Yleensä jonkun pimeyden herran ja/tai saatanan palvojat syyttävät taivaan Isään, Luojaan lujasti luottavia uskovaisia ihmisiä naurettavan keksityillä ja valheellisilla omasta ylä- ja ala-päästä otetuilla hörhömäisillä syytöksillä.
Samaan joukkoon on eksynyt ja myös lukeutuu moni paatunut "kieltäjä", sekä joihinkin erittäin väkivaltaisiin aatteisiin suuntautuneet melko yksinkertaiset asehullut tai jotkut perverssisti ajattelevat ja käyttäytyvät sadistit.
Usein kuulee ihmisten ihmettelevän ääneen, jotta mistä nämä syyttelijät saavat kaikki aiheensa ja voimansa tehdä tätä päivästä päivään, vuodesta vuoteen, väsymättä laisinkaan itsensä jatkuvaan toistamiseen. Itse olen kyllä tästä asiasta sitä mieltä, että kaikki tämä väkivaltainen toiminta täällä maapallon päällä on jonkun ulkopuolisen
'voiman taitavasti organisoimaa, siis johtamaa
ja myös suunnittelemaa. Eli, ehkä onkin vain yksi ja sama taho, josta nämä sokeat "syyttäjät" ammentavat nuo syvälliset väkivalta oppinsa.
Samaan joukkoon on eksynyt ja myös lukeutuu moni paatunut "kieltäjä", sekä joihinkin erittäin väkivaltaisiin aatteisiin suuntautuneet melko yksinkertaiset asehullut tai jotkut perverssisti ajattelevat ja käyttäytyvät sadistit.
Usein kuulee ihmisten ihmettelevän ääneen, jotta mistä nämä syyttelijät saavat kaikki aiheensa ja voimansa tehdä tätä päivästä päivään, vuodesta vuoteen, väsymättä laisinkaan itsensä jatkuvaan toistamiseen. Itse olen kyllä tästä asiasta sitä mieltä, että kaikki tämä väkivaltainen toiminta täällä maapallon päällä on jonkun ulkopuolisen
'voiman taitavasti organisoimaa, siis johtamaa
ja myös suunnittelemaa. Eli, ehkä onkin vain yksi ja sama taho, josta nämä sokeat "syyttäjät" ammentavat nuo syvälliset väkivalta oppinsa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mistä Sinä, rakas Trubaduuri, ammennat voimasi syytöksiisi?
En ole nähnyt hänen syytöksiään vielä. Voitko osittaa niiden olevan olemassa.
..... tuollaista täällä sössötät.
Ei hän minun tietääkseni ole ollut koskaan yhdenkään saatanan palvojan tai ateistin veli.
Älä viitsi enää esiintyä veljenäni, koska et sitä oikeasti ole, etkä ilmeisesti tule koskaan olemaankaan. Sillä niin törkeitä ovat jotkin tekstisi tälläkin palstalla olleet. Eivätkä ne ole muuttuneet vieläkään parenpaan suuntaa, vaan pikemminkin, erittäin huonoon suuntaan, lähes alaarvoiseen. Ja juuri siksi muistutat enemmän sellaista tavallista keskinkertaista saatanan palvojaa kuin taivaalliseen Isään, Luojaansa luottavaa uskovaa ihmistä. Mistä syytöksistä taasen horiset. Ja olenhan sanonut moneen eri kertaan olevani taivaalliseen Isään, ihmisenkin Luojaan uskova ja luottava ihminen, siis jospa se "voimakin" tulee sieltä.
unohdit vastata kysymykseeni, siispä toistan sen:
"kysymys veljelleni
Kirjoittanut: Nassen 13.6.2005 klo 09.36
Mistä Sinä, rakas Trubaduuri, ammennat voimasi syytöksiisi? "
Jospa sinäkin opettelisit jo lukemaan. Ja pyydän kohteliaasti, älä kutsu itseäsi veljekseni ja vain siitä syystä, kun et sitä ole ja etkä tule olemaankaan.
sontatikulla on vissii sontaa silmissä ku ei nää
mistä sinä ammennat tuon vihan?
Mikäs kyselykausi se taas iski sinuun kesken kaiken. Koita nyt vähän kasvaa ihmisenä jo sinäkin, siis henkisesti. Sillä on se vähän epäsopivaa urkkia ja udella kokoajan ihmisten henk. koht. asioita.
On se muuten vähän kummallinen piirre sinussa, kun hyvin usein nuihin moniin avauksiin täällä sinulla ei ole mitään kommentoitavaa, mutta itse avauksen tekijään, niitä sitten riittää ihan yllinkyllin, jopa muille jaettavaksi asti. Ja lähes aina, ne menevät henkilökohtaisuuksiin.
En siis ole tänne tullut keskustelemaan yhtään mitään itsestäni. Tämänkin olen kertonut satoja kertoja erikseen. Mutta huono tuntuu olevan sinunkin muistisi, kun et sitäkään muista. Ja melkein samat oireet ovat esillä, mmuutamalla muullakin kirjoittajalla, jotka edustavat täällä
jotakin muuta kuin aidointa itseään.
Muistiakin voidaan parantaa helposti muisti harjoituksilla, kokeileppa joskus ajankuluksi
sitä ja samalla lue vähän sivistykseen ohjaavia teoksia, kuten esim. raammattua, joka on myös
loistava kertomus ja hyvä opas ihmismieleen.
jos kerran sanot että ammennat voimasi tuohon syyttelyyn ja pahuuteen avauksessasi mainitsemistasi lähteistä, Sinä oletkin jonkinasteinen Saatananpalvoja?
Vai tarkoitatko että Jumalasi/Kristuksesi onkin paholainen joka teetättää tuollaisia asioita kaltaisellasi ihmisellä?
Kun laiton tuon otsakkeen vastausviestiini, niin halusin sillä testata sinun ajatuksen juoksua ja sitä pahuutta, joka sinunkin toimintaa näköjään vielä säätelee. Ja täten sinut on taas mitattu jälleen kerran sekä punnittu ja sitten todettu erittäin köykäiseksi. Sillä vedät juuri sitä yksioikoista linjaa kuin jota olet. Eipä tuossa otsakkeessa viitattu tämän viestiketjun avaukseen, vaan siihen, jossa tuota ko. asiaa, vihaa käsiteltiin jonkin aikaa sitten. Mutta tuo huono muistisi tekee taas tepposensa sinulle. Siis keskity asioihin ja keskustelijoihin hieman enemmän tulevaisuudesa ja hio taitojasi sekä asennettasi meihin muihin ihmisiin paremmiksi, ihmimäisimmiksi.
Tuosta herjaamisen huonoudesta ei voi sinua kuienkaan missään nimessä syyttää, sillä olet siinä niin hyvin kunnostautunut, etkä vain suinkaan tällä palstalla vaan vähän muillakin.
Eikä Hyvä pahaksi koskaan muutu, eikä paha Hyväksi, vaikka niin ehkä salaa toivoisitkin.
Eli, jatka sinä kääntämisiäsi vaan, sitähän ne saatanan palvojatkin tekevät "takaperin" lukien.
kysyin:
"Mistä Sinä, rakas Trubaduuri, ammennat voimasi syytöksiisi?"
Kysymyksen kirvoitti avausviestisi:
" Yleensä jonkun pimeyden herran ja/tai saatanan palvojat syyttävät taivaan Isään, Luojaan lujasti luottavia uskovaisia ihmisiä naurettavan keksityillä ja valheellisilla omasta ylä- ja ala-päästä otetuilla hörhömäisillä syytöksillä.
Samaan joukkoon on eksynyt ja myös lukeutuu moni paatunut "kieltäjä", sekä joihinkin erittäin väkivaltaisiin aatteisiin suuntautuneet melko yksinkertaiset asehullut tai jotkut perverssisti ajattelevat ja käyttäytyvät sadistit.
Usein kuulee ihmisten ihmettelevän ääneen, jotta mistä nämä syyttelijät saavat kaikki aiheensa ja voimansa tehdä tätä päivästä päivään, vuodesta vuoteen, väsymättä laisinkaan itsensä jatkuvaan toistamiseen. Itse olen kyllä tästä asiasta sitä mieltä, että kaikki tämä väkivaltainen toiminta täällä maapallon päällä on jonkun ulkopuolisen
'voiman taitavasti organisoimaa, siis johtamaa
ja myös suunnittelemaa. Eli, ehkä onkin vain yksi ja sama taho, josta nämä sokeat "syyttäjät" ammentavat nuo syvälliset väkivalta oppinsa."
Emme palaa mihinkään ruutuihin, vaan lue uudestaan se viesti jossa vastaus jo oli.
Enkä veloita tästäkään ohjeesta yhtään mitään.
Samalla vain opetusmielessä lainaan vähän itseni kirjoittamaa tekstiä.
>>>
"Älä viitsi enää esiintyä veljenäni, koska et sitä oikeasti ole, etkä ilmeisesti tule koskaan olemaankaan. Sillä niin törkeitä ovat jotkin tekstisi tälläkin palstalla olleet. Eivätkä ne ole muuttuneet vieläkään parenpaan suuntaa, vaan pikemminkin, erittäin huonoon suuntaan, lähes alaarvoiseen. Ja juuri siksi muistutat enemmän sellaista tavallista keskinkertaista saatanan palvojaa kuin taivaalliseen Isään, Luojaansa luottavaa uskovaa ihmistä. Mistä syytöksistä taasen horiset. Ja olenhan sanonut moneen eri kertaan olevani taivaalliseen Isään, ihmisenkin Luojaan uskova ja luottava ihminen, siis jospa se "voimakin" tulee sieltä."
jostainhan Sinä siihen voimasi ammennat?
Vai onko se kristuksen lahja?
Eipä se syytös ollut vaan analyysi sinusta!
Etkö tosiaankaan ymmärrä tätä maailmaa ollenkaan?
Tee jo jotakin itsesi hyväksi, aikuistu vaikka!
Se se on lahjaa se, kun kaikkia teikäläisiä paapoo päivästä toiseen, väsyttämättä itseään.
ja.
Kyllä täällä jokainen itsenäinen aikuinen ihminen elättää ja pitää itsensä elävänä ihan vain omin avuin, mutta samaa ei voi sanoa kaikista heistä, jotka ovat isoksi kasvaneet kooltaan.
Kristus kyllä antoi hyvät opetukset silloiselle sukupolvelle ja on siitä vielä riittänyt vähän tällekkin nykyiselle sukupolvelle. Hieno mies Hän oli kaikinpuolin, kelpaa esikuvaksi monille
vielä nykyäänkin.
mitään kristusta ei koskaan elänytkään?
Sinähän et kyseisestä asiasta etkä ihmisestä tiedä yhtään mitään. Joten se, sinun todistajan lausunostasi. Sillä yhtä lööperiä se on.
Ihmettelen tässä samaa... tuntuu vainoharhalta.
Truba ei selvästikään usko universaaliin veljeyteen, joten sitä lienee turha häneltä vaatia. Mitä taas tulee väitteeseen Johan on perkele, niin asia jää hieman hämäräksi. Kuka Johan? Jos hän taas implisiittisesti tarkoitti että Nasse on perkele, niin väite on kyllä suuresti liioiteltu. Meillä uskovaisillahan on omat perkeleemme, mutta on vanha ja erittäin hyväksi havaittu konsti heijastaa ne toisiin ihmisiin. Tämä on siitä erittäin kätevää, että omasta käytöksestä ei tarvitse ottaa vastuuta - riittää kun osoittelee sormellaan oikeaan suuntaan: katsokaa nyt, siinä se perkele menee.
>>>Yleensä jonkun pimeyden herran ja/tai saatanan palvojat syyttävät taivaan Isään, Luojaan lujasti luottavia uskovaisia ihmisiä naurettavan keksityillä ja valheellisilla omasta ylä- ja ala-päästä otetuilla hörhömäisillä syytöksillä.
En vedä herneitä nenääni, en yleensäkään ottaen.
Eikä metsä voi vastata silloin, kun kukaan ei huuda sinne. Mutta toisen metsän kaikua kyllä riittää tällekkin palstalle saakka, alati.
Kirjoutukseni oli lähinnä suurpiirteinen yleistys asioiden tolasta, eikä siinä ketään syytetty suoraan, vaan todettiin että tätä toimintaa johtaa joku ulkopuolinen voima, koska useista kysymyksistä huolimatta, siihen eivät ole tekijät, syyttäjät vastanneet koskaan itse.
Mutta joistakin metsistä kuitenkin jotakin hyvin epämääräistä kaikua, soraäänillä soinnutettuna tulee siitäkin huolimatta. :)
Olet kova valehtelemaan, silläkö tavoin sinä raukka luulet joitakin ihmisiä täällä maan päällä autettavan. Eli, tee jo jotakin vain itsesi hyväksi, olet jättänyt henkisen kasvusi
katuojaan. Tule pois sieltä ja ala ihmiseksi.
Äläkä sössötä tuota harhaista satuasi päivästä toiseen. Mene vaikka töihin tai kouluun, jossa joku pätevä ihminen voisi sitten kertoa sinulle sivistyksen kaikki alkeet oikeassa järjestyksessä
ja oikeassa suhteessa itseesi nähden.
Tiesitkö että se on vastoin maan lakeja, tuo sinun lainailusi, vai pitäisikö sanoa sitä sen oikealla rikosnimikkeellä.
rakas veljeni
Jo ajattelin että olet pelkkä Nassen keksimä legenda, mutta nyt ilmestyt tähän trombina.
Pidetään me uskon puolustajat vaan yhtä, Saatanan väkeä vastaan. Kaikki peliin; koko painolla.
Koitappa pysyä vaan asia linjoilla. Puolustan kyllä ihmisoikeuksia ja uskonnon vapautta sekä uskomisen vapautta että myös itseäni. Katsos asia on niin, että usko eikä tämän luomakunnan Luoja tarvitse puolustajia itselleen. Mutta luomakunta kylläkin, varsinkin ne luonnonvaraiset eläimet
, jotka joutuvat ihmisten hirmutekojen uhreiksi.
Taas aamusta asti vainoharhainen ja lääkkeet ottamatta, etkö saa ketään kotihoitajaa paikalle?
Juuri sinun laiset ihmiset jotka eivät hyväksy toisten arvoja ja tuomitsevat synniksi vähän erillaisen ajattelun, Täyttävät helsinkin sanoman ja muut juoru lehdet raaoilla uutisilla. Vihaatte yhteiskuntaaa ja ihmisiä, ja kohta alkaa terä aseet ja pyssyt kiinnostaa jolla voisitte viiltäen leikata pahuuden jota perhekkin on täynnä. Sitten Amerikkalaiset hyökää Irakiin koska se on pahuuden tyysija. Ja lisää toistensa vihaajia ja vihaa lisääntyy. Siinä on sinun Jumalasi joka sanoo mikä on syntiä ja toivoo vai loputonta sodan JUHLAA!!!
Älä valehtele enää enenpää, äläkä anna enää yhtään väärää todistusta lähimmäisestäsi. Koska olet jo tuolla hyvin lyhyellä kirjoituksellasi kyllä kertonut itsestäsi kaiken tarpeellisen.
Sinä se olet juuri yksi sellainen, joka käy henkilökohtaisen hyökkäykseen yksilöä kohtaan mielettömän raivon vallassa uhoen ja syyttäen
sekä suu vaahdoten ja aivot naksuen tyhjää.
Siis juuri sinunkaltaiset ihmiset, jotka eivät tiedosta toisten ihmisten oikeuksia eikä sitä todellisuutta, jossa ovat yhtenä osana muknana, alkavat aina sokeasti tehtailemaan höperöjä syytekirjoituksia, syyttelevät siis suoraan niitä ihmisiä, jotka näilläkin suomi24.fi sivustoilla puolustelevat vain meille kaikille ihmiselle kuuluvia perusoikeuksia.
Ohjeeksi; Pidä sinä vain tästä lähtien huoli omista jumalistasi ja omasta pyhästä vihastasi.
Ja muista hengittää välillä raikasta ilmaa. ;)