Asioidessani K-citymarketeissa olen huomannut nyt kuukauden sisällä kolme kertaa markkinointi epäkohtia ensimmaisellä kerrallä ostin kaihtimia joiden piti olla tarjouksessa no eipä ollut kun ne olivat ne viereiset joiden tarjouslappu oli väärässä kohtaa. Toisella kerralla ostin sandaalit joiden piti taas olla tarjouksessa no ei ollut kun ne olivat ne eriväriset samassa hyllyssä jossa oli vaan yksi tarjouslappu. Kolmas kerta oli paljon matkalaukkuja samassa kasassa ja niistä vaaleanpunainen ei ollut tarjouksen piirissä ja se taas olisi pitänyt huomata siitä että tarjouslapun alareunassa luki erittäin pienellä ettei koske tuotetta jonka EAN koodin kolme viimeistä numeroa ovat nämä. Eikö tämä malmin K-Citymarketin toiminta ole todella hienoa koska mitenkäs ne muuten sais rahaa ja lisää asiakkaita sillä minunkin tilalle ne tarvitsevat uuden uhrin.
K-Cityt huijaa asiakkaita
tarkka
122761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä tuppaat itseäsi sinne.
Eilen ostin Danone dan up jugurttijuomia joiden piti olla hintalapun mukaan tarjouksessa 3e/3kpl. Kuittia kotona tutkiskellessa huomasin, että olivat veloittaneet 1,90 kpl eli maksoin 2,70 e ylimääräistä.
Niin ja paikka oli myös malmin citymarket.
Kuka niin hullu,että K-kauppoihin rahojaan syytää.Katsele vähän ympärillesi
no pitäisi sinunkin ymmärtää että se virhe saattaa olla kassaneidinkin tekemä.. jos hän ei ole huomannut kyseistä alennusta. eivätkä ne kassahenkilötkään mitään yli-ihmisiä ole, kyllä heillekkin sattuu virheitä.
Jos koneelta tulee tuotteelle väärä hinta, ei kassaneiti sitä voi tietää muuten kuin siten, että asiakas huomauttaa ja neiti tarkistaa sen soittamalla osastolle. Kassaneidillä kun ei ole päässään 10 000-50 000 tuhannen tuotteen hintaa vaihtuvat kausituotteet.
Kassaneitihän sen kaiken paskan tietysti päälleen saa, jos osastolla ei hinnat ole oikein koneella, mutta eihän nyt enää netissä levitettäisi "tietoja" kassaneitien "virheistä"...
Se on sitten eri asia, jos tuotteessa on selvä ale-hintalappu, joka on silmin nähtävissä.
Kannattais varmaan pitää silmät päässä niillä kauppareissuilla ja lukea mitä niissä tarjouslapuissa sanotaan..Minusta tuo nyt kuulostaa ihan omalta huolimattomuudelta! Mutta jos asia todella vaivaa,kannattaa hoitaa se kaupan henkilökunnan kanssa, eikä täällä..
Taidat olla K-kaupassa töissä kun et ymmärrä että kuinka asiakas voi pitää silmänsä auki jos ei kassakaan tajunnut lapuista mitään.
Ja ottaako kipeää kun asiaa vatvotaan täällä,se tapahtuu nimittäin sen takia että kyseinen kauppias ei ota yhteyttä vaikka jätin yhteystietoni enkä myöskään ole kyseistä herraa tavoittanut yrityksistä huolimatta.
olisi pitänyt huomata? nekö siellä hyllynreunassa roikkuvat?
Osastolla tai väh.viereisillä osastoilla on myyjiä jotka voivat auttaa saman tien. jos huomaat vasta kassalla väärän hinnnan voit vaatia saavasi tuotteen sillä hinnalla minkä näet hintalapussa joka "viittaa" tähän tuotteeseen. eli jos sinisten tarjous-sandaalien joukkoon on joku asiakas heittänyt punaiset nahkasaappaat niin voi olettaa että ne eivät kuulu samaan tarjoukseen vaikka hintalapun merkinnät olisivatkin epäselviä. Tuon matkalaukun kohdalla tilanteen voisi määritellä kuluttajan kannalta epäselvästi tulkittaviksi.tietävätkö kaikki edes mikä enari on? harmi että maksoit vaaleanpunaisesta matkalaukustasi liikaa, toivottavasti olet silti onnellinen sen kanssa.
mutta täältäkö sen kauppiaan luulet löytäväsi.taisit unohtaa jättää yhteystietosi tänne. citymarket on sen verran suuri liike, että sieltä löytyy varmasti muitakin jotka osaavat hoitaa virheasiat.
ja vastoin tätä katkeroitunutta "minua-on-nyt-petetty-no-itsepähän-kärsivät"-ajattelutapaasi hinnoittelussa ei varmasti ole yritetty kusettaa ketään lisämyynnin toivossa. jokainen alalla työskentelevä tietää miten paljon tällaiset väärät hinnoittelut, ja se että asiakas tuntee tulleensa petetyksi,veroittavat asiakasmäärä.
jos et silti saa mielestäsi tarpeeksi vastakaikua liikkeen puolesta,soita suoraan keskolle ja kerrot mielipiteesi sinne mikäli noin katkeroittaa. tai jos olet periaatteen nainen/mies niin voit lähteä hoitamaan asiaa oman kuntasi kuluttajaneuvojan kanssa.
No ne laput joita katsoi minun kanssa hyllyn reunassa.
Huomasin kassalla ja ei tullut mieleenkään että olisin voinut pyytää alennusta koska hintalappu tosiaan oli "epämääräinen".
En ole tyhmä sillä jopa minäkin saattaisin erottaa punaiset saappaat sandaaleista jos en väristä niin luulisin ettei sandaaleissa ole varsia kosjaa jos olen väärässä.
Tämän lisäksi minä en osta mitään minkä kanssa en olisi onnellinen eikä siinä ihan kaikki kaikessa ole hinta (siis en kuulu niihin ihmisiin jotka syövät maksalaatikkoa vaikka tekisi mieli makaroonilaatikkoa sen takia että maksalaatikko on halvempaa.)
Ja mitä tulee kaupan asiakasmääriin niin juuri tämän takia asioin tässä kaupassa kun ei ole ikinä ruuhkaa.
En myöskään usko löytäväni tätä kauppiasta täältä, mutta ei se löydy mistään muualtakaan.
En myöskään ole mistään sen kummemmin katkeroitunut sillä kyllä jokainen varmasti ymmärtää että ei tällä toiminnalla asiakkaalta sahata oksaa jalkojen alta.
Ihan oikein ja hyvä on täälläkin kertoa tapahtumia ja ikäviä kokemuksia erikaupoista.kävi tässä prismassa itsellekin niin että ostimme sellaisen mailajutun 11e.lapsen kanssa,heti jo kassalla avattaessa huomasi että tuote on rikki.kysyin tietenkin kun vielä olin kassahihnallakin että tämänhän voi varmasti vaihtaa?neiti kassalla kehoitti menemään neuvonta piste jonoon:hirmu jono ja neljät kassit ostoksia ja pari mukulaa mukana.katsoin jokseenkin kait tympeänä niin kassa sanoi noh käy sitten hakemassa uusi.siinä sitä juostiin marketin läpi ja toiseen kerrokseen ja niin ipanat kuin ostoksetkin kassalla odotteli.tulin sen lenkin jälkeen taas tulokseen että ei kiitos näitä hehtaari marketteja.esimerkiksi maaseudulla tai pienessä kaupassa olisi palvelunkin saannut kaupanlisänä,koska tuotehan oli jo rikki ja maksettu.kyllähän isoissa marketeissa osastoilla henkilökuntaakin on?mutta ei palveluita!
maalla välttämättä asiat sen paremmin. Samat ketjut, vähän kalliimmat hinnat, kuin esim. pääk.seudulla. Ainoa konsti äänestää kukkarollaan?