Suomalaisuus on mielentila,
kysymys on henkisestä,
kansallisesta traumasta.
Ruotsalainenkin muuttuu
suomalaiseksi, jos hänet
kaadetaan maahan ja pidetään
pahoin. Ja päälle vielä vittuillaan
koska on lyöty kumoon.
Mitä on olla fennougrilainen?
9
121
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä vaan ihminen sattuu syntymään johonkin. Ei se tee siitä sen kummempaa. Ei siihen voi itse vaikuttaa.
- Anonyymi
En ole traumatisoitunut, vaikka ihan dokumentoidusti olen asunut samalla seudulla Suomessa 1500-luvulta lähtien.
- Anonyymi
Nykyään ei tarvita edes ulkomaalaisia tuohon, hölmöläiset lyövät itse itsensä kumoon.
- Anonyymi
Hmm, ei me sen kummempia olla kuin muutkaan.
- Anonyymi
Minäpä satun tietämään tuohon liittyen koko totuuden. Eikä se muuten menekään suomalaisuuden kohdalla ihan noin.
PVn Jannen dnaliittymävitsit ovatkin siten HUOMATTAVASTI ratkiriemukkaampia kuin mitä mies itse voi - korkeimmissa positiivisissa kuvitelmissaankaan - edes pyrkiä hahmottamaan. Niin kaunis koko totuus on, sieluryhmistä, niiden toimivien dnaliittymien lisäksi.
Todella, todella, TODELLA ainutlaatuinen kansa. Henkeäsalpaavan kaunis, jos oikeasti sen läpivalaisten näkee.
Harmi vaan, ettei ketään täällä jaksanut todellisuudessa kaissi kiinnostaa mitä Luoja TÄSSÄ väessä löys, jk tästä väestä teki tukholman profetioiden sekä jopa suoraan oman viestimiehenkin saamisen arvoisen.
Niit Suurimpia Asioita. Nuo.
Syvällisyyden reaalimaksimit.
- Anonyymi
Tässä on monta kohtuu mielenkiintoista diaa:
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/yllättävät-luonteenpiirteet-jotka-viittaavat-korkeaan-älykkyysosamäärään/ss-BB1lf6Aj?ocid=msedgntp&pc=HCTS&cvid=8e00f2efa25d423d9f3f7786cdc17b37&ei=17#image=27
Suomalaisuus (mielentilana) on pohjimmiltaan "ketään ei jätetä" -altruismia.
Minusta em. tähden tän maailman aidosti kaunein mentaliteetti. - Anonyymi
Mitä ihmeen tekemistä tällä on Timo Vornasen kanssa?
- Anonyymi
vain suomessa on pierut
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma2512085Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop822016- 961698
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1141532Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1691171huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.651150- 113998
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan63988Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32972- 61906