Kranaattien prototyyppien kantama on sata kilometriä.
Saksalainen asevalmistaja Rheinmetall toimittaa Ukrainalle satoja tuhansia ammuksia tänä vuonna, mukaan lukien prototyypit kranaatteja, joiden kantama on sata kilometriä, Rheinmetallin toimitusjohtaja Armin Papperger sanoi The Kyiv Indenpendentin mukaan.
https://kyivindependent.com/rheinmetall-ceo-promises-to-send-kyiv-hundreds-of-thousands-of-shells-this-year/
Kun Venäjä tehostaa ilmahyökkäyksiä Ukrainan kaupunkeihin ja saa jalansijaa Ukrainan itäisellä etulinjalla, kriittinen ampumatarvikepula rajoittaa Ukrainan armeijan reagointikykyä.
– Tykistö on pelin muuttaja, Papperger sanoi.
Hänen mukaansa Rheinmetall keskittyy voimakkaasti tykistön tuotantoon. Ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä aseyhtiön vuosikapasiteetti oli noin 70 000 kranaattia. Tänä vuonna yhtiö arvioi valmistavansa niitä 700 000 kappaletta.
Papperger totesi, että tykistötuotanto on vähentynyt sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa viime vuosina.
– Länsimaailma ei ole valmistautunut tavanomaiseen sotaan, hän sanoi.
Pappergerin mukaan Rheinmetall aikoo rakentaa uusia tykistötehtaita Unterlüssiin Saksaan ja toisen Liettuaan.
Aiemmin yhtiö ilmoitti rakentavansa myös tykistötehtaan Ukrainaan sekä sotilasajoneuvojen, ruudin ja ilmatorjunta-aseiden valmistukseen tarkoitetut tehtaat.
Mm. Ranskasta tulee nopealiikkeisiä pitkän kantaman itseliikkuvia 155 mm:n CAESAR haupitseja kuorma-auton lavalla ja myös Ukrainan oma itseliikkuvien haupitsien tuotanto on kovassa kasvussa.
Rheinmetallin johtaja lupaa Kiovalle satoja tuhansia tykistökranaatteja tänä vuonna
6
58
Vastaukset
- Anonyymi
Tsekin länsimaiden ulkopuolelta ostamat yli 800 000 tykistöammusta ovat ensiapua, kunnes Rheinmetallin sekä muiden Euroopan EU- ja Natomaiden, Yhdysvaltojen, Etelä-Korean ja Japanin tykistöammustuotanto saadaan kunnolla käyntiin. Tänä vuonna Ukraina saa näiltä jo reippaasti ammuksia Rheinmetallin 700 000 tykistöammuksen lisäksi, ja ensi vuonna määrää vähintään tuplaantuu.
- Anonyymi
Näin rintamatilanne nyt muuttuu – ”hyökkääjä ei kykene syviin murtoihin”
Pekka Toverin mukaan USA:lta saatu materiaaliapu ja omien asemien linnoittaminen helpottavat muutaman viikon sisällä puolustajan tilannetta. - Anonyymi
1 000 000 droonia ja lennokkia tänä vuonna ukrojen suojaksi.
- Anonyymi
Miljoonia tykistöammuksia Ukrainaan 👍
- Anonyymi
Mutta kun ne loppuun kuluneet tykinputketkin pitäisi ensin vaihtaa uusiin...Yksi putki kestää vain tietyn määrän laukauksia!
Valittavat ammuspulaa mutta eivät putkipulaa, joten kaipa niillä sitten vaihtoputkia on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1122012
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1771441Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141305Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?681225En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061187- 1131105
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731040- 87996
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107788