Karpon veljesten syntilista, lukekaa kaikki Virolaiset minkalaisen tuhon he ovat saaneet aikaan.
-Perustivat kunnan periferiaan karun mäen päälle joita suot ympäröivät,ruskeavetiset järvet lainehtivat rauhattomasti pois päin.Luontaisia edellytyksiä esim.suuri mittaiseen matkailuun ei ole ,ei luonnon nähtävyyksiä.
-Perustivat Eläinpuiston sen ikuista tappiota tuottavan.
-Äkkiä siitä tuli eläinvankila, karhut betonibunkkerissa ym kaameaa kuten lintutalo. Kaikki Zoon infa ränsistyi ja asiakkaat vähenivät.
-Perustivat Mini-Suomen ja ajoivat sen taitamattomuudessaan konkurssitilaan, josta ei ollut muuta tietä kuin siirtää alaskirjattavat velat Ähtärin Energia/vedelle ja samalla kunnan syömävelkoja myös, tällä toimenpiteellä säästyttiin kriisikunta statukselta, mutta rikottiin osakeyhtiö lakia. Zoo jatkoi ränsistymisen tiellä.
-Hoitivat kunnan taloutta huolimattomasti edelleen.
-Valitsivat kunnanjohtajaksi täysin kokemattoman kansakoulunopettajan, siitä alkoi Ähtärin alamäki . Ähtäristä tuli ajopuu joka virrassa menee kohti putousta.
-Rakensivat valtavan asuntoalueen Honkiniemen kauaksi vanhalle kytömaalle, siihen upposi yli 2 miljoonaa euroa,muutama tontti myyty,sähköitys ja viemäröinti makaavat maassa suurimmaksi osaksi käyttämättöminä ,mutta ikääntyvät koko ajan.
Perustamiskustannuksista tuli kunnalle velkaa ja korot ja lyhenn. pitää maksaa.
-Ostivat Niittylän tontin väkisin,jotta ei vaan ulkopuolelta kunnan tule siihen yrittäjää, hankeelle on tullut hintaa jo mojova summa.
-Rakensivat järjen vastaisesti päiväkodin Niittylän tontille ja pian se siirrettiin kampinmäelle siinä paloi taas rahaa yli 2,5 miljoonaa.
-Solmivat pandoista vuokrasopimuksen kommunisti Kiinan kanssa, järjen vastaisesti tekivät 15 vuoden sopimuksen jota on vaikea purkaa ilman sopimusrikkomus sakkoa,laittoivat tehtävää suorittamaan kokemattoman koulupojan paikallisen kansanedustajan.
- Ottivat älyttömän riskin Zoo oli jo konkurssikypsä pandojen saapuessa, mutta hämäsivät Husu-Kalliota uskottelemalla ummet ja lammet.
-Rakensivat panadatalon 8-10 miljoonaa maksavan palatsin.
Kaikki rahat menivät palatsiin, mainostamiseen ei ollut kykyä eikä rahaa.
-Antoivat takauksen Zoolle ilman vastavakuuksia vaikka kuntalaki sen selvästi vaatii, aiheuttivat Zoolle 600 000 euron vahingon ,rahoitus tuli tuon verran kalliimmaksi, siitä muistutti kaupunginjohtaja joka medialle syyttäen siitä valittajia, vaikka vika oli heissä itsessään, virkavirhe.
-Pääomittivat miljoonilla Zoota eivätkä kysyneet lupaa EU:a, kerran onnistuivat siinä 2 miljonaa tuhoamaan kunnan varoja.
-Antoivat lyhytaikaisia lainoja useaan otteeseen ilman vastavakuuksia,sitten tuli hätä kun lainoista jotkut kyselivät, äkkiä yrittivät muuttaa lainat pääomalainoiksi 3 milj., asia päätyi hallinto-oikeuteen.
- Luultavasti antavat yhä lyhytaikaista lainaa ilman vastavakuuksia täysin maksukyvyttömälle Zoolle, kaikki nämä lainat on menetetty.
-Nyt kunnan saatavat tytäryht. 8 milj. ja erinäiset takaukset 17 milj.
-Rakensivat suuruuden hullun keilahallin sen tuotto vuodessa vaatimaton,kovat kulut siitäkin kunnalle.
-Eivät valinneet omistajanohjaus keinoilla pätevää toimitusjohtajaa eikä hallituksenpj. eikä pätevää hallitusta Zoolle.
Jättivät pandojen vuokrat maksamatta, ja makasamatta vielä tänäkin päivänä.
Rakensivät suuruuden hullun ison liikuntahallin.
-Kouluista löytyi hometta piilottelivat tutkimustuloksia jotta matkailumäellä saadaan investoinnit loppuun,hotellin laajennus,kauppakeskus,matkailukeskus,iglut,saunamaailma ym. ym.
Tästä viivyttelystä seurasi se että samaan aikaan kustannukset pomsahtivat rajusti,viivyttelystä tuli miljoonien ylimääräinen lasku kunnalle.
Koulusta tuli liian pramea kuihtuvaan kuntaan.
-Rakensivat suuruuden hullun uimahallin senkin rakentamiskustannukset nousivat kohisten ja vakava rakennusvirhe tuli kalliiksi.
Tässä vai osa mitä Karpon veljekset ovat saaneet aikaan Ähtärissä, järkyttävää toimintaa. Tv. Tämän palstan Hysteerinen Huutokuoro ”pienet naiset”.
Toduus karposta
Anonyymi-ap
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Mä kuulin komppanian hevosmiehiltä että virrolle ollaa taas rakentamassa ihmiseläinpuisto sinne tulisi monenlaista ihmislajia mustaa ja valkoista ja keltaista ja menestyjää ja epäonnistujaa miljonääriä uusi rikkaita uus avuttomia ja muita kaikkia kivoja ihmisiä ja sitten vielä olisi erikoisuus pohjoisnavalta tuodaan isoon tarhaan joka maksaa 10 miljoonaa euroa niin eksimoja.
- Anonyymi
Tarkoitit varmaan ex Simoja.
- Anonyymi
Evvk
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma2562262Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop812045- 981780
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1151599Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1691181huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.651180Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan641019- 1131018
Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon601006Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi331003