Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lukiolaiset marssivat ulos jotkut ei

Anonyymi-ap

"”Leikkaus on valinta, Purra irti saksista!”
Suomen Lukiolaisten Liitto kehotti lukiolaisia ulosmarssiin kautta maan""

Tässä esimerkki miten "ylhäältä johdettu" manööveri toimii. Tämä ylhäältä johtaminen (=johdattelu) on vasemmiston tärkein työkalu omien pyrkimystensä saavuttamiseksi.

Ilahduttavasti kuitenkin lehtijutun lopussa oli oikeampi menettely.


Ote https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010385728.html
"LAHDEN LYSEON pihassa ei iskulauseita kuultu.

Lahden lyseon lukion rehtori Tero Matkaniemi kertoo, ettei yksikään koulun 850 opiskelijasta ilmaissut kiinnostusta osallistua mielenilmaukseen.

– Emme ole osallistumassa. En ole toisaalta kannustamassa, hallituksen vastaiseen toimintaan. En nyt, enkä aiempien hallitusten kohdalla.

Matkaniemi korostaa, ettei ketään olisi estetty marssimasta ulos. Jos joku olisi halunnut mieltään ilmaista, opiskelijalle ei olisi koitunut ulosmarssista seurauksia.

Lyseon opiskelijat eivät ole perinteisestikään olleet Matkaniemen mukaan aktiivisia hallituksen vastaisissa toimissa.

– He jotenkin näkevät asian niin, että hallitus tekee työtään ja me toimitaan hallituksen rahoituksella, teemme niin kuin pitää.

Matkaniemi kertoo, että opiskelijoiden mielipiteitä mielenilmauksesta kuulosteltiin oppitunneilla ja aiheesta on keskusteltu yhdessä. Hänen mukaansa Lyseon opiskelijat ymmärtävät, että ajat ovat haastavat ja säästötoimet välttämättömiä.

– Pitää pistää suu säkkiä myöten ja jostakin olla valmiita tinkimään. He myös ymmärtävät, että kyse on kuukauden ajanjaksosta opintojen loppuvaiheessa, eivät kustannukset voi kovin isot loppujen lopuksi edes ollakaan.

Matkaniemi sanoo tiedostavansa, että pienikin kustannus voi olla toiselle suuri, eivätkä toimenpiteillä saadut säästöt ole toisaalta valtiotasolla kovinkaan merkittäviä. Hän luonnehtii, että kyse on pienehköstä asiasta suhteessa sen saamaan näkyvyyteen.

– Ei se ole paljon myöskään yksilötasolla. Ymmärrän hyvin ja nuoretkin ymmärtävät, että jos ei näitä muutoksia tehdä, hyvinvointivaltio monissa muodoissa menetetään ja lopulta maksajina ovat he itse ja heidän lapsensa.

Matkaniemi päättää sanomalla, että lyseon lukiosta valmistuu kunnon kansalaisia. Hän muistuttaa että vaikuttamisen keinoja on useita.

– Aika helppoa olisi lähteä mukaan kannustamaan hallituksen päätösten vastustamiseen ja ihailla kritiikittömästi tuhlailua. "

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010385728.html

Alussa mainitun iskulauseen "Leikkaus on valinta, Purra irti saksista!" voi kääntää toisinpäin: Annettiinko kaikille lukioille todellista valintaa pohtimalla asiaa ja siitä keskustelemalla, aivan kuten Lahden lyseossa.
Koska eri lukiot/lukiolaiset eivät ole suhteessa erilaisia, voi siitä päätellä, että tämäkin manööveri oli ylhäältä vasemmiston toimesta johdettu.
Aikuisempien maailmassa oli juuri kuukauden kestänyt poliittinen lakko joka aiheutti maallemme miljardien tappiot. Tämä oli törkein esimerkki ylhäältä johtamisesta johon työläisten oli lähes pakko osallistua.

3

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi pakolainen maksaa Suomelle noin miljoona euroa, eli montako pakolaista tänne saadaan sillä rahalla joka kaivetaan nuorten lukiolaisten selkänahasta?!!!!

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        💋 ­N­y­m­f­­­o­m­­a­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe