoon ja liittyi helluntaiseurakuntaan ja oli jäsen vielä tuon videon kuvaamisen aikoihin vuonna 2019.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Markku Tuomaala tuli kuitenkin uskoon ja liittyi helluntaiseurakuntaan ja oli jäsen vielä tuon videon kuvaamisen aikoihin vuonna 2019.

    Ylivainio eksytti monta ihmistä harhaoppiseen helluntailaisten lahkouskoon.

    Espanjassa Ylivainion puoskaroinnit saivat tylyn lopun.

    Äänestä

  • Tuollaiselle toiminnalle oli takavuosien Suomessa tilausta. Samaan aikaakanhan eksentrinen hypnotisoija Olliver Hawk piti omia tilaisuuksian, missä porukkaa kaadettiin ja lumottiin. Lupailipa Hawk myös parantumista ja eheytymistä ongelmista.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuollaiselle toiminnalle oli takavuosien Suomessa tilausta. Samaan aikaakanhan eksentrinen hypnotisoija Olliver Hawk piti omia tilaisuuksian, missä porukkaa kaadettiin ja lumottiin. Lupailipa Hawk myös parantumista ja eheytymistä ongelmista.

    Ylivainio ja Olliver Hawk olivat molemmat pohjanmaanpoikia ja tunsivat hyvin toisensa.

    Molempien tiedetään käyneen Australiassa aboriginaalien opeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ylivainio ja Olliver Hawk olivat molemmat pohjanmaanpoikia ja tunsivat hyvin toisensa.

    Molempien tiedetään käyneen Australiassa aboriginaalien opeissa.

    Ylivainio sai kaatovoimat juuri Australian matkan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ylivainio sai kaatovoimat juuri Australian matkan jälkeen.

    Voi olla mutta kyllä Suomessa oli hallit täynnä ja ihmisiä tuli oikeasti uskoon ja Niilo organisoi sen olutmarssin Helsinkiin. Niilo oli ihan ok tyyppi ja kärsinyt paljon sairauksia nuorempana.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Voi olla mutta kyllä Suomessa oli hallit täynnä ja ihmisiä tuli oikeasti uskoon ja Niilo organisoi sen olutmarssin Helsinkiin. Niilo oli ihan ok tyyppi ja kärsinyt paljon sairauksia nuorempana.

    Harhaoppiseen uskoon ne tuli Ylivainion kokouksissa ja sitten heihin pumpattiin vierasta hurmoshenkeä.

    Äänestä

  • Parhami ja Olseni meni suoraan asiaan niiden poikien kanssa. Ei siinä tarvittu mitään sateekarilippuja heilutella.

    Molemmat vietiin vankilaan sodomiasta. Parhami v. 1907 ja Olseni v. 1925.

    Muista Loo tin vaimoa!

    Äänestä

Helluntaipiispa siunaa Parhamin, Olsenin ja Piensohon, uskossa !

Äänestä

🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

😍 K­­u­u­­m­a­­­t­­ ­t­­y­t­ö­­t­ ­­o­­­d­­o­t­­t­a­­­v­­­­a­t­ ­­s­­­i­­­n­­­u­a­­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18378476

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikkea hullua ne keksii hurmospäissään.
RIVO vahvistaa asian.
https://www.ristinvoitto.fi/uutiset/karjalan_helluntaipiispa_tehtavamme_on_pysynyt_ennallaan/?numero=5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu