Lännen nöyristely ja sinisilmäisyys vaarallista

Kiovan kauppakorkeakoulun johtaja, Pittsburghin yliopiston apulaisprofessori ja Ukrainan entinen elinkeinoministeri Tymofiy Mylovanov ripittää länsimaita sinisilmäisestä uskomisesta jännitteiden vähentämiseen Venäjän kanssa.

Niin sanotun ”de-eskalaation” opin takaa löytyy Mylovanovin mukaan yleensä kolme keskeistä pelkoa: ydinaseet ja kolmas maailmansota, että Vladimir Putinin seuraaja on vielä häntäkin pahempi ja viimeisenä ajatus siitä, että koko Venäjän lähialue voisi muuttua epävakaaksi.

Tymofiy Mylovanov viittaa X-palvelun ketjussaan Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entisen komentajan Ben Hodgesin huomioihin. Evp-kenraalin mukaan lännen ei pitäisi pelätä Venäjän romahdusta vaan vauhdittaa sitä auttamalla Ukrainaa.

– Venäjästä voi tulla normaali maa, joka pysyy omien rajojensa sisällä. Euroopan turvallisuus paranisi vuosikymmenien ajaksi. Valmistaudu siihen, älä pelkää sitä, Hodges muun muassa sanoi.
Miten Venäjä vastasi?

Tymofiy Mylovanovin mukaan de-eskalaation doktriini ei yksinkertaisesti toimi.

– Miettikääpä – ei ole ollut yhtäkään tapausta, jossa Venäjä lieventäisi itse jännitteitä vastauksena johonkin Ukrainan tai lännen toimeen.

Ukrainalaisvaikuttaja jatkaa listaamalla läntisiä liennytysyrityksiä.

– Mustanmeren viljasopimus, energian ja maataloustuotteiden pakotteiden osittainen helpottaminen, Yhdysvaltain asettamat rajoitukset Venäjän alueelle kohdistuviin iskuihin, Ukrainan pyytämien aseiden toimitusten viivyttäminen – mikään näistä ei johtanut siihen, että Venäjä olisi de-eskaloinut, Tymofiy Mylovanov muistuttaa.

Hän myöntää, että Yhdysvaltain Ukraina-avun taannoisessa jämähtämisessä oli kyse sisäpolitiikasta. Silti avun viivästymistä on Mylovanovin mukaan pidettävä de-eskaloivana tai itseä rajoittavana.

– Mitä Venäjä sitten teki vastapainona? Puski eteenpäin, kaappasi kaupunkeja ja pommitti siviilejä.
Lännen itsepetos

Ukrainalainen asiantuntija vääntää rautalangasta, miten Moskova on toiminut läpi sodan.

– Aina kun länsi tai Ukraina on epäroinyt ja antanut Venäjälle fyysistä, maantieteellistä ja teknologista tilaa lisätä jännitteitä, se teki niin.

– Venäjä ymmärtää voimaa. Se vetäytyy, kun sille pannaan hanttiin. Se ei hyökkää, kun se kohtaa ilmatorjuntaa ja takaisin iskevää tykistöä. De-eskalaation doktriini on perustavanlaatuisesti erheellinen, koska siinä oletetaan, että Venäjän kanssa voi järkeillä ja että he vastaavat diplomatiaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainalaiselta-professorilta-suorat-sanat-teita-on-viety-kuin-passia-narussa/

Olen samaa mieltä kirjoituksen kanssa, venäjää vastaan tulisi iskeä voimalla? Sitä ne ymmärtävät ja odottavat. Eskalaatio on joka tapauksessa käynnistynyt ja näyttää siltä ettei se enää pysähdy, eli käytännössä kolmas maailmansota on NYT.
10136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lännessä joko todellakin ollaan näin sinisilmäisiä, tai sitten vain tietoisesti pelataan aikaa ennen kovempia toimia jotta ehditään valmistautua.

Äänestä

Pelkkää sanahelinää. Miksi lännen pitäisi kaikessa tehdä Ukrainan haluamalla tavalla?
Ukraina katsoo vain omaa etuaan, ei lännen etua.

Äänestä
  • Ota nyt se silmä käteen, ei tässä todellakaan ole kyse pelkästään ukrainasta.

    Äänestä

  • Tämä aloitus on niin asiaa, meinasin laittaa saman tänne, mut onneksi hain pässiä narussa sanoilla niin ei tule toistoa, vaikka näitä viestejä pitäisi toistaa tuhansia kertoja, että se menee kaikilla jakeluun. Putin on häikäilemätön niin kauan, kuin sille annetaan tilaa toimia näin? Ukrainan proffalla on todenmukainen näkemys asiaan.

    Länsi ollut liian sinisilmäinen ja halunnut uskoa diplomatian voimaan. Tällä on Putin vain vahvistanut asemaansa, kun huomannut että voi provosoida ja pelaa tämän varjolla omaa peliään ja saada oma kansansa uskomaan niitä valheitaan, joita suoltaa aktiivisesti ulos suustaan. Putin on peluri, johon ei voi luottaa missään tilanteissa.

    KGBn roistoilla on ihan omat suunnitelmat, joissa ei sääliä tunneta heitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Arvaamattomuus, valheet ja propaganda ei pitäisi olla mahdollisia valtion päämiehillä 2020- luvulla.

    Äänestä

Lännen ei pitäisi olla mistään venäläisestä peloissaan. Sellaisen aika on ohi!

Äänestä
  • Niinpä, nyt tulisi iskeä suoraan! Mitään ydintuhoa siitä ei seuraa, se on venäjälle vähän kuin diplomatiaa.

    Äänestä

Ukrainalaisista ei ole siihen. Sotaikäiset loisivst mm. Suomessa.

Äänestä

Hetken jo kuvittelin, että olisi fiksu ketju, missä proffa kertoo suomalaisille, Ukrainan kohtaloon pohjautuen, mihin nöyristely lännen suuntaan ja sinisilmäisyys sen tavoitteiden suhteen johtaa. Mutta ei, olikin samaa vanhaa propagandasontaa.

Äänestä

Ei venjä ole vielä nöyristellyt tännepäin.
Lisää voimaa.

Äänestä

Niin tàma on tietenkin suomalainen nakokulma, mutta kun amerikkalaiset ajattelevat Venajasta eri tavalla. Yhdysvaltain tavoite on sama kuin toisessa maailmansodassa. Yhdysvaltain strategia toisessa maailmansodassa oli se, etta Venaja ja European maat sotisivat keskenaan ja sitten Yhdysvallat kavelisivat Euroopan yli ja nain osittain tapahtui. Vain NL ehti vahan valiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiovan kauppakorkeakoulun johtaja, Pittsburghin yliopiston apulaisprofessori ja Ukrainan entinen elinkeinoministeri Tymofiy Mylovanov ripittää länsimaita sinisilmäisestä uskomisesta jännitteiden vähentämiseen Venäjän kanssa.

Niin sanotun ”de-eskalaation” opin takaa löytyy Mylovanovin mukaan yleensä kolme keskeistä pelkoa: ydinaseet ja kolmas maailmansota, että Vladimir Putinin seuraaja on vielä häntäkin pahempi ja viimeisenä ajatus siitä, että koko Venäjän lähialue voisi muuttua epävakaaksi.

Tymofiy Mylovanov viittaa X-palvelun ketjussaan Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entisen komentajan Ben Hodgesin huomioihin. Evp-kenraalin mukaan lännen ei pitäisi pelätä Venäjän romahdusta vaan vauhdittaa sitä auttamalla Ukrainaa.

– Venäjästä voi tulla normaali maa, joka pysyy omien rajojensa sisällä. Euroopan turvallisuus paranisi vuosikymmenien ajaksi. Valmistaudu siihen, älä pelkää sitä, Hodges muun muassa sanoi.
Miten Venäjä vastasi?

Tymofiy Mylovanovin mukaan de-eskalaation doktriini ei yksinkertaisesti toimi.

– Miettikääpä – ei ole ollut yhtäkään tapausta, jossa Venäjä lieventäisi itse jännitteitä vastauksena johonkin Ukrainan tai lännen toimeen.

Ukrainalaisvaikuttaja jatkaa listaamalla läntisiä liennytysyrityksiä.

– Mustanmeren viljasopimus, energian ja maataloustuotteiden pakotteiden osittainen helpottaminen, Yhdysvaltain asettamat rajoitukset Venäjän alueelle kohdistuviin iskuihin, Ukrainan pyytämien aseiden toimitusten viivyttäminen – mikään näistä ei johtanut siihen, että Venäjä olisi de-eskaloinut, Tymofiy Mylovanov muistuttaa.

Hän myöntää, että Yhdysvaltain Ukraina-avun taannoisessa jämähtämisessä oli kyse sisäpolitiikasta. Silti avun viivästymistä on Mylovanovin mukaan pidettävä de-eskaloivana tai itseä rajoittavana.

– Mitä Venäjä sitten teki vastapainona? Puski eteenpäin, kaappasi kaupunkeja ja pommitti siviilejä.
Lännen itsepetos

Ukrainalainen asiantuntija vääntää rautalangasta, miten Moskova on toiminut läpi sodan.

– Aina kun länsi tai Ukraina on epäroinyt ja antanut Venäjälle fyysistä, maantieteellistä ja teknologista tilaa lisätä jännitteitä, se teki niin.

– Venäjä ymmärtää voimaa. Se vetäytyy, kun sille pannaan hanttiin. Se ei hyökkää, kun se kohtaa ilmatorjuntaa ja takaisin iskevää tykistöä. De-eskalaation doktriini on perustavanlaatuisesti erheellinen, koska siinä oletetaan, että Venäjän kanssa voi järkeillä ja että he vastaavat diplomatiaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainalaiselta-professorilta-suorat-sanat-teita-on-viety-kuin-passia-narussa/

Olen samaa mieltä kirjoituksen kanssa, venäjää vastaan tulisi iskeä voimalla? Sitä ne ymmärtävät ja odottavat. Eskalaatio on joka tapauksessa käynnistynyt ja näyttää siltä ettei se enää pysähdy, eli käytännössä kolmas maailmansota on NYT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu