Kylmä suihku Putinin suunnitelmille - Tarvitaan uusi liikekannallepano

Anonyymi-ap

Kremlin on varoitettu kaavailevan uutta suurhyökkäystä alkukesän aikana. Näillä näkymin suunnitelma on kuitenkin läsähtämässä.

"Financial Timesin jututtamien asiantuntijoiden ja viranomaislähteiden mukaan Venäjällä ei riitä rahkeita menestyksekkääseen suurhyökkäykseen etenkään nyt, kun läntinen aseapu on taas lähtenyt toden teolla liikkeelle USA:n apupaketin hyväksymisen myötä. Myös esimerkiksi Britannia on tiedottanut tähän mennessä suurimmasta Ukraina-paketistaan.

Venäjän kyvyillä on myös rajansa. Moskovan sotatalouden on arvioitu olevan jo äärimmillään. Neuvostoaikaiset varastot tyhjenevät lisäksi kalustosta hitaasti mutta varmasti, kun tappiot pysyvät suurempina kuin mitä Venäjä pystyy kattamaan."

Kreml yrittää ostaa miehiä korottamalla korvausta.

16

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luulisi nyt jo kohta tyhmemmänkin tynnyrissä eläneen peräkylän venäläisen tietävän, että siellä Ukrainassa ei ole mitään kevyttä operaatiota, vaan aivan täysi sota jossa kuolee ja vammautuu jatkuvasti paljon venäläisiä sotilaita. Paljon paljon enemmän kuin mitä esimerkiksi Afganistanissa koskaan.

      • Anonyymi

        Puola ja Liettua sitoutuvat auttamaan Kiovaa palauttamaan ukrainalaisia ​​asevelvollisuuden alaisena.

        Puola ja Liettua ovat ilmoittaneet olevansa valmiita auttamaan Ukrainan viranomaisia ​​palauttamaan asevelvollisuuden alaisia ​​miehiä maahan, kun Kiova ilmoitti tällä viikolla keskeyttävänsä konsulipalvelut tällä hetkellä ulkomailla olevilta miehiltä.

        https://www.theguardian.com/world/2024/apr/25/poland-and-lithuania-pledge-to-help-kyiv-repatriate-ukrainians-subject-to-military-draft

        Puola valmis auttamaan Ukrainaa saamaan armeija-ikäiset miehet takaisin - Puolan puolustusministeri.

        Puolan puolustusministeri Wladyslaw Kosiniak-Kamysz sanoi, että Puola auttaa Ukrainaa palauttamaan takaisin armeija-ikäisiä miehiä, uusien ulkomailla asuvien ukrainalaisten miesten passi- ja konsulipalvelulakeihin tehtyjen muutosten jälkeen.

        "Uskon, että monet puolalaiset ovat raivoissaan nähdessään nuoria ukrainalaisia ​​miehiä hotelleissa ja kahviloissa ja he tietävät, kuinka paljon meidän (puolalaisten) on ponnisteltava auttaaksemme Ukrainaa, Kosiniak-Kamysz sanoi Polsat Newsille.
        https://rustavi2.ge/en/news/280838

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä lailla.

        Ovatko Orjia, joita Pakotetaan uhreiksi kuolemaan rintamalle Päättäjien puolesta?

        Ei Uskoisi, että tuollasta 2024

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        😋 ­­N­­­y­­m­f­­o­m­a­­a­­­n­­­i -> https://tiny.tw/3BTx#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🔞 ­N­­­y­m­­f­­o­m­­a­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Nyt ukrainalaisilta ei saadakaan loppumaan ammukset juoksuttamalla miehiä rivissä suoraan tulitukseen, kuten ryzzät ovat tähän asti tehneet. Ei riitäkään miehet siihen.

      • Anonyymi

        Oletko lapsi, vai vaan ymmärtämätön🙈

      • Anonyymi

        Ukrainalaisnatseilla ei oo enää miehiä kohta...onhan naisetkin rintamalla jo paljon...raskaana oleviakin, vanhuksia ja ulkolaisia sotarikollisia unohtamatta jonkun verran vielä korissen kuolintuskissaan tämä maa.
        USA antaa rahaa, mutta se menee heidän omaan asetuotantoon.....he ovat korkkiruuveja.

    • Anonyymi

      Kuulostaa just samalta kuin pari vuotta sitten, venäjältä loppuu ammukset, materiaalit, ukot ja putinilla syöpä.

      • Anonyymi

        Äärirajoilla alkaa ryzzäkin oleen.

      • Anonyymi

        Niimpä😆

        Mitkään Säälittävät Lännen ennusteet ei Toteutunu!

        Taitaa kristallipallo olla rikki🙈

    • Anonyymi

      Aloitukseen on turha liittää noita katteettomia turinoita.
      Etkö muista?
      Ammusten piti loppua sodan alussa
      Miehet kuulemma pakeni rintamalta
      Putinilla piti olla 2 kk elinaikaa
      ....

      Nyt voimme todeta Median uutisiksi luulemalle sadut, oletukset, mielipiteet, arvelut ja ennusteet ovat Väärässä, pelkkää sälittävää satuilua. Joka ei ole Totta, eikä Toteutunut!

      Ennustuksista, arveluista, oletuksista Aikaa jo 2 vuotta. Eikä Mikään Toteutunut!

      Vain Typerys uskoo yhä tarinoihin, joita keksitään herkkäuskoisten harhauttamiseksi😆

    • Anonyymi

      Taitaa lännen kristallipallo olla rikki,ku oletukset,ennusteet ja "asiantuntijoiden" aivopierut ei toteudukkaan....🙈

      • Anonyymi

        Joo, ei se väkisin lehtien uskonnolla Ukraina voita vaikka ihan kaupan x-kassa Sanna uhosi ja kertoi Suomenkin voittaneen viime sodan. Missäs se sanna on ja lapsi nyt?

    • Anonyymi

      Aloittajalta puuttui enää hänen uskonnollinen lähde : ROSKALEHDET JA YLE.
      Hänen epätoivo kuvastuu...tästä linkistä tukea sinulla aloittaja:

      TÄYSOSUMA KOLMELLA OHJUKSELLA HOTELLIIN JOSSA SUURI MÄÄRÄ SOTILASJOHTOA...50 KUOLLUTTA - N. 25 HAAVOITTUNUTTA KAIVETTU RAUNIOISTA ----- onko lehdissä Suomessa? Ei taida olla näitä suuria tapahtumia vaan jostain Etelä-Amerikan hotellista jossa vain muutama kuollut.

      https://rumble.com/v4q8nrl-denazified-russia-wiped-out-ukraines-top-general-along-with-50-high-ranking.html

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2753
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2340
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1854
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1656
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe