Ehkä hieman raflaava otsikko, mutta mielenkiintoinen käsite tämä "kansankirkko" on;
se kuulostaa kauniilta (siis sanana) ja ennekaikkea tasa-arvoiselta (tämän päivän trendisanakin vielä), mutta mikä on sen sanoma, sen sisältö?
Jos ajatellaan, että kirkko ja sen sanoma (mitä kirkko käsittääkseni jäsenistönsä lisäksi edustaa) on kansan yhteinen, niin miksi se ei enää näy suomalaisessa yhteiskunnassamme. En kiellä etteikö se ole näkynyt ja näy vieläkin jossain määrin.
Vai onko niin, että kansankirkko ja kirkon sanoma ovat mahdollisesti kaksi eri asiaa? Siis puhumme kansankirkosta, kun ajattelemme kirkkoon kuuluvien prosentuaalista määrää ja lähinnä kaste-, rippi-, hää- ja siunaustilaisuuksiin sekä joulu- ja muutamaan muuhun jumalanpalvelukseen osallistuvien määrää. Mutta kun alamme pohtia kirkon sanomaa, on hieman kiusallista puhua enää kansankirkosta. Ei kai kukaan väitä vakavissaan, että kirkon sanoma tavoittaa omia jäseniään tänä päivänä? Tietysti tähän vaikuttaa se, mikä on tämän päivän kirkon sanoma, miksi se mielletään? Onko kansankirkko palveluja tuottava laitos? Millainen on se sanoma, jota voidaan "markkinoida" em. palvelujen ohessa? Kärsiikö sanoman sisältö siitä, että näissä tilaisuuksissa puhutaan "omille jäsenille" eikä heitä ehkä kannata "suututtaa" liian kärkevällä (lue raamattuun pohjautuvalla) sanomalla. Se, että seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ei mielestäni kerro muusta kuin kansankirkon kriisistä; on pakko pitää, etteivät jäsenprosentti tippuisi liian alas. Siis kumpi valitaan kansankirkossa; kansa vaiko sanoma?
se kuulostaa kauniilta (siis sanana) ja ennekaikkea tasa-arvoiselta (tämän päivän trendisanakin vielä), mutta mikä on sen sanoma, sen sisältö?
Jos ajatellaan, että kirkko ja sen sanoma (mitä kirkko käsittääkseni jäsenistönsä lisäksi edustaa) on kansan yhteinen, niin miksi se ei enää näy suomalaisessa yhteiskunnassamme. En kiellä etteikö se ole näkynyt ja näy vieläkin jossain määrin.
Vai onko niin, että kansankirkko ja kirkon sanoma ovat mahdollisesti kaksi eri asiaa? Siis puhumme kansankirkosta, kun ajattelemme kirkkoon kuuluvien prosentuaalista määrää ja lähinnä kaste-, rippi-, hää- ja siunaustilaisuuksiin sekä joulu- ja muutamaan muuhun jumalanpalvelukseen osallistuvien määrää. Mutta kun alamme pohtia kirkon sanomaa, on hieman kiusallista puhua enää kansankirkosta. Ei kai kukaan väitä vakavissaan, että kirkon sanoma tavoittaa omia jäseniään tänä päivänä? Tietysti tähän vaikuttaa se, mikä on tämän päivän kirkon sanoma, miksi se mielletään? Onko kansankirkko palveluja tuottava laitos? Millainen on se sanoma, jota voidaan "markkinoida" em. palvelujen ohessa? Kärsiikö sanoman sisältö siitä, että näissä tilaisuuksissa puhutaan "omille jäsenille" eikä heitä ehkä kannata "suututtaa" liian kärkevällä (lue raamattuun pohjautuvalla) sanomalla. Se, että seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ei mielestäni kerro muusta kuin kansankirkon kriisistä; on pakko pitää, etteivät jäsenprosentti tippuisi liian alas. Siis kumpi valitaan kansankirkossa; kansa vaiko sanoma?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mielestäni luterilaisessa kirkossa on joka tilaisuudessa selkeästi esillä laki ja evankeliumi.
Kirkko ei vain pakota jäseniään uskomaan ja uskovaiseksi. Toisin on esim. vapaissa suunnissa: niiden jäsenien on pakko olla uskovaisia. Kirkkoon saa kuulua, vaikka ei uskovainen olisikaan. Raamatun sanaa pidetään koko ajan esillä, mutta sitä ei käydä tuputtamaan kenellekkään, eikä pakkokäännytetä manipulaatiolla ja hengillsellä painostuksella ihmisiä. Kirkkoon saa kuulua, vaikkei olisikaan uskovainen.
En tiedä ketkä käyttävät käsitettä kansankirkko. Ketkä sitä käsitettä käyttävät?
Minä en ole sitä kuullut kenenkään käyttävän, enkä itse sitä käytä. Käsite "kansankirkko" on sellainen, että tulee mieleen kommunismi, kansallissosialismi ja muut sen kaltaiset totalitääriset systeemit.
Onneksi meidän seurakunnisamme ei tuollainen käsite ole käytössä.
Kirkko tuottaa ja ostaa palveluja. Se työllistää paljon ihmisiä. Itse arvostan eniten kirkon sosiaalipuolen toimia, jotka tapahtuvat diakoniatyön sektoreilla.
Kirkosta, tunnustuskirjoissa:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/VII.html
Tämä linkki johtaa muunnellun Tunnustuskirjaversion äärelle.
Älkää lukeko sitä.
Tunnustuskirjat löytyvät kirkon sivuilta oikeana verisona: niitä ei ole siellä muuteltu.
http://www.evl.fi
Matt.8:21
Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa."
Gal. 6:15
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
Matt.7:8
"Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
johtavat samaan Tunnustuskirjojen suomennokseen!
selvennystä arkkipiispalta kansankirkkokäsitteeseen;
"12.2.02 - Arkkipiispa Jukka Paarma piispainkokouksen avajaisissa: "Kansankirkko tarvitsee seurakuntavaaleihin nuoria ehdokkaita"
Arkkipiispa Jukka Paarma kiinnitti huomiota 20-30-vuotiaiden ikäluokkaan kirkon toiminnan haasteena avatessaan piispainkokouksen tiistaina. Tämä ikäryhmä muodostaa huomattavan osan kirkosta eroajien joukossa. Lisäksi he osallistuvat kirkon toimintaan kaikkein vähiten. Arkkipiispan mielestä sopivien toimintamahdollisuuksien tarjonta tälle ikäluokalle on kirkossa etsimässä vasta muotoaan. Uudenlaiset, nuorille aikuisille tarkoitetut toimintamuodot ovat saattaneet herättää epäluuloja.
Kansankirkon käsitteeseen arkkipiispa liitti suhteen kansan ja kirkon välillä. Edelleen on oikeutettua puhua kansankirkosta, jolla on läheinen, luottamuksellinen, laaja-alainen ja lämmin suhde kansaan. Luterilaiseen kirkkoon kuuluu edelleen 85 prosenttia kansasta. Vaikka yhteys kristilliseen uskoon näyttäisi olevan muodollinen, ohut, mutta sitkeä side kirkkoon ja uskoon pulpahtaa monen kohdalla jotakin näkyviin.
"Kansankirkko sopii edelleen kirkon visioitten ja strategioitten pohjaksi", sanoi arkkipiispa.
Puhe löytyy myös Internet-osoitteesta http://www.evl.fi/arkkipiispa/puheet.htm
arkkipiispa Jukka Paarma"
Eli kyllä tämä käsite on ollut esillä piispojen kannanotoissa.
"Mielestäni luterilaisessa kirkossa on joka tilaisuudessa selkeästi esillä laki ja evankeliumi."
Tähän käsitykseen en kyllä voi yhtyä ja juuri kansankirkko-ajattelu on mielestäni kirkon sanoman hämärtänyt.
"Kirkko tuottaa ja ostaa palveluja. Se työllistää paljon ihmisiä. Itse arvostan eniten kirkon sosiaalipuolen toimia, jotka tapahtuvat diakoniatyön sektoreilla."
Niin ja seurauksena on ollut kehitys, jossa hengellisellä sanomalla on yhä vähemmän sijaa.
paarma määrittelee selkeästi käyttämänsä käsitteen kansankirkko.
Yleensä tuota käsitetä ei kirkossa käytetä.
Hyvin puhui tuossa Paarma.
Kirkossa on selkeästi Sana ja sakramentit esillä.
ketään ei kuitenkaan pakoteta uskomaan, kuten Jeesuskaan ei ketään uskoon pakota.
Kirkko on hyvä myös sosiaalitoimessaan, jossa se ostaa kaupungeilta ja kunnilta palveluja ja itse niitä em. sektoreille tuottaa. Tämä toiminta on pelastanut ja pelastaa ja auttaa näinä päivinä satoja tuhansia suomalaisia vähävaraisia ja ongelmaperheitä. samoin nämä toiminta muodot myös työllistävät ihmisiä paljon.
me eletään tässä maailmassa, vaikkei maailmasta elettäisikään. Meidän on autettava ihmisiä, jotka ovat puutteessa ja hädässä ja joilla on vaikeuksia. Näiden auttamismuotojen lisäksi kirkossa on myös hengellistä toimintaa ja aina Sana ja sakramentit esillä.
Enpä tiedä maailmassa muuta hengellistä yhteisöä, joka on niin tosisaan toteuttamassa raamatun kehoitusta ruokkia ja vaatettaa ja auttaa ihmisiä heidän maallisissa ongelmissaan, kuin luterilainen kirkko. Tämän lisksi kirkossa on myös Sana ja sakramentit ja hengellinen apu ja lohdutus jokaiselle tarvitsevalle.
Ketään ei pakoteta uskoon, eikä sanan kuuloon, vaikka heitä autettaisiinkin heidän maallisissa ongelmissaan kuten Jeesus opetti ja kehoitti. Mutta hengelliset avut ja Sana on kaikille tarjolla.
Toivottavasti sinä, Käärmelahti, et kuulu kirkkoon, jos sinulla on siellä paha olla. Ketään ei pakoteta auttamaan vähemoiosaisia, auttamaan hengellisissä ongelmissa ja auttamaan maallisissa ongelmissa ja kuulumaan kirkkoon. Sinunkaan ei tavitse kuulua kirkkoon.
Todennäköisesti et kirkkoon kuulu, kun et tunnut tietävän kirkon toiminnasta.
tätäkin teen; "Meidän on autettava ihmisiä, jotka ovat puutteessa ja hädässä ja joilla on vaikeuksia."
Mutta kuten niin usein käy, niin se pääpointti minkä vuoksi olen liikkeellä, jää helposti sivurooliin. Eli kirkon sanoma, mikä se on?
Toisaalta ketään ei voi pakottaa uskomaan, tästähän en ole edes kysellyt. Olen omasta puolestani ilmaissut huoleni siitä kehityksestä, joka kirkossamme vallitsee; kirkko mielletään ja halutaan mieltää tiettyjä palveluja tuottavaksi tahoksi, joka näpertelee sellaisten kysymysten parissa, joilla ei ole mitään tekemistä hädänalaisen ihmisen elämäntilanteessa. Kirkko käyttäytyy (virallisissa lausunnoissa) kuin juuri lanseerattu "curling-perhemalli", joka siloittelee/pyyhkii pois ihmisen edestä kaiken epämiellyttävän tai kiusallisia kysymyksiä (lue: synnintuntoa) herättelevän. Tämä kritiikkini koskee sitä yleistä "korkeakirkollista" ilmapiiriä, eikä ole kohdistettu niin moniin seurakuntiin, joissa evankeliumia julistetaan ja sakramentteja kunnioitetaan.
Et taida juuri käydä kirkossa, etkä seurakuntasi tilaisuuksissa, kun et tiedä kirkon sanomaa.
Sinunkin seurakunnassasi on varmasti Raamattupiirejä, rukouspiirejä, evankelioimistapahtumia, sielunhoitoa (sairaalasielunhoito, diakonisielunhoito, vanhussielun hoito, sielunhoitoa kaikille lukemattomissa muodoissaan), messuja, hiljentymistapahtumia, iltahartauksia, aamuhartauksia jne.
Itse käyn sunnuntaisin Messussa (lapset pyhäkoulussa).
Viikolla käyn yhdessä iltahartauksessa, yhdessä aamurukouspiirissä ja yhdessä Raamattupiirissä.
Murrosikäiset lapset käyvät seurakunnan nuorten iltahartaus ja peli-illoissa.
Osallistumme myös ebvankelioimistapahtumiin, joita myös järjestämme n. vuosi ennen itse tapahtumia. Järjestelykokoontumisissa rukoilemme ja luemme sanaa ja teemme käytännön töitä tapahtuman eteen.
Joka ainoassa Messussa on ollut sakramentti ja Sana elävästi esillä. Sielunhoitoa olen käyttänyt pappien ja diakonissoiden vastaanotolla. Ripittäytymiset olen tehnyt sekä papeille että diakonissoille.
Ihmisillä on nyky-yhteiskunnassa niin valtavasti taloudellista ja muuta sen kaltaista hätää, että kirkon on lisättävä apuaan näissä maallisissa asioissa. Kirkosta on erottu juuri tämän tähden, kun ihmisistä kirkko ei ole auttanut tarpeeksi hädänalaisia. Apua on koko ajan viime vuosina lisätty ja sitä pitäisi enemmän lisätä. Enemmän pitäisi palkata psykologeja perheneuvontaan ja muille sosiaalisektorityönalueille. Ennemmän diakonissoita ja diakoneja tekemään tuota arvokasta työtä.
Erityisesti lapsiperheitä tulisi auttaa maallisissa asioissa entistä enemmän.
Kirkko on kyllä organisoinut hyvin tämän toimintansa:
autetaan maallisissa asioissa ja autetaan hengellisissä asioissa.
Sinäkin voit tulla mukaan kirkon ja seurakunnan toimintaan. Sana ja sakramentit ovat sinulle tarjolla koko ajan, jos itse vaan haluat niiden äärelle tulla.
on paljon lyhyempi;
"Et taida juuri käydä kirkossa, etkä seurakuntasi tilaisuuksissa, kun et tiedä kirkon sanomaa."
Väärää olettamusta, en varmaan kehtaisi esittää tällaista kritiikkiä KIRKKOA kohtaan, jos en olisi millään lailla asioista kiinnostunut/perillä.
En siis arvostele seurakunnissa tehtävää hyvää työtä eri työaloilla, enkä Jumalan sanan ja sakramenttien jakamista. Toivottavasti tämä vähitellen tulee selväksi...
Toinen asia on se, mitä kirkko tuo julki kannanotoissaan; mielestäni kirkossa (siinä "virallisessa") vallitsee tänä päivänä ilmapiiri, jossa on tärkeämpää tuijottaa toimintakertomuksiin, -suunnitelmiin ja tilastoihin kuin itse sanomaan. Toisin sanoen itse sanoma on hukassa. Se pikkunäpertely erilaisten "visioiden" parissa on pikkuhiljaa "syönyt" tilaa kirkon perimmäiseltä tehtävältä, evankeliumin julistamiselta. Kirkossa vallitsee nähdäkseni ajattelutapa, jossa sen jäsenyys on asetettu pelastuksen mitaksi. Jos olen täysin väärässä ja näin asianlaita ei ole, niin kerrotaanko tämä kirkon taholta sen jäsenille? Ja mihin osaan kirkon sanomaa mahtuu esim. Kylliäisen kannanotot? Onko sanomalle uskottavaa, että henkilön, jonka tulisi sitä välittää, on itse sen hylännyt?
Paikallisseurakuntatasolla eivät "kylliäiset" onneksi vielä juhli...
Virallisissa laitoksissa ja instituutioissa täytyy jo lainsäädäntönsäkin puolesta näperrellä maalisten asioiden kimpussa ja selvittää niitä toimintakertomuksissaan, lausunnoissaan jne.
Kirkko käyttää kirkollisveron maksajien rahoja.
Toimintasuunnitelmat tulee tehdä, julkaista ja niistä keskustella jne.
Kirkolla on näihin lain säätämiin hommiin palkattuna paljon työntekijöitä, jotka ovat koulutukseltaan niissä ammattlaisia, jotta väärinkäytöksiä ei tapahtuisi.
Hyvää työtä kirkko on näissä asioissa tehnyt.
Niiden asioiden julkituominen on myös oikein ja lain mukaista, etteivät ne olisi salaisia, vaan kaikille tiedossa. Niistä tyäytyy kirkon edustajien puhua julkisuudessa, jotta seurakuntalaiset voisivat keskustella ja tietää, miten kirkko toimii ja mihin rahansa laittaa.
Tuo kaikki on lain säätämää toimintaa ja niin täytyykin olla. Kirkko on tässä esimerkillinen. Samaa ei voi välttämättä sanoa kirkon ulkopuolisista hengellisistä liikkeistä.
Sinulla tuntuu menevän sekaisin kaksi asiaa. Sinä jotenkin asetat lain mukaisen toiminnan ikään kuin sellaiseksi, joka poissulkisi sanan ja sakramenttien käytön.
Ei se niin ole laisinkaan.
Sana ja sakramentit ovat koko ajan esillä kirkossa ja seurakunnissa. Sana ja sakramentit eivät voisi olla esillä, jos kirkko ei hoitaisi asianmukaisesti myös tätä hallinnollista ja juridista puoltaan. Molemmat puolet: hengellinen ja muu toiminnallinen ovat julkisia ja keskusteluille avoimia. Siksi niitä molmepia esillä pidetään.
Ei suuren instituution asianmukaisten toimintasuunnitelmien etc. tekeminen ja niiden julkisuudessa esitteleminen pois sulje sitä, että kirkossa myös joka päivä ympäri maata (kirkolla tarkoitan seurakuntien toimintaa) pidetään Sanaa ja sakramenttejä esillä.
Tunnustuskirjoissa (kirkon hengellinen oppi) Luther kirjoitti, että kirkossamme hyväksytään myös papit, jotka eivät ole uskovaisia. me luterilaisessa kirkossa uskomme Tunnustuskirjojemme mukaan, emmekä ala määrittelemään onko joku pappi uskossa vai ei. Me hyväksymme heidät ja kuten Luther kirjoitti: yksin Jumala tietää kuka on uskossa ja kuka ei, eikä sen asian määrittely ole Jumalan sanaa. Siksi meillä kirkossa on Kylliäisen ja monen muun kaltaisia pappeja.
Kirkon jäsenyys ei ole luterilaisen kirkon mukaan tie pelastukseen. Siinä sinä olet saanut paljon väärää tietoa, etkä ole oikein perehtynyt kirkon oppeihin ja toimintaan.
Suosittelen tutustumista seurakuntalaisiisi ja osallistumista Raamattu- ja rukouspiireihin, jos hengelliset asiat sinua kiinnostavat. samalla opit sitä, miten luterilaiset uskovaiset uskovat, jolloin sinun väärät ja harhaiset käsityksesi korjaantuvat.
Kaikesta huolimatta en ymmärrä, miksei papin tarvitse olla uskossa! Minusta tämä on aika käsittämätöntä. Raamatusta en ainakaan ole löytänyt pienintäkään tukea ajatukselle, että seurakunnan paimenen ei tarvitsisi uskoa Jeesukseen. Miten paimen voi pitää huolta laumastaan, jos tulkitsee Raamattua miten tahtoo eikä ole uudestisyntynyt? Mielestäni tässä ollaan menty metsään, ja laitetaan liian paljon painoarvoa sakramenteille. Sakramentit saadaan kuulostamaan jotenkin maagisilta toimilta, jotka toimivat rituaalinomaisesti. Haluaisin niin mielelläni tuntea kansankirkon kodikseni, mutta huomaan ajattelevani "helluntailaisittain". Kirkossa tehdään kiistatta paljon hyvää, mutta opin perusteet mielestäni ontuvat. Ihan väkisin tunkee mieleen ajatus, että kirkko on laitostettu alunperin veronmaksajien saamiseksi, mistä syystä on sitten kehitetty tietyt opinkohdat. Jo se, että vältetään kaikenlaista jaottelua uskoviin ja ei-uskoviin, kertoo varovaisuudesta, ettei astuttaisi kenenkään jäsenen varpaille.
Tunnustuskirjoissa Luther kirjoittaa, että tässä asiassa ei mennä paavin uskosten mukaan: paavin uskoiset vaativat, että pappien tulee olla uskovaisia. Luther kirjoitti, että se on raamatun vastainen vaatimus, koska vain Jumala yksin tietää kuka on uskovainen ja kuka ei. Hän kirjoitti, että Jumalan sana ja sakramentit eivät ole riippuvaisia ihmisistä kuten paavin uskoiset uskovat, kun vaativat että pappien on oltava uskovaisia.
Luther kirjoitti, että Jumalan Sana on Jumalan hengen hallussa ja vain Jumala yksin voi sanan kautta vaikuttaa. On saman tekevää julistaako Jumalan Sanaa uskovainen vai uskoton, koska Jumala on se, joka vaikuttaa Sanan kautta, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko sanan julistaja uskovainen vai ei.
samoin Luther kirjoitti, että sakramenteissa on oikeasti ja todellisesti Jumala läsnä, eikä sakramenteissa vaikuta millään tavoin se, onko sakramenttien jakaja uskovanen vai ei, koska Jumala itse on se, joka Sakramenteissä on läsnä ja Jumala yksin on se, joka Sakramenteissa toimii.
Toisin uskovat Luther tuomitsi kadotukseen paavin uskoisina harhaoppisina.
Jumalan Sanassa ja sakramenteissa työtään siis tekee itse Jumala ja Hän yksin. On saman tekevää onko niiden jakajat uskovaisia vai ei, sillä Jumala ei ole riippuvainen ihmisten uskosta kuten "paavin uskoiset" uskovat vaatiessaan pappiensa olevan uskovaisia.
Kritiikkini on koskenut yksinomaan ns. "virallisen kirkon" linjaa, jossa se myötäilee tämän ajan suuntauksia; esimerkkinä Kylliäinen.
"...Luther kirjoitti: yksin Jumala tietää kuka on uskossa ja kuka ei, eikä sen asian määrittely ole Jumalan sanaa. Siksi meillä kirkossa on Kylliäisen ja monen muun kaltaisia pappeja."
Luther kirjoitti aivan oikein (Jumala yksin tietää meidän kaikkien kohdalla uskomme/pelastuksemme laidan), mutta onko kirkko tulkinnut tämän niin, että tässäpä "porsaanreikä" hyväksyä kaikenlaiset, siis suorat harhaopitkin, että kirkko voisi säilyttää "kasvonsa" tämän maailman silmissä?
"Toimintasuunnitelmat tulee tehdä, julkaista ja niistä keskustella jne."
Tarkoitin kyllä sellaisten visioiden parissa näpräämistä, joilla ei kirkon sanoman kanssa ole ensisijaista tekemistä. Joskus tuntuu siltä, että tiettyjä toimintoja tehdään vain sen takia, että toimintakertomukset ym. näyttäisivät kauniimmilta. Ja toisaalta kyllä se hallinnollinen byrokratiakin on tullut kirkolle niin rakkaaksi...
Tunnustuskirjoihin vedotaan aina silloin, kun ne tuntuvat sopivilta, mutta niistä vaietaan silloin kun asianlaita ei niin ole, valitettavasti.
Kansa ja sen miellyttäminen on valittu, sanoma on roskakorissa. Kaikki alkoi 50-luvulla kun sodan käyneet körttiläiset asevelipapit valtasivat kirkon. He aloittivat liberalisoinnin. 60- ja 70 -luvuilla sitä jatkoivat punapapit ja 80-luvulta alkaen feministi- ja liberaaliteologit. Tulos: kuoleva kirkko, vääristelty sanoma, iljettävyyksien suosiminen, uskovien savustaminen ulos työntekijäjoukosta.