Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Helluntailaisten harhaopit

Anonyymi-ap

Lahkolaisethan vastustaa jyrkästi, että lapset kastettaisiin kristityiksi ja heille opetetaan kymmenen käskyä ja kehotetaan ne pitämään.

119

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On se juluma uskonto.

      • Älä usko kaikkea. Minä en tunne yhtään luterilaista perhettä, joille olisi opetettu kymmentä käskyä ja kehotettu pitämään ne. Mutta onnistummeko me pitämään ne, se on jo toinen juttu.

        Pelastuuko ihminen sillä, että hän opettelee kymmenen käskyä ulkoa ? Pelastuuko lapsi, jos hän opettelee pitämään ne ? Elämä helpottuu sillä, mutta pelastumiseen se ei riitä. Vaikka minä en usko, että kukaan ihmisistä pystyy elämään kymmenen käskyn mukaan, en ainakaan minä ole kyennyt.

        Kun kuuluin luterilaiseen kirkkoon, vihasin kaikkia ihmisiä. Mutta, kun tulin uskoon, vihani haihtui. Vaikka olen vieläkin erakko, en vihaa ihmisiä. Kun olen nähnyt oman vajavuuteni, olen oppinut ymmärtämään toistakin ihmistä. En enää odota, että kaikkien pitäisi olla täydellisiä, vaan meillä jokaisella on omat heikkoutemme.

        Usko Jeesukseen ainoastaan pelastaa ihmisen, ei kaste eikä kymmenen käskyn ulkoa oppiminen.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Älä usko kaikkea. Minä en tunne yhtään luterilaista perhettä, joille olisi opetettu kymmentä käskyä ja kehotettu pitämään ne. Mutta onnistummeko me pitämään ne, se on jo toinen juttu.

        Helluntailaiset opettaa, että lait "älä varasta, älä valehtele, älä tapa" on kumottu.

        Riittää kun hillutaan hurmoshenkien voimasta ja hoetaanJeesuksen nimeä ja verta.

        Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.

        Kristillisten kirkkojen toimittamassa kasteessa Jumala sovittaa ihmisen itsensä kanssa pesemällä syntikirouksen pois ja lahjoittamalla puhtaaseen ja tyhjään sydämeen oman uskon Hengen lahjan sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi. Liitto alkaa kasteessa. Kristuksen kuolemaan osalliseksi kastamaton pakana ei ole liitossa Jumalan kanssa.

        1.Piet.3
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.

        21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄTPELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus on paha eksytys ja harhaoppi. Ei siinä uskonnossa ole synnit pois pesevätä kastetta ollenkaan. Muiden villitsevien hurmoshenkien toimintaa esiintyy ja tämän maailman heikot alkeisvoimat kaataa helluntailasia selälleen.

        Ylivainiolle kun selvisi lääkärin tekemän väitöskirjatukimuksen perusteella, etttä kukaan hänen kokouksissaan ei ollut parantunut oikeasti yhtään mistään, niin Niilo oli tuumaillut ääneen, mikä kumman henki heitä sitten viskoo selälleen, kun se sama voima ei ketään pysty parantamaan yhtään mistään.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Älä usko kaikkea. Minä en tunne yhtään luterilaista perhettä, joille olisi opetettu kymmentä käskyä ja kehotettu pitämään ne. Mutta onnistummeko me pitämään ne, se on jo toinen juttu.

        Pelastuuko ihminen sillä, että hän opettelee kymmenen käskyä ulkoa ? Pelastuuko lapsi, jos hän opettelee pitämään ne ? Elämä helpottuu sillä, mutta pelastumiseen se ei riitä. Vaikka minä en usko, että kukaan ihmisistä pystyy elämään kymmenen käskyn mukaan, en ainakaan minä ole kyennyt.

        Kun kuuluin luterilaiseen kirkkoon, vihasin kaikkia ihmisiä. Mutta, kun tulin uskoon, vihani haihtui. Vaikka olen vieläkin erakko, en vihaa ihmisiä. Kun olen nähnyt oman vajavuuteni, olen oppinut ymmärtämään toistakin ihmistä. En enää odota, että kaikkien pitäisi olla täydellisiä, vaan meillä jokaisella on omat heikkoutemme.

        Usko Jeesukseen ainoastaan pelastaa ihmisen, ei kaste eikä kymmenen käskyn ulkoa oppiminen.

        Helluntailaisten usko ja opit vie poispäin Jumalasta.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset opettaa, että lait "älä varasta, älä valehtele, älä tapa" on kumottu.

        Riittää kun hillutaan hurmoshenkien voimasta ja hoetaanJeesuksen nimeä ja verta.

        Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.

        Älä valehtele. Siinä seurakunnassa, missä minä käyn, ei ole sellaista sanottu. Oletko sinä sukua paroni von Balturille, kun moista soopaa latelet.

        Kyllä meidän seurakunta on kaukana hillumisista. En ole sellaista nähnyt. Olen käynyt myös luterilaisten, vapaakirkollisten, baptistien ja metodistien kokouksissa ja en ole nähnyt mitään erikoisia eroavaisuuksia.

        En ole koskaan tullut hurmoksiin, olen aika tasainen luonteeltani. En ole käynyt kaikissa Suomen helluntaiseurakunnissa, joten en voi puhua kuin omasta seurakunnastani. Mutta siellä on aika tasaisen tavallista tuo toiminta. Tietysti riippuu paljon ihmisestä. Jos ihminen on impulsiivinen ja innostuu helposti kaikesta, hän voi joutua oman innostuksensa valtaan.

        Kun katselee välillä televisiosta ihmisten käyttäytymistä esim. jääkiekko ottelussa, on sielläkin aikamoista älämölöä. Siellä suomalaiset huutavat kurkku suorana, kun joku tekee maalin. Tai joku musiikki konsertti, aika kovaa sielläkin huudetaan.

        Paljon riippuu ihmisen luonteesta, miten hän eri asioihin suhtautuu. Joku on nopeasti innostuva ja toinen on hidas hämäläinen. Meistä jotkut ovat sielullisia ja syttyvät helposti. En tiedä, missä sinä olet kokouksessa käynyt, kun olet tuollaisia nähnyt.

        Mitä ihmeen käskyjä ne helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni noudatti?

        Sieltähän ne opit ja henget on siihen lahkoon puhallettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen käskyjä ne helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni noudatti?

        Sieltähän ne opit ja henget on siihen lahkoon puhallettu.

        Jotain tekopyhyyttä voi esiintyä, eksytystarkoituksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisten kirkkojen toimittamassa kasteessa Jumala sovittaa ihmisen itsensä kanssa pesemällä syntikirouksen pois ja lahjoittamalla puhtaaseen ja tyhjään sydämeen oman uskon Hengen lahjan sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi. Liitto alkaa kasteessa. Kristuksen kuolemaan osalliseksi kastamaton pakana ei ole liitossa Jumalan kanssa.

        1.Piet.3
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.

        21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄTPELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        Minun enoni kastettiin lapsena. Hän aikuisena kirosi ihmisiä ja luki mustaa raamattua. Missä näkyy uskon Henki hänessä ? Missä näkyy Jumalan työ hänessä ? Missä näkyy hänen elämässään kasteen sovitus, kun hän tappaa itsensä ? Kerro minulle, pelastiko kaste hänet, vaikka hän ei välittänyt Jumalasta eikä Jeesuksesta yhtään. Kerro minulle, miksi, jos Jumala sovitti hänet kasteessa, Jumalan työ ei näkynyt hänessä ollenkaan. Vai oliko se niin piilossa, ettemme me sukulaiset nähneet Jumalan työn vaikutusta. Kerro minulle, missä oli Jumalan vaikutus hänen elämässään, kun hän viinaa litki ja käytti naisia hyväkseen ja kerskui siitä vielä meille muille.

        Kerro minulle, missä oli se sinetti, että eno kuului uuteen liiton jäsen. Missä oli uskon Henki enon elämässä, kun hän viinatokkuraisena otti viinan seassa lääkkeitä ja kuoli siihen. Ei kaste häntä pelastanut, vaan hänen olisi pitänyt ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Sen jälkeen hän olisi muuttunut. Viina olisi jäänyt, kiroamiset olisivat jääneet, mustan raamatun lukemiset olisivat jääneet.

        Kaste ei ole koskaan pelastanut ihmistä. Ei se pelastanut minuakaan. Vain Jeesus pelastaa. Hän on ainoa tie Isän Jumalan luo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen käskyjä ne helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni noudatti?

        Sieltähän ne opit ja henget on siihen lahkoon puhallettu.

        Älä valehtele. Valehteleminen on syntiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen käskyjä ne helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni noudatti?

        Sieltähän ne opit ja henget on siihen lahkoon puhallettu.

        Onko se Parhami ja Olsen vielä elossa, kun he niin puhaltavat ?

        Minä en ole koskaan edes lukenut parhamin tai olsenin kirjoja, joten en tiedä, mitä he ovat kirjoitelleet. Minä luen Raamattua, suomen, englannin, saksan, ruotsin ja heprean kielellä. Luen muitakin kirjoja, mutta, jos koen, että kirjassa on raamatun vastaista oppia, poltan kirjan takassa.

        Meidän tulee olla tarkkoja, ettemme sano väärää todistusta kenestäkään. Jumala näkee meidän motiivimme ja tietää jopa meidän ajatuksemme ja on parempi olla syyttämättä ketään turhaan. Jumala tietää totuuden ja on parempi antaa Hänelle valta tuomita, eikä ottaa sitä omiin käsiimme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisten usko ja opit vie poispäin Jumalasta.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön.

        Älä naurata, vaikka nauru onkin välillä ihan mukavaa.

        Silloin, kun olin luterilainen, en halunnut tietää mitään Jumalasta. Silloin tuntui, että Jumala oli kaukana ja Hän ei tahtonut tietää minusta mitään. Kävin kirkkokomennoissa ja aina sain Jumalasta sellaisen kuvan, että Hän vaatii minulta sellaista, mitä en voi antaa. Hän oli niin kaukana.

        Kun tulin uskoon Jeesukseen, löysin Jumalan rakkauden. Helluntaiseurakunnassa minä todella löysin Jumalan taivaallisena Isänä, joka rakastaa. Nyt voin puhua Hänelle kaikista asioista ja kertoa, kuinka Häntä rakastan. Nyt Hän on minun rakas Isäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset opettaa, että lait "älä varasta, älä valehtele, älä tapa" on kumottu.

        Riittää kun hillutaan hurmoshenkien voimasta ja hoetaanJeesuksen nimeä ja verta.

        Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.

        (((( Helluntailaiset opettaa, että lait "älä varasta, älä valehtele, älä tapa" on kumottu. )))))
        valheellinen adventisti- väittämä. En usko sinua, vaikka en ole helluntalainen.
        Mutta, helluntain- perhepiirissä elänyt hänen näköalastaan, seurakunnan oppi on, ettei omilla töillä ja pitämisillä pelastu. Mutta sinun väännös on silkkaa valhetta.

        jatkat panetteluasi- tapasi mukaan, ja lihasi kiivaudella.
        Riittää kun hillutaan hurmoshenkien voimasta ja hoetaanJeesuksen nimeä ja verta.

        Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut////

        jahas. rienaaja
        Sinun juttusi on toistostaan jo sairautesi tulosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisten kirkkojen toimittamassa kasteessa Jumala sovittaa ihmisen itsensä kanssa pesemällä syntikirouksen pois ja lahjoittamalla puhtaaseen ja tyhjään sydämeen oman uskon Hengen lahjan sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi. Liitto alkaa kasteessa. Kristuksen kuolemaan osalliseksi kastamaton pakana ei ole liitossa Jumalan kanssa.

        1.Piet.3
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.

        21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄTPELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        etkö arkkijutussa hokannut.
        Arkissa olevat- pelastui- se kuvastaa Kristusta.---
        Mutta, sinun kasteesi- siinä hukuttiin. Ei se kaste pelasta- mutta uskovat- Kristuksessa pelastuvat ---hyvän omantunnon liitossa--- ja sen sovintoveren anteeksiannon jossa veriruskeat synnitkin saadaan anteeksi ja tultiin Herran kansaan- omiksi..

        Heidät kasteen ----hauta---- kuvaa- että uskova- saa nousta sieltä haudasta elämään eikä huku. Ymmärtäkö----- eli älä väännä raamattua vinoon.
        Vesi ei pelasta- vaan uskossa noustaan vedestä- Vesi hukuttaa- Mutta Kristus Golgatan sovitustyönsä kautta pelastaa.

        Olin vapaissa suunnissa viikonpoppuna kastejuhlissa. Asia tuli kuulijoille hyvin selväksi.
        Kaikki tiesivät, että Golgatalta tulee syntien anteeksianto- ja kaste- hyvän omantunnon liitossa on se esikuva- että uskova saa nousta elämään sisälle.

        Ja kastepaikka ei ollut helluntaiseurakunta. Kastepaikka oli vapaissa suunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisten usko ja opit vie poispäin Jumalasta.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön.

        Helluntailaisten usko ja opit vie poispäin Jumalasta.
        Jaak. 2:20
        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön.
        /////

        Etkö pelkää Jumalaa- kun suollat aina tuomiollesi suusyntiä väärästä puheistasi.
        Pelkää Häntä, joka voi paatuneen sielusi heittää helvetin tuleen.....

        Älä myy sieluasi - hernerokka on liian halpa hinta sielustasi. Tietenkin jos et halua iankaikkisen elämän armolahjaa- Kristuksen sovitustyön kautta, niin silloinhan ruumiisi saa maksun sinun PÄÄSI aivoitusten hinnanmaksu halukkuudesta----

        Eli halpana pidät sovitusta.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Minun enoni kastettiin lapsena. Hän aikuisena kirosi ihmisiä ja luki mustaa raamattua. Missä näkyy uskon Henki hänessä ? Missä näkyy Jumalan työ hänessä ? Missä näkyy hänen elämässään kasteen sovitus, kun hän tappaa itsensä ? Kerro minulle, pelastiko kaste hänet, vaikka hän ei välittänyt Jumalasta eikä Jeesuksesta yhtään. Kerro minulle, miksi, jos Jumala sovitti hänet kasteessa, Jumalan työ ei näkynyt hänessä ollenkaan. Vai oliko se niin piilossa, ettemme me sukulaiset nähneet Jumalan työn vaikutusta. Kerro minulle, missä oli Jumalan vaikutus hänen elämässään, kun hän viinaa litki ja käytti naisia hyväkseen ja kerskui siitä vielä meille muille.

        Kerro minulle, missä oli se sinetti, että eno kuului uuteen liiton jäsen. Missä oli uskon Henki enon elämässä, kun hän viinatokkuraisena otti viinan seassa lääkkeitä ja kuoli siihen. Ei kaste häntä pelastanut, vaan hänen olisi pitänyt ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Sen jälkeen hän olisi muuttunut. Viina olisi jäänyt, kiroamiset olisivat jääneet, mustan raamatun lukemiset olisivat jääneet.

        Kaste ei ole koskaan pelastanut ihmistä. Ei se pelastanut minuakaan. Vain Jeesus pelastaa. Hän on ainoa tie Isän Jumalan luo.

        Kasteessa Jumala ottaa lapsen liittoon ja omakseen, omaksi perilliseksi.

        Ei se tuhlaajapoikakaan sitä perintöoikeutta menettänyt huonon käytöksen takia.

        Kyllä hän oli perillinen koko ajan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kasteessa Jumala ottaa lapsen liittoon ja omakseen, omaksi perilliseksi.

        Ei se tuhlaajapoikakaan sitä perintöoikeutta menettänyt huonon käytöksen takia.

        Kyllä hän oli perillinen koko ajan.

        Kerro minulle, missä enoni käytöksessä näkyi Jumalan työ. Hän juoppotteli, näkyikö siinä Jumalan työ ? Enoni kirosi ihmisiä, serkkuni kertoi, että enoni hyppi hänen ympärillään ja huusi, että kiroaa serkkuni. Serkkuani hävetti seisoa bensa-asemalla, kun enoni hyppi hänen ympäri ja kirosi häntä. Onko tämä Jumalan työtä enossani.

        Missä näkyi usko enoni elämässä ? Missä näkyi opetuslapseus enoni elämässä ? Missä näkyi kristillinen elämä enoni elämässä ? Kaste ei pelasta ketään.

        Jeesus on ainoa, joka pelastaa. Me emme voi vesittää Jeesuksen työtä ristillä.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Älä usko kaikkea. Minä en tunne yhtään luterilaista perhettä, joille olisi opetettu kymmentä käskyä ja kehotettu pitämään ne. Mutta onnistummeko me pitämään ne, se on jo toinen juttu.

        Pelastuuko ihminen sillä, että hän opettelee kymmenen käskyä ulkoa ? Pelastuuko lapsi, jos hän opettelee pitämään ne ? Elämä helpottuu sillä, mutta pelastumiseen se ei riitä. Vaikka minä en usko, että kukaan ihmisistä pystyy elämään kymmenen käskyn mukaan, en ainakaan minä ole kyennyt.

        Kun kuuluin luterilaiseen kirkkoon, vihasin kaikkia ihmisiä. Mutta, kun tulin uskoon, vihani haihtui. Vaikka olen vieläkin erakko, en vihaa ihmisiä. Kun olen nähnyt oman vajavuuteni, olen oppinut ymmärtämään toistakin ihmistä. En enää odota, että kaikkien pitäisi olla täydellisiä, vaan meillä jokaisella on omat heikkoutemme.

        Usko Jeesukseen ainoastaan pelastaa ihmisen, ei kaste eikä kymmenen käskyn ulkoa oppiminen.

        Minä olen Luterilainen ja minulle on jo heti lapsena opettu Raamattu
        Isä oli maallikko saarnaaja ja meillä oli kotona paljon seuroja, joissa oli polvirukoukset!
        Välillä oli Pastori puhumassa ja välillä maallikko

        Äiti piti Pyhäkoulua

        Koulussa kaikki Raamatun asiat käytiin läpi. Uskonto on minulla Peruskoulu Päästötodistuksessa 10

        Kävin Kansan Raamattuseuran Rippikoulun, jossa kaikki uskon asiat käytiin läpi

        helluntailaiset rikkoivat minun Jeesukseen uskovan Kristityn Avioliiton!
        kaikki helluntailaiset ovat SAATANAN PALVOJIA!
        voi lukea S 24 Uskontojen uhrit palstalta

      • Anonyymi

        On se juluma uskonto jooooo. olen sammmooooo mielipuolta - jooooooo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus on paha eksytys ja harhaoppi. Ei siinä uskonnossa ole synnit pois pesevätä kastetta ollenkaan. Muiden villitsevien hurmoshenkien toimintaa esiintyy ja tämän maailman heikot alkeisvoimat kaataa helluntailasia selälleen.

        Jooooooo paha on eksytys. saunassa pittee pestä synnit, että pesuvajissa riiittää vettä. Mutta hellutalaaaset eivät oosssoooooo pestä syntejä. Lakanatkin jää likaseksi.
        J>OOOOOOOO

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen käskyjä ne helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni noudatti?

        Sieltähän ne opit ja henget on siihen lahkoon puhallettu.

        Joooooooo Parhami ja Olseni noudatti? Hyvä että sinulla on nuo kaksi sannnoooo piässsäsi.
        Parhami ja Olseni noudatti? niittee henket jooooooooo.
        Olen sammoo mieltä joooooooo..... olet nero kun vuodesta toiseen on tuo Parhami ja Olseni noudatti? ajatus jooooooooo olet viisas jooooooo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasteessa Jumala ottaa lapsen liittoon ja omakseen, omaksi perilliseksi.

        Ei se tuhlaajapoikakaan sitä perintöoikeutta menettänyt huonon käytöksen takia.

        Kyllä hän oli perillinen koko ajan.

        Kasteessa Jumala ottaa lapsen liittoon ja omakseen, omaksi perilliseksi.
        Ei se tuhlaajapoikakaan sitä perintöoikeutta menettänyt huonon käytöksen takia.
        Kyllä hän oli perillinen koko ajan.

        Joooooooooo perillinenhan sitä kasteessa lapsenliitossa ollaan joooooooo.
        Ei siinä parannusta tarvii joooooooo. ei edes huonon käytöksen takia jooooooo

        Kaikki pääsevät taivaaseen ------- joooooooo
        kunhan lapsena on kastettu joooooooo Jumala käy lukemassa kastekirjan jooooo.
        Onhan siellä nimi - tuuhan kottiin, Martti on jo täällä

        joooooo --- ei siinä vuohien ja lampaitten jaossa olekaan järkeä -- j oooooooo

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen Luterilainen ja minulle on jo heti lapsena opettu Raamattu
        Isä oli maallikko saarnaaja ja meillä oli kotona paljon seuroja, joissa oli polvirukoukset!
        Välillä oli Pastori puhumassa ja välillä maallikko

        Äiti piti Pyhäkoulua

        Koulussa kaikki Raamatun asiat käytiin läpi. Uskonto on minulla Peruskoulu Päästötodistuksessa 10

        Kävin Kansan Raamattuseuran Rippikoulun, jossa kaikki uskon asiat käytiin läpi

        helluntailaiset rikkoivat minun Jeesukseen uskovan Kristityn Avioliiton!
        kaikki helluntailaiset ovat SAATANAN PALVOJIA!
        voi lukea S 24 Uskontojen uhrit palstalta

        Minä en ole saatanan palvelija. Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani.Hän on minulle elämä, jota on hyvä elää.

        Olen pahoillani, että jotkut ovat rikkoneet sinun avioliittosi, siinä he tekivät väärin. Minulle avioliitto oli pyhä ja en olisi voinut erota. Mieheni, joka oli luterilainen, uhkasi minua usein erolla. Minä en halunnut erota, vaikka meillä oli kaikenlaisia vaikeuksia.

        Meitä ihmisiä on erilaisia, jotkut eivät ole halunneet kasvaa Kristuksen tuntemisessa, vaan haluavat elää niin kuin itse haluaa. Kuitenkin meidän on muistettava, että Jumala on pyhä. Hän on myös rakkaus.

        Älä sano, että kaikki helluntailaiset ovat saatanan palvelijoita, koska et edes tunne kaikkia helluntailaisia. Minä tunnen useita, jotkut ovat luonteeltaan mukavampia, toiset taas ei niin mukavia, se johtuu vain yksin minusta, miten heistä ajattelen.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😍 ­­­N­y­­­m­­f­o­­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://tiny.tw/3BTx#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        💋 ­­N­­­y­m­­f­­­o­­m­­a­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      No pidätkö Sinä anonyymi-ap itse ne kymmenen käskyä ja elätkö niitten ohjeistuksen mukaan elämääsi?

      • Anonyymi

        Ilm. 14:12

        Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

        Joh. 14:21

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        Epäpyhät villitsevät hurmoshenget tulee synnin sekaan ja alkaa pitää peliään hellareiden kanssa.

        Oikea Jeesus ilmestyy vain niille, jotka pitävät hänen käskynsä ja noudattavat niitä.

        Sinä taidat olla täydellinen, koska pidät Jumalan käskyt ja noudatat niitä. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että Jeesus on ainoa ihminen, joka on pitänyt kaikki käskyt. Ja nyt on toinenkiin elänyt puhtaan elämän, sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilm. 14:12

        Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

        Joh. 14:21

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        ai kosheri sapatisti on ellen- haudalla, etsimässä henkeä, kun ei ole Pyhän Hengen armolahjaa- Pitää ottaa käskyistä- että alkaa pitämään niitä.

        Voi, voi. Minulla pysyy paitakin päällä pitämättä, jos sinun pitää -----pitää--- käskyjä, eikä Pyhä Henki johdata, niin käsitän sanan sinulla ----pitää----

        Kuristaako kaulaa, että paita pysyy päällä? Saa paidankin pysymään päällä, kun sitä pitää.

      • Anonyymi

        Helluntailaiset kun häviää keskustelun asioiden perustelussa Raamatulla, niin ne menee henkilökohtaisuuksiin.

        Sillä kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.

        Joooooo Helluntailaiset kun häviää keskustelun asioiden perustelussa Raamatulla, niin ne menee henkilökohtaisuuksiin.
        Sillä kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.

        --- joooooo sinäpä sen sanoit.... jooooooo --- onneksi en ole helluntalainen joooooo.
        Saan lukea viisaita ajatuksianne jo ooooooo..... ne helluntalaiset ovat semmosia, että joo.
        ihteesä haluavat katsellaa--- jooooo sinäpä se sanoit.

        oletpa sinä viisas-- joooooo

    • Anonyymi

      helluntailaisuudessa vastustetaan kaikkea mikä on tervettä , ei ihme , että
      tutkimuksen mukaan helluntailaisuudessa on ainoastaan 20 % mieleltään terveitä .

      • Mitä kaikkea vastustetaan, kerro minulle.

        Kuka on haastatellut kaikki helluntailaiset ja päätynyt, että helluntailaisuudessa on 20 % terveitä. Ei ole ainakaan minun luona käynyt haastattelemassa.

        Kuinka päädytään siihen, kuka on mieleltään terve. Minä uskon siihen, että vain Jumala tietää sen. Tietysti jotkut sairaudet näkee paremmin, kuin toiset. Miehelläni oli munuaistauti, mutta kukaan ei sitä nähnyt. Kaikki luulivat hänen olevan terve. Mutta ei se tehnyt häntä huonommaksi ihmiseksi, vaikka hänellä oli munuaistauti.

        Mielen sairaudet ovat minusta rankka juttu, minulla oli koulukaveri, jolla oli masennusta. Hän kuului silloin luterilaiseen seurakuntaan. Hän yritti muutaman kerran itsemurhaa, yhden kerran vein hänet sairaalaan. Minä tiedän, mitä kärsimystä se oli ja sen tähden olen vihainen, kun vain heitetään, että siellä ja siellä on mielen sairautta. Se, joka ei tiedä sen sairauden syvyyttä, hänen ei tarvitse pilkata niitä, jotka kärsivät mielen sairauksista. Se on samaa, jos alkaisi pilkata syöpäsairasta, se on julmaa. Se on julmaa pilkkaa ja sen ihmisen tulee hävetä pilkkaamistaan.

      • Anonyymi

        helluntailaisuudessa vastustetaan kaikkea mikä on tervettä , ei ihme , että
        tutkimuksen mukaan helluntailaisuudessa on ainoastaan 20 % mieleltään terveitä

        Jooopa- onneksi minä olen lapsena kastettu jooooooo-
        <<<<<<<<<<<<
        olen mielelläni jooooooooo pa mies.... silloin kaikki on kunnossa meillä jooooooo.
        Ei ne hellutalaiset ossooo olla joooooopamiehiä ei.... kun ei ole lapsena kastettu--- joooo tai on uuuvestaan kastettu- vikkaan meni jooooooo Ei sillä olla terveitä, mutta meillä ollaan joooooooo

        Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan.

    • Anonyymi

      Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.

    • Anonyymi

      Luterilaisuus on täyttä valehtelua ja täyttä potaskaa alun ja lopun välillä. Näin luterilaiset kusevat ihmisten silmiin: Kastekaava paljastaa petoksen ja väkevän eksytyksen: "Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä"
      Siis luterilainen kaste onkin päänkastelu, aivan kuin kastekaavassa sanotaan ja kuvataan.
      LUTERILAISUUDEN PERUSTA KASTE, EI OLE KASTE, VAIKKA HE MEUHKAAVAT PALSTALLA OIKEASTA KRISTILLISESTÄ KASTEESTA, VAAN KASTELU!
      Lasta ei kasteta, vaan "pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä"

      • Anonyymi

        Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
        Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo', antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto' tai embapto.Dipattaessa pala painetaan kastikkeeseen, mutta palan päälle ei kaadeta kastiketta.”minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle”.
        Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
        Luterilainen kaste on päälaen kastelua.

        Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta. Eikä "virrassa" tarkoita upottamista.

        Upottaminen on eri asia kuin kataminen. Luterilainen kaste on kaste.

        //// niinpä niin. Miten sen haluat katsella. Ota selvää juutalaisuudesta ja kastealtaista- Ne ovat historiallisestikin nähtävissä ja on kastealtaan kokokin määrätty, ei siellä nilkkavesissä oltu ..... ja siksi Raamatussa sanotaan, ettei pidä tehtä ----kuvaa---- koska se vääristää näköalaa mielen alueella.

        Kun taiteilijat- -- naurettavalla tavalla, kuvaava kastetta- taiteilja laittaa virran äärelle kastettavan - nilkkavesiin, ja pienellä kannulla sitten kastetaan, eli luodaan mielikuva kasteesta ..... Tämä on sinunkin mielikuvan tulos.

        https://www.google.com/imgres?q=raamatullinen kaste- taide&imgurl=https://st2.depositphotos.com/11514374/45216/v/450/depositphotos_452163982-stock-illustration-john-the-baptist-baptizing-jesus.jpg&imgrefurl=https://depositphotos.com/fi/vectors/jesus-baptism.html&docid=HXzcSv_TMJEPdM&tbnid=Nx-FYgLmqPwZZM&vet=12ahUKEwiFwY6qgOCFAxUqPxAIHbtmCh04ChAzegQIBBAA..i&w=600&h=402&hcb=2&itg=1&ved=2ahUKEwiFwY6qgOCFAxUqPxAIHbtmCh04ChAzegQIBBAA

        kuvassa Jeesus on pantu nilkkavesiin seisomaan ja pienellä kipolla kaadetaan vettä pään päälle. Siinä sitä verrokkia. ja mielenkiinnolla mainitsen, että vaikka Jeesus oli ympärileikattu- hän oli kolmikymppisenä sitten kasteella.

        Asia kuintenkin on kymmenenkäskyyn, ettei pidä tehdä näitä kuvia- niillä saadaan perinnäisopin harha- joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta. Eikä "virrassa" tarkoita upottamista.

        Upottaminen on eri asia kuin kataminen. Luterilainen kaste on kaste.

        kastelu ---- ortodoksit upottavat lapsikasteessakin. Miksihköhän he vanhemapana kirkkona niin tekevät-.????

    • Anonyymi

      Jeesus ei tehnyt yhtäkään opetuslasta valuttamalla vettä päähän ja hokemalla: "kastan sinun isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen", vaan Jeesus teki opetuslapsia kutsumalla: "tule ja seuraa minua", ilman kummeja ja vanhempia ja ilman kastekynttilöitä ja pappeja.

      • Anonyymi

        Mutta hän käski tekemään opetuslapsia kastamalla tuohon nimeen.

      • Anonyymi

        ei ne helluntailaiset tiedä edes sitä , ettei kastetta > "isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" edes ollut Jeesuksen ollessa maan päällä .

        siis , eivät tiedä edes milloin Jeesus antoi kastekäskyn.

        jos ei edes raamatun perusasioita tiedä eikä senvertaa raamattua lukenut , että
        tietäisi milloin kastekäsky on annettu.

        hataraa on touhu helluntailaisuudessa , hoh, hoijaa

      • Anonyymi

        >>>"Jeesus ei tehnyt"<<<

        Jeesuksella oli itsellään valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.

        tietääkö helluntailainen edes ?
        milloin Jeesus antoi kastekäskyn !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"Jeesus ei tehnyt"<<<

        Jeesuksella oli itsellään valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.

        tietääkö helluntailainen edes ?
        milloin Jeesus antoi kastekäskyn !

        Sinä luulet, että helluntalaiset eivät tiedä, mutta SINÄ tiedät- ja paukutat karttakeppiä.

        Ymmärtäkö. Sinä et ole seurakunnan opettaja, vaan Pyhä Henki. Eli jätä paukuttelu ja luulemiset. Sinutkin tuomitsee Herra.

    • Anonyymi

      Aloittja, skitsofrenian diagnoosin määritelmät ovat vuosikymmenien kuluessa muuttuneet jonkin verran. Vanhaa ilmaisua "jakomielitauti" ei enää käytetä. Nykyisen määritelmän mukaan skitsofrenian diagnoosi (virallisen tautiluokituksen eli ICD-10:n diagnoosiryhmä F20) edellyttää, että henkilöllä on ilmennyt vähintään kuukauden ajan ainakin kaksi sairaudelle ominaisista viidestä oiretyypistä:

      Harhaluulot
      Aistiharhat
      Hajanainen puhe (esim. toistuva selvä puheen syrjähtely tai epäyhtenäisyys)
      Pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys (katatonia)
      Niin sanotut negatiiviset eli puutosoireet (tunneilmaisujen selvä latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus)
      Näiden oireiden lisäksi skitsofrenian diagnoosiin kuuluu, että sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt merkittävästi ja yhtäjaksoisesti vähintään useiden kuukausien ajan.

      Skitsoaffektiivinen häiriö on jonkin verran harvinaisempi kuin skitsofrenia. Sen taudinkulku on varsin samankaltainen kuin skitsofrenian, joskin toimintakyky säilyy usein parempana. Skitsoaffektiivisessa häiriössä ilmenee kaikkia skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita mutta myös vakavaa masennusta tai maniaa. Ennen kuin tilaa nimitetään skitsoaffektiiviseksi häiriöksi, skitsofrenialle ominaisia harhoja tulee esiintyä myös ilman vakavia mielialaoireita.

      Skitsofreniforminen häiriö on oirekuvaltaan samanlainen kuin skitsofrenia, mutta se on kestänyt vain muutamia viikkoja tai kuukausia. Hyvin usein se pitkittyy, jolloin diagnoosi vaihtuu skitsofreniaksi.

      Skitsofrenian oireet
      Skitsofrenian oireet vaihtelevat paljon sekä eri potilailla että samallakin potilaalla sairauden eri vaiheissa.

      Aistiharhoista eli hallusinaatioista yleisimpiä ovat erilaiset kuuloharhat, jolloin henkilö kuulee sanoja tai puhetta. Skitsofrenialle tyypillisessä kuuloharhassa puheääni kommentoi henkilön käytöstä tai toistaa hänen ajatuksiaan. Joskus kaksi ääntä keskustelee keskenään henkilön tekemisistä. Äänet voivat olla luonteeltaan uhkaavia tai syyttäviä. Ääniä kuuleva voi keskustella äänten kanssa tai naureskella niille. Kuuloharhojen lisäksi skitsofreniaa sairastavalla voi ilmetä näköharhoja tai harvemmin myös tunto-, haju- tai makuharhoja. Vaikea-asteiset ja henkilön totena pitämät kuuloharhat voivat haitata suuresti hänen ajatteluaan ja käytöstään. Usein kuuloharhoista kärsivä kykenee erottamaan aistiharhansa todellisuudesta.

      Harhaluulot eli deluusiot ovat itsepäisiä, jäykkiä, outoja (eli ns. bisarreja) ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni, vaikka tosiseikat puhuisivat niitä vastaan. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään. Hyvin yleisiä skitsofreniaan liittyviä harhaluuloja ovat erilaiset paranoidiset eli vainoharhaiset deluusiot.

      • Anonyymi

        luitko tuon lääkärikirjastasi. Ymmärrätkö yleensä lukemaasi, vai oletko paviaani, vain sen sivun oppinut.

    • Anonyymi

      Vain kymmenen käskyä

      Paljon jää synnille tilaa.

      • Anonyymi

        Tuo aloittaja postaa tuota samaa viestiä aina parin viikon ajan ja kuvittelee, että joku uskoisi häntä.
        Mistähän tuollainen viha helluntailaisia kohtaan johtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo aloittaja postaa tuota samaa viestiä aina parin viikon ajan ja kuvittelee, että joku uskoisi häntä.
        Mistähän tuollainen viha helluntailaisia kohtaan johtuu?

        Mistä sinun vihasi luterilaisia kohtaan johtuu?

      • Anonyymi

        helluntailaiset , > "te puhdistatte vadin ulkopuolen , mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä" Matt: 23

      • Anonyymi

        Eiköhän se ensimmäinen käskyn sisältö rajaa hieman ---- Minä olen Herra- ---sinun--- Jumalasi.. ts. kertoo kuka on edessäsi ja sitten lihalle kielto- älä pidä muita jumalia minun rinnallani

        eipäs siinä ole kovin tiloja-- synnille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinun vihasi luterilaisia kohtaan johtuu?

        ehkä sinulla on ymmärtämisvaikeuksia. Paljon kirjoittajia on, jotka Eivät OLE helluntalaisia ja puheesi on kasteesta. Ja etkö ymmärrä- onko vaikeuksia, kun Ortodoksitkin kertovat, että kantsii miettiä asioita uudelleen

        minkä johtopäätöksen teet- teet- että vihataan teitä. Olet eksynyt päätelmässäsi.
        Mietipä, miksi helluntalaisuudessa, esim. musiikki - kuoro- jne. on luterilaisen kirkon kuorolavalla yhteinen. Näkyykö viha, vai ei? Taitaa olla vain sinun matrasi siksi, että asioiden käsittäminen on vaikeeta.... Joillakin koulussa on vaikeaa- kun ei ymmärrä lukemaansa. Ei kykene purkamaan sitä.
        tutullani on valtava muisti- koulua käynyt, mutta- eläkkeellä, syy kehitysvammaisuus.
        Tämä luterilainen ystävä. Hän on aivan ihmisenä mukava- muistaa asioita, mutta niitten purkaminen käsitteelliseen muotoon, voi olla mahdoton.

        Siitä tulee väärinymmärryksiä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Helluntailauinen porttokirkko eksyttää
        Se tekee kaikesta symboleita.
        Se vihaa lapsena kastettuja Jeesuksen omia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailauinen porttokirkko eksyttää
        Se tekee kaikesta symboleita.
        Se vihaa lapsena kastettuja Jeesuksen omia

        Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailauinen porttokirkko eksyttää
        Se tekee kaikesta symboleita.
        Se vihaa lapsena kastettuja Jeesuksen omia

        syytekirjelmäsi taisi mennä vikaan. Ennemmin luen tuo kirjoittajan väitteet adventismista kumpuavaksi. Heillä on tapa- naamioitua, .... he ilmoittavat raamattun opetusta johonkin muualle, kuin heitin temppeliin, mutta jättävät ilmoittamatta, ketkä sitä pitävät.
        Sitten yllättäen paukauttavat sapattikäskyllä päähän.

        He saattavat puhua kymmenestä käskystä, mutta en usko, että helluntalaiset sitä esittävät.
        Sen verran tunne kumpaakin leiriä. Helluntalaiset Galattavat niin Galattalaiskirjettä, ettei sieltä kymmentäkäskyä pahemmin kuulu, ettei joudu lain alle.

        On osattava lukea- kuka mitäkin kertoo.....

    • Anonyymi

      Lahkolaisten kielilläpuhumisen eli glossolalialla ja skitsofrenialla on todettu olevan yhteys keskenään lääk.tieteellisten tutkimuksien mukaan.

      Jakaantunut mieli tuottaa järkevää puhetta ja järjetöntä puhetta eli glossolaliaa.

      Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

      • Anonyymi

        Siihen Paavalikin viittasi kun sanoi: he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. [Ap. t. 2:13]

        1. Kor. 14:9

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

        Paavalissa oli Saatanan enkeli asuvaisena, niin se aiheutti lisää mielenvikaisuutta.

        ei ne kielet ainakaan ole samaa kuin Apostoleilla.

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä minun pitää torpata näköalasi.
        Luterilaisen kirkon sisällä, oikein työntekijä - puhuu kielillä. Eikä hän ole helluntalaisuudesta kylällä kuullutkaan, jo vuosikymmeniä tämä eläkkeelle jo jäänyt Kansanlähetykseläinen aktiivi.

        Olisiko sinulla tähän armolahjaan jotain fobioita, että se ei sovi pirtaasi, ja siksi muut on vikapäitä -----sinun---- mielestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen Paavalikin viittasi kun sanoi: he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. [Ap. t. 2:13]

        1. Kor. 14:9

        Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

        Paavalissa oli Saatanan enkeli asuvaisena, niin se aiheutti lisää mielenvikaisuutta.

        Ei kannata irroitella asiaa ja jakeen perusteella maalittaa omaa agendaasa.

        Löit kirveesi kiveen, vaikka tietenkin määrätyissä yhteydessä puhuttiin sille kohderyhmälle ymmärrettävää kieltä, onhan sanoman levitys - Pyhän Hengen töitä, mutta sinun tulkintasi kokonaisuuteen ei ole Pyhän Hengen innoittaamaa.

        Siinä se ongelmasi on.

    • Anonyymi

      Alussa Paavali sekoili Korintossa kieliasioiden kanssa, koska hän oli vielä silloin tappohommissa kun Jerusalemissa helluntaina apostolit puhuivat oikeilla vierailla kielillä järkeviä asioita.

      Paavalin oli pakko lopulta myöntää, että kielilläpuhuminen ei tarkoita mitään järjetöntä molotusta ja siansaksaa.

      1. Kor. 14:10

      Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.

      • Anonyymi

        Ne jotka vältti Paavalin kohtaamista säilytti terveen uskon.
        Paavali sekoili Korintossa perusteellisesti.

        1. Kor. 1:12

        Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen".

        Paavali hajotti seurakuntaa, ei yhdistänyt.

        Jer. 23:1

        "Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat!" sanoo Herra."

      • Anonyymi

        Kuolleen Ellenin haudalla ko. kirjoittaja, kun armolahjat, profetoimiseen armolahjaan on haudattu. Ellenillähän oli se profetian armolahja, ja se jäi seurakuntanakin siihen.
        Näin kirjoittaja edellä [ Anonyymi 2024-04-26 16:45:19 ja Anonyymi 2024-04-26 16:48:48] on kuollut armolahjojen puuttumisen takia ja on alkanut selittelyjen esittely - myös varmaan kuollut adventismistakin.

        Ääntä on paljon, mutta Henki Raamatullisesti puuttuu. Ei viitti lähteä huutosakkiin, tämän kirjoittajan kanssa.

        Jumala hoitaa asian. Seurakunnan elämä - on Pyhän Hengen työ - minkä Kristus on lähettänyt puolustajaksemme. Ja tämä PH- on kirkastanut sovituksen Golgatalta.
        Sota- hyvän ja pahan välissä näkyy siellä. Siinä jaetaan, kenen joukoissa seisoo..

    • Anonyymi

      Helluntailaiset kieltävät ja kiroavat Jumalan sanan totuudet heti perisynnistä alkaen. Puhumattakaan kristillisen kasteen merkityksestä, jota he pitävät halpana.
      Omaksi turmiokseen.

      1. Piet.3
      20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.

      21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

      • Anonyymi

        Kristillinen kaste lapselle.
        Sitä voidaan verrata siihen kun Mooses vauvana laitettiin kaislakoriin veden kantamaksi pelastukseen. Vanhempien uskoa ja toivoa siihen tekoon tarvittiin,
        he luottivat Jumala hyvyyteen ja varjelukseen vauvan elämässä.

      • Anonyymi

        koko helluntailaisuus on sellainen "haista paskan oppi" , siellä et tervettä sanaa kuule !

        kyllä se uppoo kuin voi suohon niille , jotka "eivät tunne kirjoituksia"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillinen kaste lapselle.
        Sitä voidaan verrata siihen kun Mooses vauvana laitettiin kaislakoriin veden kantamaksi pelastukseen. Vanhempien uskoa ja toivoa siihen tekoon tarvittiin,
        he luottivat Jumala hyvyyteen ja varjelukseen vauvan elämässä.

        Älä selityksinesi viitsi etsiä vauvahätäkaste- helvettijumalalepytys jutuillesi tukea paskan puhumisesta. Voi voi. kun vauva kituu helvetissä, kun me emme ennättänyt Marttikastetta järjestää- synnytykseen mukaan. Mutta, kyllä me kummituspuheet ja papin kanssa osaamme perkelöidä vauvaa- kun se niin syntisenä syntyi, luterilaisen nussiminen on syntiä ja syntyi lehtolapsi ja näin synnissä on siinnyt ja on niiiiiiiin syntinen, että vauvan vikahan se on. Perkele kasvatti vauvalle kehon saatanan luomisopin luterilaisen katseen alle ja näin perkeleellinen lapsi on sarvet päässä luterilaisittain syntynyt ja saastunut, sekä noituu jo heti. Sitten saatana on puhaltanut kuoleman hengen lapsen sieraimiin.
        Kastaa sehä pitää, että ihmistoimin päästään pelastamaan Jumalan epäonnistunut luomistyö. Luterilaiset hätäkasteet pelastaaaaaaaa ja vauva pelastuuuuuuuu.

        Näin me luterilaiset näemme. Perisyntinen naiminen kulli pystyssä sylkee perkeleellistä siementä ja nainen on syyllinen ja kirkko pelastaa epäonnistuneen luomistyön tuloksen.

        Ja kansa sanoo Lutterin porukassa aaaamen näin on. käydään syömässä ehtoollisessa synnit anteeksi ja jatketaan porttoilua.

        Ei edes äitini- työkaverin pyydettyä ehtoolliselle, ettei hän tule varastamaan heidän ehtoollista. ja kun tämä työkaveri palasi pöydästä, sanoi, että hän kävi syömässä syntinsä anteeksi ja elämä jatkui- ilmeisesti perisyntiä tehden, seuraavaan syöntiin asti.
        Vesipesu ei siinä onnistunut.
        katsellaan vanhaa kastejuttua- kirkon ohjeissa- mitä perkelöidään, kun lapsi on niin perkeleen näköinen.

        ///
        Kummista tulee mieleen vatsastapuhuja ja sen nukke. Näyttää siltä, että nukke puhuu, vaikka tosiasiassa se on vatsastapuhuja, kun puhuu. Ihan sama asia on tässä kummikysymyksessä. Näyttää siltä, että vauva puhuu ja vastailee papin kysymyksiin. Mutta todellisuudessa se onkin kummi, joka vastailee.

        Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?

        Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
        - Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
        - Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
        Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
        - Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
        - Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
        Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.

        Löytyykö kummi Raamatusta?

        Eräs tuttu tyyppi, joka on tästä lammastarhasta, otti kantaa kummiuteen. Kysymys oli siitä, löytyykö kummi Raamatusta.
        Hän totisena todisti: Mulla on joskus kummi Raamatun välissä kun kirjoitan ajatuksia marginaaliin ja sitte joudun korjaamahan kirjoitusvirheitä. Joten olen ehdottomasti sitä mieltä ja uskon siihen. Olen jopa silminnäkijä, että on se kummi siellä. Älä yritä tehdä uskoani tyhjäksi!
        Tuosta ei tietenkään ottanut Erkkikään selvää. Mutta kysytäänpä asiaa parilta pohdiskelijalta.

        Kaksi mietiskelijää, jotka eivät ole tästä lammastarhasta, keskustelivat elämää suuremmista kysymyksistä. Toinen elämänfilosofi tiedusteli toiselta, että missäs Raamatussa siitä kummiasiasta puhuttiinkaan?
        Toinen pinnisti muistiaan kulmat kurtussa hyvin miettiväisen näköisenä ja aprikoi: Annas olla kun mietin. Kyllä siellä taisi olla jotain puhetta tästä asiasta. Jossain siellä nimittäin puhutaan viekkaasti sommitelluista taruista. - joo, kyllä se siiis on Raamatussa. Se on siellä ikäänkuin rivien välissä.

        Kannattaa mietiskellä, mitä kirkon kastejutut näyttää historian valosta ja miksi edelleen hätäkasteita synnytysalissa luterilainen kätilö sanojensa mukaan tekee.
        Hänhän USKOO helvetissä kidutettavan lapsen osaan, joka pelastetaan VAIN- luterilaisuuden kaavan ja opetuksen mukaan, jossa lapsi on niiiiin syntinen ja vain ME- osaamme tämän pelastamaan.

        Käännetään katse vanhempaan uskontokuntaan- Ortodokseihin. Heillä on terveempi näköala ja siinä he sanovat luterilaisen kasteen opin olevan Jumalaa pilkkaava.

        Mutta mussuttajat- ja sanon sivullisena- vikapäät ikäänkuin haluavat puolustaa hapatustaan ja juuri kasteesta - syytetään helluntai sitä ja tätä, että emme hoksaisi, missä se ongelman kohde on. Perkele on kaiken takana. ja luterilaisuus on tässä perinneopin kahleessa ja osa kirkkoväestä vankilassa.
        Mutta uskovia luterilaisia pappeja ovat vaikka Israelissa käyneet upotuskasteella.
        Olen erään kastanut.

        Martti Luther- kun tämän kaste- pappi- kummi- jutut sakaramentoi ja kansa kumartaa-
        pappihan ei voinut synnyttävän lapsen kohdalla, mennä tihruamaan synnyttäjän hameen alle, ettei vain tule perisynti mieleen torttua katsellen, ja odotellen, että voisi kastaa.
        Niinpä, niin. Martti keksi- lapsenpäästäjälle- kirkon toimenkuvan, eli hän saa kastaa.
        Siis hätäkasteesta on kyse- jos lapsi on kuolemassa, ja vauva joutuisi kitumaan heidän näköisen opin jumalan edessä. Sellainen jumala opissa heitti kastamattomat lapset helvetin tuleen, eivätkä he kasteen puuttuessa ---- pelastuneeeeeeeet.-----

        Tämä oli kirkon pelottelua- äideille, että jäsenluku pidettiin maksajista ja joka puhui tätä kastetoimitusta vastaan, niin Martin aikana heitä tapettiin, Martin kädet ovat veriset, kun hän menee Jumalansa eteen. Martti leimasi sanan ----uudestikastajat---- ja päänkastelu oli sitten toimenpiteenä "helppo" toimittaa.... muutes, Ortodoksit tekevät lapselle -upotuskasteen--- näin reunahuomautuksena. ... mutta he eivät syyllistä lasta- vaan puhuvat ,että ihmisen taipumuksesta syntiin, siitä puhuvat, eivätkä väännä Aadamin syntiä jokaisen kannettavaksi. vaan omat synnit. Siitä ja siinä on huomattava ero.

        Näin Jumalankuva- on kummassakin kirkossa erilainen. Näin ortot- voivat sanoa, että luterilaisten kasteen kuva Jumalasta -on Häntä pilkkaava.
        Lapsihan on luomistyön tulos, missä siintymisen kautta- ihminen saa äidin kohdussa kehon ja syntymässä Jumalan Elämänhengen.
        Ei sielä perkele synny ja synnissä siitetä. Aivan hölynpölyä.
        Kristillisesti uskova- isä ja äiti- kun siittävät rakkaudessa lapsen, siinä ei synnissä siitetä.
        Se toteutuu Jumalan käskyn ja aivoituksen mukaan. Rakkausliitto on PYHÄ.
        Ja kaikessa tässä toteutuu Jumalan aivoitus.

        Ihminen voi tehdä aikuisena vikapäänä, mutta ei se lapsi ole syypää syntymiseen ja ole syntinen. Eikä edes lehtolasta saa syyllistää, vaan rakkaudella kasvattaa.

        Hätäkaste on siis Lutherin oma tarina ja hapate- eikä arvovaltaa Raamatusta.
        Siksi sillä tehdään perinneopissa tyhjäksi Jumalan Sana.
        Näin vanhantestamentin varoittavat sanat ja opetuksista vikaanmenneet ovat varoittava esimerkki lopun aikaan. Tästä Jeesus varoitti perinneopin suhteen, että sillä peitetään itse se Sanan Hengellinen puoli ja näistä perinneopeista nousee- fariseuksia ja kirjanoppineita tähänkin päivään, jotka kiivailevat hapatteita pönkäten, kun ikäänkuin niillä perinteillä luullaan pidettävän Raamatun opin puhtaus pystyssä.
        Kun tehdää näin ja näin, sekä hoidetaan noin, niin maailma pelastuuuuuuu.

        Siinäpä se- kun Pyhä Henki vie Golgatalle, näemme, kuinka uskonnollisuuskin haluaa tappaa Jeesuksen, ---- haetaan joukkoja ----tänäänkin---- samahenkiseksi, että ristiinnaulitsisimme edelleen Jumalan Rakkauden sanoman taivaasta.
        Rakennamme uskonnolliset ristit- eli teloituspuut, johon ripustamme Jeesuksen.
        Keruunaamme hänet piikkikruunun - kruunulla, jossa vaikka on hätäkasteen piikit painamassa verta hänen päästään.
        perinneopista. siitähän on kyse. Hapanviiniä Jeeuksen huulille. ja me perinneoppiset niiiiin viisaana olemme onnemme kukkuloilla, saatiinhan Jeesus- ristiinaulittua ja päästään perinneopillisesti pelastamaaaaaaan ihmisiä -- omin toimin ja tavoin sekä pidämme lapset saastaisina- sekä jumalaa vauvoja helvettiin kitumaan laittavana luojana.

        Jeesus otti lapset polvelle ja siunasi. Iseinä ja äiteinä meidän pitää opettaa jopa omalla esimerkillä lapsille taivastie. Opettaa ymmärtämään Golgatalta hyvän ja pahan taistelu. sekä seuraamaan uhrikaritsaa- joka ottaa pois maailman synnin.
        Tämä veri- joka karitsa vuoti se on synnin sovitus. Jo Edenissä Jumala uhrasi lampaan ja peitti Adamin ja Eevan alastomuuden, kun Pyhä puku oli saastunut, ja olivat alasti.
        tarvittiin sijaisuhri- ja Aabel- esikuvallisesti toi uhrin, eli uhrissa on sovitus.
        Jos Kainin henki elää- lyhteineen, se ei pelasta- vaan mustuttaa mielen, eikä ole sovintoa veljeä kohtaan, vaan karataan päälle tappamaan.
        Veri- uhrikaritsa- mitä pitäisi seurata ja puhua Jeesuksen anteeksiannosta, veren tuomasta kuvasta, että lunastus on ristillä ja kun tähän uskoo- on opetuslapsi- joka seuraa Häntä- ja näin ollaan Herran kansaa- jota kastetaan jossa on myös esikuvallinen kertomus Raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillinen kaste lapselle.
        Sitä voidaan verrata siihen kun Mooses vauvana laitettiin kaislakoriin veden kantamaksi pelastukseen. Vanhempien uskoa ja toivoa siihen tekoon tarvittiin,
        he luottivat Jumala hyvyyteen ja varjelukseen vauvan elämässä.

        Kyllä se vesi hukuttaa- mutta usko- nostaa Nooan arkki- vrt. Jeesuksen pelastustyöhön.
        Kasteen hauta, mitä Raamattu käyttää kertoo, ettei se hukuta, vaan saadaan nousta elämään sisälle.
        Perusta Herran kansalle, on se, että uskoo sovitustyöhön ja Jeesuksen sovintovereen, joka pesee veriruskeatkin synnit villan valkeaksi.

        Golgatasta on kyse- Se on täytetty! Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
        Eli Pyhä Henki vie Golgatalle meitä katsomaan- hyvän ja pahanvälistä taistelua.
        Uskomalla tähän --uhrikaritsaan--- ja seuraamalla Häntä, löytyy Raamatullisen tarinan paunainen lanka, jossa on iankaikkisen elämän armolahja.

    • Anonyymi

      Miksei helluntailaiset edes moiti ja kadu lahkokuntantansa perustajien Parhamin
      ja Olsenin riettaita seksitekoja poikien kanssa, joiden takia heidät vietiin vankilaan?

      • Anonyymi

        Eihän sellainen valtakunta voisi pysyä pystyssä, missä sen lahkon perustajia ei kunnioiteta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kadutko sinä Lutherin tekoja?

    • Anonyymi

      Kyllä herjaajaksi kannattaa kääntyä.

    • Anonyymi

      helluntailaisten jumala on RAHA

      en ole missään tavannut niin järkyttävää mammonan palvontaa kuin helluntailaisten solussa!
      helluntailaiset vertailivat toistensa autoja sekä OKT ja sitten joku oli jopa ostanut rullalta levitetyn nurmikon!
      Se nurmikko ei mitenkään ollut kovin kummoinen!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Onko auton vertailu syntiä, vaan nähdään, mitä auton tekniikassa on olevaista.
        Mutta, sinulla taitaa olla asennehaaste.

    • Anonyymi

      Helluntailaiset syyttävät Pietaria valehtelijaksi.

      Matt. 16:18

      Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

      1. Piet.3
      20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.

      21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

      • Anonyymi

        Miksi valehtelet? Netistä löytyy helluntalaisuuden opetuksia, jonka kuunneltuasi, joko teet sanoistasi parannuksen, tai Jumalan edessä tilin..

    • Anonyymi

      Tervehenkiset sanan tuntevat kristityt pysyvät kaukana helluntailaisten eksytyksistä.

      • Anonyymi

        Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni olivat pahoja miehiä. Kirous kalvaa siinä lahkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni olivat pahoja miehiä. Kirous kalvaa siinä lahkossa.

        Ei Jumala käytä uusien kristillisten seurakuntien perustamiseen Parhamin ja Olsenin kaltaisia miehimyksiä. Jostain muusta hengestä siinä helluntailiikkeessä on kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Jumala käytä uusien kristillisten seurakuntien perustamiseen Parhamin ja Olsenin kaltaisia miehimyksiä. Jostain muusta hengestä siinä helluntailiikkeessä on kysymys.

        Helluntailaisuus vaikuttaa lopu ajan väkevältä eksytykseltä.

        1. Joh. 4:1

        Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Jumala käytä uusien kristillisten seurakuntien perustamiseen Parhamin ja Olsenin kaltaisia miehimyksiä. Jostain muusta hengestä siinä helluntailiikkeessä on kysymys.

        Mutta miksi lutterin kirkko vetää nyt homokaasua aina sakastiin asti ja marssii puolesta !

        Olisko tarpeen edes vähän lookisuutta häh !#

      • Anonyymi

        Siimä on vain se ongelma kun luttereissa on miljoonia pakkomaksajia jotka eivät elämänsä aikana avaa raamattuaan, eli se sanan tunteminen on nollan liepeillä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siimä on vain se ongelma kun luttereissa on miljoonia pakkomaksajia jotka eivät elämänsä aikana avaa raamattuaan, eli se sanan tunteminen on nollan liepeillä!

        helluntailainen kuvittelee , että "se iankaikkinen elämä on kirjoituksissa . . .
        eivätkä itse käsitä mistä ne kirjoitukset kertoo . . .

        helluntailaiset:
        "Te tutkitte kirjoituksia , sillä TEILLÄ on mielestänne NIISSÄ iankaikkinen elämä , ja ne
        juuri kertovat MINUSTA." Joh: 5: 39

        helluntailainen on "naama raamatussa" ,
        eivätkä löydä >"ne juuri kertovat minusta" Joh: 5

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Jumala käytä uusien kristillisten seurakuntien perustamiseen Parhamin ja Olsenin kaltaisia miehimyksiä. Jostain muusta hengestä siinä helluntailiikkeessä on kysymys.

        https://yhteys.org/old/raamattu_n.html

        RAAMATTU JA HOMOSEKSUAALISUUS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://yhteys.org/old/raamattu_n.html

        RAAMATTU JA HOMOSEKSUAALISUUS

        Yhteys-liike: tietoarkisto

        Raija Sollamon 18.11.2015 pidetyn aamuhartauden teksti.
        Professori, emerita Raija Sollamo, on paitsi elämäntyötään antanut Sateenkaarikansalle ja heidän ystävilleen tämän hienon lahjan, puheenvuoron joka syvimmät tunnot tavoittaen, sanoittaa sitä mitä kirkkojen tulee ymmärtää ihmisyydestä, inhimillisestä seksuaalisuudesta ja Raamatusta. Tätä tekstiä kannattaa lukea, kuljettaa mukana ja antaa niille jotka epäröivät tai jotka eivät ymmärrä.

        Anna Ruokamon ProGradu tutkielma Yhteys-liikkeen alkuvuosista.

        Rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan
        Avautuu tekstinkäsittelyohjelmaan jossa sitä voi muokata ja tulostaa itselle.

        Rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan
        Uudistettu versio, DOC tai PDF

        Rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan
        Viikkomessun kaavaan noudattava. Avautuu tekstinkäsittelyohjelmaan jossa sitä voi muokata ja tulostaa itselle.

        Rohkaisun, lohdutuksen ja ilon tekstejä

        Raamattu ja homoseksuaalisuus

        Uutisarkisto
        Piispainkokouksen rukousohjeistus julki
        Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille
        Kirjallisuutta ja artikkeleita
        Linkit
        Kokouspöytäkirjoja
        Yhdistyksen säännöt
        Tulostettava yhdistykseen liittymislomake

    • Anonyymi

      Paha harhaoppi helluntailaisilla on tämä, että Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Voiko suurempaa harhaoppia enää olla kuin tämä.

      1234567---

    • Anonyymi

      Muutamilla ei ole kotona paskapaperia. He tulevat palstalle, ja alkavat pyyhkiä sontaansa ja paperina käyttävät sanaa helluntalaiset. Helluntaiset sitä ja helluntalaiset tätä, helluntalaiset seisoo, se on väärin, he makaavatkin väärin. Helluntalaisilla on kengät väärissä jaloissa jne.

      Eli aivan tyhmän ja tyhjänpäiväistä on tämä ihmisten elämä. Jauhetaan sontaa päivästä, viikosta ja kuukaudesta, sekä vuodesta toiseen.

      Eli älykääpiöitten ja aivovaurioisien palstaa.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on Amerikasta tänne tuotu harhaoppi eli heresia, jonka pahat jumalattomat miehet laittoi liikkeelle ja organisoi lahkoliikkeeksi, Pentecostalismiksi, Parhamilaisuudeksi eli Helluntailaisuudeksi.

      Suomeen Gerhard Olsen-Smidt ninimen miehimys perusti esimmäisen helluntaiseurakunna Helsinkiin v. 1920 ja nelisenkymmentä muuta seurakuntaa pitkin maata, aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.

      • Anonyymi

        Hyvä juttu.

        Homoherätystä odotellessa.

        Kannattaa siitäkin saarnata muttei pettyä jos kaikki ei innostu.

        Ei ainakaan Räsänen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä juttu.

        Homoherätystä odotellessa.

        Kannattaa siitäkin saarnata muttei pettyä jos kaikki ei innostu.

        Ei ainakaan Räsänen.

        antikristus vastustaa kastetta Kristukseen ,
        tietenkin , koska se Jumalan vastustaja , ei pääse tietää kasteen salaisuutta.

    • Anonyymi

      Voi sitä homoherätytä lietsoa koska Suomessa on uskonnonvapaus.

      Pitää vain varustautua siihen että Päivi Räsäsellä on sanansa sanottava siihen.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on henkivalta.

    • Anonyymi

      Luterilaiset julistavat toista evankeliumia ja toista Jeesusta. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Luterilaisten toinen jeesus on jopa muuttanut pelastuksen tietä.
      Daavidin virsi: Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
      Sen sijaa luterilaisen pelastaja on vesi, ennen Jeesusta ja Jeesuksen yläpuolella.
      Vanhan Liiton pyhät pelastuivat laittaessaan uskonsa ja toivonsa tulevaa Messiaaseen:
      me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
      Luterilaisuudessa kukaan ei pelastu uskomalla Jeesukseen, vaan aina tarvitaan pelastava kolmen vesitipan rituaali.
      Luterilaisten jeesus ei pelasta samalla tapaa kuin seurakunnan alussa: Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
      Luterilaisilla on toinen jeesus ja toinen evankeliumi, pelastavien pyhittävien sakramenttien evankeliumi.

      • Anonyymi

        Eihän se portto Rahabkaan tiennyt mistään Jeesuksista yhtään mitään, kun kun pelastui hyvien tekojensa ansiosta.

        Jaak.2
        25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.

      • Anonyymi

        Huutamalla ei kukaan pelastu. Kyllä ne kohdat ja jakeet liittyy vasta siihen aikaan, kun Jeesus on palannut tänne maan päälle.

        Miika 3:4

        Kun te huudatte avuksenne Herraa, hän ei vastaa teille. Hän peittää teiltä kasvonsa, koska tekonne ovat pahat.

    • Anonyymi

      Parhamin ja Olsenin aloittama kristittyjen eksyttämien ja kastaminen uudestaan anabaptismilla jos mikä on pedonmerkin painamista ihmiseen.

    • Anonyymi

      Eivät taida kastetut lapset pitää kymmentä käskyä. On meno Suomessa sen verran moraalitonta.

      • Anonyymi

        Parhami ja Olseni oli pahoja miehiä, jotka perusti helluntailaisten uskonlahkon.

        Parempi kun se lahko olisi pysynyt siellä rapakon takana.

        Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

        Pakkovauvakastettu tukee varoillaan tätä kehitystä! TÄNÄPÄIVÄNÄ!

        https://www.kotimaa.fi/arkkipiispa-tapio-luoma-meita-yhdistaa-kristus-ei-avioliittokasitys/

    • Anonyymi

      Aivan sama pitääkö kukaan käskyjä vai ei. Pääasia on homojen herjaaminen siitä miten inhottavia ovat olleet kautta historian.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan opetuslapseuteen tarvitaan usko ja kaste, ja tässä järjestyksessä.
      Kukaan ei voi olla Jeesuksen opetuslapsi ellei hän ensin usko ja tottele Jeesusta Kristusta.

      Kun ihminen tulee uskoon, hän tulee sydämestään kuuliaiseksi Jeesukselle Kristukselle. Tämä merkitsee käytännön elämässä sitä, että uskova seuraa Jeesusta Kristusta. Silloin hän aloittaa Jeesuksen seuraamisen Jeesuksen antaman esimerkin mukaan kastattamalla itsensä upottamalla.

      Kasteessa uskoontullut ihminen hautaa entisen kuolleen aatun/eevan kasteen hautaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osallisuuteen. Siksi hän myös nousee kasteessa uuteen elämään Jeesuksen Kristuksen kanssa. Silloin hänen elämänsä on Kristus perustalla ja hän voi elää Hänestä ja Hänen kauttansa, mikä on Jumalan tahto jokaista uskovaa kohtaan.

      Kuinka uskova voi ilman kastetta seurata Jeesusta koska kasteessa uskova herätettään Jeesuksen kanssa ja kasteessa hän nousee Jeesuksen kanssa uuteen elämään?

      Kol 2:12 "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."

      Room 6:3 -4 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman."

      Lue linkin lopusta, jos et lue koko tekstiä, "Opetuslapseuteen kasteen kautta".

      https://www.jumala-kanssamme.se/439652324/439652359

      Mvh J - K

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      31
      1781
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1530
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1496
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1402
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe