Autotoday.fi
Clas von Bell
Päivän museoauto: Sopivasti markkinoille juuri energiakriisin aikaan!
29.1.2024
”Millä autolla aiotte ajaa, kun bensiini maksaa 2 mk/litra? Valitkaa nyt tulevaisuuden perheauto FIAT 126.”
Näin haastoi Fiat-verkoston ilmoitus vuonna 1974, jolloin niin sanottu ensimmäinen energiakriisi koetteli maailmaa. Bensiinin hinnan kohotessa huikeaa vauhtia Fiat 126:n pieni polttonesteen kulutus tarjoutui mainosvaltiksi kuin itsestään.
Hintojen nousun ohella energiakriisi toi tullessaan vuoden 1974 alusta muutakin sääntelyä. Moottoriurheilu ja harrasteilmailu kiellettiin. Maanteille määrättiin 80 km/h kattonopeus. [Aika nihkeää aikaa.]
Uusi Pikku-Fiat oli tullut markkinoille sopivasti kriisin kynnyksellä 1972. Siinä oli ilmajäähdytteinen, kaksisylinterinen moottori takana.
Suomessa se ei saavuttanut Fiat 600:n kaltaista suosiota, vaikka se 1970-luvulla oli useana vuonna Suomen halvin henkilöauto. [Miksi? Valitettavasti käytettävyyteen oli jäänyt ongelmia.] Ahtaat sisätilat ja muut pienten mittojen aiheuttamat haitat karsivat suosiota. [Täysin ymmärrettävästi. Kokemusta on pienistä tiloista ja jäätävää hampaidenkiristelyä on. Matkustamisesta tulee piinaa. Auton valmistaminen ja valmistetun auton värkkääminen käyttökuntoiseksi onkin pakosti vaikeampaa kuin mitä käyttäjänä saattaa äkkiseltään aavistaa. Vaivannäkö halutun lopputuloksen eteen voipi herkästi mennä harakoille.]
Vaatimaton suorituskyky syrjäytti pienen kulutuksen tuoman edun. [Kuten arvata saattaa. Olisiko Fiat 126:n kaltaista saanut paremmalla suorituskyvyllä ja käytettävyydellä ja yhtä pienellä kulutuksella? Jos sellainen on jo saatu aikaan, kerrottehan minullekin.]
Vuonna 1976 esiteltiin hieman varustellumpi malli 126 Personal, mutta se ei merkittävästi lisännyt 126:n suosiota. [Kustannukset nousivat liian korkeiksi? Lisävarusteissa ja yleisessä käytettävyydessä ei päästy tarpeeksi pitkälle. Sääli.] Fiat 126 -mallia valmistettiin kuitenkin Italiassa vuoteen 1980 ja Puolassa peräti vuoteen 2000 asti.
[Puolassa kommunistit väistyivät vallasta jo vuonna 1989. Näköjään se ei ollutkaan sitten pelkästään valtionsosialismin taloudesta kiinni, kun kerran Puolassa on valmistettu Fiat 126 -mallia sen jälkeenkin peräti vuoteen 2000 asti.]
Vuosimallin 1976 Fiat 126 kuvattiin vuonna 2017 Classic Motorshow -tapahtumassa.
---------------------------------
https://autotoday.fi/paivan-museoauto-sopivasti-markkinoille-juuri-energiakriisin-aikaan/
Netti-arkistoitu versio:
https://web.archive.org/web/20240510152556/https://autotoday.fi/paivan-museoauto-sopivasti-markkinoille-juuri-energiakriisin-aikaan/
Hurmaavan vihreä Fiat 126 energiakriisin aikaan ja miksi Fiat 126 ei menestynyt
Anonyymi-ap
0
207
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244292
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333493Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543384Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S301766