Thaimaalaisten marjanpoimijoiden suurin ongelma on se, että he ovatvoineetrahoitaa matkansa poimimalla marjoja verottomasti jokamiehenoikeudella.
Kyseessä on henkilöt, jotka eivät tulisi ja joilla ei olisi muuten varaa tulla maahan turisteina. Vaikka Suomessa marjanpoiminta on hyvin organisoitua, mikään ei takaa, että sato riittäisi tai poimintakyky olisi tarpeeksi hyvä matkan rahoittamiseksi.
On vaikea kieltää matkustamista velaksi eikä muutenkaan ole mahdollista tietää, miten jas millä summalla jokainen turtistina maahan tullut on matkansa rahoittanut. Siksi on järkevää vain kieltää ulkomaalaisilta tai ainakin EU:n ulkopuolelta tulevilta ne jokamiehenoikeudet, joilla voi ansaita.
Jokamiehenoikeudet pitää poistaa ulkomaalaisilta
11
117
Vastaukset
- Anonyymi
Toimiva ja omaisuuden suojaa turvaava muutos on syytä Suomen lainsäädännössä kummajaisena pyörivään jokamiehenoikeuteen on perusteltua tehdä.
Toimivia ratkaisu löytyy Saksan lainsäädännöstä.- Anonyymi
Omaisuuden suoja on sitten kokonaan toinen kysymys.
Metsät ei huonone sillä, että kerätään sieniä tai marjoja.
Sen sijaan olisi outoa kieltää turistiviisumit vain yhden maan kansalaisilta siksi, että he keräävät jokamiehenoikeudella marjoja metsästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omaisuuden suoja on sitten kokonaan toinen kysymys.
Metsät ei huonone sillä, että kerätään sieniä tai marjoja.
Sen sijaan olisi outoa kieltää turistiviisumit vain yhden maan kansalaisilta siksi, että he keräävät jokamiehenoikeudella marjoja metsästä.Tee kattava listaus jokamiehen oikeudella sallituista toimista jotka liittyvät marjanpoimijan oikeuksiin toimia, poimia ja liikkua vieraalla /vieraalle maalla. Katsotaan miten jokamiehenoikeus on hallinnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee kattava listaus jokamiehen oikeudella sallituista toimista jotka liittyvät marjanpoimijan oikeuksiin toimia, poimia ja liikkua vieraalla /vieraalle maalla. Katsotaan miten jokamiehenoikeus on hallinnassa.
Tee itse.
Samat perustelut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee itse.
Samat perustelut.Otetaan aluksi tarkasteluun Suomen lainsäädäntö niiltä osin joka käsittelee tai sisältää viittauksen jokamiehen oikeuteen .
Ahvenanmaan maakuntalaki 65/1974
Aluevalvontalaki 755/2000
Asunto-osakeyhtiölaki 809/1991
Eläinsuojelulaki 247/1996
Hautaustoimilaki 457/2003
Henkilötietolaki 523/1999
Ilmailulaki 1194/2009
Järjestyslaki 612/2003
Jätelaki 646/2011
Kaivoslaki 621/2011
Kalastuslaki 286/1982
Kokoontumislaki 530/1999
Laki järjestyksenvalvojista 533/1999
Laki kestävän metsätalouden rahoituslain
muuttamisesta 100/2011 (laki tulee voimaan
valtioneuvoston asetuksella)
Laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen
rajoittamisesta eräissä tapauksissa 332/1955
Laki majoitus- ja ravitsemustoiminnasta
308/2006
Laki puolustusvoimista 551/2007
Laki rajavartiolaitoksesta 320/1999
Laki tilusten rauhoittamisesta kotieläinten
vahingonteolta 47/1921
Laki yksityisistä teistä 358/1962
Luonnonsuojelulaki 1096/1996
Löytötavaralaki 778/1988
Maa-aineslaki 555/1981
Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999
Maantielaki 503/2005
Maastoliikennelaki 1710/1995
Maksuperustelaki 150/1992
Metsälaki 1093/1996
Metsästyslaki 615/1993
Muinaismuistolaki 295/1963
Pakkokeinolaki 450/1987 (uusi tulee voimaan
1.1.2014)
Pelastuslaki 379/2011
Poliisilaki 493/1995 (uusi tulee voimaan 1.1.2014)
Poronhoitolaki 848/1990
Rajavartiolaki 578/2005
Rakennuskaari 2/1734
Rikoslaki 39/1889
Suomen perustuslaki 731/1999
Tieliikennelaki 267/1981
Ulkoilulaki 606/1973
Vahingonkorvauslaki 412/1974
Vesilaki 587/2011
Vesiliikennelaki 463/1996
Ympäristönsuojelulaki 86/2000 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaan aluksi tarkasteluun Suomen lainsäädäntö niiltä osin joka käsittelee tai sisältää viittauksen jokamiehen oikeuteen .
Ahvenanmaan maakuntalaki 65/1974
Aluevalvontalaki 755/2000
Asunto-osakeyhtiölaki 809/1991
Eläinsuojelulaki 247/1996
Hautaustoimilaki 457/2003
Henkilötietolaki 523/1999
Ilmailulaki 1194/2009
Järjestyslaki 612/2003
Jätelaki 646/2011
Kaivoslaki 621/2011
Kalastuslaki 286/1982
Kokoontumislaki 530/1999
Laki järjestyksenvalvojista 533/1999
Laki kestävän metsätalouden rahoituslain
muuttamisesta 100/2011 (laki tulee voimaan
valtioneuvoston asetuksella)
Laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen
rajoittamisesta eräissä tapauksissa 332/1955
Laki majoitus- ja ravitsemustoiminnasta
308/2006
Laki puolustusvoimista 551/2007
Laki rajavartiolaitoksesta 320/1999
Laki tilusten rauhoittamisesta kotieläinten
vahingonteolta 47/1921
Laki yksityisistä teistä 358/1962
Luonnonsuojelulaki 1096/1996
Löytötavaralaki 778/1988
Maa-aineslaki 555/1981
Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999
Maantielaki 503/2005
Maastoliikennelaki 1710/1995
Maksuperustelaki 150/1992
Metsälaki 1093/1996
Metsästyslaki 615/1993
Muinaismuistolaki 295/1963
Pakkokeinolaki 450/1987 (uusi tulee voimaan
1.1.2014)
Pelastuslaki 379/2011
Poliisilaki 493/1995 (uusi tulee voimaan 1.1.2014)
Poronhoitolaki 848/1990
Rajavartiolaki 578/2005
Rakennuskaari 2/1734
Rikoslaki 39/1889
Suomen perustuslaki 731/1999
Tieliikennelaki 267/1981
Ulkoilulaki 606/1973
Vahingonkorvauslaki 412/1974
Vesilaki 587/2011
Vesiliikennelaki 463/1996
Ympäristönsuojelulaki 86/2000Hyvä, missä niistä löytyy sana jokamiehenoikeus?
Ei mistään.
Jokamiehenoikeus ei ole mikään oikeus, laki tai sääntö. Se on kokoilma asioita, jotka eivät Suomessa ole kiellettyjä, mutta voisivat olla.
Marjoja ja sieniä saa poimia koska marjojen poimiminen ei ole kiellettyä. Jos joku sen estää, hän ei syyllisty jokamiehenoikeuden rikkomiseen vaan johonkin muuhun tekoon, joka löytyy rikoslaista.
Jokamiehenoikeutta tai sen haittaamista ei laki tunne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, missä niistä löytyy sana jokamiehenoikeus?
Ei mistään.
Jokamiehenoikeus ei ole mikään oikeus, laki tai sääntö. Se on kokoilma asioita, jotka eivät Suomessa ole kiellettyjä, mutta voisivat olla.
Marjoja ja sieniä saa poimia koska marjojen poimiminen ei ole kiellettyä. Jos joku sen estää, hän ei syyllisty jokamiehenoikeuden rikkomiseen vaan johonkin muuhun tekoon, joka löytyy rikoslaista.
Jokamiehenoikeutta tai sen haittaamista ei laki tunne.Jokamiehen oikeus on nykyisin korvattu uudella sanalla. Mikä se on ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokamiehen oikeus on nykyisin korvattu uudella sanalla. Mikä se on ?
Jokaisenoikeus, muttei sitäkään ole missään laissa koska sitäkään ei ole olemassa muuten kuin käänteisesti eli sekin on vain asioita, jotka ei ole kiellettyjä.
Jokaisenoikeuteen kuuluu viheltää suihkussa siinä, missä sienten kerääminenkin.
- Anonyymi
Jokamiehenoikeus pähkinän kuoressa sellaisille jotka eivät hallitse laajempien sääntöjen noudattamista.
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/acebaf9b-cb8b-4c11-9f30-d432483f69cd/content- Anonyymi
Mielenkiintoinen linkki.
Se käsittelee lain näkökulmasta asioita, joita laissa ei mainita :D
Luulisi olevan yhtä pitkä teos kuin "Saksalainen sotilashuumori kautta aikojen".
- Anonyymi
Ulkomaalaisten oikeudet suomen luontoon tulee lopettaa, näiden thaikkujen ja muidenkin turistien toimintaa liittyy usein ihmiskauppaa prostituutiota ,thaimaan rikollisuutta ei tule vähätellä jopa närpiössä on ollut epäselvyyksiä pordelleja myös usella paikkakuntaa ja myös ravintola-alan hyväksikäyttöä. Nämä hiljaiset hymyilijät osaa hyväksikäytön niin omiensa kuin vieraiden. Thaimaa on samaan tapaan järjestäytyneen rikollisuuden maita kuin kaikki muutkin missä pimeä raha ja huumeet ja huorat on merkittävä osa taloutta. Aasiassa on maita missä asiat on kunnossa kuten Japani Singapore Malesia jne. Thaimaalaiset on ehken kaikken takapajuisin laji ,jolle ihmisoikeudet tulisi saattaa kuntoon , mihin maan turismitulot häviää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799