Tekniikan Maailma kertoo: AstraZenecan koronapiikeissä vakavia haittoja

https://tekniikanmaailma.fi/koronarokote-voi-aiheuttaa-harvinaisia-sivuvaikutuksia-astrazeneca-myonsi-ensimmaista-kertaa/

"AstraZeneca on myöntänyt ensimmäistä kertaa oikeudenkäyntiasiakirjoissa, että sen koronarokote voi aiheuttaa harvinaisen sivuvaikutuksen, kirjoittaa brittilehti The Telegraph. Tieto saattaa johtaa suuriin korvausvaatimuksiin.

Lääkejätti on haastettu oikeuteen ryhmäkanteessa, jossa väitetään, että sen yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa kehittämä rokote on aiheuttanut kuolemantapauksia ja vakavia vammoja kymmenille ihmisille.

Rokotteen saaneet potilaat ovat väitteiden mukaan kärsineet tromboottisesta trombosytopeenisestä oireyhtymästä (TTS), joka aiheuttaa verihyytymiä ja alhaisen verihiutaleiden määrän.

Britanniassa on viety korkeimpaan oikeuteen kaikkiaan 51 tapausta, joissa uhrit ja heidän omaisensa vaativat korvauksia rokotteen haitoista. Mahdollisten korvausten yhteissumman arvioidaan kohoavan jopa 100 miljoonaan puntaan eli noin 117 miljoonaan euroon.

AstraZeneca kiistää vaateet, mutta on vuoden 2024 helmikuussa korkeimmalle oikeudelle toimitetussa asiakirjassa myöntänyt, että sen koronarokote ”voi hyvin harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa TTS:ää”. Samaisessa asiakirjassa yhtiö tosin toteaa, että “syymekanismia ei tunneta”.

Aiemmin toukokuussa 2023 eräälle korvauksia vaativalle taholle lähettämässään kirjeessä AstraZeneca totesi, “ettei hyväksy, että rokote aiheuttaisi TTS:ää yleisellä tasolla”.

Tutkijat havaitsivat ensimmäisen kerran yhteyden koronarokotteen ja uuden sairauden, rokotteen aiheuttaman immuuni tromboottisen trombosytopenian (VITT), välillä jo maaliskuussa 2021. Kantajien asianajajat väittävät, että VITT on TTS:n alaryhmä, mutta AstraZeneca ei vaikuta tunnustavan termiä.

Oman vivahteensa korvausvaatimuksiin tuo se, että Britannian hallitus on luvannut maksaa AstraZenecan oikeudenkäyntikulut."
13456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lääkejätti on haastettu oikeuteen ryhmäkanteessa, jossa väitetään, että sen yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa kehittämä rokote on aiheuttanut kuolemantapauksia ja vakavia vammoja kymmenille ihmisille.

Äänestä

Yhtiö joutunee vielä miljardikorvauksiin.

Äänestä
  • Ei ollutkaan piikit turvallisia kaikille.

    Äänestä

Onneksi en ottanu ainuttakaan paskarutto rokotetta.

Äänestä

Milloin TM testaa rokotteet?

Äänestä
  • Sitten kun nokian renkaat maksaa lisää testivoitoista..

    Äänestä

piikittäjät ja jaikki siihen osallistuneet ja turvallisuudesta huijanneet janssa tuomiolle

Äänestä

Tuosta lehdestä on tullut persulehti jo vuosia sitten.

Jopa oranki osaa tehdä lääkettä, mutta persu ei.

Äänestä
  • Et sitten ole kuullut, että perrrrsut erotti piikkeihin kriittisesti suhtautuneet puolueesta?

    Äänestä

Näitä kutsutiin "kansanrokotteiksi" .Tottahan se varmasti, tuskin eliitti itse näitä otti.

Äänestä

Äärimmäisen harvinaisia haittoja. Edelleenkin Suomessa on Fimean rekisterin mukaan kuollut 6 ihmistä rokotehaittoihin, kun rokotettuja on yli 4 miljoonaa.

Joiden kaikkien 4 miljoonan pitäisi nyt olla kuolleita, mikäli rokotevastaisten kolme vuotta sitten vyöryttämät valheet pitäisivät yhtään paikkaansa. Kun KAIKKIEN rokotettujen piti kuolla kolmessa vuodessa, näinhän te kolme vuotta sitten suureen äääneen huusitte ja vannoitte ja vakuutitte tapahtuvan. Eikä tapahtunut.

Britannissa on rokotettu noin 60 miljoonaa ihmistä. Jos heistä 50 on kuollut rokotehaittoihin niin suhdehan on suunnilleen sama kuin Suomessakin. Eli todennäköisyys kuolla rokotehaittaan on yksi miljoonasta.

Äänestä

Mitä te foliokypäräiset luulette saavuttavanne vouhotuksellanne? Tuotakin samaa juttua olette kierrättäneet täällä jo ties kuinka monta kertaa aina uudella ja uudella avauksella. Mutta mitä te kuvittelette saavuttavanne?

Yli neljä miljoonaa suomalaista on jo rokotettu, eivätkä he muutu rokottamattomiksi vaikka kuinka vouhottaisitte. Eikä teidän typeryyksiänne ole uskonut enää kukaan sen jälkeen kun te valehtelitte, että kaikki rokotetut muka kuolevat viimeistään kolmen vuoden sisällä.

Se kolme vuotta kun on jo nyt mennyt ja 4 miljoonaa rokotettua voivat edelleen hyvin. Ei tullut 4 miljoonaa kuollutta eikä miljoonaa eikä edes tuhansia, vaan ainoastaan 6 Fimean tilastojen mukaan.

Eikä se tutkittu fakta muutu miksikään millään vöyhötyksellä.

Äänestä

TM avasi näin julkisen keskustelun kansan"terveyden" reaalitilanteesta, siis.

Niin se maailma vaan muuttuu;
Totuus ja öljy.
Ainahan ne pinnalle nousseet ovat.

Jälkipyykki-aika.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://tekniikanmaailma.fi/koronarokote-voi-aiheuttaa-harvinaisia-sivuvaikutuksia-astrazeneca-myonsi-ensimmaista-kertaa/

"AstraZeneca on myöntänyt ensimmäistä kertaa oikeudenkäyntiasiakirjoissa, että sen koronarokote voi aiheuttaa harvinaisen sivuvaikutuksen, kirjoittaa brittilehti The Telegraph. Tieto saattaa johtaa suuriin korvausvaatimuksiin.

Lääkejätti on haastettu oikeuteen ryhmäkanteessa, jossa väitetään, että sen yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa kehittämä rokote on aiheuttanut kuolemantapauksia ja vakavia vammoja kymmenille ihmisille.

Rokotteen saaneet potilaat ovat väitteiden mukaan kärsineet tromboottisesta trombosytopeenisestä oireyhtymästä (TTS), joka aiheuttaa verihyytymiä ja alhaisen verihiutaleiden määrän.

Britanniassa on viety korkeimpaan oikeuteen kaikkiaan 51 tapausta, joissa uhrit ja heidän omaisensa vaativat korvauksia rokotteen haitoista. Mahdollisten korvausten yhteissumman arvioidaan kohoavan jopa 100 miljoonaan puntaan eli noin 117 miljoonaan euroon.

AstraZeneca kiistää vaateet, mutta on vuoden 2024 helmikuussa korkeimmalle oikeudelle toimitetussa asiakirjassa myöntänyt, että sen koronarokote ”voi hyvin harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa TTS:ää”. Samaisessa asiakirjassa yhtiö tosin toteaa, että “syymekanismia ei tunneta”.

Aiemmin toukokuussa 2023 eräälle korvauksia vaativalle taholle lähettämässään kirjeessä AstraZeneca totesi, “ettei hyväksy, että rokote aiheuttaisi TTS:ää yleisellä tasolla”.

Tutkijat havaitsivat ensimmäisen kerran yhteyden koronarokotteen ja uuden sairauden, rokotteen aiheuttaman immuuni tromboottisen trombosytopenian (VITT), välillä jo maaliskuussa 2021. Kantajien asianajajat väittävät, että VITT on TTS:n alaryhmä, mutta AstraZeneca ei vaikuta tunnustavan termiä.

Oman vivahteensa korvausvaatimuksiin tuo se, että Britannian hallitus on luvannut maksaa AstraZenecan oikeudenkäyntikulut."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu