Kuinka ollakkaan, väite torjuttiin naurettavana ja siantuntijat väittivät, että syynä on pelkkä Putini vallanhimo ja aluevaltaukset jne. muuta sontaa.Ilmeisesti siantuntojat eivät pysty erottamaan saparoa hännästä. Nythän on todettu, että Venäjä nimenomaan tavoittelee Ukrainan viljavimpia alueita.
Todellinen syy on kuitenkin se, että Venäjä tietää, että se on menettänyt pelinsä teknologiakilpailussa Länsivaltioille, Kiinalle, Intialle ja monelle muuillekin kolmansien maiden nouseville altioille. Venäjä on tuhlannut valtavat varallisuutensa ainaostaan kulutukseen, pröystäilyyn ja jopa vienyt maasta valtaosan vaurautaan ulkomaille peläten, että Venäjän valtio muuten sosialisoi ne. Venäläisten omat investoinnit kotimaahan on ollut vähäistä ja jätetty ne hyödyllisten länsimaisten idioottien tehtäväksi. Ainoa mitä Venäjä on saanut kuntoon on viljan tuotanto. Sekin sen vuoksi, että sen kehittäminen on ollut yksinkertaista. Viljelysmaata on vaikka muille jakaa., mutta sekään ei auta, jos Ukraina pystyy tuottamaan vastaavan määrän. Silloin hintaa ei voi manipuloida vapaasti.
Tulevaisuudessa vilja korvaa merkityksessä kaasun ja öljyntuotannon. Viljalla tarvitaan aina siihen saakka kun ihmiset korvataan sähköisillä roboteille. Viljalla voi ostaa vaikutusvaltaa kolmanssissa maissa. Niillä voi ostaa jopa pakolaisvirtoja ja kohdistaa ne vihamieleisiin valtioihin.
Venäjä ei tarvitse ukrainalaisia vaan niiden maat. Venäjän koko olemassa olo on perustunut aina pienempien kansojen ja valtioiden ryöstämiseen, alistamiseen ja orjuuttamiseen. Tulevaisuudessa se on vielä tärkeämpää ja siihen avuksi se tarvitsee kolmannenmaailman kansoja ja sitä varten viljaa.
Eli näin yksinkertaista se on. Ei kyse ole oikeudenmukaisuudesta, kansainvälisistä sopimuksist, ei tasa-arvosta, ei ihmisarvoista vaan tosiasiasta, että Venäjä on todennut hävinneensä teknologiakilpailun ja on putoamassa kolmannenluokan valtioksi.. Sen vuoksi se toimii samoin kuin urheilussakin, säännöt ovat muita varten, ei venäläisiä.
Kun runsas kaksi vuotta sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kerroin syyksi Ukrainan viljavat maatalosu
Anonyymi-ap
1
133
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4151730- 1051358
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1751355Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171285- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0900Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!110845