Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tällainen skenaario, mitä olette mieltä?

Anonyymi-ap

The slippery batwings of Madame from the Baker street. Calling you home. Come, come.

Jos yrittää karkuun, hän lähtee perään ja ahdistelee, vaikka yrittäisi hätistellä pois. Hän haluaa istua naamallesi ja tukehduttaa sinut valtavalla takapuolellaan ja istuttaa pitkän naamasi kokoisen ammottavan viirun poskiesi ympärille. Hån on juuri tullu tänne Kongosta, jossa on ilmeisesti tilastojen mukaan maailman suurimmat penikset ja haluaa kokeilla ensimmäistä valkoista narunakkia tänään, vain havaitakseen, että eihän se tunnu edes miltään. Sitten kynnät sitä uunia kaksi tuntia, eikä silti edes lennä.

Hän haluaa, että olet hänen oma pikku pervosetänsä, joka lopulta päätyykin kyykkimään joustavaa sammakkoliikettä hänen valtavaan avonaiseen lepakkolettuun.

Sitten hän ahtaa ja hieroo massiiviset, pehmeät ja roikkuvat jättinännipihaiset meijerikannunsa niiden väliin katoavaan naamaasi samalla kun sinä uhrina mumiset epämääräisiä ja vaimeita pyyntöjä saada happea ja hengittää. Mutta hän ei siitä välitä, vaan painaa tyynyjään vain tiukemmin naamariisi kiinni.

Ja hän huohottaa lämpimästi korvaasi, että take me baby, fuck me harder now ja vetää sinua pehmeän agressiivisesti itseensä päin, kun tuskastuneen nöyryytettynä yrität painaa syväkyntäen menemään hänen megalomaaniseen tyhjään sutivaan ammottavaan luolaansa.

Hänellää on kirkkaanvaaleanpunaista huulipunaa liikaa, hän haisee hieltä ja hönkii naamaasi likaisten penisten runsaita ja suolaisia aromeja samalla, kuin yrität keskittyä miltääntuntumattomaan lannistuneen panomiehen laimeaan ja lepsuun suoritukseesi. Vaistoat samalla, että hän kaipaa jotain lisää täytettä onkaloonsa.

Mutta sinä et valita, valitsihan hän itse sinut aktiivisena rakkauden osapuolena ja olet vain tyytyväinen, että saat kerrankin uhkeaa tummaa vaikkakin matamimaista kaunotarta, vaikkakin setelitukolla, jonka olit säästänyt kuukauden vuokranmaksuun.

1

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        94
        2485
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2173
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        83
        1829
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1621
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1586
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1565
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        34
        1528
      8. 60
        1396
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        89
        1319
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1254
      Aihe