Kansaneläkkeen saajat uhkaavat muuttaa Suomeen ja hakevansa kaikki mahdollisten tuote ja väittävät sen tulevan Suomelle kalliimmaksi kuin ulkomailla asuminen.
Se ei pidä paikkaansa.
Kaikki Suomeen jäänyt raha ylläpitää Suomen taloutta riippumatta siitä onko se tukea, palkkaa tai ihan mitä muuta rahaa tahansa. Vastaavasti kaikki Suomesta ulkomaille lähetetty raha heikentää Suomen taloutta.
500 euroa tukea ulkomaille on huonompi talouden kannalta kuin tuhat euroa kotimaahan.
Ulkomailla asuvat eläkkeen saajat saavat myös muita tuloja kuin kansaneläkkeen koska pelkästään sillä rahalla ei elä missään. Moni saa sitä Suomesta. Jos 500 euron kansaneläkkeen lopettamisella saa verotettavaa tuloa 1200 euroa, ollaan jo reilusti plussan puolella.
Eläkeläisen sairaanhoito EU-maassa on KELAn maksamaa. Kun eläkeläiset tarvitsevat keskimäärin enemmän hoitoa kuin nuoret, Suomi maksaa ison summan rahaa sitäkin kautta ulkomaille. Jos ihmiset muuttavat 500 euron takia Suomeen, säästyy todella suuria summia.
Ihmisen kahteen viimeiseen elinvuoteen kuluu terveysmenoja 300.000 euroa. Se on suuruusluokka. Jos se raha maksetaan ulkomaille, alkaa muutaman kymppitonnin kansaneläke olemaan pikkurahaa.
Kokonaisuutena suomalaisen kansaneläkeläisen palaaminen Suomeen elätiksi on kansantaloudella paljon järkevämpää kuin kansaneläkkeen maksaminen Espanjaan tai Portugaliin.
Vaikka kaikki eläkeläiset palaisivat Suomi hyötyy
18
159
Vastaukset
- Anonyymi
Kun palkat ja verot jäävät Suomeen eivätkä mene Espanjaan, niin Suomen talous hyötyy.
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😋 Nymfomaani -> https://tiny.tw/3BTx#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Hallitus Kela joutuu oikeisiin ongelmiin kun joutuu pieni eläkeläiselle maksaa asunnot sähköt ylöspidon kun suomessa kaik kallista on ja lisää nousee voi olla et tulee kalliiksi suomelle
- Anonyymi
Miten ne siellä ulkomailla ovat pystyneet vuokransa maksamaan? Osasta maista on vuokrat samaa tasoa jopa korkeammat kuin helsingissä.
Muuttajoot maalle, siellä on halvempi elää eikä eläkeläisen asuinpaikalla ole väliä kun ei tarvitse töissä käydä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ne siellä ulkomailla ovat pystyneet vuokransa maksamaan? Osasta maista on vuokrat samaa tasoa jopa korkeammat kuin helsingissä.
Muuttajoot maalle, siellä on halvempi elää eikä eläkeläisen asuinpaikalla ole väliä kun ei tarvitse töissä käydä.Eläminen on peruskulutuksien osalta arviolta 30% halvempaa Espanjassa kuin Suomessa.
Vaikka sähkölämmitys, niin ei sitä sillä tavalla kulu ja valoisuutta riittää. Kaupassa kaikki on kallistuneet, mutta silti se on vain halvempaa.
Kannattaa kysyä heiltä, jotka kohtuullisen pienillä tuloilla siellä pärjäävät. - Anonyymi
Ei joudu.
Käytännössä kaikki kotimaahan maksettu raha pysyy meidän kansantaloudessamme luomassa työpaikkoja ja maksamassa veroja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei joudu.
Käytännössä kaikki kotimaahan maksettu raha pysyy meidän kansantaloudessamme luomassa työpaikkoja ja maksamassa veroja.Sen sijaan ulkomaille maksettu raha luo sinne työpaikkoja ja verotuloja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei joudu.
Käytännössä kaikki kotimaahan maksettu raha pysyy meidän kansantaloudessamme luomassa työpaikkoja ja maksamassa veroja.Jos samalla periaatteella ajattelet, niin suomestahan kannattaa myydä ulos HINNALLA millä hyvänsä. Vaikka tappiolla, sillä kaikki rahat jäävät suomeen. Niinkös?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläminen on peruskulutuksien osalta arviolta 30% halvempaa Espanjassa kuin Suomessa.
Vaikka sähkölämmitys, niin ei sitä sillä tavalla kulu ja valoisuutta riittää. Kaupassa kaikki on kallistuneet, mutta silti se on vain halvempaa.
Kannattaa kysyä heiltä, jotka kohtuullisen pienillä tuloilla siellä pärjäävät.Lähisukulaiseni asuu Porttugalissa. Pääkaupunki on todella kallis paikka asua, nyt aikoo jo kolmannen kerran muuttaa asuinkaupunkiaan kosja elinkustannukset on tosi kalliit. Mitä kauempana kaupunki on merestä sen hakvempi asua.
Hän on ollut muuttoaikeissa jo vuosi sitten, että hallituksen päätöksellä ei ole vaikutusta. Eikä myöskään kansaneläkkeen maksamisen poistolla koska työeläke on "syönyt" kansaneläkkeen pois.
Toisaalta hän ei olekaan siellä kuin Suomen talvikuukaudet.
- Anonyymi
Hyvä ja asiallinen kommentti. Ja asia on juuri näin👍
- Anonyymi
Mites hyödyntää Suomea 3 miljardin tuet Ukrainalle.? Aseostot Usasta?
- Anonyymi
Kun tuet ovat enimmäkseen kalustoa, joka vanhenee tai on vanhentunut, tuen arvo on vaikea määritellä. Nyt se on määritelty hankintahinnalla,.
Ammukset vanhenevat myös. Jos on annettu ammuksia, jotka vanhenee vaikka viidessä vuodessa, ne olisi joka tapauksessa pitänyt uusia.
Ukraina on itse asiassa säästänyt romutus ja hävityskuluilta.
Sama pätee kaikkien muidenkin maiden alkuapuun. Vasta nyt annetaan enemmän kuranttia tavaraa.
- Anonyymi
Protektionismi haisee. Samoin hallitus.
- Anonyymi
Persut lupasivat ajaa Suomen kansan etua.
Sitä voi kutsua jossain tapauksissa protektionismiksikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut lupasivat ajaa Suomen kansan etua.
Sitä voi kutsua jossain tapauksissa protektionismiksikin.Miten on kansan etu, kun valtion maksama raha valuu ulkomaiseen turismiin ja siellä elämiseen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten on kansan etu, kun valtion maksama raha valuu ulkomaiseen turismiin ja siellä elämiseen ?
Perustuslain §9 takaa liikkumisvapauden.
Pykälä on siellä mm. siksi, että haluttiin tehdä pesäero vasemmistolaisiin maihin, joissa kaupungin osasta toiseen siirtymiseen tarvittiin lupa ulkomaille lähtemisestä puhumattakaan. Muitakin syitä toki oli.
Jos asiaan halutaan muutosta, se vaatii muutoksen perustuslakiin. En usko, että löytyy tarvittavaa enemmistöä.
- Anonyymi
Vuokrat laskee kesäkuussa korot nousee 12 %
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2622541Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1921632Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591424- 791156
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31149Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2201008- 78990
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45895Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39719Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15710