Poliittinen

Poliitikot - myös Karjalan liiton johdossa - välttävät Karjalan palautukseen ja pienempiinkin sodan vääryyksiin liittyvien ongelmien todellista käsittelyä. Vaikenemista perustellaan ilmeisesti nk. poliittisella realismilla. Poliittinen realismi tarkoittaa, ettei nähdä olevan muutoksen mahdollisuutta.

Poliitikkojen ja poliittisen järjestelmän kannalta tämä on merkittävä ongelma.

Poliitikkojen rooli on kerätä ja muotoilla intressejä ja tuoda niitä julkisuuteen eri foorumeilla. Politiikan merkitys on siinä, että politiikassa etsitään ja luodaan tilanteita vallitsevien asiantilojen kehittämiseksi ja muuttamiseksi. Ei poliitikkoja tarvita "pysähtyneidyyden" ylläpitoon. Siihen liittää muutama byrokraatti.

Historia osoittaa, ettei se ole vielä koskaan loppunut ja että poliittiset realiteetit muuttuvat pikemminkin kiihtyvää vauhtia. Vain muutos on pysyvää. Kuka olisi uskonut NL:n romahtavan itsestään ja Itä-Euroopan irtautuvan ilman sotaa?

Muutosta ohjaavat voimavarat ja tahto. Pitkällä aikavälillä tahto ja oikeudentunto osoittautuvat usein materiaa vahvemmaksi. Peli on menetetty silloin, kun tahto sammuu.

Muutoksen mahdollisuus ja tarpeellisuus tulee pitää mielessä myös Karjalan ja Karjalan evakoiden osalta. Tämä on poliittista realismia.
7687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Epäluulot voidaan poistaa vain, jos venäläinen osapuoli aidosti myöntää 1939 tekemänsä vääryydet Suomea kohtaan ja haluaa ne hyvittää.

Nykykomennolta ei ole lupa odottaa tässä suhteessa paljoakaan. Venäjän presidenttinä on mies, joka on ollut KGB:ssä korkeassa asemassa ja siis kommunistipuolueen uskollisia poikia. Kansallishymnikin on tuttu. Ei siinä mitään vikaa ole, komea hymni.

Karjala-honkottajat Suomessa voivat vain kiukutella Venäjälle. Ehdotan suomettumisen jatkamista. Se on sopiva politiikka Suomelle. Se on menneinäkin aikoina toiminut hyvin eikä siinä ole mitään hävettävää. Hullulle on oltava mieliksi.

Äänestä

tässä ja maltilla kirjoitettu.

Poliittista realismia sanotaan olevan siinä, etteivät Suomen ammattipoliitikot tällä hetkellä aktiivisesti pidä miehitettyjen alueitten palautuskeskustelua yllä.

Poliittista realismia on toisaalta myös sen tunnustaminen, että valtaosa kansasta kyllä haluaisi pakolla otetut alueet palautettaviksi. Poliittinen tilanne ei tällä hetkellä ole otollinen - Venäjällä Jeltsinin kauden suojasää on kääntynyt kansallisen uhon ja imperialismiin paluuta haikailevan linjan ajaksi.

Sen vuoksi asiaa täytyykin rakentaa toisella tapaa. Tosiasioista tiedottamalla niin kotona kuin maailmalla. Suomettuneiden jäärien myötävaikutuksella on venäläinen propaganda paljossa onnistunut Kylmän sodan kaudella painamaan tapahtumia ja niiden syitä pimentoon. Tämän muuttamiseksi on tehtävä paljon työtä.

Niiden, jotka kykenevät näkemään myös eteenpäin, tulee olla aktiivisia, eikä välittää miehitettyjen alueitten palautusta lähes ammattimaisesti vastustavista taantumuksellisista, joita tässäkin saitissa näkyy. Tässä auttaa tieto, että pitkäänkin painuksissa pidetyt asiat pystyvät puhkaisemaan mätäpaiseet - usein silloin kun niitä vähiten osataan ennustaa tai odottaa. Näinhän kävi juuri esim Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä. Asia, joka taantumusvoimia harmittaa vietävästi.

Kannattaa siis välittää oikeaa tietoa aivan henkilötasolla - poliitikoille tärkeintä on aina oma nahka. Sen vuoksi politikkomme eivät uskalla olla asiassa aktiivisempia. Jnkl välimatka voi tosin auttaa asiassa: esim. Ari Vatanen on rohkeasti nostanut venäläisen imperialismin rikosten korjaamattomuusongelman esille.

PS. Samaan aikaan kannattaa selvittää mahdollisuuksia tukea Tshetshenian vapaustaistelijoita.

Äänestä
  • "Poliittista realismia on toisaalta myös sen tunnustaminen, että valtaosa kansasta kyllä haluaisi pakolla otetut alueet palautettaviksi. Poliittinen tilanne ei tällä hetkellä ole otollinen - Venäjällä Jeltsinin kauden suojasää on kääntynyt kansallisen uhon ja imperialismiin paluuta haikailevan linjan ajaksi. "

    Poliittista realismia olisi myös myöntää, että galluppien mukaan palautuksen kannattajat ovat vähemmistö ja mitä realistisemmaksi palautusta konkretisoidaan (mm yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset, väestöongelmat jne.) palautushaluisten määrä sen kuin vähenee.

    Äänestä

  • Totinen torvensoittaja kirjoitti:

    "Poliittista realismia on toisaalta myös sen tunnustaminen, että valtaosa kansasta kyllä haluaisi pakolla otetut alueet palautettaviksi. Poliittinen tilanne ei tällä hetkellä ole otollinen - Venäjällä Jeltsinin kauden suojasää on kääntynyt kansallisen uhon ja imperialismiin paluuta haikailevan linjan ajaksi. "

    Poliittista realismia olisi myös myöntää, että galluppien mukaan palautuksen kannattajat ovat vähemmistö ja mitä realistisemmaksi palautusta konkretisoidaan (mm yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset, väestöongelmat jne.) palautushaluisten määrä sen kuin vähenee.

    Asia on juuri noin kuin aloittaja toi hyvin esille. Suomessa puuttuu tällä hetkellä poliittista rohkeutta ja tahtoa toimia Karjalan palautuksen hyväksi.
    Samoin Venäjällä puuttuu tällä hetkellä näkemystä ja tahtoa asian käsittelyyn puhumattakaan korjaamiseen.
    Mutta tilanne on näin vain tällä hetkellä.
    10-20 vuoden sisällä meillä on Suomessa ja Venäjällä paljolti eri johtajat kuin nyt. Karjalan palautus on nähtävä pitkän linjan projektina. Uskon ja toivon, että Suomessa nousee vielä uusi poliitikkopolvi, jonka edustajat ovat sekä realisteja että idealisteja. Heillä on näkyä, visioita siitä, mitä Karjalan kysymyksessäkin voitaisiin tehdä. Rohkeat johtajat johtavat kansaa uusiin ajatuksiin eikä toista päin, että kansa ja sen häilyvät gallup-mielipiteet johtavat pelokkaita ja äänimäärästään huolestuneita oman edun poliitikkoja arkailevaan pysähtyneisyyden politiikkaan, jossa status quon säilyttäminen on arvoista suurin.
    Tulevina vuosina voi tilanne myös Venäjällä muuttua suuresti. Putin ja hänen edustamansa suurvenäläinen uusuho eivät ole ikuisia ilmiöitä.
    Kun Venäjällä on sopiva historiallinen tilanne ja kun Suomessa on oikeanlainen poliittinen johtajisto, Karjalan palautus sen oikealle omistajalle on realistinen vaihtoehto.

    Äänestä

  • Jouko Piho kirjoitti:

    Asiat kehittyisivät parhaiten koko Karjalaa kehittäen Viron mallin mukaiseksi EU-maaksi. Karjalan palautus ei ole realistinen vaihtoehto ollut enää vuosiin, mutta osa alueesta voi vielä pitkässä juoksussa palutuakin.

    Äänestä

Suomen ei tule huolia Karjalaa takaisin vaikka sitä tarjottaisiin. Tosin, ainoastaan jossain höyrypäiden päiväunissa Venäjä siitä ikinä luopuisikaan. Sehän on se ehto että Suomi Karjalan takaisin saa, että Venäjä luopuu siitä koska Suomi ei ole se joka ehtoja sanelisi. Ei Venäjä luovu Kuriilien saaristakaan Japanille, Suomea paljon painoarvoltaan vahvemmalle kansainväliselle toimijalle.

Äänestä
  • Arvioi asiaa 15 vuotta taaksepäin. Oliko NL valmis luopumaan Itä-Euroopan imperiumista ja antamaan Baltian maille itsenäisyyden? (Kuka rohkenee sanoa) Ei koskaan!

    Kun et tunne historiaa niin muistellaan hieman Brehtin runoa:

    On keisareiden hautoja Prahassa monta
    vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö.
    Ei mikään ole maailmassa muuttumatonta
    Saa suureksi pieni ja päiväksi yö!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tahto kirjoitti:

Poliitikot - myös Karjalan liiton johdossa - välttävät Karjalan palautukseen ja pienempiinkin sodan vääryyksiin liittyvien ongelmien todellista käsittelyä. Vaikenemista perustellaan ilmeisesti nk. poliittisella realismilla. Poliittinen realismi tarkoittaa, ettei nähdä olevan muutoksen mahdollisuutta.

Poliitikkojen ja poliittisen järjestelmän kannalta tämä on merkittävä ongelma.

Poliitikkojen rooli on kerätä ja muotoilla intressejä ja tuoda niitä julkisuuteen eri foorumeilla. Politiikan merkitys on siinä, että politiikassa etsitään ja luodaan tilanteita vallitsevien asiantilojen kehittämiseksi ja muuttamiseksi. Ei poliitikkoja tarvita "pysähtyneidyyden" ylläpitoon. Siihen liittää muutama byrokraatti.

Historia osoittaa, ettei se ole vielä koskaan loppunut ja että poliittiset realiteetit muuttuvat pikemminkin kiihtyvää vauhtia. Vain muutos on pysyvää. Kuka olisi uskonut NL:n romahtavan itsestään ja Itä-Euroopan irtautuvan ilman sotaa?

Muutosta ohjaavat voimavarat ja tahto. Pitkällä aikavälillä tahto ja oikeudentunto osoittautuvat usein materiaa vahvemmaksi. Peli on menetetty silloin, kun tahto sammuu.

Muutoksen mahdollisuus ja tarpeellisuus tulee pitää mielessä myös Karjalan ja Karjalan evakoiden osalta. Tämä on poliittista realismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu