https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/840cebb8-79e8-458e-ba4e-3f31afc56f47
Varsinkin pääkaupungissa asuva ja ylipäätään Etelä-Suomessa asuva ihminen on muuttunut vuosikymmeniä huolestuttavan tyhmäksi.
Yksi syy voi olla tai onkin pakokaasut jotka tuhoaa aivoja. En muista mitä tutkimuksessa asiasta kerrottiin.
Asian huomaa myös siinä kun etelän vetelät tulee tänne pohjois-suomeen. Ovat kuin villi lauma apinoita. Tuntuu ettei heitä koske mitkään säännöt ja lait ja ohjeet.
Pukeutuvat kyllä siistimmin ja puhuvat fiinisti mutta käytös on jotain ihan muuta kuin fiksu ihmisen käytöstä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joukossa tyhmyys tiivistyy. Kaupungit ja sosiaalinen media, oppilaitokset, työelämän kulttuurit, ym., on näitä joukkoja - tyhmyystiivistämöitä. Joukot houkuttelevat eniten niitä jotka ovat jo valmiiksi tyhmiä - he muuttavat joukkoihin "viisastumaan". Tiivistyessään tyhmyys työntää joukosta älyä ulos ja äly valuu pois päästä tai sitten keho valuu ulos joukoista. Jälkimmäiseen liittyy ansa - yksinäisyydessä katoaa helposti ymmärrys todellisuudesta, sekin voi tyhmentää. Ainoa vastalääke joukkojen tyhmyyteen olisi nöyryys, mutta se on systemaattisesti ajettu alas. Nöyräksi tullaan vain paastoamalla sosiaalisia suhteitaan vuoden pumeimmän ajan yli, eli joulunvieton ja hääräily-/kulutushysterian sijaan tulisi olla omissa oloissaan ja tulla luolastaan keväällä kun auringon valo kasvaa. Tämä katkaisisi yhteiskunnan hubriskierteen.