Financial Times kertoo Venäjä valmistelevan pommi-iskuja ja muita terroritekoja Eurooppaan. Siviiliuhreista ei välitetä.
Nyt tarkkailuun venäläiset, puolivenäläiset ja Venäjän tänne työntämät ”pakolaiset”.
Nyt tarkkailuun venäläiset, puolivenäläiset ja Venäjän tänne työntämät ”pakolaiset”.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Valmistelkoon mitä vaan. NATO iskee takaisin.
Voi voi nato iskee takaisin
1939-1945 suomi ollut yksin ja pelotti Venäjä ja Saksa no 2 maailma sota suomessa ollut miehet
mutta nykyisiä puoli miehet ovat homo suomi tarve nato
Yllättääkö tuo muka jonkun?
Ei yllätä, rikollisvaltio kysymyksessä.
Käsittämätöntä että valtiollinen toimija on oikeasti vajonnut tälle tasolle?!
Luulisi valtiojohdon tärkein tehtävä olevan kehittää ulkomaan kauppaa ja hyviä suhteita.
Venäjän nykyjohdon tekemisiä ohjaavat vain likaiset kadun lait.
Kukas ne kauppasuhteet oikein katkaisi? Kuka asetti pakotteet?
Venäjä katkaisi aloittamalla hyökkäyssodan Euroopassa. Pakotteet ovat rauhanomaisen ja sivistyneen lännen reaktio tähän.
Järeämpiä toimia on tulossa.
Ukraina ei ollut missään liitossa eikä ollut Suomelle millään tavalla hyödyksi, nytkin sinne työnnetään kalustoa ja rahaa aivan tyhjänpantiksi. Koko konflikti olisi ollut ajat sitten jo ohi ja kuopattu. Pitkittäminen on USA:lle hyödyksi jonka takia koko jupakka alkoikin, nyt menee aseita taas hyvin kaupaksi niin saavat maksaa taas hurjaa valtiovelkaansa pois.
R*ssä ampuu siellä taas raskaalla tykistöllä täyttä tuubaa!
Venäjän trlleja riittää.
Positiivista on se, että Ukrainan rintamalla kuolee tuhat venäläistä päivässä.
Kerro vielä mikä tuossa oli tuubaa?
Ja Putinilla on syöpä ja Venäjältä piti aseet loppua kaksi vuotta sitten. Mitä muita satuja tai enneunia osaat kertoa?
Tunnetusti harhoissa elävän kanssa väittely on turhaa, toivotan viihtyisiä hetkiä maailmaasi.
Eli kunhan vain lonkalta heitit että ”täyttä tuubaa” koska joku kertoi asiat niin kuin ne on? Kismittääkö? 😄
Jos se alkaisi "kismittää" etten niele itäpropagandaa totuutena, niin johan asiat olisivat huonolla tolalla!🤣😂
Putinistia luulisi kylläkin kismittävän siinä vaiheessa kunhan tajuaa tulleensa kusetetuksi jalustalle nostamansa diktaattorin toimesta vuosikymmenten ajan..
Melkoinen saavutus kieltämättä pitää pää edelleen pensaassa, vaikka kaikki itänaapurin propaganda ja hulluus on tuotu laajasti päivänvaloon lännen riippumattomien tiedotusvälineiden kautta.
Aivopesun voima on ihmeellinen!
Ja kremlin mafia tietää sen..
Siis meinaatko tämä pommikoneita vai minkälaista pommitusta? Ja minkä ihmeen takia?
Seuraisit länsimaisia tiedotusvälineitä välillä Sergei.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010405392.html
Nyky-Venäjä todistaa, että kommunismi ei ollut aikoinaan ongelma vaan venäläisyys sinänsä.
Niin varmasti tekee ja jos Pekka Toveriin on uskomista niin Venäjällä piti aseetkin jo loppua kaksi vuotta sitten.
Johan tuo saisi Putin pikkuhiljaa tänne sitä hyökkäystä toteuttamaan kun sitä on odotettu jo viimeiset 80 vuotta. ”Ryssä hyökkää, ryssä hyökkää” mentaliteetti ei ole mihinkään muuttunut ja se ei ole aiheuttanut kuin haittaa meille itsellemme. Venäjä kyllä pärjää ilman Suomea, mutta me pärjättäisiin paljon paremmin hyvillä kauppasuhteilla Venäjän kanssa.
Kunnon ihmiset eivät harjoita yhteistyötä mafian kanssa.
Faktahan on että Venäjää johtaa tällä hetkellä rikollisjoukko.
Vai oletko eri mieltä?
Ketkä sitten johtavat Ukrainaa? Laittoman vallankumouksen jälkeinen johto jossa oli todistettavasti USA tukijoukkueena auttamassa.
Putinin satusetä on taas puhunut.
Mie ootan kyllä innolla että milloin se Venäjä hyökkää, niin pitkään siitä on koko Suomen kansa haaveillut että saisi jo tapahtua.
Ottaen huomioon meidän historia Venäjään liittyen niin eipä taida paljoa naurattaa Suomalaisia tämä sinun "kevennys".
Niin ja ehkä meidän velkataakkakin helpottuisi kun saataisiin sotatukia. 50miljardilla on väliä. sivusta
Velat on rahaa ja maksettavissa pois. Venäläisyys taas on valuvika, eikä korjattavissa.
Toivotaan ettei se velka kauheesti kerkee kasvamaan korkoo sillä aikaa kun valuvika osuu meidän kohdalle.
Sehän on jo osunut, monella tavalla.
Kaikenlaista kiusaa tekevät meille täyttä häkää, mutta eipä voi ikävä kyllä Suomea hinata pois tästä r*ssän hikisestä kainalosta joten asioiden kanssa on vain elettävä.
Tappolistan naapureistasi lienet laatinut?
Entäs venäläisiä kun suomalaisey yhdessä natsien kanssa hyökkäsivät 1941?
Juu ja Venäläiset olivat tehneet natsien kanssa hiukan aiemmin sopimuksen pienten naapurivaltioiden alistamisesta Venäjän etupiiriin.Lisäksi Venäjä sopi natsien kanssa yhdessä tehtävästä hyökkäyksestä Puolaan.
Wiki:
"Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina. Näin suurvallat pystyisivät ilman toistensa uhkaa laajentamaan alueitaan. Saksa saattoi ryhtyä sotaan Puolaa ja mahdollisesti myös sen riippumattomuuden taanneita Britanniaa ja Ranskaa vastaan ilman pelkoa Neuvostoliiton hyökkäyksestä niiden tukemana. Samalla Neuvostoliitto valmistautui omiin operaatioihinsa Puolan, Suomen ja Baltian maiden osalta."
Että kyllä se kaveruus natsien kanssa onnistui r*ssältäkin.
Ei kuulu Suomalaisten tapoihin, putinin venäjällä arkipäivää..
Kerro toki minkälaista kiusaa ovat meille tehneet?
”suomalaisten” kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. ”Putinin” ja ”Venäjällä” tietenkin isolla alkukirjaimella 😉
Ihan spontaania toimintaa ilmeisesti itseltäni, noo Suomessa ja somessa on vapaus korostaa isosti hyvää ja pienentää p*ska omaan arvoonsa..
Oikein.
Tsuhna tukee tsuhnaa se on pelin henki. Tsuhnat ovat ikuisesti katkeria kun ”voittivat” sodan Neuvostoliittoa vastaan, voittajina maksoivat sotakorvauksia ja menettivät maataan. Siinä on katkeran tsuhnan palkkio, ihan oikein 😂
Röyhkeä ja tyhmä r*ssä, ei voi muuta todeta!
Saa nähdä, millainen tämä Stubb on. Sauli Niinistö oli Putinin taskussa, nöyrä lipoja.
Oliko se väärin? Vielä enemmän oltaisiin voitu tehdä yhteistyötä ja kauppoja, olisi meillä nyt muutakin kuin pelkkää velkaa ja taantumaa.
Mene mene nyt r*yssä sinne ihannevaltioosi sölköttämään p*skaa.
Jos maailmanmenon arvostelukyky on tuota luokkaa, on parempi pitää kuononsa kiinni!
Enhän minä kaiketi Venäjää ihannevaltioksi kehunut? Sanoin vain että olisi kannattanut ottaa kaikki hyöty irti luonnonrikkauksia täynä olevasta naapurista, ei siinä tarvitse olla haluja muuttaa sille puolelle.
Et näytä tajuavan ollenkaan sitä että Suomen "velka ja taantuma" ja vaihtoehtona diktatuuriin ajautuneenVenäjän tahtoon myöntyminen ovat ongelmina aivan eri maailmoista. Viimeksi mainitun tapahtuessa saisimme heittää romukoppaan kaiken itsemääräämisoikeuden ja tilalle astuisi länttä vihaavan despootin mielivaltainen ja kostonhimoinen politiikka.
Pitää ollla melkoisen sinisilmäinen jos kuvittelee Venäjän nykyjohdon kaltaisen porukan lahjoittavan Suomelle luonnonvarojaan pyyteettömästi ja ilman "vastapalveluksia"
Putin soveltaa suoraan Stalinin aikaista vainoharhaista ajattelutapaa maailmasta ja etenkin länsimaista. Suomi ei kieltäydy kauppasuhteista minkään kansainvälistä lakia noudattavan maan kanssa. Venäjähän on pyyhkinyt p*rseensä lähes kaikilla allekirjoittamillaan, edes jonkinlaista rauhaa maailmassa näihin päiviin asti ylläpitäneillä sopimuksilla.Tilalle on tullut ydinaseilla uhkailu, valehtelu ja halu pakottaa muu maailma yhtä pahaan moraaliseen alennustilaan kuin missä venäjä nyt rämpii.