ettei pääse eteenpäin ja arkielämä ja asioitten hoitaminen käy ylivoimaiseksi ?
Auttaako joku ahdistuslääke tai rauhoittava lääke ? Onko kokemusta ?
Onko mitään lääkettä avuksi, kun suru on niin ahdistavaa ja voimakasta,
Anonyymi-ap
37
716
Vastaukset
- Anonyymi
Voihan sitä ehkä saada lääkäriltä jotain lääkettä. Mutta samalla on suru surtava
Tiedän millaiset sen. Kaikkien asioiden kanssa jota on hoidettava toisen kuoleman jälkeen .
Suru muuttaa muotoaan kunhan vaan pääsee sen pahimman ylitse - Anonyymi
Opamox pienellä annostuksella lievittää vähän ahdistusta ja surua.
Lääke ei ole pahaksi, jos ei muuten pääse eteenpäin. - Anonyymi
Opamoxia olen minäkin joutunut ottamaan. Puolisoni kuoli yllättäen 66 vuotiaana.
- Anonyymi
Rutiinit. Ei mitään ääristressaavaa pakkoa mutta älä ainakaan poteroidu sohvan sisään. Vaan lähde liikkeelle. On aivan varmaa että fyysinen liikunta nostaa myös mielialaa. Kävele vaikka.
Myös muiden ihmisten kanssa juttelu, muiden asioiden kuuntelu. Tai lue jotain, että saat edes hetkeksi muuta ajateltavaa. Surua voi käsitellä vaikka kirjoittamalla. Voit myös kysyä seurakunnasta sururyhmää. Vaikkei muuten olisi uskovainen, juuri tällaisessa surussa kirkosta voi löytyä kuuntelija. Ikävä voi olla vielä aikojen päästä mutta suru helpottaa vähitellen Hei,
Saitkin jo hyviä vinkkejä mutta laitan tähän silti tiedoksesi matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada keskustelutukea. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Nämä palvelut eivät auta. Kokeiltu on.
- Anonyymi
Mitä uusia näkökulmia voi saada ?
- Anonyymi
Moni huomaa surutyötään auttavan jonkin käsillä tekemisen mikä keskittää huomion käsillä olevaan hetkeen. Siihen että itsellä on vielä matkaa kuljettavana.
- Anonyymi
Jos vain pystyisi keskittymään tekeminen veisi vähän ajatuksia muualle,
mutta kun suru on pahimmillaan - ja se voi olla kauan pahimmillaan -
ei pysty keskittymään mihinkään. Suru valtaa kaiken ajatuksissa. - Anonyymi
Surun kanssa elämisen aikana ehdottomasti kannattaa jutella lääkärin kanssa, sekä pyytää lisäksi keskusteluapua. Kyllä lääkkeistäkin on apua kun suru niin voimakas ettei pysty tekemään mitään, tai ei saa nukutuksi.
- Anonyymi
Minä kävin lääkärillä, kun uni ei tule ilman pillereitä ja päivisin on otettava
murunen rauhoittavaa, että pystyy asioimaan ilman, että tarvitsee pelätä
purskahtavansa itkemään.
Murhe murtaa psyykeni ja olen aika syvästi masentunut ja toivoton.
Pari vuotta saimme olla yhdessä eläkkeellä, sitten jäin yksin.
Olen yhä järkyttyneessä tilassa ja surun murtama.
Meillä oli niin hyvä ja lämmin suhde kaikki vuosikymmenet.
Tunnen itseni lohduttoman yksinäiseksi ja kaipaus tekee niin kipeää,
että murrun joka päivä kyyneliin.
Ilman unilääkettä ja tarvittaessa rauhoittavan lääkkeen murusta
en pärjäisi ollenkaan.
Toivon kaikkea hyvää kaikille samassa asemassa oleville.
Ehkä me selviämme kuitenkin, vaikka se aikaa vie ?
Minusta suru ei lähde koskaan. Arvasinkin, että näin minulle käy,
jos yksin jään. Toivon, etten elä kauan. Miten tätä tuskaa voisi ihminen
kestää kauan ? Olisi helpotus saada itsekin kuolla pois, kun elämälleen
ei löydä enää tarkoitustakaan. Turhaa kaikki enää, Sitä kuoleman odottelua
vain. - Anonyymi
Suru on normaali tunne tietyissä tilanteissa. Ei sitä kuulu lääkitä. Surusta huolimatta on tärkeää syödä, juoda (ei alkoholia) ja nukkua. Arkiaskareet on hoidettava ja usein paljon muutakin.
Oman puolisoni kuoltua toimin itse niin, että pidin huolen siitä, että puhuin joka päivä ainakin yhden ihmisen kanssa. Ensijärkytyksen jälkeen päätin ihan tietoisella ja harkitulla päätöksellä, että katse on suunnattava eteenpäin. On omassa vallassa, miten suhtautuu ja suuntautuu. Uusi tilanne mahdollisti ihan uusia ratkaisuja. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen. Puoli vuotta mieheni kuoleman jälkeen aloitin vapaaehtoistöissä. Sitten hankin kissan kaverikseni. Kyllä tuli elämään uutta sisältöä!
Suru ei kuitenkaan lähde koskaan ihan kokonaan, mutta siitä tulee luonteva, pieni osa elämää. Surunkin kanssa voi elää oikein hyvää elämää.- Anonyymi
"Suru ei kuitenkaan lähde koskaan ihan kokonaan, mutta siitä tulee luonteva, pieni osa elämää"
Pieni osa elämää ???
Voit puhua vain omasta puolestasi. - Anonyymi
"Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen."
Minä tunsin puolisoni kanssa olevani vapaa kaikkeen.
Hän tuki ja arvosti minua ja voin aina luottaa häneen.
Olin vapaa elämän onnellista elämää hänen kanssaan.
Sitä vapautta ei ole enää. En ole enää se sama vapaa ihminen,
joka sai vapaasti nauttia onnellisesta arjesta ja joskus juhlastakin,
mutta parasta oli onnellinen arki.
Jokainen päivä oli juhlaa.
Olen täysin surun musertama ja masentunut ja ilman sitä vapautta.
Kaikki tekemiseni ovat nyt hyvin rajoitettuja, koska en voi, en saa tehdä enää
koskaan sitä, mikä toi minulle onnen ja vapauden tunteen.
Sen tunteen sain puolisoltani, joka menehtyi.
Nyt on lohduton yksinäisyys, suru, masennus ja pelko.
Ei voi pvapaudesta puhuakaan.
Minkälainen avioliitto tai pariduhde on ollut niillä, jotka tuntevat "vapautuneensa"
puolisonsa kuoltua ???
Minulle se oli raskain asia elämässäni. Hän oli niin kultainen, kaikkeni.
Ja kuolema tuli aivan liian varhain ja sokkina inhimillisesti ajatellen,. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen."
Minä tunsin puolisoni kanssa olevani vapaa kaikkeen.
Hän tuki ja arvosti minua ja voin aina luottaa häneen.
Olin vapaa elämän onnellista elämää hänen kanssaan.
Sitä vapautta ei ole enää. En ole enää se sama vapaa ihminen,
joka sai vapaasti nauttia onnellisesta arjesta ja joskus juhlastakin,
mutta parasta oli onnellinen arki.
Jokainen päivä oli juhlaa.
Olen täysin surun musertama ja masentunut ja ilman sitä vapautta.
Kaikki tekemiseni ovat nyt hyvin rajoitettuja, koska en voi, en saa tehdä enää
koskaan sitä, mikä toi minulle onnen ja vapauden tunteen.
Sen tunteen sain puolisoltani, joka menehtyi.
Nyt on lohduton yksinäisyys, suru, masennus ja pelko.
Ei voi pvapaudesta puhuakaan.
Minkälainen avioliitto tai pariduhde on ollut niillä, jotka tuntevat "vapautuneensa"
puolisonsa kuoltua ???
Minulle se oli raskain asia elämässäni. Hän oli niin kultainen, kaikkeni.
Ja kuolema tuli aivan liian varhain ja sokkina inhimillisesti ajatellen,.Ole kiitollinen, että sinulla oli poikkeuksellisen hyvä mies ja onnellinen avioliitto! Kaikilla ei ole sellaista koskaan, sinulla sentään oli. Sinulla oli parempaa kuin useimmilla.
Jotkut joutuvat kantamaan puolisonsa kanssa isoja taakkoja, esim puolison sairauden takia. Kun puolison kuolema sitten muuttaa tilanteen, sen voi nähdä positiivisestikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole kiitollinen, että sinulla oli poikkeuksellisen hyvä mies ja onnellinen avioliitto! Kaikilla ei ole sellaista koskaan, sinulla sentään oli. Sinulla oli parempaa kuin useimmilla.
Jotkut joutuvat kantamaan puolisonsa kanssa isoja taakkoja, esim puolison sairauden takia. Kun puolison kuolema sitten muuttaa tilanteen, sen voi nähdä positiivisestikin.Minäkin kannoin isoja taakkoja puolisoni kanssa. Ei se vähentänyt hänen merkitystään
eikä onneamme, vaan päinvastoin lujitti meitä yhteen. Olen yhä surun murtama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole kiitollinen, että sinulla oli poikkeuksellisen hyvä mies ja onnellinen avioliitto! Kaikilla ei ole sellaista koskaan, sinulla sentään oli. Sinulla oli parempaa kuin useimmilla.
Jotkut joutuvat kantamaan puolisonsa kanssa isoja taakkoja, esim puolison sairauden takia. Kun puolison kuolema sitten muuttaa tilanteen, sen voi nähdä positiivisestikin.Jokainen valitsee itse elämänkumppaninsa on jokaisesta itsestään riippuu minkälainen
liitto on. Kun arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä saa itsekin osakseen arvostusta.
Toisen ihmisen arvostus on yksi onnen avain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen."
Minä tunsin puolisoni kanssa olevani vapaa kaikkeen.
Hän tuki ja arvosti minua ja voin aina luottaa häneen.
Olin vapaa elämän onnellista elämää hänen kanssaan.
Sitä vapautta ei ole enää. En ole enää se sama vapaa ihminen,
joka sai vapaasti nauttia onnellisesta arjesta ja joskus juhlastakin,
mutta parasta oli onnellinen arki.
Jokainen päivä oli juhlaa.
Olen täysin surun musertama ja masentunut ja ilman sitä vapautta.
Kaikki tekemiseni ovat nyt hyvin rajoitettuja, koska en voi, en saa tehdä enää
koskaan sitä, mikä toi minulle onnen ja vapauden tunteen.
Sen tunteen sain puolisoltani, joka menehtyi.
Nyt on lohduton yksinäisyys, suru, masennus ja pelko.
Ei voi pvapaudesta puhuakaan.
Minkälainen avioliitto tai pariduhde on ollut niillä, jotka tuntevat "vapautuneensa"
puolisonsa kuoltua ???
Minulle se oli raskain asia elämässäni. Hän oli niin kultainen, kaikkeni.
Ja kuolema tuli aivan liian varhain ja sokkina inhimillisesti ajatellen,.Toiset ihmiset ovat psyykkisesti joustavampia. He pystyvät sopeutumaan tilanteisiin, joille ei voi mitään.
Suruun murtumisen sijaan nähdään mahdollisuudet. Niitä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suru ei kuitenkaan lähde koskaan ihan kokonaan, mutta siitä tulee luonteva, pieni osa elämää"
Pieni osa elämää ???
Voit puhua vain omasta puolestasi.Tietenkin puhun omasta puolestani ja omasta kokemuksestani. Mutta olen silti nähnyt ja tiedän monen muun kokeneen saman. Toivottavasti sinäkin kuulut pian siihen joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen valitsee itse elämänkumppaninsa on jokaisesta itsestään riippuu minkälainen
liitto on. Kun arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä saa itsekin osakseen arvostusta.
Toisen ihmisen arvostus on yksi onnen avain.Puhut viisaita, mutta yhteiselämän onni ei riipu yksin toisesta. Ulkopuoleltakin voi tulla odottamattomia käänteitä, uhkia ja katastrofeja, sairautta, työttömyyttä. Kaikki eivät siedä kaikkea, eivät kaksin eivätkä erikseen.
Puolison menetys muuttaa aina koko elämän. Se on vaikea paikka jokaiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen."
Minä tunsin puolisoni kanssa olevani vapaa kaikkeen.
Hän tuki ja arvosti minua ja voin aina luottaa häneen.
Olin vapaa elämän onnellista elämää hänen kanssaan.
Sitä vapautta ei ole enää. En ole enää se sama vapaa ihminen,
joka sai vapaasti nauttia onnellisesta arjesta ja joskus juhlastakin,
mutta parasta oli onnellinen arki.
Jokainen päivä oli juhlaa.
Olen täysin surun musertama ja masentunut ja ilman sitä vapautta.
Kaikki tekemiseni ovat nyt hyvin rajoitettuja, koska en voi, en saa tehdä enää
koskaan sitä, mikä toi minulle onnen ja vapauden tunteen.
Sen tunteen sain puolisoltani, joka menehtyi.
Nyt on lohduton yksinäisyys, suru, masennus ja pelko.
Ei voi pvapaudesta puhuakaan.
Minkälainen avioliitto tai pariduhde on ollut niillä, jotka tuntevat "vapautuneensa"
puolisonsa kuoltua ???
Minulle se oli raskain asia elämässäni. Hän oli niin kultainen, kaikkeni.
Ja kuolema tuli aivan liian varhain ja sokkina inhimillisesti ajatellen,.Kuulostaa, että olitte hyvin läheisiä toisillenne. Niinpä kerron mitä minä tein, kun puoliso lähti. Hän oli sielukumppanini. Hänen kuoltuaan, äkillisesti, alkujärkytyksen jälkeen aloin puhua hänelle mielessäni ja joskus ääneenkin. Hiljaisina hetkinä kerroin ja kyselin : miksi ? Melko pian hän alkoi vastata ja sen jälkeen olemme käyneet läpi kaiken mahdollisen yhteiseltä taipaleeltamme. Tiedän hänen olevan usein lähellä ja on kertonut auttavansa kaikessa mahdollisessa. Tämä vain oli sovittu jo ennen syntymäämme, että hän lähtee tiettynä päivänä ja jatkaa kanssani elämäni loppuun asti, auttaen. Kuolema on vain tämän tason muutos, vain keho kuolee. Jokainen selviytyy omalla tavallaan. Minulle on ihan arkipäivää, että kuulen mielessäni hänen äänensä ja voin aina kysyä neuvoa. Rakkaus ei koskaan kuole tai katoa. Alkujärkytys on pahinta kestää ja monesti tuttavat katoavat, kun eniten tarvittaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa, että olitte hyvin läheisiä toisillenne. Niinpä kerron mitä minä tein, kun puoliso lähti. Hän oli sielukumppanini. Hänen kuoltuaan, äkillisesti, alkujärkytyksen jälkeen aloin puhua hänelle mielessäni ja joskus ääneenkin. Hiljaisina hetkinä kerroin ja kyselin : miksi ? Melko pian hän alkoi vastata ja sen jälkeen olemme käyneet läpi kaiken mahdollisen yhteiseltä taipaleeltamme. Tiedän hänen olevan usein lähellä ja on kertonut auttavansa kaikessa mahdollisessa. Tämä vain oli sovittu jo ennen syntymäämme, että hän lähtee tiettynä päivänä ja jatkaa kanssani elämäni loppuun asti, auttaen. Kuolema on vain tämän tason muutos, vain keho kuolee. Jokainen selviytyy omalla tavallaan. Minulle on ihan arkipäivää, että kuulen mielessäni hänen äänensä ja voin aina kysyä neuvoa. Rakkaus ei koskaan kuole tai katoa. Alkujärkytys on pahinta kestää ja monesti tuttavat katoavat, kun eniten tarvittaisiin.
Miten sinä olet päätynyt tuohon tulokseen, että kaikki oli sovittu jo ennen
syntymäänne jne.
Rakkaus ei tietenkään kuole eikä katoa ikinä, mutta kun jää yksin on
paitsi järkyttynyt niin hämmentynyt miten pystyy jatkamaan elämää
ilman rakkaintaan ja sielunkumppaniaan.
Miten voi muka olla yhteydessä enää niinkuin sinä kerrot, että hän vastaa sinulle ?
Kuvitteletko ne vastaukset, koska hänet tunnet, mitä hän vastaisi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen valitsee itse elämänkumppaninsa on jokaisesta itsestään riippuu minkälainen
liitto on. Kun arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä saa itsekin osakseen arvostusta.
Toisen ihmisen arvostus on yksi onnen avain.Vähänpä tiedät muiden kuin omasta elämästäsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä olet päätynyt tuohon tulokseen, että kaikki oli sovittu jo ennen
syntymäänne jne.
Rakkaus ei tietenkään kuole eikä katoa ikinä, mutta kun jää yksin on
paitsi järkyttynyt niin hämmentynyt miten pystyy jatkamaan elämää
ilman rakkaintaan ja sielunkumppaniaan.
Miten voi muka olla yhteydessä enää niinkuin sinä kerrot, että hän vastaa sinulle ?
Kuvitteletko ne vastaukset, koska hänet tunnet, mitä hän vastaisi ?Olen koko ikäni ollut henkisesti herkkä ja nähnyt tulevia tapahtumia ja " kuolleetkin ovat vierailleet, silloin jos on asiaa. Tämä on luonnollista unen aikana. Mieheni kuoltua kuulen hänet valveillakin, jos pyydän häntä tulemaan, Olen usein joutunut pyytämään apua ihan arkiasioihinkin neuvoja. Ja hän on aina auttanut. Jutuissa, joista en itse varmasti tiennyt. Katsos, toisella puolella, he näkevät ja kuulevat meidät. Jos esim. nukkumaan mennessä pyydät heitä uneen he tulevat , tai hiljaa mielessäsi pyydät neuvoja. Tämä on kaikille ihmisille luonnollista, se on vain unohdettu taito. Minusta on myös ihanaa, kun hän unessa on mukana ja tuo esim. meidän entisen lemmikin tervehtimään kanssaan. Yhteys säilyy, usko pois ja ala harjoittaa yhteyden saamista rakkaidesi kanssa, vähitellen se onnistuu. Hiljennät ajatukset ja keskityt heihin, siitä se alkaa. Usko itseesi, olet vahva.
- Anonyymi
Opamoxia syön vähän, että pääsen päivästä toiseen. Ehkä syön sitä lopun ikääni.
- Anonyymi
Maailmankaikkeus on mittaamaton,
me emme tiedä kaikkea
emmekä ymmärrä kaikkea,
eivät edes tiedemiehet tiedä,
vaikka luulevat tietävänsä
eivätkä lääkäritkään.
Minä haluan uskoa
että on jotain muutakin
kuin tämä meidän pieni maapallomme
tässä maailmankaikkeudessa
ja että tapaan kaikki rakkaani
siellä jossakin
toisessa olevaisuudessa.
Ehkä niin ei ole,
mutta ajatus siitä, että on,
antaa minulle lohtua,
että jaksan elää suruni kanssa.- Anonyymi
Tiedemiehet nimenomaan eivät luule tietävänsä kaikkea. Heillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Se ajaa tiedemiehen tekemään tutkimusta.
Mutta hienoa, että olet löytänyt lohtua. Hyvää jatkoa!
- Anonyymi
Kukkatippoja voi kokeilla, Rescue Remedyä esimerkiksi, joka on monenlaiseen kriisitilanteeseen.
https://pur-kauppa.fi/tuotteet/terveys/kukkatipat/- Anonyymi
Mikä ihme näitten vaikutus voi olla ? Onko niissä jotain huumetta ?
Kerro kokemuksistasi ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihme näitten vaikutus voi olla ? Onko niissä jotain huumetta ?
Kerro kokemuksistasi !Kukkien energia, värähtely vaikuttaa hoitaen. Se on vähän sama asia kuin homeopatiassa. Itse olen kokeillut miltä ne tuntuvat ja vaikuttavathan ne, tosin ei ole tosi tarvetta ollut. Kaverille annoin kuusi- ja mesiangervotippoja, kun oli melko stressaantunut, huomasi silminnähden että ne auttoi.
- Anonyymi
Itkeminen helpottaa vähän.
- Anonyymi
Ei saa Suomessa rauhoittavia mutta ketamiinia saa.
- Anonyymi
Kyllä Suomessa rauhoittavia lääkkeitä saa ! Niitä voidaan kirjoittaa erilaisia,
riippuen oireista.
- Anonyymi
Asioita joille ei voi mitään, ei pitäisi liikaa surra. Sen hyväksyminen lievittää surua. Suru on kuoleman tai menetyksen käsittelyä, ja kuuluu elämään. Uusi tilanne on uutta elämää. Asiat järjestyvät kyllä.
- Anonyymi
Kerro miten esimerkiksi 73 vuotiaan tai 86 vuotiaan "uusi elämä järjestyy" ?
Jos et tiedä niin minä vastaan: Kuolema järjestää. Kun kuolee itse ei tarvitse enää surra.
- Anonyymi
Suru on surtava. Suru kuuluu elämään kuten ilokin. Ilotkin iloitaan.
Puolison kuolema on iso asia, se muuttaa elämän. Niin iso muutos pelottaa. Puhutaan rakkaimman menetyksestä ja musertavasta surusta. Varmasti suuri osa tuota surua on pelkoa, pelkoa siitä, kuinka selviytyy ilman puolisoa. Tulevaisuus on outo. Olisi opittava seisomaan omilla jaloillaan yksin. Ellei olla itsekin jo elämän illassa jaloilleen siitä kyllä noustaan. Aina. Vuoden tai parin kuluttua joka toisella on jo uusi kumppani. - Anonyymi
Kolme vuotta on mennyt. Suru ja kaipaus ei hellitä. Opamoxin avulla
menen päivä kerrallaan.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun694899KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar1923840- 1883611
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?783279Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo502979- 252004
- 241961
- 1851833
- 301696
- 431405