Ylipäällikön
päiväkäsky
N:o 1.
Päämaja.
kesäkuu 1941.
Suomen sotilaat!
Kunniakas talvisotamme päättyi katkeraan rauhaan. - Rauhanteosta huolimatta vihollisemme on pitänyt maatamme häikäilemättömien uhkailujensa ja jatkuvien kiristystensä kohteena, mikä yhdessä rikollisen kiihotustyön kanssa yksimielisyytemme murskaamiseksi on osoittanut, että vihollinen ei ollut alunperin tarkoittanutkaan rauhaa pysyväiseksi. - Tehty rauha oli vain välirauha, joka nyt on päättynyt.
Te tunnette vihollisen. Te tiedätte sen jatkuvat tarkoitusperät kotiemme, uskontomme ja Isänmaamme hävittämiseksi ja kansamme orjuuttamiseksi. Tämä sama vihollinen ja sama uhka on nyt rajoillamme. Ilman aihetta se on röyhkeästi hyökännyt rauhassa elävän kansamme kimppuun ja pudottanut pommeja eri puolille maata. Isänmaan tulevaisuus vaalii Teiltä uusia tekoja.
Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden tuodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistemme vastaan.
Aseveljet! - Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran - nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.
Mannerheim.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikö vain ? Vääryys ja Venäjä vain voittivat tuolla kertaa vielä.
"Olen vakuuttunut siitä, että Suomen kansa voi säilyttää itsenäisyytensä ja turvata tulevaisuutensa vain sillä edellytyksellä, että se pyrkii vilpittömiin ja luottamuksellisiin suhteisiin naapurimaihinsa."
http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/pk131_44.gif
"Katkerien kokemusten jälkeen käsitämme, että tulevan elämämme edellytyksenä on saavuttaa pysyväiset luottamukselliset suhteet kaikkiin naapurikansoihimme."
http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/pk132_44.gif
On vähän samanlaista uhoa. Mielipiteenmuokkausta, disinformaatiota.
Mutta menihän se "miekka tuppeen" takaisin. Tosin helvetillisten tappioiden jälkeen. Sitä laskua maksamme veroina vieläkin joka päivä.
Viime sodista tuli iso lasku. Ei olisi tullut, ellei (Neuvosto)venäjä olisi (taas kerran) vaatinut lisää Lebensraumia - tokihan tsuhnalla oli liikaa maata, niinpä niin.
Veroina me maksamme lähinnä sotaveteraaniemme kuntoutuksesta ja eläkkeistä. Pystymme siihen. Ihan itse.
Jstkn kumman syystä Venäjä on meille vieläkin velkaa - NL:n kanssa käydyn kaupan vajeen osalta.
Se maksaa sitä mm. poraamalla reikää peruskallioon Outokummussa. Onhan se kiva, sellainen syvä kolo, jota voi tutkia. Ihan itsellämme ei varmaankaan olisi ollut varaa.
Maksaisipa Venäjä vaikkapa palauttamalla sitä, mitä sillä on eniten koko planeetalla: maata (ja siitäkin iso osa itsenäisiltä naapurivaltioilta tai kansoilta ryövättyä).
Vaan kun ei.
Ja sitten eräät näkevät tähänkin epätasapainoon Suomen lähes ainoana syyllisenä... .
Tokihan omien rajojen ylittäminen viime sodassa oli virhearvio. Sota kun vaan tuppaa eskaloitumaan perin helposti. Suomea ensimmäisenä syyttelevät eivät yleensä näe mitään virhettä tapahtuneen, kun Puolaa siirrettiin länteen, Viron, Latvian ja Lietttuan kohtaloista puhumattakaan. Eihän nyt Venäjä virheellisesti toimisi.
PS. Uhoa löytyy sopivasti I. Ehrenburgilta. Kannattaa tutustua.
Palkansaaja on ottanut kunnian siitä mitä ei tee - palkansaaja ei maksa veroa, vaan yritys maksaa. Näinhän se eräs Karjalan palautuksen piirissä bisneksiä tekevä matkakirjailija meitä opettaa. Ilmeisesti oppi on mennyt perille, kun palauttajat lupaavat ettei Karjalan palautuksesta koidu valtiolle kustannuksia - yritykset maksaa palautuksen ja vielä veroja päälle ;)
Niin pistämätöntä logiikkaa, että vaikeapa tuohon on mitään sanoa. Uskon asioista on huono kiistellä ;)
Nimim. Koraanista tuossa kirjoittaa: "Sitä laskua maksamme veroina vieläkin joka päivä".
Ajatuksensa kai on se, että jatkosota tuli meille monella tapaa kalliiksi.
Vaan miten kommentoi Nimierkki? Ryntää paasaamaan, mitä tapahtuisi tulevaisuudessa, jos Suomelle palautettaisiin sille kuuluvia alueita.
Niin kiire on Nimierkillä ampua alas palautuskeskustelua, ettei ehdi lukea edes toisten kirjoittajien aikamääreitä. On tosi iso hätä.
Eli eksyy (taas) asiassa. Siihen samaan ikivanhaan.
Ja pistää hymiöitään perään. Kyllä on pistämätön pappa.
"Vaan miten kommentoi Nimierkki? Ryntää paasaamaan, mitä tapahtuisi tulevaisuudessa, jos Suomelle palautettaisiin sille kuuluvia alueita. "
Eikö tämä ole Karjalan palautus - keskustelupalsta? Missä sinä luulet olevasi?
Sinä ryntäät paasaamaan Nimierkistä heti kun hän tänne jotakin kirjoittaa. Täällä esitettyjen tilastojenkin valossa Nimierkki on sinulle mieluisin puheenaihe. Koitahan rauhoittua ja pysy aiheessa tai mene pois.
"Eli eksyy (taas) asiassa. Siihen samaan ikivanhaan. "
Niin teet.