Täytin jokunen viikko sitten ja olen harrastanut seksiä noin 7000 naisen kanssa elämäni aikana.
Yltääkö kukaan lähellekään minun lukujani?
Anonyymi-ap
80850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Ja tuokin vain unelmissas onneton eunukki
Miksi toistelet samoja fraaseja joka ketjuun päivittäin, eivätkö kehitysvammaiset aivosi pysty keksimään muuta?
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
AP ei taida olla matematiikassa lahjakas xD
Olen kylläkin myös älyllisesti lahjakas, luvuilleni on myöskin ihan järkevä selitys.
Ehkäpä olet kateellinen?
AP
Mikä on luvullesi järkevä selitys? Kateutta en tunne aiheesta.
Luulen että älyllisesti lahjakas ei anonyyminä pyri kehuskelemaan moisella aiheella.
Aloitin yhdeksäntoista vuotiaana tekemään töitä ensin mallina ja samana vuonna aloin tarjoamaan maksullisia palveluita.
Ei kyse olekaan mistään kehumisesta vaan oman elämän kertomisesta, kunhan vastasin tuohon erittäin epäkypsään viestiin ylempänä.
Olen kyllä huomattavasti keskivertoa älykkäämpi, pitäisikö minun sitten kirjoittaa omalla kuvallani ja nimelläni?
Sinun päätelmäsi anonyymista kehumisesta joka korreloisi älykkyyden kanssa on täysin epälooginen.
Ap
”Olen kyllä huomattavasti keskivertoa älykkäämpi”
Kuten me kaikki olemme omasta mielestämme. Myös keskivertoa parempia kuskejakin olemme.
No se ei ole oikeastaan mielipide vaan minulle on tehty useamman kerran älykkyystesti, se osoittaa keskivertoa korkeampaa älykkyyttä joka kerta.
Älykkyyttä tietenkin on useaa eri muotoa.
Ap
😄😄😄
Vetänyt tumppuun 7000 kertaa.
Onnex olkoon hyvä on suoritus.
Kyse oli kylläkin kyse aloituksessa seksistä eikä masturboinnista, niillä ei tietenkään ole sinulle eroa.
Ap
Sekin on jo suoritus.Siinä jo nahka paksunee.Menee tunto.
Usiammin mä tuota olen tehnynnä melko varmasti
dementia iskenyt, tiedätkö edes mikä nainen on ?
Muistissani ei ole kylläkään mitään vikaa, nainen on naarassukupuolta oleva ihminen.
Oliko liian vaikea selitys sinulle?
Ap
Olen henkisesti kylläkin täysin terve, sinä et taida sitten olla.
Mitä asiaa et ymmärrä termissä naarassukupuolta oleva ihminen?
Ap
Tieräks mikä on naisen ja akan ero
Sinulla on vain vilkas mielikuvitus, kuin pikkupojilla.
Myönnän että minulla on vilkas mielikuvitus ja siitä on erittäin paljon hyötyä elämässä ja myös seksielämässä.
Osaan kyllä erottaa mielikuvituksen ja todellisuuden, kirjoitin vain omasta elämästäni ja se on näköjään toisille liikaa.
Ap
Nyt sinulla puhuu se mielikuvitus
Ei puhu, joidenkin on nähtävästi vaikea erottaa milloin puhutaan elämästä ja milloin tarinoista.
Ap
Taidat tosiaan olla kyvytön erottamaan niitä toisistaan.
Minä kyllä erotan ne täydellisesti toisistaan, sinäkö sitten et?
Ap
Tällä viikolla olin 7000 naisen kanssa ja nyt on vasta maanantai
Tää oli hyvä! 😄
Mitä sitten? Maksettiinko siitä jotain? Tuskin paskaakaan.
Suurin osa tuosta lukemasta kuuluu yhyntöihin joista minulle maksettiin.
Korvaus vaihteli.
Ap
En omista kissaa tai muitakaan lemmikkejä joita päästää ulos, erotan todellisuuden ja unen eron kyllä.
Ap
Eli olet miljonäärikin? ;)
En lähelläkään ole, kyllä nuo korvaukset ovat menneet elämiseen.
Ap
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://arara-ik.com/H/R0z4N0
Täytit jokunen viikko sitten. Siis täytit puuropatas paskalla ja söit sen.
Aloituksesta puuttui että täytin neljäkymmentä, se jäi kiireessä näköjään pois.
Ap
Silti puurosi on ihmisen paskaa.
En harrasta ulosteiden nauttimista, pidän laadukkaasta ihmisten ruuasta.
Ap
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 http://alikuzu.com/H/I6z3P3
Kuten oli odotettavissa niin tuli useita kateellisia ja lapsellisen typeriä viestejä, ei tainnut tulla yhtäkään järkevää viestiä aloitukseeni.
Ap
Olisit nyt ensin laskenut millaista tulosta yrität valehdella. XD
Miksi kukaan olisi kateellinen tuollaisesta määrästä, jos tuo vaikka totta olisikin? Mieluummin panisin huomattavasti pienempää määrää, mutta omaan makuun kiihottavampia naisia.
7000, 3500, 1500, 750, 300, 100, 50, 20, 10, 5, vai 1?
Itse pitäisin tuota 50 lukua maksimina jota edes haluaisin tavoitella. Saa varmuudella laadukkaampaa seksiä useammin, kuin kerran tai kaksi panemalla satunnaisia naisia.
Mutta olkoot lukumäärä totta tai mielikuvitusta, niin onneksi olkoon. Tuskin kukaan pääsee vastaavaan lukuun runkatessa eri pornokuvilla esiintyvien naisten lukumäärän kanssa. Nauti nyt siitä, koska se vaikuttaa olevan sinulle hyvinkin tärkeä mielikuva, jolla haluat osoittaa olevasi jotain.
Vielä kerran. Onneksi olkoon sankari!!
En valehtele kylläkään tuloksestani, se on pyöristys lähimpään pyöreään lukuun.
Hallitsen matematiikan erittäin hyvin kiitoksia vain.
Ap
Kirjoitin tuon kateellisuuteen viittaavaan viestin koska ketju on täynnä lapsellisia viestejä.
Ei se luku ole tärkeä kunhan kerroin vain omasta elämästäni.
Ei seksielämä määritä millainen ihminen on vaan miten käyttäytyy ja kohtelee muita ihmisiä.
Parasta seksiä olen saanut kun olin parisuhteessa ihanan ihmisen kanssa.
Ap
Vaikutit hyvinkin kehuskelevalta ja ylimieliseltä.
Ailahteleeko mielialasi?
Kuten jo aikaisemmin kerroin että en kehu kunhan vain kerron omasta elämästäni.
Olen tukevasti jalat maassa, en ole ikinä ollut ylimielinen.
Ap
Ei ailahteleva suuntaan eikä toiseen.
Ap
Näinhän narsistikin kuvittelee olevansa hyvä tyyppi.
Tietyillä tapaa olen kyllä ihan hyvä ihminen, toisilla tapaa kaukana siitä.
Itseasiassa viimeisin exäni haukkui minua narsistiksi, mikä minusta oli täysin perätöntä.
Ap
Varmaan lähempänä olet oikiaa kun otat nuo kolme nollaa tuosta perästä pois harva aikuisviihde näyttelijäkään miehistä pääsee noihin lukuihin josko yksikään koko maailmassa
Osaan käyttää nollaa ja luku on lähellä oikeaa pyäristettynä lähimpään tasalukuun.
Ap
Ai 20:n vuoden ajan joka päivä eri nainen. Aikamoinen saavutus!
Aloin tarjoamaan maksullisia palveluita kun olin yhdeksäntoista vuotias ja tein myös mallin hommia, parhaimmillaan siksi vuorokaudessa on voinut olla useampikin yhdyntä.
Ap
XD XD
Jos ei ole kuvia tai videoita, niin sitä ei ole tapahtunut.
Minulla pitäisi olla joka kerrasta kuva tai video?
Ap
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://aram-us.com/H/F4j6T8
Lukusi on 700 kertainen omaani verrattuna. Mitä tästä ajattelet?
Ei siinä mitään pahaa ole, ei seksi ole elämän tärkein asia.
Tärkeintä on millainen ihminen on toisille.
Ap
Jälkikäteen ajateltuna niin olen saattanut tehdä myös vääriä valintoja, minun nuoruuden rakkaus joka oli myös elämäni rakkaus oli kaunis, älykäs, lämmin, herttainen joka aina ajatteli muita ja laittoi muut edelle.
Menetin hänet koska valitsin tämän elämäntyylin hänen sijaansa.
Kun olimme nuoria hän tuli raskaaksi, hän olisi halunnut pitää lapsen mutta minä painostin häntä tekemään abortin.
Ap
Hei! Kutsumme sinut käymään uudessa chatissa! Meitä on yli miljoona! 👉 http://arara-ik.com/H/P4f0E3
Toisilla on vilkkaampi seksielämä ja toisilla taas vilkkaampi mielikuvitus.
Minulla on molemmat.
Ap
Tämä heppu on vielä niin helposti ohjailtavissakin ja ennalta-arvattava
Millähän tavalla noin kuvittelet tilanteen olevan? Kerroin jo ylempänä että minulla on hyvä mielikuvitus ja muusta elämästäni.
Olen täysin varma että et pystyisi ohjailemaan minua mihinkään suuntaan.
Ap
Sä olet liian pikkutarkka ettäkö sulla olisi minkäänlaista mielikuvitusta ja tuo ohjailu on turhaa ihminen on siitä tyhmä otus mitä olen itse vierestä saanu seurata ni se tykkää toistaa samaa virhettä aamusta iltaan päivästä toiseen
Seurassamme on nyt todellinen Markus-Setä
Kaikkea sitä.
Kova poika panemaan.
Nyt kai sinua voi kutsua panomieheksi?
Minusta tuollaiset tittelit, varsinkin jos ovat itse annettuja ovat lapsellisia.
Ap
Nyt taas nöyrä moodi päälle. Huvittavaa.
Hyvä että sinua huvittaa, se tekee päivästä aina paremman.
Ap
Iha näi uteliaisuudesta ketä luulet matkivas ja etkö sä juuri tuon tittelin toivossa ole tullu tänne pullisteleen olemattomalla seisokillas kauanko luulit että pumppu kestää kun joudut viagraa vetään et saat edes puol heijarin
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://alikuzu.com/H/E9s7N7
Sain armeijasta vapautuksen kun pää ei kestänyt. Olen vain rehellinen. ap
Minusta siinä ei ole mitään noloa että olen myös myynyt itseäni miehille. ap
Vittu jouduin puhuun ittelle vapautuksen vaikka olin muutamaa vuotta aiemmin yrittäny tappaa itseni hyppäämällä pääedeltä asfalttiin silti kutsuntalääkäri ei pitänyt mua riittävän mielenvikaisena että olisin saanu vapautuksen vaan ois pitän b:n papruilla men palvelukseen mu onnekseni osasin käyttää hyväkseni lääkärin mulle antamaa porsaanreikää ettei tarttin men inttiin tuhlaan aikaa turhaan
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 http://alikuzu.com/H/S4l6W7
No huhhuh...Vähennetään tosta 6990 niin sitte meikkis.
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 http://amisagroup.net/H/B2h1U8
Sulla on sitten sitä luonnollista kulumaa ,kuten eräällä kansanedustajalla ja muutamalla lapin miehellä ...