Tällaista

Palstalla on kirjoitettu monesti siitäkin, että afrikkalaiset eivät ole saaneet oikein mitään aikaan Afrikassa vuosien saatossa ja että heidän älykkyytensä on alhaista tasoa. ja verrattu eurooppalaisten aikaansaannoksiin. No, Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden älykkyys syystä tai toisesta on matala. Heitä autetaan yhteiskunnan taholta monin keinoin, että pysyisivät elämässä kiinni. Alhainen äo ei ole itseaiheutettu asia, joten ei kai se ole afrikkalaisillakaan. No, tiedän, että nyt tulee älämölöä. Mutta noin laajemmssa mittakaavassa pitää vissiin ajatella niin, että autettavaa ihmistä pitää auttaa. Nyt joku, että autammehan me. Joo, mutta kauhea ristiriita on koko ajan ilmassa asiasta. En yritä sanoa, että meidän pitää yksin ja viimeiseen penniin auttaa, mutta kuitenkin. Tämä nyt oli vain mietiskelyä.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulevaisuudessa voi tilanne olle se, ettei täällä Suomessa kaikille ole töitä, niin ei tänne silloin kaivata enempää pakolaisia.
Nyt jo näyttää siltä, että kaikki teollisuus ja muu tuotanto on siirtymässä Suomesta pois Kiinaan ym. ja vastaaviin halpatyömaihin.

Äänestä
  • ai tulevaisuudessa ei ole kaikille suomalaisille töitä? nyt on jo satojatuhansia suomalaisia
    joille ei ole töitä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pähkäilijä kirjoitti:

Palstalla on kirjoitettu monesti siitäkin, että afrikkalaiset eivät ole saaneet oikein mitään aikaan Afrikassa vuosien saatossa ja että heidän älykkyytensä on alhaista tasoa. ja verrattu eurooppalaisten aikaansaannoksiin. No, Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden älykkyys syystä tai toisesta on matala. Heitä autetaan yhteiskunnan taholta monin keinoin, että pysyisivät elämässä kiinni. Alhainen äo ei ole itseaiheutettu asia, joten ei kai se ole afrikkalaisillakaan. No, tiedän, että nyt tulee älämölöä. Mutta noin laajemmssa mittakaavassa pitää vissiin ajatella niin, että autettavaa ihmistä pitää auttaa. Nyt joku, että autammehan me. Joo, mutta kauhea ristiriita on koko ajan ilmassa asiasta. En yritä sanoa, että meidän pitää yksin ja viimeiseen penniin auttaa, mutta kuitenkin. Tämä nyt oli vain mietiskelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu