Parannus'ko ?
"Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus!" (Apt17:30.) Vaatimus tulee Jumalalta, ja siihen Hän antaa aikaa,parannuksen tekoon ! (Ilm2:21.)
""1. "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:
2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
4. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee PARANNUS, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee PARANNUSTA.""
Herra ei siis tee parannusta puolestamme,vaan odottaa sitä meiltä,vakavasti! Tämäkin,yllä oleva kirje on kirjoitettu juuri seurakunnalle,ja on otettava vakavasti,nimenomaan näinä lopunaikoina,kun Herran tulo on lähellä!
Kannattaa uskoa Raamatun kehotus,mitä parannukseen tulee,mitään "massa" parannuksen tekoa Jumala ei ole järjestämässä,saattaessaan pelastus-suunitelmansa päätökseen,vaikka jotkut väärät "apostolit" niin väittävätkin,se on suurta harhaa ja eksytystä!
Vaikka Jumala tekee mitä tahtoo,Hän ei koskaan tee oman Sanansa vastaisesti! Että ensin käskee tehdä parannuksen,ja toisaalla sanoisi jotain muuta,se ei ole oikeudenmukaisen Jumalan toiminta tapa!
""17. Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle"".
"" 28.Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.""
Tässä Jumala tarjoaa pelastusta,parannusta Jeesuksessa,jossa Hän on sen meille lähjoittanut, Parannus on se,että ottaa vastaan syntien anteeksinantamuksen Vapahtajassa!
Sitä juuri Jumala tarkoitta,kun Hän käskee,että "kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus",on yhtä kuin kehoitus Jumalan puolelta ottamaan Jeesus vataan pelastajana,sillä vain Hänessä on mahdollista tehdä parannus,Jeesus on meidän "parannuksemme"uskomalla Häneen saamme syntimme anteeksi,ja siinä Rakastetussa,on myös mielenmuutoksemme,jota parannus on, joka kelpaa Jumalalle. Mitään muuta "parannus" keinoa ei ole olemassakaan,joka toisin väittää,hän ei tunne Jumalan pelastus suunnitelmaa lainkaan,ja on vaan oman mielensä harhassa,uskomuksineen. Mitään muuta totuutta ei ole olemassa,kuin mikä on pelastukseen nähden Jesuksessa Kristuksessa,kaikki ns. totuudet Jeesuksen ulkopuolelta,olkoon niin jumalisia kuin ovatkin,ovat väärää evankeliumia,ja on syvyydestä,harhauttaakseen pois Jumalan evankeliumista !
""46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47. ja että PARANNUSTA syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48. Te olette tämän todistajat""
Jeesus on sanonut:"" Minun sanani eivät koskaan katoa"! Ei siis yllä oleva vaatimuskaan parannuksen teosta! On röyhkeää Jumalan vastustamista,opettaa jotain "massa" parannusta,jonka Jumala aikojen lopulla muka suorittaisi? Jumala ei voi olla niin kaksimielinen teoissaan ja vaatimuksissaan,ensin vaatia joiltakin,sitten yhtäkkiä vaan kaikki pelastuu ja tekee parannuksen ,ikään kuin Jumala pakottaisi kaikki polvilleen tekemään parannusta?
Silloin,kun kaikkien polvet notkistuvat Jumalan tuomioistuimen edessä,on myöhäistä tehdä parannusta.
Parannus on valmiina Jeesuksessa Kristuksessa,ja vain ja ainoastaan Hänessä,Hänen ulkopuolellaan ei ole mitään parannusta olemassakaan,ei edes Jumalan "takataskussa"!
Kaikki muut "parannuksen" tekemiset,ja pelastumiset,ilman Jeesusta ovat sieltä,minne kukaan ei haluaisi mennä. Usko siis Raamatun evankeliumi,joka on valmistettu meille Jeesuksessa Kristuksessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Että ei ole olemassakaaa mitään "massaparannuksen tekoa".
Mistähän sellainenkin on keksitty?
Kai siitä, kun alkuseurakunnan aikana tapahtui suurherätyksiä.
Mutta se oli silloin ja nyt on toinen aika.
Meidän uskovien suuri synti on tämä kovuus ja rakkaudettomuus toisiamme kohtaan.
Ja kuitenkin Jeesus sanoi:
- " Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keksinäinen rakkaus".
En puhu syyttäen vaan kohdistan kirjoitukseni ensiksi itseeni.
Myönnän että olen usein ollut kova ja armoton kirjoittaessani harhaoppien julistajista.
Mutta olen useimmiten unohtanut sen,että Jumala on suuri armossaan ja anteeksiantamuksessaan heitäkin kohtaan ja on valmis antamaan anteeksi jokaiselle katuvalle joka haluaa parannuksen tehdä.
Jumala itse antaa voiman, kun meillä vain on tahto hyvään.
Niin ettemme voi mistään kerskata, sekin on Jumalan armotyötä meissä, että kykenemme nöyrtymään.
Se ei ole helppoa myönnän.
Jeesus Kristus, anna minulle rakkautta lähimmäistäni kohtaan ja itseänikin, kuten Sinä teet!
Anna meille kaikille armosi ja totuutesi ymmärrys, ettemme taistelisi toinen toisiamme vastaan.
Hei Rea!
Täällä tippa silmässä luin ylläolevaa. Haluaisin sinulle sanoa niin paljon, mutta jotenkin sanat vain juuttuvat kurkkuuni. Olet niin oikeassa tuon suhteen.
Siunausta ja jos saan, niin halaan sinua näin virtuaalisesti! :D
Anne
Tähän en sano muuta kuin AMEN!!!
Anne