Siis miksi meni niin kauan ennen kuin teki vaihdon?
Miksi Hannu vaihtoi nuorempaan?
Anonyymi-ap
101902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Jos se piti rinnakkaissuhdetta?
Karalahti on ollut Hannun oppi-isä jääkiekossa ja ehkä muussakin. Eikös Karalahdella ollut joku nuori blondi kampaaja ainakin Seiskan mukaan. Ei kai Hannulla ja ei kai nyt sama blondi ainakaan?
Pikkupoikia molemmat ja aivan romuna kun hoivaajat jätti. Mutta joo, tosi nuoret on henkisesti samalla tasolla tietenkin ja niiden kanssa on kiva hengailla kun ne kikattaa kainalossa ja pyllistelee instassa.
Täällä kun on tapana uskoa instoihin niin instan perusteella Hannu on ollut kaikkea muuta kuin romuna ku Aitolehdykästä pääsi eroon.
Samaa mieltä että pelkkää teatteria Hannu esitti heti erosta lähtien että olisi jotenkin ollut pahoillaan erosta. Täälläkin kirjoitettiin jo marraskuussa 2021 että Hannu oli jonkun blondin kanssa nähty ja että Martinan pitäisi varoa. Nimikin mainittiin ja oli sattumalta sama joka on yhdistetty Seiskan jutussa Karalahteen. Sitten täällä jo joulukuussa 2021 joku tietävä kirjoitti että Hannu tietää että ero on tulossa eikä välitä pätkääkään. Eli joo, jos jollekin on jäänyt käsitys että olisi jotenkin ollut romuna erosta niin eipä taida pitää paikkansa. Ja tosiaan instasta näki heti että kyllä naisia riittää, varsinkin nuoria blondeja pyörimään ympärillä.
Hannu suorastaan viihtyy nykyisessä olomuodossaan, kun pääsi Martinan
"statuksesta "eroon 👍🏻
Luultavasti osti lopulta silmälasit.
Olen kyllä joskus nähnyt Martinalla silmälasit eli olet ehkä aivan oikeassa. Ne Hannun sieraimet ja suu, mitä täällä aikanaan niin kovasti tekin haukuitte, näytti varmaankin lukulaseilla vielä suuremmalta, mitä oikeasti ovatkaan.
Sai se Stefukin naisen vaikka on persaukinen, ulosotossa ja rikoksista tuomittu ja syytteitä meneillään. Miksi ei Hannu saisi koska on sentään ex-jääkiekkoilija.
Eikös tuo Hannukin ole täysin persaukinen, kehityksestä jäänyt jälkeen, itki kun Martina sanoi, että yritä nyt pärjätä omillas. Ulkonäössä ei ole Hannulla moittimista, komea mies, mutta poloinen.
Pelkkä ulkonäkö riittää nuorille blondeille ja myös se että on ex-jääkiekkoilija. Tai ei välttämättä tarvi olla edes komea kunhan on vain ex-jääkiekkoilija.
Minusta Hannu on yksinkertainen, eikä ulkonäöllisestikään mikään komea.
Hannu vaikuttaa oikeesti tyhmältä ja ei siksi saa kunnon naista itselleen, mies o yli 40 vuotiasta ja ei lapsia ei perhettä ole hänellä ollut.Rattijuopumus ollut törkeä menneisyydessä ja raiskaustuomio .
Olitko paikalla todistamassa tilannetta vai vetäisitkö jutun ihan hatusta? 🤡
Therman on ihan miehen näköinen mittainen, mutta ulosotto ja käräjäoikeus odottaa !
Juuri näin. Martinahan ei kunnolla selvinnyt edes peruskoulusta.
Hannu ja Stefu ovat sentään ylioppilaita, samoin Tukiainen. Koulunkäynti kannattaa aina.
Ei näiden koulutus oikein ole näkyvissä, että miten se olisi heitä vienyt eteenpäin .Hannu sai lopputilin työpaikasta ja on saanut raiskauksesta tuomion.Tukiainen alkoholisti ja huumeiden käyttäjä. Stefan on ulosotossa ja velkoja miljoona ja monta tuomiota on saanut oikeuden päätöksellä .
Juuri näin. Martinan Reiki-tutkinto on kovaa valuuttaa Austraaliassa ja Vecasissa.
Incel-miehet käyttää tuota "juuri näin".
Sehän tuossa sarkastistisessa kommentissa olikin se pointti. Tukiainenkin on halveksinut peruskoulun käyneitä ja kirjoitti että "minä olen sentään ylioppilas".
Onneksi Sofialta jäi lukio kesken koska ylioppilastutkinto ei tuo menestystä elämään.
Incel-miehet haukkuu naisia keskustelupalstoilla koska ne syyttää tahdonvastaisesta selibaatistaan naisia. Reikimummo -hokija on samaa sarjaa ja tulee selville että iäkkäämpi "herrasmies" kyseessä.
Incel-miehistä eronnut opettajamies kertoili Hesarin jutussa että jos ei muuta keksinyt niin ainakin kävi kommentoimassa että "Juuri näin". Mies kertoi myös että jotkut saattavat netissä naisten haukkumisen lisäksi alkaa toimimaan myös fyysisesti.
18:18, sulla sitten jää jumiin noi jutut. Olet tämän incel jutun kirjoittanut jo monta kertaa eri ketjuihin. Tiedätkö mitä tarkoittaa incel?. Tiedätkö, että jos on yleensä joskus ollut incel, niin se kertoo paljon ihmisestä. Hakee nyt eri kulmaa ihmisvihansa toteuttamiseksi. Olet ihan naurettava, kun käytät ihan kenen tahansa lausumia omiin käyttötarkoituksiisi. Että oikein "juuri näin" on varattu incel miehille 😀 😀 😀
Mitä nuo Hannu, Stefu ja varsinkin Tukiainen ovat tänä päivänä, koulutus mennyt täysin hukkaan!!!😂🤣😂
Aivan oikein Incel hyvinkin.👍👍👍👍👍
Nimenomaan iäkkäämpi, jota voi jo vanhukseksi kutsua!
Minäkö olen kirjoittanut Incel miehistä ennenkin? Kyllä nyt olet todella naurettava😂🤣😂🤣, kun puhut mitä sylki suuhusi tuo. Kuvitteletko, että minä täällä yksin kirjoitan?
Ei mitään, mutta sinähän oletkin todellinen Incel-mies...🤣🤣😂
Älä yritä, kukaan muu ei toista tota samaa "opettajamies sitä ja tätä". Olen nainen ja hävettää, kun sun kaltaiset käyttää sanoja ja haastatteluja ymmärtämättä mitä lainailee. Jos sulla ei omat perustelut riitä, niin pysy asioissa, jotka ymmärrät. Ps en kuvittele, että sä yksin kirjoitat palstalla, mutta väitän, että toi toistuva juttu on saman eli sun
Juuri näin, varattu incel miehille, kun opettaja niin sanoi 😉 onko täällä palstalla normaalia tyhmempiä, siltä nimittäin vaikuttaa
18:38, hyvä pointti. Hannu ja Stefu, Martinan exiä kumpikin
On ne Hannu ja Stefu monen muunkin exiä. Martina ei edes ole kummankaan viimeisin exä.
Niin ja molemmilla, sekä Stefullaettä Hannulla on myös nyxät. Miksi siis Martina vedetään juttuihin mukaan?
Minä en ainakaan tiennyt että tuollaisia Incel-miehiä on edes olemassa ennenkuin lehdestä luin.
Voihan sitä nykyään olla myös Incel-naisiakin eli nainen haukkuu naista tai mies haukkuu miestä koska ei ole tätä saanut, vaikka haluaisi. Eskolla on ainakin tällainen haukkuja.
Et näköjään tiedä mitä incel tarkoittaa. Se ei ole sama kuin yksipuolinen ihastuminen.
Ei pystyneet Stefu ja Hannu pitämään Martinan tasoista naista mutta hyvä että ovat nyt löytäneen oman tasoisensa naiset. Ei kannata edes yrittää kuuseen kurkottaa kun kuitenkin maahan kapsahtaa.
Se, että Martina on heidät aikanaan edes kelpuuttanut tekee noista miehistä erittäin suosittuja naisten keskuudessa.
Martina kävi peruskoulun ja on näyttänyt, kuinka hyvin voi pärjätä elämässään,kun on rohkeutta ja hyvä motivaatio omaa työtään kohtaan . Sinnikyys ahkeruus ja hyvä motivaatio, ovat tärkeitä myöskin koulutuksen lisäksi.
Nyt ei ollut kyseessä lempiaiheesi eli Incel-miehet.
Martinan status = heikosti suoritettu peruskoulun oppimäärä 😭
Martinan taso = heikosti suoritettu peruskoulu 😥
Taso se on Martinan tasokin 🤭
Väitä mitä väität, mutta väärässä olet! Kunhan pilailin kustannuksellasi Incel-mies🤣😂
Urheilussakin epäonnistunut kilpailuissa. Varmaan nyt joutuu olemaan pelkkä harrastelija.
Eikös joku joskus kertonut, että hän käytti urheilija-titteliä jossain.
Aloitus koski Hannu "hanhea", vieläkö se styylaa Siepin pikkusiskon kanssa? Vai onko vaihtanut vielä nuorempaan blondiin?
Kai niille on tullut bänät koska Siepin pikkusisko muuttaa pois Leviltä. Vaikka kyllähän etäsuhdekin on aivan toimiva suhde.
Hannun instassakin joku kyseli että joko komea karpaasi on löytänyt sieltä pohjoisesta elämäänsä sulostuttajan.
Sama mies näytti kehuvan Siepin pikkusiskon ulkonäköä tämän instassa.
Tarkkoja havaintoja tehty taas kaikkien instoista. Mistähän motivaatio moiseen, varsinkin kun googlekin laulaa koko ajan johtolankojen löytämiseksi.
Miksi Hannu vaihtoi nuorempaan ? Kun Martina jätti Hannun noin 2 vuotta sitten, en ole lukenut mistään että hänellä olisi ollut nuorta tai vanhenpaa naista vierellään ollut koko aikana. Mikä vika on miehessä, vai eikö ole löytänyt vielä sitä oikeaa ?
Martina jätti Hannun raiskaussyytöksen takia niin Hannun rinnalle ilmestyi heti nuoria blondeja ja ehkä vanhempikin blondi tukemaan Hannua. Ainakin heti sen jälkeen Hannu alkoi niitä tukijoitaan laittamaan instaansa näkyviin. Ja toki sitten salakuvissakin näkyi että naisia hääri Hannun ympärillä. Mutta joo, heidän mielestään Hannun raiskaussyytteineen ja -tuomioineen oli kiinnostava ja halusivat omilla kasvoillaan tukea Hannua raiskaussyytöksen ja -tuomion takia. Tukijanaisten viesteistä näkyi myös piikittelyä Martinaa kohtaan.
Se on kumma juttu että nainen tuomitaan jos ei hyväksy seurustelukumppanikseen sellaista miestä joka saa syytteen ja tuomionkin raiskauksesta. Sitten muut naiset menevät tämän miehen rinnalle tukemaan miestä ja haukkumaan naista, joka jätti.
Miehet eivät julkisesti tukeneet mutta naisia ilmestyi tukemaan pilvin pimein ja niistä on edelleen Hannun instassa postauksia aivan jostain helmikuusta 2022 lähtien ja myös Seiskassa on salakuvia jostain karaokebaareista missä blondit häärää ympärillä ja vielä Leviltäkin lokakuussa 2022. Joku mainosti stoorissaan jopa fc-sivua, josta saa hankkia itselleen pyöräilyseuraa ja siinä kuvassa oli kaksi naista ja kaksi miestä ja yksi niistä oli Hannu.
Nuoret naiset hakevat ainoastaan julkisuuteen ja siksi pyörivät Hannunkin kimpussa ja ei muuten ollenkaan .
Hannullehan tuli tuomiokin jo huhtikuun alussa 2022. Eli ei ollut enää edes pelkkä syyte vaan oli jo tuomio.
Mikä sulla on pointtina? Sekö harmittaa ettei Hannu jäänyt murehtimaan idolisi perään vaan jatkoi elämää?
Eikös Hannu ainakin esittänyt että ero olisi jotenkin koskettanut mutta tuo toiminta heti eron jälkeen kertoo muuta, kuten itsekin tuossa sanot.
Ja tuossahan ihmetellään ennenkaikkea noita naisia jotka menivät Hannun rinnalle julkisesti tukemaan kun tuli syyte ja tuomio raiskauksesta. Ja vielä joka puolella haukuttiin, ja Hannu itse haukkui Martinaa, kun jätti tuon takia. Joku tuossa yhtälössä ei täsmää.
Hannu jäi haukkumaan "idoliani" blondit rinnallaan.
Nimenomaan, piikittelihän Hannu myös pitkään Martinaa eron jälkeen, noiden blondien lisäksi. 🤔
Seiska huomioi kaikki nuo Hannun piikittelyt myös.
Jopa sen kun veetuili Martinan sijoitusasunnosta kun esitteli uutta asuntoaan. Kirjoitti että nyt vessassa pääsee kääntymään eikä suihkussakaan tarvi käydä pöntön päällä. Tämänkin postauksen, joka edelleen näkyy Hannun instassa, Seiska heti otti sivuilleen. Ja vielä kun muutti Leville niin toisti saman haukkumisen mitä haukkui Martinaa heti eron jälkeen eli tästä statuksesta ja materiasta. Hannu muuten kirjoitti Levillä materiaalista eli sattuuhan sitä "paremmillekin". Eli vielä Levilläkin piti veetuilla Martinalle.
Miksi sen Martinan piti tuollaiseen Pikkaraiseenkin haksahtaa. No, onneksi oli nopeasti ohi.
Niillä oli yhteisiä ystäviä mutta jostain syystä eivät olleet koskaan aikaisemmin tavanneet muuta kuin sitten jonkun yhteisen ystävän luona silloin helmikuussa 2021. Kai ne ystävätkin piti Hannua hyvänä tyyppinä silloin.
No voi surku sentään, mitenhän pääsisit noiden kauheiden asioiden yli...
Se on hyvä se 👍
Todistaa että Hannu on ilkeä ihminen eikä kestänyt kun elättäjä jätti.
Se oli itkenyt kavereilleen ja kaverit kertoneet Seiskalle että Hannu on aivan romuna eikä yhtään tajua miksi Martina jätti. Se juttu löytyy kyllä edelleen Seiskan sivuilta. Eli Martinaa on mustamaalattu kavereille ja kaverit sitten ottaneet yhteyttä Seiskaan vai miten tuollainen on tapahtunut?
Kortemummo tiedottaa ja arkistot on auki 😳
Onko Martina jotenkin pyhitetty kaiken veetuilun yläpuolelle? Kaikki ei näköjään pelkää sen väkivaltaista luonnetta ja hyvä niin.
Hannulla ei ole mitään varaa veetuilla kenellekään eikä varsinkaan Martinalle. Kyllä mies sellaisenkin mainehaitan ja ikävän tilanteen Martinalle aiheutti. Sinäkin sait yhden aseen lisää Martinaa vastaan eli Hannun.
Hannu on samanlainen kuin ne lukuisat naistyrkyt jotka ovat olleet Martinan kimpussa vuosikausia.
Miksi teit tällaisen aloituksen?
Kaikista pelottavinta on että Martinan pahin vainoaja on noin ihastunut Hannuun.
Niin, se on myös Hannun tukijanainen joka Hannun takia haukkuu Martinaa. Toki anonyymina mutta tunnistetaan Martinan pahimmaksi vainoajaksi kuitenkin. Eli se kertookin jo aika paljon se.
Miksi tuollaiset asiat sua pelottaa?
Eipä piikitellyt! Olihan se ihan faktaa, että Martinan 18,6 m2 luksusasunnossa asui ja suihkutila oli wc:n päällä istuen.
Kaikki totuudet Martinasta on aina mustamaalsusta ikifanin mielestä.
Höpö höpö, haukkaa nyt välillä happea.
Juuri näin. Sofia-Satu Berg on täällä taas.
Martina oli pakottanut rakkaushaastatteluun niin ei kehdannut enää häipyä.
Oliko tämä case se, jonka kanssa kurkoteltiin tähtiin? Tähdenlento?
Voi, voi kun tietäisit millainen Hannu todellisuudessa on/oli!🤣😂🤣
Kyllä vaan, tähtiä kurkoteltiin ⭐
Koska oli vara valita kantturan ja nuorikon väliltä.
Koskas tämä tällainen vaihto nuorempaan sitten tapahtui?
Täällä kerrottiin että olisi tapahtunut marraskuussa 2021 kun Martina oli Dubaissa, mutta tiedä häntä mitä uskoo.
Joulukuun alussa kyllä loppui yhteiskuvat ja Seiskassa oli juttua että Martina oli itsenäisyyspäivän aattona juhlissa ja Hannu lauloi räkäkännissä karaokea jossain baarissa. Seiskassa taas hiljattainkin pyöri se video missä Hannu lauloi. Sitten seuraavalta kesältä on se video jossa tämä blondi keikisteli Hannun vieressä kun taas räkäkännissä lauloi karaokebaarissa.
Onkohan Hannu itse vai joku muu halunnut poistaa instatilin? Roope Salmisen instatili kuulemma myös poistetaan jonkun ilmiannon johdosta säännöllisesti, ilmeisesti joku Roopen vihaaja asialla.
Ei liene sattumaa että Hannun ja Roopen instatilit ovat kadonneet lähes yhtä aikaa. Ja Hirviniemen instatilikin katosi joku aika sitten. Kohta varmaan katoaa Leppilammenkin tili, otaksun.
On joillakin hommaa. Pitää poistattaa muiden tilejä, pitää tehdä joistain feikitilejä ja vielä pitää yrittää muuttaa Wikipediaakin. Mutta meitä on moneen junaan ja vielä jää asemallekin. Nämä asemalle jääneet sitten harrastaa tällaista.
Hannu on saanut valitusluvan Korkeimpaan oikeuteen eli saaga jatkuu.
Millä hän meinaa todistaa asiat toisin tapahtuvaksi, kun ei ketään silminnäkijöitä ole?
Harvempi mies sitä perhetuttuun sekaantuu....😂🤣
Se on jokaisen kansalaisen oikeus, että saa valittaa eri oikeusasteisiin, jos saa valitusluvan.
Onhan se juttu sitten käsitelty joka oikeusasteissa.
Kalliiksi tulee veronmaksajille
Sen ei pitäisi olla sinun murheesi.
Korkein oikeus kun päätyy samaan, niin Mitähän Pikkarainen sitten tekee...Fiksu mies olisi antanut jo olla.
Eronneita karanneita kaikenlaista pettäjää joka puolella, itse samaa maata. Onko tuossa mitään uutta, näin on vaan käynyt vaikkei itse halunnut. No näin kävi kun koittaa elää elämäänsä !
Mesolangat auttais tätä myös