Uusi puolueohjelma 2007

Satyr

4

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sama jatkuu

      On helppo keksiä ihanne siitä, että asioista tulisi keskustella mahdollisimman laajasti. Loput kohdat suurinpiirtein uudistustekstissä sitten ovatkin pelkkiä organisatorisia käytäntöjä, ei ideoita. Foorumeita ei ole keskusteluun. A. Erkon kanssa keskustellessani tästä pari vuotta sitten niitä ei ollut silloinkaan, huolimatta Erkon vastaväitteistä. Keskustelua siis voisi käydä, mutta sitä ei tulla käymään.

      • rehellisesti

        sanoen Vasemmistoliiton suurin ongelma saattaakin olla surkea johto, joka ei joko pysty tai sitten halua tehdä vahvaa vasemmistolaista politiikkaa.
        .)


    • a.kirves

      Vielä 70-80-luvulla on poliittisten ohjelmien ja julistusten värkkääminen ollut helppoa kun suomalaisessa kapitalismissa oli nostetta ja sen kotimaisuusaste oli varsin korkea.

      Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta saavutti silloin määrällisen ja laadullisen lakipisteensä. Se oli sodanjälkeisen poliittisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tulosta, jossa kansandemokraattisella liikkeellä oli merkittävä rooli.
      Politiikka oli erilaisten yhteiskunnallisten reformien toteuttamista ja/tai niiden "paikkaamista". Itse kapitalismin elinkelpoisuutta ei juurikaan ole asetettu kyseenalaiseksi. Ovat saaneet nukkua rauhassa.

      Tuntuu siltä, että Vasemmistoliiton perustamisen
      aikoihin SKDL:nkin piirissä alettiin uskomaan kapitalismin "ikuiseen hyvään" ja haluttiin etäisyyttä Marxista. Haikailtiin jotain modernia.

      Mutta kuinka kävikään. Iski 90-luvun lama, joka jatkuu yhä. Laman nimi on muuttunut nyt vain globalisaatioksi. Sen alttarille on uhrattu mm. kestävän kehityksen periaatteet.

      Kotikutoisen kapitalismin tilalle on kehittynyt kansainvälinen pörssikapitalismi joka on nielaissut pienen kansantaloutemme perustan.
      Suomi nimisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on ollut selviö jo vuosia. Eikä päätä näy!
      Kapitalismilla on siis oma logiikkansa.

      Siihen ei ainakaan perinteisillä puolueohjelmilla juuri vaikuteta. Pitää ymmärtää missä mennään ja puhua rehellistä ja kaunistelematonta kieltä.

      Suomi-laiva vuotaa nyt kuitenkin pahasti ja jos soutaa kovempaa, niin vuoto vain lisääntyy.

      On Marxin aika.

      • Vaikka en yhdy täysin mielipiteeseesi Vas.liiton perustamisen aikoina vallinneen ilmapiirin
        luonteeseen, olen lopputoteamuksesi kanssa samaa mieltä! Näin se dialektiikan olemus todis-
        tettiin turbokapitalismin toimesta!
        vom


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe