Ylen juontaja irtisanoutui-lopetti radio-ohjelmansa Euroviisujen takia

Anonyymi-ap

Ylen pitkäaikainen toimittaja irtisanoutui protestina Ylen yhteistyölle Euroviisujen kanssa joka hyväksyy kansanmurhaa tekevän Israelin mukaan laulukilpailuun.

Toimittajan kommenttikenttä on täyttynyt kannustavista viesteistä. Ihmiset ilmaisevat arvostuksensa rehdille päätökselle.

Kiitos loistavasta musiikista mutta suurempi kiitos kannanotosta, kirjoitetaan.

Toimittaja on tuottanut YleX-kanavalle viikottaista uuden musiikin radio-ohjelmaa vuodesta 2018 lähtien.

Myös allekirjoittanut jättää Euroviisut huomiotta Israelin osallistumisen vuoksi.

29

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myöskin Helsingin yliopistolla mielenilmaus Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vastaan. Mielenosoittajat vaativat yliopistoa katkaisemaan kaikki suhtensa israelilaisyliopistoihin.

      Mielenosoittajat vaativat että Helsingin yliopisto boikotoisi israelilaisia yliopistoja. Helsingin yliopiston tulisi purkaa vaihto-opiskelijasopimukset sekä katkaista tutkimus ja-muu yhteistyö israelilaisyliopistojen kanssa.

      • Anonyymi

        Mikset protestoi saatananpalvojahamasin suorittamaa raakaa vauvojen ja vanhusten teurastamista vastaan? Hyväksytkö sen? Olisiko se pitänyt antaa anteeksi ja unohtaa ja jäädä odottamaan seuraavaa teurastusretkeä? Haluaisitko, että Israel olisi maailman ainut maa, joka ei saisi puolustaa kansaansa? Miltä muilta mailta kieltäisit sen?

      • Anonyymi

        Miksei kukaan protestoi Hamasin vastaan.

        Saako Israelin lapsia raiskata vapaasti?

    • Iso Käsi toimittajalle.
      Ihminen joka ilmaiseen kantansa israelin tekemästä ja jatkuvasta
      Gazan joukkotuhosta on kunnioitettava henkilö.
      Kiitän.
      ------------------------Glory Gaza.-----------------

      • Anonyymi

        Peukutukset toimittajalle mutta hienoa on myöskin se, että Suomessakin yliopistot ja opiskelijat osoittavat mieltään Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peukutukset toimittajalle mutta hienoa on myöskin se, että Suomessakin yliopistot ja opiskelijat osoittavat mieltään Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vastaan!

        Hyvin yksisilmäistä toimintaa. Kriisinhän aiheutti pöhöttynyt muslimieliitti joka halusi vähän actionia tapattamalla palestiinalaisilla liki tuhat siviiliä. Eli nyt palet saavat juuri sitä mitä tilasivatkin.

      • Anonyymi

        Valtamedian propagandan mukana menevä ei ole toimittaja vaan propagandisti itsekin. Varmaan saa palkkionsa yltiötottelevaisuudestaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin yksisilmäistä toimintaa. Kriisinhän aiheutti pöhöttynyt muslimieliitti joka halusi vähän actionia tapattamalla palestiinalaisilla liki tuhat siviiliä. Eli nyt palet saavat juuri sitä mitä tilasivatkin.

        Anonyymi
        2024-05-08 06:05:08
        tapattamalla palestiinalaisilla liki tuhat siviiliä.

        ------------------
        netanjauho pani paremmaksi käskytti tappamaan 26 000
        siviiliä jotka olivat siis lapsia meni siinä seassa muutama YK avustus työntekijääki
        muitta kaikkea sattuu.
        Sellaista se yksipuolinen sota vaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peukutukset toimittajalle mutta hienoa on myöskin se, että Suomessakin yliopistot ja opiskelijat osoittavat mieltään Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vastaan!

        Kuka toimittaja on kyseessä?

        Joku ääriporvari?

      • Anonyymi
        FlyFish kirjoitti:

        Anonyymi
        2024-05-08 06:05:08
        tapattamalla palestiinalaisilla liki tuhat siviiliä.

        ------------------
        netanjauho pani paremmaksi käskytti tappamaan 26 000
        siviiliä jotka olivat siis lapsia meni siinä seassa muutama YK avustus työntekijääki
        muitta kaikkea sattuu.
        Sellaista se yksipuolinen sota vaan on.

        Miten voi olla olemassa yksipuolista sotaa?

    • Anonyymi

      Toimittaja alkaa elämään muiden työn tuloksilla kuten useimmat vasurit.

    • Anonyymi

      Voi mikä martyyri - ja TYHMÄ!!!!

      Ketä kiinnostaa eikä noilla eväin pääse enää töihin kuin MV -lehteen.

      • Anonyymi

        Hamas voittaa Euroviisut.

        Heillä on parhaat pyrot ja suurin lapsikuoro.

    • Anonyymi

      Näin tekee hamasin ihannoija tyhjäntoimittaja.

      • Anonyymi

        LOISTAVA HUOMIO !!!!

        Hamasin hyökkäyssotaa kannattava toimittaja teki itsestään tyhjäntoimittajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LOISTAVA HUOMIO !!!!

        Hamasin hyökkäyssotaa kannattava toimittaja teki itsestään tyhjäntoimittajan.

        Korjaus. Toimittaja ei kannata Hamasia mutta vastustaa sitäkin enemän Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa, laittomia Israelin siirtokuntia ja juutalaisten harjoittamaa apartheidia miehitettyjen alueiden palestiinalaisia kohtaan.

        Ilkeämieliset ja sairaat valheesi eivät uppoa enää kenenkään muuhun kuin ehkä itseesi. Palestiinalaisten kansanmurhaa vastustava EI ole antisemitisti, eikä Hamasin kannattaja, ei natsi tai mikään muukaan josta yrität epätoivoisesti ja valheellisesti syyttää kaikkia niitä jotka kauhistelevat Israelin hirviömäisiä tekoja!

        Miten Israelin pitäisi suhtautua sillä *ainoalla oikealla tavalla* Hamasin tuhoa kylväviin raketti-iskuihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Israelin pitäisi suhtautua sillä *ainoalla oikealla tavalla* Hamasin tuhoa kylväviin raketti-iskuihin?

        Israelin tulisi lopettaa palestiinalaisalueiden miehitys ja vetäytyä rajojensa sisäpuolelle. Vasta sitten Israel voisi vedota itsepuolustukseen mikäli palestiinalaiset vastarintataistelijat enää mitään rakettejaan ampuisivatkaan.

    • Anonyymi

      Rättipäät filistealaiset joutaakin teurastaa.

      • Anonyymi

        Vihervassut vastustaa!

    • Anonyymi

      Kohtuutonta syyllistää laulaja-artistia ja musiikkitapahtumaa siitä, mitä jokin valtio sotilaineen tekee. Eden Golan ei ole millään tavalla syyllistynyt Israelin valtion tekemiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Jos olisi, olisi hänen päällään Ruotsin Malmössä pidätysmääräys, kuten "presidentti" Putinista on.

      • Anonyymi

        Toistakymentätuhatta mielenosoittajaa protestoi sitä että kansanmurhaa tekevä maa voi osallistua Eurovision laulukilpailuihin samaan aikaan kun toinen valtio suljetaan kilpailusta ulos, siksi koska se on hyökännyt toisen valtion alueelle.

        Israelin syntitaakka on kokonaan eri luokkaa. Israelia syytetään palestiinalaisten kansanmurhasta, laittomasti palestiinalaisilta miehitettyjen alueiden apartheidpolitiikasta palestiinalaisväestöä kohtaan ja siirtokuntapolitiikasta, jossa Israel rakentaa juutalaisasutusta palestiinalaisilta miehitetyille maa-alueille.

        Miksi kahteen valtioon suhtaudutaan näin eri tavoin? Toisen sallitaan tehdä kansanmurhaa ilman minkäänlaisia sanktioita ja toivotetaan tervetulleiksi yhteisiin kilpailuihimme, ikään kuin olisimme jotenkin samaa mieltä asioista, kuin sallisimme kansanmurhan ja muut epäoikeudenmukaisuudet? Vaikka päätäjät on ilmeisesti lahjottu jne, osoittaa kansa kuitenkin mieltään tuollaiselle roistovaltiolle kuin Israel on.

        Tarkennukseksi sanottakoon että tuo "toistakymmentätuhatta" mielenosoittajaa on pelkästään yhdessä kaupungissa, Malmössa, esiintymispaikan ulkopuolella. Maailmassa on yhteensä satojatuhansia, ehkä miljooniakin ihmisiä jotka ovat osoittaneet mieltänsä vastukstakseen Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa.

        Alankomaat protestoivat laulukilpailuja ja Israelin osallistumista sillä ettei Hollanin juontaja suostunut antaamaan pistettäkään yhdelekkään maalle joka osallistuisi Israelin kanssa samaan laulukilpailuun.

      • Anonyymi

        Mutta kun tuota samaa "kohtuuttomuutta" sovelletaan myös Venäjän esiintyjään, niin miksi toiseen suhtaudutaan näin eriarvoisesti? Eikö kaikkia koskekkaan samat sanktiot?

    • Anonyymi

      Minä katson euroviisut jotta näen Hamasin esityksen.

      Rockken roll ja rätätätätätää.

    • Anonyymi

      On uskomatonta ja hyvin surullista tämä aikamme juutalaisvihamielisyys, joka tulee niin räikeästi esiin yllättäen jopa Euroviisuissa. Toki tiedän, että siihen vaikuttavat medioiden tiettyjen toimittajien toistuvat ja tarkoitushakuiset jutut sekä heidän poliittiset kantansa
      .
      Mutta kun ajatellaan , että Iranin käytännössä perustama ja organisoima Gazan terroristijärjestö hyökkää aivan yhtäkkiä ja brutaalisti Israeliin tehden mielettömiä tekoja (ei olla edes kerrottu puoliakaan Suomen julkisuudessa) ampuen samalla tuhansia raketteja umpimähkään (ampuvat ymp. vuoden, mutta nyt tuhansia kerralla),, niin luonnollisesti Israel haluaa ajaa terroristijärjestön rajoiltaan niin, ettei uutta vaaraa siihen olisi. Niin tekisi Venäjä, USA, Turkki, EU-maat ja oikeastaan kaikki maat, jotka vähänkin siihen pystyisivät. Iranin tukema Hamas on terrorijärjestö, esim. suuri osa palestiinalaisista haluaisi Hamasin lopettavan toimintansa, Hamasia ei ole valittu demokraattisesti, vaan se toimii kuten ISIS, Venäjä tms diktatuurimaat. Israel on alueen ainut demokratia, ainut pieni juutalaisten oma valtio koko maailmassa.
      Kaikesta huolimatta vasemmistoradikaalit (jotka saavat helposti mukaansa vasemmiston ja vihreät (mutta eivät pääsääntöisesti sosiaalidemokraatteja), haluavat nähdä aina syyn Israelissa. Yksi syy siihen on mm. USA:n läheiset suhteet Israeliin (lähes kuten Naton kanssa). USA ja sitä kautta Israel ovat olleet punainen vaate aina 70-luvun kommunisteille NL-vaikutuksen sekä sen kaltaisen aatteen vuoksi. On hyvä muistaa kuinka 1970- ja osin 1980-luvulla äärivasemmisto vastusti lähes kaikkea USA:aan ja länsimaiseen demokratiaan (myös Israeliin) liittyvää, voisi sanoa kaikessa puolustaen samalla ns. rauhanliikkeineen yksinvaltaisia sosialisti- ja diktatuurimaita.
      Kirjoitan tämän siksi, että tämä historiasta on ihmisten hyvä tietää ja että kaikki ei ole aina sitä, mistä äänekkäin väki vouhaa, niin he vouhasivat silloin -70 ja -80 luvullakin.

      • Anonyymi

        Onko juutalaisvihamielisyyttä kun ei hyväksy Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa? Kerro nyt meille tietämättömillekin että mikä tuossa on sitä juutalaisvihamielisyyttä? Kai tiedät että useat juutalaisetkin vastustavat Israelin raakalaismaista siionatsismia palestiinalaisia kohtaan. Miten minusta ja muista teet juutalaisvastaisen?

        Juutalaisuuteen kuuluu säälimätön väkivalta ja alistaminen ei-juutalaisia kohtaan. On selvää jos et omaa väkivaltaista luonetta tai hyväksy juutalaisten tekemää väkivaltaa, olet juutalaisvastainen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      424
      4655
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1660
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      91
      1401
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1309
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      17
      1204
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1141
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1055
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      950
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      829
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      54
      827
    Aihe