Salaliitoille voisi löytyä selityskin

IHMISET OVAT KIRJAIMELLISESTI SÄHKÖISIÄ OLENTOJA
Me ihmiset olemme sähköisempiä kuin mitä yleisesti ottaen tunnustetaan. Me olemme kirjaimellisesti sähköisiä. Luissa olevat solut ovat sähköisiä, hampaat ovat sähköiset, elimet ovat sähköisiä ja myös veren solut ovat sähköisiä. Elimistön jokainen solu toimii pienen pienenä paristona. Jokaisella ihosolulla on oma jännitteensä, jonka se yhdistää viereisten solujen kanssa muodostaen sähkökentän. Kosketusnäyttöjen toiminta mm perustuu tähän havaintoon. Jokainen liikkeemme, havaintomme ja ajatuksemme on sähköisten signaalien kontrolloimaa.

BIOSÄHKÖ JA IHMISEN TUOTTAMA SÄHKÖ
Pistorasiasta tuleva sähkö tuotetaan voimalaitoksissa. Biosähkössä voimalaitos on ihminen itse. Kodin laitteet toimivat sähköllä, sellaisella sähköllä, joka koostuu elektroneista, jotka ovat negatiivisesti varautuneita partikkeleja, jotka virtaavat sähkövirrassa. Ihmiskeho toimii hyvin erilaisen sähköisen version voimalla. Ihmiskeho toimii biosähkön voimalla. Elektronien sijaan nämä ihmisen sähkövirrat syntyvät ionien - jotka ovat enimmäkseen positiivisesti varautuneita - liikkeistä. Enimmäkseen positiivisesti varautuneiden kalium-, natrium- ja kalsiumionien liikkeistä syntyy biosähköä.

AIEMMIN KESKITYTTIIN VAIN HERMOSTOON
Aiemmin uskottiin, että hermo- ja lihassolut olivat kutakuinkin ainoat elimistön osat, jotka käyttivät sähköä merkityksellisellä tavalla. Sittemmin on selvinnyt, että myös kehon kaikkien noin 40 triljoonan solun solukalvot toimivat pieninä paristoina, käyttäen ionikanavia ylläpitääkseen solun pientä jännitettä. Ionien virtaus on tärkeää monille solutoiminnoille, kuten hermoimpulssien johtamiselle, lihasten supistumiselle ja kivun tuntemiselle. Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana uudet välineet ja näkemykset ovat osoittaneet, että tällä biosähköllä on hurjan monia erilaisia rooleja kehossa.

BIOSÄHKÖN TUTKIMUS VIELÄ LASTEN KENGISSÄ
On arvioitu, että biosähkö ja sen tutkimus on nyt siinä pisteessä missä astronomia oli silloin, kun Galileo keksi kaukoputken. Eli rutkasti tutkittavaa riittää ja asioista tiedetään vasta alkeet. Niinpä tuntuukin ihmeelliseltä, että ihmiset ovat ottaneet käyttöön valtavasti kaikenlaista teknologiaa tietämättä ja tuntematta ihmisten biosähköä tämän paremmin. Ionikanavalääkkeitä käytetään mm. rytmihäiriöiden hoidossa. Sydänhän on sähköinen niin kuin muutkin elimet. Tieteen ymmärrys ionikanavista kaiken kaikkiaan on kuitenkin vielä vajavaista.

VOIKO UUSI TIETO VAPAUTTAA STIGMALTA JA MAAILMAN PILKALTA
Voiko olla, että sähköherkkien biosähkö on suistunut raiteiltaan tai että se toimii eri tavoin kuin niin sanotusti terveillä ihmisillä? Onko sähköherkkyys jonkinlainen ionikanavasairaus? Häiriintyykö ionikanavien toiminta, kun langattomat laitteet alkavat tuottaa radiotaajuista säteilyä? Voiko ympäristötekijät sotkea ihmisen biosähkön ja ionikanavien toiminnan?

VOIKO IHMISELLÄ OLLA SÄHKÖAISTI?
Tuore tutkimus vahvasti viittaa siihen, että elimistössämme on vähintäänkin kaksi, ellei useampiakin sähköisiä viestintäverkkoja. Kun mitä tahansa biologisia soluja laitetaan solumaljaan ja niihin kohdistetaan sähkökenttä, kaikki solut siirtyvät maljassa samaan reunaan. Ikään kuin ne aistisivat sähkökentän. Sally Adeen mukaan emme vielä tiedä, miten solut voisivat sen aistia. Itselle tulee mieleen, että ehkäpä ihmisilläkin voisi olla sähköaisti. Kysyin asiaan tekoälyltä käyttäen kehotetta: Voisiko ihmisellä olla sähköaisti, mutta sitä ei ole vain löydetty vielä? On täysin mahdollista, että ihmisillä on sähköaisti, mutta sitä ei ole vielä löydetty. Ihmisillä on hermosto, joka toimii sähköisten signaalien avulla, joten on mahdollista, että meillä on myös reseptoreita, jotka kykenevät havaitsemaan sähkökenttiä.

Lähde: We are electric by Sally Adee ja Google gemini-tekoäly
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Esim. epilepsia-sairaus: epileptiset kohtaukset ovat herkkien aivojen sähkötoimintahäiriöitä.

Äänestä

Tuoreet 5G-tapausraportit puhuttavat

Vuoden 2023 alusta alkaen on julkaistu sarja merkittäviä sähköherkkyyttä käsitteleviä tapausraportteja. Tämän lehden mennessä painoon näitä raportteja on julkaistu yhteensä kahdeksan. Raporttien taustalla ovat ruotsalaiset Lennart Hardell ja Mona Nilsson.

Lennart Hardell on sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutusten kokenut huippututkija, onkologi ja professori, joka on omalla tutkimustyöllään ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että WHO luokitteli matkapuhelinsäteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi vuonna 2011. Hardell on tuottanut urallaan tähän mennessä jo yli 350 julkaisua. Mona Nilsson puolestaan on Ruotsin säteilysuojelusäätiön (Strålskyddsstiftelsen) perustaja.

Nämä tapausraportit kuvaavat yksityiskohtaisesti, miten terveille ihmisille kehittyi uusien 5G-tukiasemien aikaansaaman kroonisen säteilyaltistuksen myötä sähköherkkyyden oireisto, josta käytetään myös nimitystä mikroaalto-oireyhtymä tai mikroaaltosyndrooma. Raportit kuvaavat altistuneiden henkilöiden osalta ainoastaan lyhyen aikavälin terveysvaikutuksia, vaikkakin niissä käsitellään kattavasti myös pitkän aikavälin terveysriskejä.

Mikäli nämä raportit eivät ole ennalta tuttuja, niihin kannattaa käydä tutustumassa netin kautta hieman yksityiskohtaisemminkin.

Mikä näitä tapausraportteja yhdistää?

Raportit ovat ensimmäisiä laatuaan liittyen nimenomaan viidennen sukupolven tukiasemien terveysvaikutuksiin. Kyseessä ovat lainmukaiset tukiasemaasennukset tavallisessa asuinympäristössä, ja mitatut säteilytasot olivat pääosin reilusti alle virallisten turvarajojen, joiden viranomaiset ovat uskoneet suojaavan ihmisiä terveyshaitoilta. Raportit osoittavat, että uusien tukiasemien myötä lisääntynyt säteilyaltistus voi aiheuttaa sähköherkkyysoireilua sellaisissakin ihmisissä, jotka eivät ole oireilleet aikaisemmin. Kaikki raporteissa kuvatut ihmiset olivat ennen 5G:n käyttöönottoa perusterveitä ja toimintakykyisiä. Ainoastaan yksi ihmisistä oli kärsinyt sähköherkkyydestä aikaisemmin. Mikäli ihmiset pääsivät siirtymään matalampisäteilyiseen ympäristöön, heidän oireensa helpottivat.

Raportti: Tukiasema katolla ajoi pariskunnan evakkoon
Hardellin ja Nilssonin ensimmäinen raportti kertoo pariskunnasta, jonka talon katolle asennettiin 5Gtukiasema. Tukiaseman käyttöönoton jälkeen heille ilmaantui sähköherkille tuttuja oireita: neurologista oireilua, tinnitusta, väsymystä, unettomuutta, henkistä ahdistusta, iho-oireita ja verenpaineen vaihtelua. Oireet olivat voimakkaampia naisella. Pariskunnan siirryttyä alhaisemman säteilytason ympäristöön oireet loppuivat parin päivän kuluessa.

Raportti: Toimistotyöläisten työkyky uhattuna
Toimistorakennuksen katolle asennettiin 5G-tukiasema, minkä jälkeen kahdelle siellä työskennelleelle konsultille kehittyi päänsärkyä, tinnitusta, huimausta, tasapainohäiriöitä, keskittymis- ja huomiokyvyn puutetta sekä väsymystä. Miesten oireet loppuivat pysyvästi heidän muutettua ympäristöön, jossa säteilytasot ovat matalammat. Toisella miehistä oireet kuitenkin palaavat, jos hän joutuu käymään esimerkiksi Tukholmassa, jossa säteilytasot ovat korkeammat.

Raportti: Nainen sai tukiaseman naapuriin ja sairastui Naiselle kehittyi terveysongelmia sen jälkeen kun 5G-tukiasema asennettiin 60 metrin etäisyydelle hänen asunnostaan. Oireita olivat mm. päänsärky, huimaus, keskittymisvaikeudet, väsymys, rytmihäiriöt, ihon polte ja mikroaalto-oireyhtymää vastaava nenäverenvuoto. Naisen päästyä tilapäisesti toiseen ympäristöön suurin osa oireista hävisi, mutta asuntoon palaamisen jälkeen oireet palasivat entistä pahempina.

Raportti: Perhe sairastui, kun tukiasemat päivitettiin 5G-aikaan
Perheenjäsenet saivat eri asteisia oireita sen jälkeen kun heidän asuntonsa lähelle naapuritalojen katoille asennettiin 5G-tukiasemat. Samalla paikalla oli aikaisemmin ollut 3G- ja 4G-tukiasemat. Tyttärellä oli vakavimpia terveysongelmia, kuten unihäiriöitä, päänsärkyä, keskittymis- ja muistihäiriöitä, ihohäiriöitä, epäsäännöllistä sykettä, valoherkkyyttä, ahdistusta ja paniikkikohtauksia.

Raportti: Tukiasema 20 metrin päähän asunnosta 49-vuotias mies sai mikroaalto-oireyhtymän oireita, kun 5G-tukiasema asennettiin vain 20 metrin päähän hänen asunnostaan. Tässäkin tapauksessa säteilytaso asunnossa oli silti selvästi vallitsevia ICNIRP:in raja-arvoja matalampaa. Miehen muutettua toiseen asuntoon oireilu helpotti. Oireet ilmaantuvat uudelleen, jos mies palaa asuntoonsa.

Raportti: Tukiasema pilasi perheen mökkeilyn
Viisihenkiselle perheelle kehittyi nopeasti mikroaalto-oireyhtymän oireita heidän saavuttuaan kesämökille, joka sijaitsee 125 metrin päässä 5G-antenneilla varustetusta tukiasematornista. Aikuisten vakavimpia oireita olivat unihäiriöt, päänsärky, väsymys ja epäsäännöllinen syke. Lapset saivat unihäiriöitä, ripulia, vatsakipuja, ihottumaa, päänsärkyä ja emotionaalisia oireita. Kaikki oireet hävisivät ja terveys palautui, kun perhe palasi omaan kotiinsa, jonka lähellä ei ollut 5G-tukiasemia.

Äänestä
  • Olisko se mökki kuitenkin ollut sellainen "hometalo"?

    Tutkiko kukaan?

    Äänestä

Sähkökorkeista ei tipu pantteja erikseen. Joko juot tai et juo markkinoitten tahdissa.

Äänestä

Kyllä. Moni aistii sähköä, sähköisyyttä, langattomia aaltoja jopa ja ääntä. Ihmisillä aistit auki, joillakin. Siksi toiset laittavat välillä älypuhelimen kiinni, suihku ja kirja.

Äänestä
  • On myös valoa herkästi aistivaa porukkaa. Keinovalo ei sovi kaikille hyvin, liian kirkkaana. Se valkoinen. Koneääni ja konevalo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

IHMISET OVAT KIRJAIMELLISESTI SÄHKÖISIÄ OLENTOJA
Me ihmiset olemme sähköisempiä kuin mitä yleisesti ottaen tunnustetaan. Me olemme kirjaimellisesti sähköisiä. Luissa olevat solut ovat sähköisiä, hampaat ovat sähköiset, elimet ovat sähköisiä ja myös veren solut ovat sähköisiä. Elimistön jokainen solu toimii pienen pienenä paristona. Jokaisella ihosolulla on oma jännitteensä, jonka se yhdistää viereisten solujen kanssa muodostaen sähkökentän. Kosketusnäyttöjen toiminta mm perustuu tähän havaintoon. Jokainen liikkeemme, havaintomme ja ajatuksemme on sähköisten signaalien kontrolloimaa.

BIOSÄHKÖ JA IHMISEN TUOTTAMA SÄHKÖ
Pistorasiasta tuleva sähkö tuotetaan voimalaitoksissa. Biosähkössä voimalaitos on ihminen itse. Kodin laitteet toimivat sähköllä, sellaisella sähköllä, joka koostuu elektroneista, jotka ovat negatiivisesti varautuneita partikkeleja, jotka virtaavat sähkövirrassa. Ihmiskeho toimii hyvin erilaisen sähköisen version voimalla. Ihmiskeho toimii biosähkön voimalla. Elektronien sijaan nämä ihmisen sähkövirrat syntyvät ionien - jotka ovat enimmäkseen positiivisesti varautuneita - liikkeistä. Enimmäkseen positiivisesti varautuneiden kalium-, natrium- ja kalsiumionien liikkeistä syntyy biosähköä.

AIEMMIN KESKITYTTIIN VAIN HERMOSTOON
Aiemmin uskottiin, että hermo- ja lihassolut olivat kutakuinkin ainoat elimistön osat, jotka käyttivät sähköä merkityksellisellä tavalla. Sittemmin on selvinnyt, että myös kehon kaikkien noin 40 triljoonan solun solukalvot toimivat pieninä paristoina, käyttäen ionikanavia ylläpitääkseen solun pientä jännitettä. Ionien virtaus on tärkeää monille solutoiminnoille, kuten hermoimpulssien johtamiselle, lihasten supistumiselle ja kivun tuntemiselle. Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana uudet välineet ja näkemykset ovat osoittaneet, että tällä biosähköllä on hurjan monia erilaisia rooleja kehossa.

BIOSÄHKÖN TUTKIMUS VIELÄ LASTEN KENGISSÄ
On arvioitu, että biosähkö ja sen tutkimus on nyt siinä pisteessä missä astronomia oli silloin, kun Galileo keksi kaukoputken. Eli rutkasti tutkittavaa riittää ja asioista tiedetään vasta alkeet. Niinpä tuntuukin ihmeelliseltä, että ihmiset ovat ottaneet käyttöön valtavasti kaikenlaista teknologiaa tietämättä ja tuntematta ihmisten biosähköä tämän paremmin. Ionikanavalääkkeitä käytetään mm. rytmihäiriöiden hoidossa. Sydänhän on sähköinen niin kuin muutkin elimet. Tieteen ymmärrys ionikanavista kaiken kaikkiaan on kuitenkin vielä vajavaista.

VOIKO UUSI TIETO VAPAUTTAA STIGMALTA JA MAAILMAN PILKALTA
Voiko olla, että sähköherkkien biosähkö on suistunut raiteiltaan tai että se toimii eri tavoin kuin niin sanotusti terveillä ihmisillä? Onko sähköherkkyys jonkinlainen ionikanavasairaus? Häiriintyykö ionikanavien toiminta, kun langattomat laitteet alkavat tuottaa radiotaajuista säteilyä? Voiko ympäristötekijät sotkea ihmisen biosähkön ja ionikanavien toiminnan?

VOIKO IHMISELLÄ OLLA SÄHKÖAISTI?
Tuore tutkimus vahvasti viittaa siihen, että elimistössämme on vähintäänkin kaksi, ellei useampiakin sähköisiä viestintäverkkoja. Kun mitä tahansa biologisia soluja laitetaan solumaljaan ja niihin kohdistetaan sähkökenttä, kaikki solut siirtyvät maljassa samaan reunaan. Ikään kuin ne aistisivat sähkökentän. Sally Adeen mukaan emme vielä tiedä, miten solut voisivat sen aistia. Itselle tulee mieleen, että ehkäpä ihmisilläkin voisi olla sähköaisti. Kysyin asiaan tekoälyltä käyttäen kehotetta: Voisiko ihmisellä olla sähköaisti, mutta sitä ei ole vain löydetty vielä? On täysin mahdollista, että ihmisillä on sähköaisti, mutta sitä ei ole vielä löydetty. Ihmisillä on hermosto, joka toimii sähköisten signaalien avulla, joten on mahdollista, että meillä on myös reseptoreita, jotka kykenevät havaitsemaan sähkökenttiä.

Lähde: We are electric by Sally Adee ja Google gemini-tekoäly

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu