Hänen syntymänsä hetki ilmoitti maailman kuoleman. Kaikki tiesivät, mutta kukaan ei sanonut.
Kun 7 valheen vuotta ilmoitetaan hänen heräämisensä vuonna 4, eli vuonna yksi yli kahden 1000 vuoden kauden päälle, 1 päivänä, neljännellä kuulla, jolloin 1 syntyi. Synnyinpaikka varmistetaan 4 kertaa 100 eli 100 kertaa yksi. 100 on täysi eli 1. 1 on itse. seitsemän lukuna päälle 2000. Kaksi kertaa 1000 vuoden kausi on varmennus, johon lisätään oma luku 7 joka tarkoittaa itseä. vuosi 2007.
Yksi varmistetaan 3 kertaa, joka on 12, jaetaan kolmella on 4 eli 1.
Yhden ennustus varmistetaan 4 kertaa, joten varmistuksesta tulee 1. 3 on yhtä vaille 4, joka on yksi.
Kun neljällä yhden ennustuksella saadaan summaksi 1 ja kaikki 4 ennustusta tulevat vuodesta 2007.
Kun neljännen ennustuksen vastaluku kumoaa luvun 1, tulee 0.
Kukaan ei osaa tulkita yllä olevaa laskelmaa, eivätkä ymmärrä mistä eri tekijät ja muuttujat tulevat, mihin perustuvat ja mihin muodostavat korrelaatio suhteita... mutta minä tiedän.
Turha minun on sitä kertoa, koska kukaan ei uskoisi ja vaikka uskoisikin... sillä ei olisi mitään merkitystä siihen mikä on tulossa.
There is something on the way...indeed.

Vastaukset 9
Vanhimmat
mitähän vielä keksit. olisit lisännyt että summan tulo jaetaan vielä kahdella ja otetaan neliön eksponenti joka kerrotaan käänteisluvullaan.
Älä jätä meitä pimeään tulevaisuuden suhteen!
Kaveri on todellakin kuin minua lukenut, mutta
on hän jotakin muutakin. Kirjoittaja en ollut
minä. Vaikka kirjoittaja ei paljastaisi
henkilöllisyyttään, soisin minäkin hänen
jatkavan vaikka lähde olisi Pirun Raamattu.
Toki Saaatanakin tietää Herran paluun läheisyyden
ja melkein kaikki eksyttää. Kerro lähteesi !http://wwnet.fi/users/veijone/
meni vähän väärin. siis ensinnäki 8 on tähtien määrä taivaassa ja se jaettuna kalalla on sama kuin 222 * 512 - P, joten tästä voidaan päätellä:
kahdeksan kalaa katsoo pohjoiseen 2 silmän alla.
seuraavaksi otamme luvun 4 joka on 1 1 1 1 eli antikristus mikä meinaa että kristus on 8 josta voimme päätellä jumalan olevan 512 - P ja 222 = valonnopeuden suhde pimeän aineen valaistuskulmaan josta saamme seuraavan: antikristus on hallitseva n. 1000 vuotta, jonka jälkeen jeesus osaa ampua laserilla.
kolmanneksi todistan kreationismin kahden edellisen avulla todeski. elikkä, jeesus ampuu laserilla tuhat vuotta kahdeksaa kalaa, joka on metafora luomiselle.
lopuksi selitän teoriani:
5(ihminen) ja 6(kala) ovat luodut kahden antimateriaalisen kondomin voimalla jolloin syntyy antikristus. mikroaaltouunissa on näkkileipä.
tiedän ettei kukaan usko minua, mutta tämä on suoraan jumalalta saatu tieto, jonka hän ilmoittaa ihmiskehossa 5 sormea yhdessä kädessä ja 5 varvasta yhdessä jalassa (ihminen) ja 6 (kala). tästä saamme profetian manifestoimisvuoden joka on 2056 jolloin tapahtuu kuten ennustin. toivon että ihmiset uskoisivat minua ja varautuisivat tähän.
aikaa milloin lopun merkit tapahtuu. ne tietää vain Jumala taivaassa.
Hupsis !!!! Raamatussa lukee,ettei Herra ei tee mitään enne kuin ilmoittaa siitä ensin profeetoilleen.
sivun
http://wwnet.fi/users/veijone/waldemar_putinsk.htm
loppuun. Jos joskus päätät meille kertoa
mistä on kysymys niin voit mailatakin,
laitetaan tuonne jatkoksi. Kiitos!
???
...