Perussuomalaisten kannatuslaskua selittää tuoreimmassa mittauksessa moni tekijä. Puoluetta aiemmin kannattaneista hieman suurempi osuus empii nyt kantaansa.
Onko takki kääntymässä jo kannattajillakin, aukeaahan ne kissanpojan silmätkin.
Onko takki kääntymässä jo kannattajillakin, aukeaahan ne kissanpojan silmätkin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Yksinkertaisimmankin luulisi ymmärtävän, että hallitusvastuu syö helposti kannatusta. Etenkin kun on ajauduttu tilanteeseen, jossa on pakko tehdä sopeutustoimenpiteitä. Suomi on pudonnut puusta. Miksi näin on käynyt? Se olisi paljon kiinnostavampi keskustelunaihe kuin joku kusinen gallup. Vaalilupauksiin uskoo ja niitä kuuntelee vain tyhmimmät. Vaalilupauksia ei pitäisi tehdä ollenkaan.
Kyllä on mukavaa seurata seuraavat vuodet laita-oikeiston ja populismi kuolin kamppailua. Iso Kiitos Purralle!
Näinkö siellä vassarileirissä perjantaiaamuna tuumaillaan? Katkeran vanhan pierun kommentti.
Samalla on hyvä funtsia mitä tämä kertoo sinusta itsestäsi ihmisenä.
Tärkeintä politiikassa ja yhteiskunnan asioiden hoitamisessa onkin mielipide mittaukset,vai mitä demarit?
Purra joutuu nyt tekemään ne työt, jotka jäivät marinin hallitukselta tekemättä tai paremminkin, että mitä tekivät väärin, kun tähän tilanteeseen Suomen valtiontalous on ajautunut. Puhumattakaan sotesotkusta.
Hallitus tekee nyt mitä hallituksen pitää tehdä.
Tässä vain on ongelmana se kun leikkaukset edes jotenkin alkavat positiivisesti vaikuttaa talouteen niin tämän hallituskokoonpanon kausi päättyy ja tyhmääkin tyhmempi lammaskansa äänestää vasemmisto kommunistit taas vallan kahvaan, koska pakolliset leikkaukset menivät niin pahasti lampaan ihon alle. Velkasirkus tulee palaamaan kahta kauhemmalla velan otolla.
-Viva la revolution!
Näin se tulee menemään. Tosin on väitetty, että demarit eivät ainakaan leikkauksia peruisi, jos seuraavaan hallitukseen pääsevät. Nyt he vain pitävät kovaa meteliä kuten oppositiossa kuuluukin pitää. Miksi Suomi on pudonnut puusta verrattuna muihin pohjoismaihin? Mitä on tehty väärin? Ei tämä pelkästään Rinne/Marin hallituksen sekoilujen seuraamusta ole. Se on selvä asia.
Demarit on oikeasti Haminan ykköspuolue. Hamina on duunarikaupunki.
Demarit ei ole duunareiden vaan yhteiskunnassa työtä tekemättömien siivestäjien ja lusmujen puolue.
Viva la revoluuusson!
Persut on paska puolue täynnä rötöstelijöitä ja paskapuhujia !
Mitään hyvää ei oo saaneet koskaan aikaan pelkkää puhetta kaikki selkäänpukottaja puolue maasta pitäis moiset karkoittaa !!!!!!!!!!
Eikö teillä siellä Haminassa ole aika paljon noita persuja?
Tyhmää sakkia noi kaik persut muuta ei voi heistä sanoa !
Perussuomalaisten kaltaisella populistipuolueella on aina pääpiirteissään kolme elämänvaihetta, joista nyt on alkanut se viimeinen.
Suomalaisten on korkea aika ymmärtää että nyt eletään kannaltamme historian taitekohtaa, jossa joko jatketaan kohti kansallista näivettymistä tai valitaan se parempi vaihtoehto eli uusi itsenäisyys ja kansallisvaltion tie.
Vanhalla tiellä on luvassa lisää leikkaamista kunnes täällä ei enää mikään kannata, jo nyt pienet ja keskisuuret yritykset ovat ajautuneet ahdinkoon ja konkursseihin keskiluokan ostaessa omaisuutta tai palveluita vähemmän kuin aiemmin.
Hallituksen toimilla nostetaan kansainvälisten suuryritysten kannattavuutta, joka kyllä takaa niiden omistajille suuremmat voitot, mutta työtä tekevän ja pienyrittäjän etu jää näissä talkoissa toissijaisiksi.
Veroja nostetaan, palkoista leikataan, keskiluokka ei enää investoi, kauppa ei enää kannata. Ajaudutaan tuhon kierteeseen.
Eurovaalissa meillä on nyt mahdollisuus ajaa asiaamme äänestämällä Hakkaraisen Teuvoa numerolla 174. Teuvo erotettiin Perussuomalaisista ja liittyi Vapauden Liittoon.
"Eurovaalit 2024 on mahtava tilaisuus koota Suomen itsenäisyyttä kannattavien ihmisten rivit ja aloittaa kampanja Suomen EU-eron puolesta. EU-ero voi tapahtua joko Suomen eroilmoituksella tai EU:n hajoamisella sisäisen kriisin johdosta. Pääasia on, että Suomen politiikkaan ilmaantuu tahoja, jotka haastavat Euroopan unionin järjestelmän kokonaisuudessaan ja valmistelevat suomalaisia jo etukäteen ajatukseen EU-erosta ja paluusta itsenäisen kansallisvaltion aikaan."
https://vapaudenliitto.fi/teuvo-hakkaraisen-eurovaaliohjelma-irti-eun-kahleista/
Vapauden liittoa en ikinä äänestäisi. Ei millään muotoa hyvä vaihtoehto. EU ja NATO on Suomen oikea paikka. Molemmissa olemme ja molemmissa pysymme. 👍💪
Lisäyksenä vielä: enkä kyllä äänestäisi Hakkaraistakaan oli puolue mikä tahansa.
PERSUT = SUOMEN SYÖPÄ !
Huijareiden ja paskanpuhujien puolue PERSUT elä koskaan äänestä näitä roistoja !
Aika pöljän vaikutelman annat itsestäsi suoltamalla palstalle tuollaisen oksennuksen. Perustele väitteesi!
Syöpä syö ihmisen sisältäpäin. Persut tekee saman Suomelle.
Älyvapaa argumentointi näyttää vain jatkuvan.
Enemmistö meistä on vaan eri mieltä kuin sinä.
Mikä ihmeen enemmistö ja millä tavalla eri mieltä? Perustele.
Älyvapaa argumentointi näyttää vain jatkuvan.
Eikö älyn lahjat riitä perustelemaan omia väitteitä vai mikä ihme tässä on ongelmana? Odotan edelleen niitä perusteluja. Antaa tulla.
Näköjään ei 🤣
Perustelapa väitteesi.