Tuomas Enbusken uskoontulon jäljet johtavat oikeistokonservatiivien kulttuurisotaseminaareihin?

Anonyymi-ap

"Lopeta typerä identiteettipolitiikka, Tuomas Enbuske!"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e65e815-b8c0-489c-ac75-21a79b398e10

"Tiedotusvälineet ovat viime aikoina havahtuneet siihen, kuinka moni maailmanmenosta ja feministeistä hätääntynyt nöösipoika päätyy etsimään rauhaa Jeesuksesta.

Myös mediapersoona Tuomas Enbuske julisti kääntyneensä uskoon.

Viisi vuotta aiemmin hän ilmoitti Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa olevansa niin sanotusti haku päällä. Hän pyysi johdatusta uskonnon löytämiseksi ja lupasi kertoa julkisesti, kun usko tulee. Ja tulihan se. Rauha Enbusken sielulle.

Yllätys Enbusken uskoontulo ei ollut – päinvastoin. Hän on vain seurannut eksyneen karitsan lailla omiaan.

Enbuskesta tuli mediahenkilö silloin, kun ateismi oli vielä vastakulttuuria. Sitä perusteltiin rationaalisuudella ja loogisuudella, vaikka se oli ennen muuta poliittinen identiteetti, josta pidettiin kovaa meteliä.

Kuten vastakulttuureihin kuuluu, liikkeen tähdet, dawkinsit ja hitchensit, nousivat kulttijohtajien asemiin ja myivät valtavat määrät kirjallisia opinkappaleitaan.

Uusateistit määrittelivät itsensä suhteessa uskovaisten tyhmyyteen. Suomessa kaikki kulminoitui vuonna 2010 televisioituun Homoiltaan ja kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen aiheuttamaan joukkopakoon kirkosta.

Hiljalleen tuuli kääntyi. Yhteiskunta sekularisoitui, syy-yhteydet liberaalien arvojen ja uskonnottomuuden välillä hälvenivät. Päivi Räsäsestä jaksoi paahtaa lähinnä Tuomas Enbuske.

Nyt Enbuske on yhtä ylpeä ja äänekäs luterilaisena kuin ateistinakin, entinen pitkävihainen nettihäirikkö, nykyinen armon sanansaattaja.

Ylelle hän kertoi löytäneensä uskon loogisen päättelyn tuloksena. Hän oli huomannut, kuinka ”juutalais-kristilliset maat” ovat naisten ja homojen oikeuksien osalta ”maailman parhaita maita”, kun taas ”woke-ideologia” on ateistien kahlitseva uskonto. Samasta hän kirjoitti jo viiden vuoden takaisessa kolumnissaan.

Herätys näyttää kuitenkin tulleen kulttuurisotien syvästä ytimestä, hurahduksesta syvän päädyn woke-vastaisiin uutiskirjeisiin ja muuhun vaihtoehtoajatteluun.

Logiikka menee kuten ateistiaikoinakin. Aate ei kumpua omasta ajattelusta vaan muiden laumasieluisuudesta. Vastapuoli eli ”woket” ovat uskonnottomia, joten minä en voi olla.

Enbuske ei näet ole yksin valaistumisensa kanssa. Uskonnot ovat identiteettipolitiikan uusin kauppatavara, joka kelpaa erityisesti hukassa oleville oikeistolaisille.

The Atlanticin toimittaja Helen Lewis raportoi marraskuussa Britanniassa järjestetystä oikeistolaisten uuskonservatiivien seminaarista, jossa vedeltiin teologisia mutkia suoriksi, saarnattiin ”ateenalais-jerusalemilaista sivistystä” ja paranneltiin Vuorisaarnaa pilkkaamalla Greta Thunbergia.

Paikalla oli häröoikeiston tähtiä, sellaisia kuin kanadalainen psykologi Jordan Peterson ja republikaanien presidenttiehdokkaaksi halunnut Vivek Ramaswamy.

Lewisin mukaan teologian keskeisin opinkappale oli aikuisten miesten lapsellinen woke-vastaisuus. Voisi puhua ”laupiaasta samarialaisesta liikaa netissä oleskelleille”, mutta se antaisi hattu- ja partaporukan ajattelusta liian koherentin kuvan.

Marraskuussa myös vanhan uusateistiskenen tähti, islam-vastustajaksi brändäytynyt ex-muslimi Ayaan Hirsi Ali kertoi alkaneensa kristityksi.

Enbusken tavoin Hirsi Ali listasi ”läntisen sivilisaation” kokemia uhkia: Kiina, Venäjä, islam ja ”woke-ideologia”. Niihin ainut varteenotettava vastaus olisi ”juutalais-kristillinen traditio”, ei sääntöperäinen maailmanjärjestys tai ateismi.

Maineikas julkiateisti ja idioottimiehuusinfluensseri Andrew Tate sentään valitsi uskonnokseen tosimiesten islamin eikä aisankannattajien kristinuskoa – ”wokea” vastustaakseen, tietenkin.

Kulttuurisodissa hauskinta ja traagisinta on, kuinka se tekee identiteettipolitiikan vastustajista vihollisensa kaltaisia. Mitään omaa kummallakaan osapuolella ei ole – varsinkaan Suomessa. On vain kummallinen ja hurahtanut rahtikultti ja Amerikka-larppi.

Puhe juutalais-kristillisyydestä on ollut alun perin republikaanipuolueen kommunistivastaista slangia, ja nyt entiset ääriateistit käyttävät sitä sekoittaakseen uskonnon ja politiikan kuin parhaatkin evankelikaalikristityt. Tällä he vastustavat tietenkin sitä, että toiset sekoittavat etnisyytensä ja seksuaalisuuteensa politiikkaan.

Tuomas Enbusken uusin reinkarnaatio on valmis vitsi: hän on kristitty, joka vastustaa identiteettipolitiikkaa tungeksimalla julkisuuteen hölisemään itsestään ja identiteeteistään – ja julkisuus tietenkin rakastaa takaisin hänen kaltaisiaan flipperipallon lailla ismistä toiseen sinkoilevia ääri-ihmisiä.

Jos oman egon lisäksi kiinnostaisi jokin muukin, Enbuske voisi lähteä tutustumaan naisten ja homojen kertakaikkisen edistykselliseen asemaan Suomen juutalais-kristilliselle vyöhykkeelle Pohjanmaalle ja miettiä sen jälkeen, miltä hänen typerä identiteettipolitikointinsa näyttää."

Loput linkin takaa.

Miten ihminen on vajoamassa uskon käsitteen kanssa näin alas, että siitä on tullut politiikkaa?

22

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onniselta taas poleeminen, mutta terävä analyysi. Mediapersoonan uudelleentyrkyttäytymisestä parrasvaloihin.

      Lopputiivistys on erinomainen:
      "Tuomas Enbusken uusin reinkarnaatio on valmis vitsi: hän on kristitty, joka vastustaa identiteettipolitiikkaa tungeksimalla julkisuuteen hölisemään itsestään ja identiteeteistään"

    • Muuten ihan hyvä kirjoitus mutta palstan hihhulit eivät tajua siitä yhtään mitään....

      • Anonyymi

        Tai sitten tajuamme että Oskari palauttaa kristinuskon identiteettipoliittiselle tasolle eikä tiedosta yhtään mitä kristinusko on. Ei Jeesus suostu pelaamaan woke-ihmisten politiikan tasolla eikä näin ollen uskovatkaan emme suostu mihinkään lyhytaikaiseen poliittiseen muoti-ilmiöön.

      • Anonyymi

        Erikoista, että "mistänäitäoikeintulee" tunnustaa julkisesti sen, että hän ei ymmärrä mistään mitään.
        Rohkea veto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista, että "mistänäitäoikeintulee" tunnustaa julkisesti sen, että hän ei ymmärrä mistään mitään.
        Rohkea veto.

        MNT varmaan ymmärtää monestakin asiasta jotain mutta elävästä kristinuskosta ei ymmärrä mitään todellista - - mielikuvia kuitenkin on varmaan paljonkin mutta niillähän ei ole mitään tekemistä apostolisen kristinuskon kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen filosofisessa seurassa oli aikanaan esitys jonka piti tiukan idealisti. Kun hän oli saanut esityksensä läpi, hän kysyi yleisöltä, että olisiko kysyttävää? Tällöin toisen laidan edustaja, eli materislisti, nosti käden ylös ja sanoin: "Minä en ymmärtänyt yhtään mitään".

        No esittäjä meni vielä keskeiset kohdat läpi ja katsoi sen jälkeen kysyvästi kommentoijaa. Tämä sanoi "En ymmärtänyt vieläkään mitään". Kolmannen kerran sitten vielä selostettiin ja taas kysyvä katse. Tähän tuli vastaus "Johan minä sanoin että en ymmärtänyt mitään!".

        Joten "elävä kristinusko" ei todellakaan kerro minulle yhtään mitään. Yksinkertaisesti siksi että en usko keijuihin enkä mennikäisinkään. Teidän jumalanne on "ideaaliolento" joka elää vain mielikuvituksessa. Hänestä ei ole yhtäkään reaalista todistetta.

        PS. En lähde tässä selittämään miten filosofiset termit "idealismi" ja "materialismi" oikein tarkoittavat. Sanotaan kuitenkin että niillä ei ole mitään tekemistä arkikielen vastaavien termien kanssa. Materialistinen filosofi ei aja mersulla vaan rähjäisellä polkupyörällä.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        "Joten "elävä kristinusko" ei todellakaan kerro minulle yhtään mitään."

        Tätä juuri tarkoitin edeltävässä viestissäni että MNT ei ymmärrä elävästä kristinuskosta mitään. Siksi hän pyrkii "väittelemään" vastaan, mistä ei tietenkään tule mitään.

        Elävä, apostolinen kristinusko on ensi kädessä uskoa, se tulee uskoa että Jumala on ja toimii. No tässä alkuvaiheessa auttaa konkreettisella ja jopa hyvinkin kouriintuntuvalla tavalla Pyhä henki ja Hänen voimansa - - vähän samaan tapaan kuin sähkö, ei näy mutta tuntuu.

        Tämän jälkeen kristillisen kasvun myötä alkaa ymmärtää myös omalla järjellään kuinka Jumala on vaikuttanut elämän eri vaiheissa, ensin takakäteen ja sitten jopa reaaliajassa ja sitten myös tulevaisuuden suhteen. Ja tämä ei jätä ketään ihmistä kylmäksi, ei niin rajua ja vihamielistä ateistia ole olemassa joka ei vaikutu Jumalan käytännön toiminnasta. Persoona joka on kehittänyt ja luonut mm. kvasaarit, joiden kirkkaus on miljoonia kertoja suurempi kuin auringon ja jonka keskellä on aurinkokunnan kokoinen "musta aukko" ja säteily ylittää sekunnissa auringon koko auringon elinikänä emittoiman säteilyn.

        Muista nyt kuitenkin, että heidän ideaali henkiolentonsa, vaikka eläisi vain mielikuvituksessa, on Raamatun mukaan Saatana eikä Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista nyt kuitenkin, että heidän ideaali henkiolentonsa, vaikka eläisi vain mielikuvituksessa, on Raamatun mukaan Saatana eikä Jumala.

        Ja on surkeuden huippu, että on vielä keksitty myyntivaltti propagandasanalla 'apostolinen kristinusko'.

        Montako apostolia oli hengissä Paavalin tuomioiden jälkeen julistamaan syntioppia, jonka Jumalaa Jeesus sanoi Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, sen jälkeen kun Jeesus oli tapettu tämän vastustamisesta.

        "Ja on surkeuden huippu, että on vielä keksitty myyntivaltti propagandasanalla 'apostolinen kristinusko'."

        Tämä on hyvä termi näin lopunaikana käytettäväksi kertomaan että usko Jeesukseen on samaa kuin apostoleilla ja mikä esitellään monen eri kirjeen kautta kristikunnalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Joten "elävä kristinusko" ei todellakaan kerro minulle yhtään mitään."

        Tätä juuri tarkoitin edeltävässä viestissäni että MNT ei ymmärrä elävästä kristinuskosta mitään. Siksi hän pyrkii "väittelemään" vastaan, mistä ei tietenkään tule mitään.

        Elävä, apostolinen kristinusko on ensi kädessä uskoa, se tulee uskoa että Jumala on ja toimii. No tässä alkuvaiheessa auttaa konkreettisella ja jopa hyvinkin kouriintuntuvalla tavalla Pyhä henki ja Hänen voimansa - - vähän samaan tapaan kuin sähkö, ei näy mutta tuntuu.

        Tämän jälkeen kristillisen kasvun myötä alkaa ymmärtää myös omalla järjellään kuinka Jumala on vaikuttanut elämän eri vaiheissa, ensin takakäteen ja sitten jopa reaaliajassa ja sitten myös tulevaisuuden suhteen. Ja tämä ei jätä ketään ihmistä kylmäksi, ei niin rajua ja vihamielistä ateistia ole olemassa joka ei vaikutu Jumalan käytännön toiminnasta. Persoona joka on kehittänyt ja luonut mm. kvasaarit, joiden kirkkaus on miljoonia kertoja suurempi kuin auringon ja jonka keskellä on aurinkokunnan kokoinen "musta aukko" ja säteily ylittää sekunnissa auringon koko auringon elinikänä emittoiman säteilyn.

        No sen kun uskot opukseen jonka mukaan jänis puhuu ja aurinko kiertää maata. Otan osaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja on surkeuden huippu, että on vielä keksitty myyntivaltti propagandasanalla 'apostolinen kristinusko'."

        Tämä on hyvä termi näin lopunaikana käytettäväksi kertomaan että usko Jeesukseen on samaa kuin apostoleilla ja mikä esitellään monen eri kirjeen kautta kristikunnalle.

        Mielestäsikö Jeesus opetti oppilailleen, että Saatana on Jumala, vaikka Raamatun mukaan sanoo juutalaisten Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi (Joh.8)?

    • Anonyymi

      Oskari palauttaa kristinuskon maalliselle poliittiselle tasolle mihin Jeesus ei suostu, koska kristinusko kumpuaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

      • Anonyymi

        Mitään ylösnousemusta Raamatun mukaan ei koskaan edes tapahtunut. Se on valetarina syntioppiin kuten perisyntikin - kirjoittajat ovat teksteihin jättäneet totuusvihjeensä. Tämä löytyy Apostolien tekojen 19 luvusta.

    • Anonyymi

      Itse näen että woke-politiikalle on tulossa noutaja, se on jo matkalla. Täytyy tiedostaa että woketus on vain lyhytaikainen (muuta kymmenen vuotta) poliittinen muotivirtaus koska ihmiset ovat hämmentyneitä ja wokettajat erikoisuuksineen ovat kostamassa menneet väärinteot heitä kohtaan. Nyt on koston aika, mutta nuori polvi ei kapinoidessaan heidän kannaltaan vanhanaikaista woketusta hyväksi kaikenmaailman wokettajien politiikkaa ja vallanhaluista aggressiviisuutta. Noutaja on siis jo matkalla ja tämä osaltaan selittää Onnisen aggression Tuomasta kohtaan. Itse haluan uskoa että Tuomas on Jeesus-tiellä, ihan alussa mutta tiellä mikä riittää pelastukseen.

    • Anonyymi

      'Rauha hänen sielulleen', toteaa kolumnisti kääntymisestä kristityksi. Kyllä varmaan tuleekin, koska koko kristinuskoon ei kuulu mikään sielu, se on vain fyysistä.

    • Anonyymi

      https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uusateismi-on-kuollut/
      Apologian suuren yleisön tietoisuuteen toi episodi, jossa Richard Dawkins kieltäytyi väittelemästä kristityn apologeetan ja filosofin, William Lane Craigin, kanssa Oxfordissa. Dawkinsin syyt kieltäytymiselle vaihtelivat, ja ne kirvoittivat pelkuruussyytöksiä muilta ateisteilta julkisuudessa ja toimivat tehokkaana mainoskampanjana tilaisuudelle. Tapahtuma päätettiin järjestää kieltäytymisestä huolimatta Craigin ja toisten ateistipuhujien kanssa.

      Tahattomasti onnistuneen kampanjan kruunuksi Brierley tiimeineen jätti kieli poskessa tyhjän tuolin lavalle siltä varalta, että Dawkins ilmaantuisikin paikalle. Ei ilmaantunut. Sen sijaan nokkela tempaus oli kuin symbolinen lähtölaukaus uusateismin hajoamiselle.

    • Naisten ja homojen asema näyttää juutalais-kristillisellä Pohjanmaalla ihan hyvältä. Vai tarkoittaako Pohjanmaa tässä kenties lestadiolaisia?

      • Pohjanmaa tarkoittanee Niniven laaksoa. Enbuskella perspektiivi on laajempi kuin tuolla Iltalehden kolumnistilla.

      • Anonyymi
        inti kirjoitti:

        Pohjanmaa tarkoittanee Niniven laaksoa. Enbuskella perspektiivi on laajempi kuin tuolla Iltalehden kolumnistilla.

        Mikä on 'laajennettu perspektiivi' uhrikulttiin?

    • Anonyymi

      ”Vastapuoli eli ”woket” ovat uskonnottomia, joten minä en voi olla.” (olla siis uskonnoton)

      Outo ajatus. Toki uskoville woketus ei sovi, mutta woke-kulttuurin vastustaja voi ihan yhtä hyvin olla ateistikin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe