Kuinka ollakkaan,asiantuntijat väittivät, että syynä oli pelkkä Putini vallanhimo ja entisten alueiden palautus halut jne muuta syytä. Nämä asiantuntojat eivät pysty erottamaan saparoa hännästä.
Todellinen syy on, että Venäjä tietää, että se on menettänyt pelinsä teknologiakilpailussa Länsivaltioille, Kiinalle, Intialle ja monelle muuillekin nouseville kolmansien maiden valtioille. Venäjä on tuhlannut valtavat varallisuutensa ainaostaan kulutukseen, pröystäilyyn, kähmintään ja rikastuneet oligargit Putinia myöten vienyt maasta valtaosan vaurautaan peläten, että Venäjän valtio muuten sosialisoi ne. Venäläisten omat investoinnit kotimaahan on ollut vähäistä ja jätetty ne hyödyllisten länsimaisten idioottien tehtäväksi suomaliset yritykset Putinin malliesimerkkinä. Ainoa asia, mitä Venäjä on saanut kuntoon on viljan tuotanto. Sekin sen vuoksi, että sen kehittäminen on ollut yksinkertaista. Viljelysmaata on vaikka muille jakaa, mutta sekään ei auta, jos Ukraina pystyy tuottamaan vastaavan määrän. Silloin hintaa ei voi manipuloida vapaasti maailmanmarkkinoilla.
Tulevaisuudessa vilja korvaa Venäjälle merkityksessä kaasun ja öljyntuotannon. Viljalla tarvitaan aina siihen saakka kun ihmiset korvataan sähköisillä roboteille. Viljalla voi ostaa vaikutusvaltaa kolmanssissa maissa. Niillä voi ostaa jopa pakolaisvirtoja ja kohdistaa ne vihamielisiin valtioihin.
Venäjä ei tarvitse ukrainalaisia vaan niiden maat. Venäjän koko olemassa olo on perustunut aina pienempien kansojen ja valtioiden ryöstämiseen, alistamiseen ja orjuuttamiseen. Tulevaisuudessa se on vielä tärkeämpää ja siihen avuksi se tarvitsee kolmannenmaailman kansoja ja sitä varten viljaa.
Eli näin yksinkertaista se on. Ei kyse ole oikeudenmukaisuudesta, kansainvälisistä sopimuksist, ei tasa-arvosta, ei ihmisarvoista vaan tosiasiasta, että Venäjä on todennut hävinneensä teknologiakilpailun samoin kuin Reaganin sodan avaruudesta. Venäjä on putoamassa kolmannenluokan valtioksi.. Sen vuoksi se toimii samoin kuin urheilussakin, säännöt ovat muita varten, ei venäläisiä.
Kun runsas 2 vuotta sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kerroin syyksi Ukrainan viljavatt maat.
7
123
Vastaukset
- Anonyymi
Noinhan se pääpiirteittäin on, Putin aloitti ryöstöretken.
Vaan turpaan näyttää nyt tulevan, kuten pitääkin. - Anonyymi
Kirjoitin aloituksen
”Putin häviää tämän sodan”
heti hyökkäyksen jälkeisinä päivinä.- Anonyymi
- ei ne opi
- Anonyymi
Putin ei ole vielä hävinnyt yhtikäs mitään ja senkin ennustin, vaikka 4 kk jälkeen sodan aloituksesta täälläkin kehuttiin, että Putin on lyöty. Jos Putin olisi haluttu lyödä, hän olisi jo historiaa. Ongelma on kuitenkin se, että sellaiseen kykenevä läntisen valtion johtja pelkää oman hengensä ja läheistensä puolesta. Niin kauan kuin ne eivät ole suoranaisesti uhattuna, Putin on muiden lähinnä tavallisten ukrainalaisetn ongelma. Sitä mukaan kuin tietoisuus ja totuus Putinin tarkoitusperistä selviää, toivoisi, että länenestäkin löytyisi suurvaltojen johtajilta lähinnä EUn piiristä todeta tilanne. Pikkuvaltioiden johtajat voivat räksyttä mielin määrin, mutta niillä ei ole mitään vaikutusta päätöksiin ilman suurvaltojen tukea. Asiiaan on näköjään tulossa muutos Ranskan Macronin taholta. Muut pistävät päänsä pensaaseen ja toivovat, etteihän me vaan kuuluta natoon ja meidän pitää antaa apua jollekin nato pikkuvaltiolle.
- Anonyymi
Presidentti Stubb sanoi eduskunnassa 2014 ministerinä ollessaan että sota alkoi kun Ukraina vei kielelliset oikeudet venäjänkielisiltä.
- Anonyymi
Kuka vuosikymmeniksi saastunutta viljaa haluaa enää syödä?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4131706- 1051348
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1711317Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171275- 441017
- 63936
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0880Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92871Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32856Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!108821