Muista ihmisistä tulee jotakin häiriötä

Anonyymi-ap

Siksi on ihan ookoo syrjäytyä kenenkään ei tarvitse sietää häiriöitä

11

559

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa syrjäytyä jonnekin Lapin suolle. Siellä ei kukaan häiritse.

      • Anonyymi

        Sielläkin saattaa olla joku koltta kyttäämässä


      • Anonyymi

        Vältän myös kirjastoja. Sieltä tulee häiriötä


    • Anonyymi

      näinpäse on. negatiivista värähtelyä. oma mieli tuntuu menevän pirteästä mustaksi sekunnissa ja syytäkään ei ymmärrä. voi olla esimerkiksi väärällä tavalla tehty katse tai se että ei huomioi olemassa oloani lainkaan. väärällä tavalla sanottu sopimaton lause tai kommenttien tai empatian pois jättäminen vaikka se olisi paikallaan. näitä mielessä sitten pyörittelee kuukausia.

      • Anonyymi

        HImmeys leviää kulovalkean tavoin.


    • Anonyymi

      Edellisissä työpaikoissa joistakin osastoista tuli pahaa häiriötä

    • Anonyymi

      Mutta jos ottaakin ohjenuoraksi sen semisyrjäytymisen eli on edelleen
      yhteiskunnan jäsen, mutta ei ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
      Asustelee vain yksinään ja korkeintaan vaan nettisekoilee.

      • Anonyymi

        En halua tietää naapureista mitään niistä tulee jotakin ylimääräistä häiriötä ja rahan menoa


    • Anonyymi

      Minulla on ulkomaailman täydellisesti eristävät kuulokkeet jotka ehkäisee häiriötä

    • Anonyymi

      Neuvostoliitostakin tuli jotakin häiriötä

      VOA Munich Music USA ja radiohäirintä. Matti Asikainen kertoo ”Tämä äänite on VOAn Music USA lähetyksen lopusta. Willis Conover (lienee ollut 60-luvulla maailman laajimmin tunnettu musiikkikuuluttaja) esittelee pistämättömällä ääntämyksellään kuunnellun ohjelman, jonka loppupuolella kuullaan häiriölähettimen virityksestä aiheutuvaa interferenssiä. Sitten seuraa Münchenin lähetinkuulutus ja ilmeisesti antenninvaihtotauon jälkeen uuden ohjelman kuulutus englanniksi. Heti kun varsinainen ohjelma alkaa, ryhtyvät ”luumyllyt” jauhamaan eikä lähetystä voi enää kuunnella.”

      https://raimomakela.fi/matti-asikaisen-aanittamia-ulkomaisia-radioasemia-1960-luvulta/

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9317
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      58
      4833
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      56
      2851
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      44
      1254
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe