Perussuomalaisten periaateohjelmassa puolue ilmoitetaan suorapuheiseksi. Nyt tuntuu siltä, että periaateohjelma on jäänyt kokonaan lukematta ainakin puolueen johtoporukoilta.
Tai sitten suorapuheisuus koskee vain toisten asioita, mutta ei omia.
"Kansanedustaja Vornanen ja perussuomalaisten johto unohtavat suoran puheen arvon juuri nyt, kun sille on aitoa tarvetta", kirjoittaa karhunkaatajan kotivaalipiirin suurimman lehden päätoimittaja.
https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/6732066
Me persuista ei-niin-kauheasti-tykkäävät tietenkin toivomme, että puolue sählää Vornasen tapauksessa mahdollisimman huolella niin että kannatus ottaa osumaa ihan helvetisti. Nyt näyttää kyllä aika lupaavalta!
Puuttuu enää se, että persujen laaja tosiäijäosasto ryhdistäytyy rautakangeksi poliisitoverinsa taakse ja alkaa tsempata Timppaa kiistämään kaiken mahdollisen, keksimään kaikki mahdolliset selitykset ja ylipäätänsä taistelemaan asemastaan.
Ennusmerkkejä tästä on jo nähty näilläkin palstoilla tukulti.
Sitä siis odotellessa!
Tai sitten suorapuheisuus koskee vain toisten asioita, mutta ei omia.
"Kansanedustaja Vornanen ja perussuomalaisten johto unohtavat suoran puheen arvon juuri nyt, kun sille on aitoa tarvetta", kirjoittaa karhunkaatajan kotivaalipiirin suurimman lehden päätoimittaja.
https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/6732066
Me persuista ei-niin-kauheasti-tykkäävät tietenkin toivomme, että puolue sählää Vornasen tapauksessa mahdollisimman huolella niin että kannatus ottaa osumaa ihan helvetisti. Nyt näyttää kyllä aika lupaavalta!
Puuttuu enää se, että persujen laaja tosiäijäosasto ryhdistäytyy rautakangeksi poliisitoverinsa taakse ja alkaa tsempata Timppaa kiistämään kaiken mahdollisen, keksimään kaikki mahdolliset selitykset ja ylipäätänsä taistelemaan asemastaan.
Ennusmerkkejä tästä on jo nähty näilläkin palstoilla tukulti.
Sitä siis odotellessa!
Vastaukset 38
Vanhimmat
Persujen keinot puolueena ovat kovin köykäiset kun ollaa mukavuusalueensa (eli muiden syyttelemisen ja uhriutumisen) ulkopuolella.
Harvinaisen hyvin sanottu.
Mitäs nämä vihreät ja vassarit ovat saaneet aikaiseksi? Al-holin isisterroristien maahan hakemisesta ei voi pisteitä antaa. Ei myöskään hokemasta tekeehän suomalaisetkin rikoksia tai kotouttaminen,kotouttaminen ja siihen rahaa lisää.Peruskoulutuksen tuhoaminen inkluusiolla eli jos jollakin menee huonosti niin on parempi että kaikilla menee tasasen huonosti..
"Tai sitten suorapuheisuus koskee vain toisten asioita, mutta ei omia."
Siis asiahan on juurikin näin, persut on populisteja, eli kusettajia.
Päätit sitten osoittaa sanani (Persujen keinot puolueena ovat kovin köykäiset kun ollaa mukavuusalueensa (eli muiden syyttelemisen ja uhriutumisen) ulkopuolella) todeksi ihan pyytämättä. Aloit syyttelemään muita.
Nämä vähäisimmät eivät millään osaa fundeerata, että millä kaistalla kannattaisi edetä. 😅
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Purra voi panna heti pisteen kaikille Vornasen tukikampanjoille ja erottaa tyypin asappia. Tai sitten on heikko johtaja ja sallii puolueen vahingoittamisen? Toivotaan toivotaan.
Nyt Purnukka on vetänyt polliisilta luottamuksensa.
Taitaapi sen tehdäkin:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3148bddb-9559-416a-aec3-f7f73ce7603e
"– Henkilö, joka poliisina ja kansanedustajana kulkee aseen kanssa ja ampuu sillä, niin hän ei nauti minun luottamustani."
Kyllä poliisi saa ampua julkisella paikalla virkatehtävän niin edellyttäessä, mutta kansanedustaja ei koskaan.
Ei edes itsepuolustukseksi, sillä hänellähän ei voi olla asetta, koska laki kieltää sellaisen roudaamisen.
Päivän paras:
Puuttuu enää se, että persujen laaja tosiäijäosasto ryhdistäytyy rautakangeksi poliisitoverinsa taakse ja alkaa tsempata Timppaa kiistämään kaiken mahdollisen, keksimään kaikki mahdolliset selitykset ja ylipäätänsä taistelemaan asemastaan.
Juuri nyt näyttää siltä että tämä ei toteutuisi, mutta viimeistä sanaa ei tietenkään sanota vielä vähään aikaan.
Täällä Suomi24:ssä aktiivipersut näyttävät valinneen taktiikakseen whataboutismin.
Mikä on yllättäen, tai ei-siis-yhtään yllättäen sama taktiikka kuin putinisteilla.
Ketkä äänestivät Natosopimusta vastaan, äärivassarit: Honkaslo, Kontula ym..
Mikä puolue vastusti eli kaikki sen kansanedustajat Ottawan maamiinankieltosopimusta Persut.
Muut pelasivat Kremlin pelikirjan mukaan demaripressa Halosen johdolla.
Kyllä ne Kremlin vasallit löytyy sieltä vasemmastareunasta eduskunnassa.
Olikos persulla itse viestiketjun aiheeseen jotain sanottavaa?
Tapahtuipa tai ei, niin naurahdin oikein ääneen lukiessani ajatusvirtasi tuottamaan mitä luovinta settiä. Anti-masis lääke, sinä. Ja läpi näiden kaikkien neljän vuoden, itseasiassa.
Kiitos siitä. Arvosta aidosti ja syvästi.
Eli vielä kerran. Päivän paras!
:))
(totisesti!)
Eduskunnasta löytyy juu, koska äärioikeisto ei saanut edustajiaan vaaleissa lainkaan läpi. Yritys oli kyllä kova, ja kova on sen suunnan parku näillä palstoillakin.
Kiitos, vilpittömästi. 🤝
Eli Suomen äänestäjäkunta on mielenmaisemaltaan tietyllä tapaa mitä ...sosialistinen?
Ansaittu oli.
Ja kyllä minä tiedän, että sinäkin minua rakastat.
Perskutarallaa, kaikkienhan meidät tulisi täällä toisiamme rakastaa! Ei mene enää kauaakaan, ja kaikki mitä meille jäi käteen - olikin pelkästään toisemme. Kaikki muut meidät Suomena vielä pettää. Ihan prkl kaikki :(
Mutta rakkaus on se kovin sana, sekä AITO toistemme arvostaminen. Meriittiperustaisesti.
Sellainen on H, kauneinta. Aito ketään ei jätetä!
Rakkaus > ihan kaikki muu.
No jos kokoomus, kepu ja persut ovat sosialistisia. Eräitten mielestä ovat.
Kuten myös
-vihreillä
-vasemmistolla
-kokoomuksella
-sdpllä
-keskustalla
-rkplla
-meän puolueella
Kuten rikostuomioissa niin myös uhriutumisessa persut ovat puolueitten ylivoimaisia ykkösiä.
Niin. Sitä minä AIDOSTI mietinkin tässä, että ovatkohan - sitten viimekädessä - sosialisteja, todellisuudessa realistisesti määritellen, nimenomaan tekojensa perustella, kuitenkin
Koska sosialismin resurssihallintapuolenperuskuviohan ON nimenomaan MÄÄRÄTIETOISET verojennostot vaurauden mitä epämääräisimmän uudelleenjakamisen/keskittämisen tähden (epämeritokraattisinperustein/suhmuroinnit), eikä niinkään tarvitsemamme aito lisäarvonLUONTI
PeTo huomautti jssk kohtaa twi:ssään, että tuloverotus on jo nyt (56%ko oli) EUn korkein, ja onko samalla peräti koko maailman korkein? Eli tuo yksilö EI ole noita ALV yms verotusvimmaisia. Mutta esmes minä, keskustalaisuutta (siis sitä aitoa & klassista versiota siitä) kannattavana en ole tuon vähävaraisilta radikaalin leikkaamisen puolesta, vaikkakin tiedostan toki kok-perheen kasvattina kuinka matemaattisessa mielessä heikkoja ei tulisi tukea, vaan pelkästään pärjääviä tai vahvasti menestyviä
Mutta! Minä itse olin vähäosaisia ennen kun tuo em. kok-kuvio meidän perheessä alkoi. Ja koska sinä vähäosaisuutemme aikakauden aikana Maslowin tarvehierarkian perusta oli KAIKILLE tuettuna, ei ollut pakkoa siellä minunkaan elämänkaareni 6-12-vuotias vaiheis tehdä töitä ihan kokopäiväisesti kuten kehitysmaissa, ruuan tähden, vaan pystyin toimimaan koululaisena normaalisti & kehitysmahdollisuudet pysyivät 90-luvun EPÄriistosortoryöstömurha SUOMEN-systeemin tähden kunnollisina, ja varmasti edes kaikille olemassa olevina. Kiinteistölafkan niitä lappuja tosin kyllä veimme, ja ihan päivittäin. Sekä Turtolan sittarin vappupinssejä siellä aulassa koulunretkiämme rahoittaaksemme kyllä todella innokkaasti möimme. Muttei ollut täyspakko tehdä sitä kiinteistövälityslapputyötä ruuasta; kuten kansaasortoryöstävissä epäsivistysvaltiossa tapahtuu. Josta koen mitä syvintä kiitollisuutta, Suomen - sen ajan (80/90luvun taite) - mielestäni melko aidollekin sosiaalidemokratialle
Toisaalta REAALIkeskustalaisuushan kannustaa myös kok ideologian yhteisölliseen tuottavuuteen; oli kyse teollisuudesta, maataloudesta, yrittäjyydestä, työntekijöiden panostuksesta jne. Eli ei tavallaan karsi pois KOMPETENSSIperustaista YHTEISkuntaa
Täten minusta se keskustalaisuus on se, mikä systeeminä on se aidosti tasapainoinen
Minua kiinnosti pitkään kannustaa Suomi pois palveluorientoituneesta kansantaloudesta kohti huomattavasti paljon työllistävämpää tuottamisperustaista realiteettia. Mutta koska lähes kaikki tahtovat lähes kaiken lähes aina olevan helppoa (lue laiskuus) niin palveluorientoituneisuus kiinnosti enemmän ja visioitani ei tietenkään tahdottu ymmärtää. Ei sotilastakaan kukaan arvosta, ennen kun sotilasta maa tarvitsee. Eipä siis talousosaajaakaan kukaan tahtonut kuulla, ennen kun alkoi rytistä nämä leikkaukset - eikä tahdo muuten vieläkään; Tapasin Kuutionkin, tarjosin 200mrd ratkaisua Suomelle pörssikaupalla, nojaten mitä äärimmäisimpään olemassa olevaan pörssikauppaan liittyvään tietotaitooni - ja kaikki mitä hän teki, oli käytännössä pelästyminen siitä, että kerroin tarvitsevamme tuohon KOKO eläkepotin kokonaisvarallisuutta. Eli ratkaisuni oli mielenkiintoinen/-sin, mutta teknisesti hallittuja riskinottoja ei tosiasiallisesti tahdottu edes alkaa tarkastella konkreettisemmin paperilta
Eli suomix sanottuna Kuutio kirjaimellisesti puolitahattomasti hylkäsi netto 200mrd vuosisijoitustuotot (huom. ei verotuloja) jtk kirjaimellisesti seisoivat siinä edessään (ja vaivalla sinne hankkiuduinkin, muuten; näkö/vatsaongelmani). Mutta H, minä menin - ja minä edes koitin tarjota konkretiaa, reaaliratkaisuja, ettei ihmisten elämien perustoja täystuhottaisikaan - koska sitä tämä Suomi minullekin tarjosi, pienenä, kun isäni meidät jätti; perusturvan. Mutta kuten tiedät, ja olet tiennyt kohta jo puolen vuosikymmentä, minä olen yksi ainut hitusen edes innovatiivinen vipeltäjä - ja valit. Suomea ja suomalaisia vastassa on kokonainen kommari-BIS-systeemi
Tahdoin auttaa. Mutta jotta minun kanssa kykenee tulemaan toimeen.. on vaan ihmisen aidosti oltava terveellä tapaa altruistinen - sekä aidosti sielunmaisemaltaan totuutta rakastava, sekä mitä kuulemiskykyisin, eli nöyrä
Koska minunkaltaiseni eivät tule ainoastaan puoliksi täytetyillä mitta-astioilla, vaan täysillä - ja kaikenkattavasti. Sitä drive:ä, tätä intensiteettiä eivät valit. ylpeät kestä. Eivät alkuunsakaan. Ainoastaan he, jtk Suomea ja näitä vaatimattomia, ja hyvin kauniita ihmisiä täs maassa koko sydämensä voimin aidosti sekä täysillä rakastavat. Koska heidän suuri isänmaallinen rakkautensa resonoi sen rakkauden kanssa, jnk viestimies ainoastaan vaatimattomasti välittää Sieltä missä perusrehtiä ALTRUISTISTA suomalaista rakastetaan ylivoimaisesti eniten
Tahdonvoimaa minä sain lahjaksi. Mutta ilman kannatusta.. hedelmät eivät ole niitä, mitkä niiden pitäisi olla, huomioiden erityisen korkea kansanLAATU
Valitettavasti.. Yksipuoleinen rakkaus kun on täysin toista kuin konkreettinen molemminpuolinen arvostus, yhteispanostus - ja aito POSITIIVINEN menestys
:(
Miten Vornaselta estetään jatkossa aseen kuljettaminen eduskuntaan?
Ainakin Vornasta potkuilla uhanneet persut ovat pelko pärsiissä.
Tuskin palaa enää eduskuntaan, koska ei nauti Purran ja kumppaneiden luottamusta.
Joten turhaan enää mietit tuota ase-asiaa.
Kansanedustajana karhunkaataja todennäköisesti jatkaa, koska muuten olisi ihan tyhjän päällä. Miksi hän eroaisi eduskunnasta, ellei eroteta? Se taas voisi toteutua vasta loppukaudesta.
Eli mitä seuraavaksi, idioottivortis alkaa ampua omia puoluetovereitaan kostoksi mäkeen heivaamisesta?
Aito pellemaailma. Suomen oma pikku (epäonnistunut) breikjavikki heilumassa nyt vapaasti kaduilla.
Ei voi muuta kuin pudistella päätä ja todeta, että Ilmestyskirjaahan tuoKIN on.
Miksi hän eroaisi eduskunnasta, ellei eroteta?
Niinpä. Voipi olla tosin HITUSEN jännät oltavat niillä muilla 199lla siellä istunnoissa loppuvuodet kun TIEDOSTETUSTI mitä impulsiivisin herkkähipiäis-triggerhäppy emotionaalisesti SELKEÄSTI epätasapainoisin on siellä nyt joukossaan, mutta toisaalta, eipähän tule puuttumaan ainakaan jännitettä, tulevaisuudessa.
Ja jos (lue kun) vortis sielläKIN pimahtaa, niin sittenhän toki voipi sekoilla vakavempiakin poskilaukauksiakin. Oletettavasti puolin ja toisinkin, tosin sillä erää, jos krt riita oli ollut puolue/päätöksentekotoimintaan liittyvistä. Koska miksipä olisi Kuutio muutoin perunut esiintymisensä, ellei kuvio olisi jokin tuollainen omituinen vas-oik -vääntö?
Minusta nämä ihmiset joillei ole itsehillintää..
..voisivat jäädä ihan suosiolla pois valtiollisesta päätöksenteosta, ja painua sinne minne oikeasti sopivatkin - eli raksalle. Siellä on tuota alemman tai ylemmän alaluokan käytöstä, ja siellä ovat omantasoistensa kanssa TÄYSIN samalla aaltopituudella. Jos siis ihan tavallinen, perustason maalaisjärjenkäyttö olisi kunniassa.
En nyt ole 100 % varma, mutta käsittääkseni kansanedustajalla ei ole minkään valtakunnan työvelvoitetta eli karhunkaataja voi lyödä rukkaset naulaan ja ammuskella Pohjois-Karjalassa joka Helvetin aamunkoittoon 99 sentin kaljaa juoden. Liksa juoksee vielä vajaat kolme vuotta, ja jos elää suht säästeliäästi niin siitä kyllä jää sukanvarteenkin.
Siinäpä sitä suorastaan altruististakin neuvoa kyseenomaiselle, jos olisi mokomalla rohkeutta nöyryydellä aitoa viisautta kuuntelun sijaan kuulla!
Onko sitten noilla tunteet edellä (järjenkäytön sijaan) toimivilla minkä verran mitäkin syväymmärrysKYKYÄ, lienee valit. (mutta myös luonnollisesti) jo asia täysin erikseen.
Mutta totuudenhan sinä toki kerroit! Ottakoot siis järkevästä neuvosta vaarin, jos älliä on tilkkaakaan enää - morkkiksen kautta - ko. syntynyt/jäljellä!
Oliko aloituksellasi kenties jokin funktio?
Onko tämän roskapalstan aloituksilla yleensä jonkin funktio? Suurin osa tänne tehdyistä avauksista on roskaa tai kevyttä viihdettä.
Mitähän olisivat ne "sallitut" funtiot Suomi24-keskustelupalstoilla?
No siis avaaja kertoi, että ei olla tarpeeksi suorapuheisia (vaan kaksinaismoralisteja), ja x ajan päästä ideansa&ulostulonsa toimi ja Kuutio tuli ulos suorapuheisuuttaa todistellakseen.
Avaaja siis tiedotus-tilanteen pelastaja.
Kysyttävää?
"Ylen tietojen mukaan Vornanen on kertonut kuulusteluissa saaneensa uhkauksia ja kantavansa sen takia asetta."
Suoraa puhetta! Juurikin kannattaa vetää lärvit kaupungilla, jos on saanut uhkauksia. Tämä nyt on päivänselvää lapsellekin. 😜