Espoon lullukat

Kari karjalainen kirjoitti 12.6.2005 ilmestyneessä Länsiväylässä, kuinka erässä Espoon koulussa ei kevätjuhlassa laulettu suvivirttä muslimien takia. Samassa koulussa olivat muslimit osoittaneet mieltä joulujuhlan aikana siten, että lapset vanhempineen eivät saapuneet juhlasaliin vaan lymyilivät mielenosoituksellisesti juhlasalin ulkopuolella.
Tällä menolla espoolaiset ilmeisesti vaihtavat pikapuolin raamattunsakin koraaniin.
2482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minun ei tarvitse koraaniin siirtyä kun en omista raamattuakaan. Hihhuloikoot ne eri sortin uskovaiset vaan ihan keskenään ja rakennelkoot niitä kalsarinvaihtotemppeleitään tarpeen mukaan.

Äänestä

Kari Karjalainen kirjoitti aivan asiaa. Nyt ovat uskontokielteiset ihmiset keksineet keinon, miten saada uskonnonopetus kokonaan pois kouluista. "Suvaitaan" maahanmuuttajia sillä perusteella, ettei ketään saa loukata uskonnon asioissa eikä puhuta enää omasta valtionuskonnostamme mitään. Koulujen kevätjuhlissa ei lauleta enää suvivirttä ja joulujuhlissa esitetään vain tonttuohjelmaa. Näin on monissa espoolaisisa kouluissa ja päiväkodeissa tehty jo monen vuoden ajan. Yleensäkään uskonto ja kristilliset perinteet eivät näy kulttuurissamme. Monet kirkkoon kuuluvatkaan eivät edes tiedä, miksi pääsiäistä, helluntaita ym pyhiä vietetään. Monet maahanmuuttajat ovat tästä hyvin hämmentyneitä. Heidän on vaikeaa ymmärtää, että ihmisillä ei ole mitään uskontoa mille perustaa arvonsa. Heille voi olla kiusallista, että suomalaiset vähentävät entisestään omaa uskonnon esilläoloaan heidän takiaan. Monilla maahanmuuttajilla ei sinänsä ole mitään kristinuskoa vastaan. Minullekin totesi kerran eräs muslimi, somalialaisnainen: "kristian on hyvä uskonto, ei varasta ei valehtele, miksi te ei puhu siitä enemmän?"
Jos riittävästi "suvaitaan" maahanmuuttajien uskontoa, se voi saada puolestaan liikaa tilaa kouluissa. Ovatko suomalaiset halukkaita antamaan lastensa kääntyä esim. muslimeiksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Coiffeur kirjoitti:

Kari karjalainen kirjoitti 12.6.2005 ilmestyneessä Länsiväylässä, kuinka erässä Espoon koulussa ei kevätjuhlassa laulettu suvivirttä muslimien takia. Samassa koulussa olivat muslimit osoittaneet mieltä joulujuhlan aikana siten, että lapset vanhempineen eivät saapuneet juhlasaliin vaan lymyilivät mielenosoituksellisesti juhlasalin ulkopuolella.
Tällä menolla espoolaiset ilmeisesti vaihtavat pikapuolin raamattunsakin koraaniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu