Kerrotaanko ilosanoma viikottain 4 seinän sisälle vai sen ulkopuolelle ?

Anonyymi-ap

Miksi joku uskova "evankelista" menee toiselle paikkakunnalle neljän seinän sisälle uskovien keskuuteen julistamaan evankeliumin ilosanomaa, valtaosalta pelkästään sellaisille ihmisille jotka sen on jo kuullut?

Menis ennemmin toisen paikkakunnan kaduille ja torille, keskustelemaan kasvokkain jumalattomien kanssa, heidän keskuuteen jotka ei ole vielä Jeesusta vastaanottanut Herraksi Pelastajaksi ja syntiensovittajaksi.

Jos joku uskovien porukka pyytää heidän paikkakunnalle puhumaan ja sinulla ei ole varaa matkakuluihin, niin sanokaa että tuu hakemaan ja tuo myös takaisin. Linjaautot ja junat voi myös olla halvempia kuin oma auto ja sen ylläpitokulut.
Ei köyhillä uskovilla ja evankeliumin kertojilla ole varaa edes omaan autoon ja omakotitaloon.
Silti he voi julistaa evankeliumia.

Hiukan eri asia on silloin jos lähtee jonnekin kauas ulkomaille, mutta silloinkin olisi hyvä olla siviiliammatti siellä ulkomailla, tuskin sielläkään paikallisten keskuudesa hyvällä kauan katsota jos joku herroina istuu kirjoituspöydän takana ja näpyttelee tietokonetta, soittelee puheluita, siirtelee a4 papereita ja puhuu uskoville kerran pari viikossa. Samalla kun toiset raataa raskasta fyysistä työtä tehden pitkää päivää.

Jos joku on Jumalan työssä niin kyllä Jumala sen tarvittavan antaa mitä tarvitaan tai asioita järjestää, katsokaa taivaan lintuja....

Matkakulut voi tulla halvemmaksi jos kaksi lähtee yhdessä. Jeesus kun lähetti kaksittain miehiä matkaan niin sanoi että älkää ottako mukaanne laukkua ja kahta ihokasta. Jeesus varoitti palkkapaimenista, he ovat susia lampaiden vaatteissa.

Heitä on paljon ja lopunajalla heidän määrä lisäntyy, koska useimpien rakkaus kylmenee ja rakkaus totuuteen kylmenee (Ilm.18:1-5 24).

Siunausta teille

1

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tollanen supernainen oot...

        Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
        Ikävä
        116
        1572
      2. Kaipaan keskustelua kanssasi nainen

        Siinä oli niin hyvä olla.
        Ikävä
        59
        1153
      3. Jos sinua kiinnostaa nainen

        tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
        Ikävä
        47
        1000
      4. Tekisin sitä nyt

        Kanssasi jos voisin mutta pitää tehdä yksin
        Ikävä
        104
        947
      5. Sevenissä kuva "Aboriginaalista"

        Mutta eihän vaan ole Pikkuruisen salainen serkku - yhtä omituinen hymy päällä....
        Kotimaiset julkkisjuorut
        193
        840
      6. Ihana tumma

        Kaunotar nainen, oletko täällä? Tiedät että olet kauneinta maailmassa ja niin tiedän minäkin. Mitenkäs Juhannus?
        Ikävä
        36
        838
      7. Mitäpä sitä valehtelemaan nainen

        Kyl oisin toivonut että juhannus oltas vietetty yhdessä. Ehkä jopa oltaisiin rakssteltu yöttömänä yönä. Mutta ei, vain y
        Ikävä
        30
        763
      8. En kuulu tänäkään vuonna

        juhannukseesi. Ei sellaista juhannusta taida tullakaan. Eikä joulua..
        Ikävä
        40
        741
      9. Ei me saada tätä ikinä toimimaan

        Näytin herkimmän puoleni. Suuttumukseni ja turhautumisen. Luotin, että tutustuminen ei kaatuisi siihen. Luotin, että pys
        Ikävä
        31
        722
      10. Muistat varmaan tämänkin nainen

        miten kutsuin sinua ihanaksi, enkä väärässä ollutkaan. Mulle tuli aina hauskoja juttuja mieleen, joita sitten kerroin. J
        Ikävä
        27
        676
      Aihe