Biologinen fakta on, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen. On totta, että on olemassa harvinainen kehityshäiriö, jolloin tämä ei ole selvä. Kyseessä on vamma siinä missä jalattomana syntyminenkin, joka ei todista että ihminen on jalaton olento.
Koetun sukupuolen vieminen lainsäädäntöön on sairasta ja tieteen vastaista. Kun sille tielle lähdetään, yhtä hyvin ihmiset voivat alkaa vaatia että heidät identifioidaan toiveensa mukaiseksi vaikka jänikseksi, kissaksi tai apinaksi, miksi tahansa ameeban ja ihmisen väliltä. Biologisesti sukupuolten moninaisuus on yhtä hataralla pohjalla kuin se, että väittää ihmisen voivan olla vaikka sammakko, jos hän niin itse kokee.
Tälle hulluudelle on tehtävä loppu, etenkin lasten pään sekoittaminen tuollaisella sairaalla arvottomuudella ja biologian vastaisella perversiolla.
Sukupuolia on vain kaksi
10
83
Vastaukset
- Anonyymi
Tanskassa ja briteissä on jo virallistettu, että sukupuolia on vain kaksi. Äänestäkää konservatiiveja, niin estetään maailman vajoaminen pimeään keskiaikaan takaisin.
- Anonyymi
Varokaa vihreitä, he ovat normaalijärkisille suurin uhka.
- Anonyymi
On vain 2.
Sitten on sekamuoto, jossa on selvästi esillä molemmat. Jos molemmat elimet/hormonitoiminta on tallella ja vaikuttaa biologiaan, terveyteen jne., pitää tietysti merkitä ylös molemmat. Lienee äärimmäisen harvinaista.
Ei sukupuolta voi ”ilmoittaa”. Testit ja lääkäri päättä, mitä ylös kirjataan. Muu (huomiohaku) on heidän työnsä häiritsemistä. Ei siviili hyödy mitään näistä merkinnöistä! - Anonyymi
On vain kaksi sukupuolta joiden nimet ovat mies ja nainen. Jos ihminen ei ole tyytyväinen fyysiseen olemukseensa, hänen täytyy korjata joko pää tai kroppa haluamakseen.
On h-vetin naurettavaa,kun sanat äiti ja isä on pitänyt korvata kummallisilla sanoilla "siittäjä" ja "synnyttäjä". Onko meillä nyt viikon päästä sitten synnyttäjänpäivä ja syksyllä siittäjänpäivä? Eikö pidetä vanhat hienot nimet kunniassa, äitienpäivä ja isänpäivä. - Anonyymi
Äläs nyt, Marinin hallituksen suurimpia saavutuksia oli sukupuolien moninkertaistaminen.
- Anonyymi
kaksi niitä on, ihmisillä mies ja nainen, eläimillä uros ja naaras, kasveilla emi ja hede.
- Anonyymi
Niitä on itse asiassa 3. Mies, nainen ja persu. Persu muistuttaa ulkoisesti miestä, mutta on munaton ja selkärangaton.
- Anonyymi
:D :D :D
- Anonyymi
Kyllä niitä sukupuolitoiveita on enempi, kuin kaksi. Ihmisentapainen voi kiintyä ja rakastua vaikka iilimatoon ja viettää sen kanssa lopunelämänsä yhdessä, parisuhteessa.
Mikään ei ole enää ihmeellistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2201774RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331764Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3231328- 1381249
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1291234En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.961223Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391135Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2471067- 671043
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok941026