kun siitä tuli mummo pari vuotta sitten.
Me ollaan vanhoja koulukavereita ja tunnettu toisemme ainaskin 35 vuotta. Meillä on suunnilleen samanikäset lapset ja sattumalta muutettiin vuosia sitten asumaan melkein napureiksi.
Meillä oli aina hauskaa ja kamalasti juteltavaa, sellasia akkojen juttuja. Ja oltiin koko perhekin paljon lomillakin yhdessä.
Mutta sitten tästä mun ystävästäni tuli mummo ja sen jälkeen se ei oo kahteen vuoteen puhunu mistään muusta kun lapsenlapsestaan.
Se hoitaa sitä, kun vanhemmat on työssä ja tietenkin se käy paljon meillä ja soittaa melkein joka päivä että tu nyt kattoon kun Jussi teki sitä ja Jussi teki tätä. Se soittaa jopa senkin minkä väristä kakkaa siltä lapselta on tullu!!!
Se poika pelkää toisia lapsia ihan hysteerisesti, kun mummo eikä äiti ei anna sen koskaan leikkiä kenenkän kanssa ettei se vaan satuta itteensä. Se ei saa kiivetä mihinkään, ei leikkiä hiekkalaatikolla, ei edes kävellä etteikö siitä pidettäs koko ajan kiinni. Se viettää melkein koko valveillaoloaikansa mummon tai äidin sylissä.
Mun käy oikein sääliks sitä lasta.
En ole kaverini kuullu puhuvan kahteen vuoteen MISTÄÄN muusta asiasta kun Jussista.
Sillä on edelleen villavaatteet ja haalari päällä ja pari hattua päällekkäin, ettei vaan tuu kylmä !!
Mun hermot alkaa mennä, kun joka päivä joudun tuntikausia kuuntelemaan Jussin kuulumisia.
Ne käy melkein joka päivä ja koko hemmetin ajan Jussin kanssa täytyy leikkiä.
Nyt olen lakannut vastaamasta puhelimeen kun huomaan sen soittavan, ja taidan muuttaa toiseen kaupunkiin. En tiä pitäskö mennä ulkomaille asti, että olis tarpeeksi kaukana.
Herra siunaa tuleeko kaikista mummoista tollasia. Mä sanoin mun miehelle, että jos mä joskus alan käyttäytyyn tollai niin potkasee mua persuksiin ja lujaa.
APUA mitä mä teen !! Antakaa ny herran tähen neuvoja ennenkun mäkin sekoon lopullisesti ja muutan TIMBUKTUUN!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen kyllä kuullut samantapasia tarinoita minäkin.
Voisitko mitenkään vihjaista kaverilles että sua kiinnostas puhua jostakin muustakin välillä.
En tiedä onko siitä apua, mutta jos se vaikka huomais että ei kaikki ole kiinnostuneita sen lapsenlapsesta.
Voi kyllä olla että se suuttuu sulle, mutta sitten ainakin saat olla rauhassa :)))
Hui mulla meni kylmät väreet kun ajattelin vastaavaa tilannetta - mä olen kyllä aika paha suusteni, olisin varmaan jo sanonut aikaa sitten jotakin :)))
minua alkoi vähän naurattamaan, minä olen itsekkin mummo jo mutta en voisi kuvitellakaan käyttäytyväni tuolla tavalla. No lapsenlapseni asuu kyllä 100 km päässä mutta käyvät luonani usein, toki silloin höpötellää tyttären kanssa lapsen kehityksestä, mutta ei tulisi mieleenikään rasittää ystäviäni sillä.
Ei kyllä kuulosta hyvältä tuo liika suojelukaan, pitemmänpäälle se lapsi siitä vain kärsii.
Koitas seuraavilla "Jussi keskustelu yrityksillä" vedota kiireeseen, keksit jonkin olemattoman asia tai jotain, jos et halua suoraan sanoa että ei kiinnosta nyt Jussin kakat. Tuo on myös hyvä olla vastaamatta puhelimeen. Jos nyt kuitenkin joudut jotenkin keskusteluun hänen kanssaan Jussista niin vaihda kylmästi ja sinnikkäästi puheenaihetta. Koita jaksaa ja Jussikin kasvaa koko ajan luulisi ne puheetkin muuttuvan jossain vaiheessa, että älä nyt vielä pakkaa. :D
mistää.Kaikillahan on lapsia ja niiden lapsia...Ei kai ole mummojen tarkoitus kasvattaa enempää "uusavuttomia" tänne...
Nim.merkillä jokunen vuosi sitten naapureita seuranneena -> nuoripari vihittiin, silloin Hesen annoksilla elettiin....sit viimemmäksi, ennenkuin itse muutin pois -> kolme lasta(3v:n aikana)! Ja silloin muuttoni aikoihin tuoksui ihka oikea jauhelihakastikekin jo naapurista...
SIISPÄ siperia opettaa meitä kutakin tavallaan ja ajallaan...
Olen neljän lapsen mummi,enkä ikä päivänä ole tommonen.
Mut niinhän ne sanookin että minä en ole hössöttävä mummi,luojan kiitos.
vähän etäisyyttä, taktiikka toimii hyvin olla vastaamatta puhelimeen juu-u. Keksi itse (vaikka naapurin koira tai uusi harrastus itsellesi) joku iahe josta soitat sen 100 kertaa päiväss tälle mummoutuneelle ystävällesi vain kertoaksesi montako kakkaläjää koira teki pihallenne tai montako silmukkaa olet luonut vaaleanpunaisella langalla...
Eiköhän viesti mene perille??
Tsemppiä!!