Kansanedustaja Vornasen häpeällinen toiminta Bar Ihkussa

HS: Silminnäkijät kertovat Vornasen pyrkineen baarissa nuorten naisten seuraan

Välikohtaus tapahtui Helsingissä Bar Ihkun edustalla perjantain vastaisena yönä.
HS: Silminnäkijät kertovat Vornasen pyrkineen baarissa nuorten naisten seuraan

Poliisitaustaisen kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) kerrotaan painineen toisen miesasiakkaan kanssa ennen kuin käytti asetta baarin ulkopuolella.

Helsingin Sanomat kertoo haastatelleensa kahta Bar Ihkussa ollutta naista, jotka olivat olleet ravintolassa samaan aikaan kuin perusuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen, 54,.

Toinen naisista on 18-vuotias ja toinen 19-vuotias. Naiset kertovat Vornasen viettäneen aikaa heidän kanssaan pitkin iltaa tarjoten näille juomia.

Nuoremman naisen mukaan Vornanen tuli lähempänä neljää aamuyöllä taas naisten viereen istumaan, mistä toinen paikalle saapunut mies suuttui.

– Mies huusi hänelle, että vittu, mitä sä teet mun paikalla, ja Vornanen kävi sen päälle, nainen sanoo HS:lle.

– Miehet alkoivat tappelemaan siitä, kuka saa istua meidän vieressä. Ne huusivat molemmat toisilleen, että vittu älä tuu tähän.

Naisen mukaan Vornanen ja toinen mies kaatuivat viereisten penkkien päälle.

Poliisitaustaisen Vornasen epäillään osoittaneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen laukauksen maahan ravintolan edessä perjantain vastaisena yönä.

Poliisi on kertonut, että ampumista edelsi ravintolassa tapahtunut riita, johon liittyi pientä tönimistä. Vornasen myös kerrotaan riitaantuneen toisen seurueen kanssa.

Vornanen on täysin epäkelpo Kansanedustajaksi sekä Poliisiksi
86894
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Laukaus maata kohti saattaa kimmota ties minne, vaikka omaan päähän jostain, jos huonosti käy.
No älä!

1Äänestä
  • Valita enää, Ukrainassa on eri meininki.

    Äänestä

  • Jep. etenkin kun ammutaan asvalttia päin eikä mihinkään hiekkamaahan. Kimmoke voi tosiaan lentää ihan mihin sattuu. Kyllähän se kimmoke voisi hiekkamaastakin lentää, mutta etenkin kovasta asvaltista.

    1Äänestä

  • Putinistipersu-Vornanen?

    yritti alottaa jo Venäjän vallan alkamista Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Putinistipersu-Vornanen?

    yritti alottaa jo Venäjän vallan alkamista Suomessa?

    yritti 'rydmanneja' 17-vuotiaan tytön kanssa baarissa...?

    Äänestä

Vornanen on perinteinen persu.

1Äänestä
  • Mutta valitettavasti myös

    Perinteinen Poliisi - ja lisään edelliseeni
    Aseet pois virkavallalta, ties vaikka on lapsia kotona jollain heistä!

    Äänestä

  • Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    Jos olet punikki, teidän aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Joten teillä ei luulisi olevan moraalista oikeutta puhua yhtään mitään tämän henkilön ammuskelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos olet punikki, teidän aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Joten teillä ei luulisi olevan moraalista oikeutta puhua yhtään mitään tämän henkilön ammuskelusta.

    Kristityt ovat murhanneet yli 500.000.000 ihmistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    Eikö Vornanen ole persu? Mihin helevettiin persu pitäisi yleistää jollei persuihin?

    Teidän lahkolaisten "moraali" kyllä tiedetään. Olette persuissakin surkea vähemmistö.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eikö Vornanen ole persu? Mihin helevettiin persu pitäisi yleistää jollei persuihin?

    Persusta tulee ei-persu valoa nopeammin, varsinkin lahkolaisten kirjoissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kristityt ovat murhanneet yli 500.000.000 ihmistä.

    Juutalaiset ampuu arabeja.

    Äänestä

  • Teukkahan likisteli jotain naisedustajaa vuosia sitten. Vornanen poliisien pikkujouluissa niin että sai kirjallisen valituksen. Ja nyt kaikki uusi tieto. Eiköhän Timpan nyt kannata lähteä pyrkimään koulutukseen ja omilla rahoilla. Hallitushan pilasi senkin koulutusalan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    No nyt on kyse persuista. Ja kyllä teidän kommentit näyttää mikä viha teillä on kaikkea liikkuvaa kohtaan. Ja harvinaisen monella päihdeongelma. Niin se on persupoju.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos olet punikki, teidän aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Joten teillä ei luulisi olevan moraalista oikeutta puhua yhtään mitään tämän henkilön ammuskelusta.

    Voi taivas, vieläkö sinäkin hullu olet elossa. Entäs äärioikeiston murhat aikoinaan. Siis jos sata vuotta sitten on sodissa kuolleita ihmisiä niin persun persettä vaan pitäisi silitellä. Johan sulle nauraa kuolleet koiratkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kristityt ovat murhanneet yli 500.000.000 ihmistä.

    Uskovaisiksi tekeytyvät tappaa nytkin monessa maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eikö Vornanen ole persu? Mihin helevettiin persu pitäisi yleistää jollei persuihin?

    Ei kun pitäisi kehua. Kun äänestäjistä on tuollaisia juntteja, niin kehumiset olisi ihan väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    No nyt on kyse persuista. Ja kyllä teidän kommentit näyttää mikä viha teillä on kaikkea liikkuvaa kohtaan. Ja harvinaisen monella päihdeongelma. Niin se on persupoju.

    Persut vieläpä puolustelee tuota.

    Tästä voi jo päätellä että on aika erottaa persut hallituksesta heti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Teidän lahkolaisten "moraali" kyllä tiedetään. Olette persuissakin surkea vähemmistö.

    Näin. Niikko, Tampio ,ihrakasa Luukkainen jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    Toinen, jonka muistan räiskineen kännissä pyssykällä taisi olla Toni Halme. Häntäkään ei varmaan saa yleistää persuihin. Ja jos ei ole kulmarautaa, vasarakin kelpaa...ja taas persu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä punikki yleistä tätä persuihin.

    Et ole tainnut huomata, että toi aseen kanssa röiskinyt oli nimenomaan Perussuomalainen?

    1Äänestä

  • Jabba kerkesi jo kommentoimaan tätäkin. Harvalla puolueenjohtajalla on kokemusta kansanedustajan ammuskelusta. No persuilta sitä löytyy. Onhan soini tavallaan aina persu.

    Ei ziisus mikä puolue. Aina sattuu ja tapahtuu.

    1Äänestä

  • Ei, kyllä vornasen toiminnasta tulee mielikuva kapina-antista, miljardirosvosta, au-mafiasta ja punakapinasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos olet punikki, teidän aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Joten teillä ei luulisi olevan moraalista oikeutta puhua yhtään mitään tämän henkilön ammuskelusta.

    Kyllä se murhaaminen on onnistunut omankin aatteesi kannattajilta.
    Tosin Suomen vasemmisto ja eurokommunistit jo heti sodan jälkeen ilmoittivat olevansa länsimaisen demokratian kannalla. Eivät siis diktatuurin. Joita siis oli Kreikassa, Espanjassa, ja Portugalissa,puhumattakaan Neuvostoliittoa ja sen bolsevikkien dikttuuria joka oli vallalla Itä-Euroopassakin.

    Mutta joo. Kun et tiedä etkä tajua, hoe vain tuota samaa. Ja ole onnellinen ja tyytyväinen, kun voit kohdistaa vihasi muihin. Ja itse olet puhdas.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kristityt ovat murhanneet yli 500.000.000 ihmistä.

    Mooses käsky 8

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Juutalaiset ampuu arabeja.

    Ovat murhanneet kristittyjä

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Teukkahan likisteli jotain naisedustajaa vuosia sitten. Vornanen poliisien pikkujouluissa niin että sai kirjallisen valituksen. Ja nyt kaikki uusi tieto. Eiköhän Timpan nyt kannata lähteä pyrkimään koulutukseen ja omilla rahoilla. Hallitushan pilasi senkin koulutusalan.

    Hakkarainen on helluntailainen

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Uskovaisiksi tekeytyvät tappaa nytkin monessa maassa.

    On noi muslimit murhannut ketään naisia lapsia viime aikoina Herodekset.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Näin. Niikko, Tampio ,ihrakasa Luukkainen jne.

    Laukkanen ja Niikko helluntailaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Toinen, jonka muistan räiskineen kännissä pyssykällä taisi olla Toni Halme. Häntäkään ei varmaan saa yleistää persuihin. Ja jos ei ole kulmarautaa, vasarakin kelpaa...ja taas persu.

    Halme helluntailainen saalem

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kyllä se murhaaminen on onnistunut omankin aatteesi kannattajilta.
    Tosin Suomen vasemmisto ja eurokommunistit jo heti sodan jälkeen ilmoittivat olevansa länsimaisen demokratian kannalla. Eivät siis diktatuurin. Joita siis oli Kreikassa, Espanjassa, ja Portugalissa,puhumattakaan Neuvostoliittoa ja sen bolsevikkien dikttuuria joka oli vallalla Itä-Euroopassakin.

    Mutta joo. Kun et tiedä etkä tajua, hoe vain tuota samaa. Ja ole onnellinen ja tyytyväinen, kun voit kohdistaa vihasi muihin. Ja itse olet puhdas.

    Kommunismia on levitetty kuin muslimit uskoaan aseilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Kommunismia on levitetty kuin muslimit uskoaan aseilla.

    Persut on murhanneet 999 000 0000 000 ihmistä !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kristityt ovat murhanneet yli 500.000.000 ihmistä.

    Satanistit on murhanneet yli 1500 000 000 ihmistä.

    Äänestä

Avaaja lisää: Homokin vaiko SAK:N ahtaaja
"
Naisen mukaan Vornanen ja toinen mies kaatuivat viereisten penkkien päälle."

Äänestä
  • Kristillinen mies ? Niin juu.ja uskollinen perheenisä. Joka ei osaa pitää näppejään erossa miehistä eikä naisista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kristillinen mies ? Niin juu.ja uskollinen perheenisä. Joka ei osaa pitää näppejään erossa miehistä eikä naisista.

    Waffen-Vornanen PERSU-SATANISMIA?: ... ? - ... huumeet, teinityttöjä vai alle?, huumekauppaa?, .. mamuviha?- oliko kiista mamujen kanssa- jolloin pahoinpiteli ja ampui KÄNNISSÄ- TYÖAIKANA- EDUSKUNNASTA- RAVINTOLASSA- siis kadulla ampui, jne.-.-,-?

    Äänestä

On hyvä, että myös päihtyneenä ammuskelevilla kansalaisilla on edustaja eduskunnassa.

Se on aitoa diversiteettiä.

1Äänestä
  • Tämä oli tiukka huomio!

    Äänestä

Ei ole kansanedustajalle sopivaa käytöstä tuo. Persuja silti äänestän koska siinä on ainoa puolue joka haluaa estää islamin vallan maassa.

Äänestä
  • Kun islam pitää valtaa maassa, silloin tällaiset asiat tuntuvat mitättömiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kun islam pitää valtaa maassa, silloin tällaiset asiat tuntuvat mitättömiltä.

    Vihervassut ovat vaikuttaneet että tätä maata hallitsee jatkossa islam.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vihervassut ovat vaikuttaneet että tätä maata hallitsee jatkossa islam.

    Se voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Sukupolvi tai kaksi. Se on siinä. Kun kansa ei uskalla nousta puolustamaan itseään, näin tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kun islam pitää valtaa maassa, silloin tällaiset asiat tuntuvat mitättömiltä.

    Ihan päätöntä, eiku😅

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kun islam pitää valtaa maassa, silloin tällaiset asiat tuntuvat mitättömiltä.

    Niinpä, silloin tytöt eivät istu baarissa vaan keittävät puuroa kotona burkha päällä. Eivätkä ukot rieku päissään aamuyöllä kaupungilla, vaan nukkuvat kotona viattoman unta.
    Silloin nääs ei viina ole sallittua, ei tutöille eikä setämiehille😂

    1Äänestä

  • Mitä vielä. Samaa paskapuhetta kuin " köyhiltä ei leikata "

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vihervassut ovat vaikuttaneet että tätä maata hallitsee jatkossa islam.

    Joopa joo. Missä maassa islam on alkanut vaikuttaa ? Ja oersuthan ne hilaa niitä tulijoita, nyt on sama maahanmuutto kuin 2015. Persut persut persut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Se voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Sukupolvi tai kaksi. Se on siinä. Kun kansa ei uskalla nousta puolustamaan itseään, näin tapahtuu.

    Hohhoijaa. Muualla naissa ei ole noin pelokkaita äijiä kuin täällä. Maailma on varsinainen satojen uskontojen painekattila ja niin sitä vaan joka maassa elää porskutellaan.

    1Äänestä

  • Tuossa persuäänestäjän tyhmyys näkyy. Tuollainenkin pölhöpopulismi uppoaa.
    Islamilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä Suomessa valtaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Joopa joo. Missä maassa islam on alkanut vaikuttaa ? Ja oersuthan ne hilaa niitä tulijoita, nyt on sama maahanmuutto kuin 2015. Persut persut persut.

    Ruotsissa tämä tapahtuu aiemmin kuin täällä. Siellä heidän väkimäärä on räjähdysmäisesti kasvanut 70- luvulta lähtien. Nyt heitä lähemmäs miljoona.

    Voi että kuinka typeriä ja naiiveja ovat vihervassut.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ruotsissa tämä tapahtuu aiemmin kuin täällä. Siellä heidän väkimäärä on räjähdysmäisesti kasvanut 70- luvulta lähtien. Nyt heitä lähemmäs miljoona.

    Voi että kuinka typeriä ja naiiveja ovat vihervassut.

    Pää pakahtuu kun ajattelee heidän naiiviuttaan. Se on jotain käsittämätöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pää pakahtuu kun ajattelee heidän naiiviuttaan. Se on jotain käsittämätöntä.

    Toisaalta he kyllä näkee asioiden tapahtuvan kuten isänmaalliset varoittaa, mutta eivät ikinä myönnä mitään. Se helvetin aate vaikuttaa tämän.

    Äänestä

  • Kyllä nimenomaan on sopivaa käytöstä kansan(!) edustajalle.

    Elitistisiä paskoja on eduskunnassa ollut riittämiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Toisaalta he kyllä näkee asioiden tapahtuvan kuten isänmaalliset varoittaa, mutta eivät ikinä myönnä mitään. Se helvetin aate vaikuttaa tämän.

    Punainen aate yhdessä natsismin kanssa, ne ovat hirvittävän mättää aatteet mitä kuvitella saattaa.

    Nämä ovat oikeastaan samaa aatetta. Samat kujeet ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Punainen aate yhdessä natsismin kanssa, ne ovat hirvittävän mättää aatteet mitä kuvitella saattaa.

    Nämä ovat oikeastaan samaa aatetta. Samat kujeet ainakin.

    Vittu. Siis ne ovat hirvittävimmät aatteet mitä kuvitella saattaa. Vitun kännykkä käänsi taas. Vittu että vituttaa tämä kännykkä.

    Äänestä

  • Vasurit ovat enemmän hamasin puolella kuin Israelin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Vittu. Siis ne ovat hirvittävimmät aatteet mitä kuvitella saattaa. Vitun kännykkä käänsi taas. Vittu että vituttaa tämä kännykkä.

    järkevämpää toi sun kännykkä kirjottaa kuin sinä

    1Äänestä

  • Miten estät kristittyjen mielivallan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kun islam pitää valtaa maassa, silloin tällaiset asiat tuntuvat mitättömiltä.

    Islam on samanlainen 'rauhan' uskonto kuin kristinusko. Kaikissa uskontoon hörähtäneissä on kiihkokannattajansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vihervassut ovat vaikuttaneet että tätä maata hallitsee jatkossa islam.

    Me ollaan ateisteja. Uskotaan tutkimukseen ja tieteeseen.

    Taidat olla vähän hassahtanut?

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Niinpä, silloin tytöt eivät istu baarissa vaan keittävät puuroa kotona burkha päällä. Eivätkä ukot rieku päissään aamuyöllä kaupungilla, vaan nukkuvat kotona viattoman unta.
    Silloin nääs ei viina ole sallittua, ei tutöille eikä setämiehille😂

    Uskonnot on ihan perseestä. Ihmisen on kannettava vastuunsa omista teoistaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pää pakahtuu kun ajattelee heidän naiiviuttaan. Se on jotain käsittämätöntä.

    Totisesti sen huomaa, että pääsi on sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Niinpä, silloin tytöt eivät istu baarissa vaan keittävät puuroa kotona burkha päällä. Eivätkä ukot rieku päissään aamuyöllä kaupungilla, vaan nukkuvat kotona viattoman unta.
    Silloin nääs ei viina ole sallittua, ei tutöille eikä setämiehille😂

    No no huivipäätä näkyy pornovideoilla ja huumemyyjinä ! Varastetut autot ja muu rikollisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tuossa persuäänestäjän tyhmyys näkyy. Tuollainenkin pölhöpopulismi uppoaa.
    Islamilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä Suomessa valtaan.

    Viina on vähemmän vaarallista kuin huumeet.

    Äänestä

Persuöyhötys oli paksumaha Persulla illan teema.

1Äänestä
  • Todennäköisesti. Junnilallekaan ei käy viina niinkuin useimmalla muullekaan. Kaikki ei kuitenkaan ala painia ravintolassa ja sitten ala ampuilemaan. Jopa minä tiedän että poliisin säännöissä kielletään aseen kanto vapaa ajalla.

    1Äänestä

Saman toistoa päivästä toiseen, miksi?, hyöty?

Jokainen näkee nuo jo uutisista, niissäkään ei mitään Uutta tietoa.

Media myynyt Putinilla uutisia, arvailuja, oletuksia, ennustuksia jotka ei toteudu... Nyt uusi aihe, hetkeksi .

Mutta kyllä Putini on Median Ykkös Uutiskohde/ aikojen. Kenestäkään ei ole Suomessa uutisoitu niin paljon.

Putin = Median Uutiskunkku😇😆😁

Äänestä

Aivan varmasti on.

Äänestä

vornis on niin klassista tumputtajasorttia, ettei yhtää mtn rajaa..

Äänestä
  • Pippelinjatkeena pienikaliperinen mutkarauta, ja ampuu sillä kuin kaaleet, hyvä ettei omaan jalkaan. Passipoliisiainesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Pippelinjatkeena pienikaliperinen mutkarauta, ja ampuu sillä kuin kaaleet, hyvä ettei omaan jalkaan. Passipoliisiainesta.

    ihan pikkuruinen persupyssy, ihan pikku luoteja ihan pikkuisen ammuskeli, ihan pikkuisen umpikännissä, ihan pikkusen nujakoi, - kepposteli... persuhuumoria...

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Pippelinjatkeena pienikaliperinen mutkarauta, ja ampuu sillä kuin kaaleet, hyvä ettei omaan jalkaan. Passipoliisiainesta.

    Ei mitään poliisi ainestsa

    Äänestä

"Miehet alkoivat tappelemaan siitä, kuka saa istua meidän vieressä. Ne huusivat molemmat toisilleen, että vittu älä tuu tähän."

Heh, naiset mukamas aina paheksuu tuollaista, vaikka oikeasti pimppi on märkänä.

Äänestä
  • Vanhoille setämiehille ei nuorilla naisilla ole mikään märkänä

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vanhoille setämiehille ei nuorilla naisilla ole mikään märkänä

    Höpöhöpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Höpöhöpö.

    Siivous rätti on märkänä

    Äänestä

  • Vornasen vonkaus meni nyt pahemman kerran pieleen. Ura meni ainakin saa nähdä lähteekö vaimokin? Morkkis on varmasti valtava ellei ole jo uudestaan kännissä. Jotenkin veikkaan että on kännissä. Persun perus juttu kun on saikullakin.

    1Äänestä

On mukava olla ylituomarina ja tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, eikö vaan?

Äänestä

Vornanen ja Sampsa Kataja , tällaista se on kun kaksi hallituspuoluetta on "rikollisten" hallinnassa. Kokoomus on hiljaa kun k,,,, sukassa.

Äänestä

Vornanen häpäisi itsensä ja samalla Kansanedustajan työn ja poliisin työn!

Kansanedustajalta vaaditaan tiettyä käytöstä kun hoitaa tointaan.
Kansanedustaja edustaa itseään ja puoluettaan ja myös äänestäjiään!

Olen aina tiennyt että poliisit ovat valhettelioita.
Näköjään myös Poliisi / Kansanedustaja on myös valehtelija!

Äänestä

Kun kerran on tiedossa, että Viina sotkee YläPään aivan täysin!
Miksi sitten menee ravintolaan ryyppäämään?

Poliisi Timo Vornanen oli jo saanut toiminnastaan oman kenttäryhmän illanvietosta Kirjallisen Varoituksen
Miksi Vornanen ei ottanut tämä varoitusta huomioon?

Kun alkoholi ei sovi omalle päälle - tulee ryyppääminen lopettaa.
Jos on tarve ryypätä voi sen tehdä turvallisesti omien kavereiden kanssa poissa ulkopuolisten ihmisten silmistä jossain korven mökillä

1Äänestä

Arkena, klo 4 aamuyöstä. Likat eivät tainneet 'kostua', kun lähtivät Mäkkäriin syömään.

Vahvasti harhainen ego ainakin Vornasella oli, toki umpikänni lisäsi omaa viehättävyyttään omassa päässä?

1Äänestä

Vornasen lapsenlapsia olisivat voineet olla. Kuka oikeasti kiinnostuu isoisistä? Seksuaalisesti. En puhu Dannystä, isoD, legenda ja tietynlaisista järjestelyista ja huoltosuhteista ja ehkäpä myös papan maineella ratsastamisesta?

Äänestä

Toisaalta, kai Vornasellekin antamalla olisi Seiskaan päässyt ja myynyt' yhden kuuman lemmenyön'? Jos olis ollut tarkoitus päästä vaikka tosi-TV-tähdeksi?
Noi tytöt eivät olleet semmoisia. Ei napannut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

HS: Silminnäkijät kertovat Vornasen pyrkineen baarissa nuorten naisten seuraan

Välikohtaus tapahtui Helsingissä Bar Ihkun edustalla perjantain vastaisena yönä.
HS: Silminnäkijät kertovat Vornasen pyrkineen baarissa nuorten naisten seuraan

Poliisitaustaisen kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) kerrotaan painineen toisen miesasiakkaan kanssa ennen kuin käytti asetta baarin ulkopuolella.

Helsingin Sanomat kertoo haastatelleensa kahta Bar Ihkussa ollutta naista, jotka olivat olleet ravintolassa samaan aikaan kuin perusuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen, 54,.

Toinen naisista on 18-vuotias ja toinen 19-vuotias. Naiset kertovat Vornasen viettäneen aikaa heidän kanssaan pitkin iltaa tarjoten näille juomia.

Nuoremman naisen mukaan Vornanen tuli lähempänä neljää aamuyöllä taas naisten viereen istumaan, mistä toinen paikalle saapunut mies suuttui.

– Mies huusi hänelle, että vittu, mitä sä teet mun paikalla, ja Vornanen kävi sen päälle, nainen sanoo HS:lle.

– Miehet alkoivat tappelemaan siitä, kuka saa istua meidän vieressä. Ne huusivat molemmat toisilleen, että vittu älä tuu tähän.

Naisen mukaan Vornanen ja toinen mies kaatuivat viereisten penkkien päälle.

Poliisitaustaisen Vornasen epäillään osoittaneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen laukauksen maahan ravintolan edessä perjantain vastaisena yönä.

Poliisi on kertonut, että ampumista edelsi ravintolassa tapahtunut riita, johon liittyi pientä tönimistä. Vornasen myös kerrotaan riitaantuneen toisen seurueen kanssa.

Vornanen on täysin epäkelpo Kansanedustajaksi sekä Poliisiksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu