Johan siitä on parikymmentä vuotta, kun me maalaistytöt mentiin Tukholmaan ostoksille.Se oli sellanen laiva satamassa,päivä Tukholmassa reissu.Pääsimme kunnialla satamasta, keskustan suureen tavarataloon,mutta pissalle ja kaffelle oli aluksi päästävä ennen ostoksia.Vessa oli valtava,ainakin 10 koppia ja ovissa rahalukot.(Kolikko lukkoon,ovi auki)Ihmisiä jumalattomasti,mä pääsin ensin asioilleni.Menin sitten vessan ulkopuolelle odottamaan ystävääni.Aika kului ja kävin jo baarinkin puolella katsomassa,josko hän olisi livahtanut huomaamattani sinne.Päätin vielä käydä vessassa katsomassa,ennenkuin menen pyytämään "kuulutusta",olihan jo 1/2 tuntia kulunut.Siellähän ystävääni juuri "pelastettiin".Hän oli mennyt vessaan,kun toinen tuli ulos,siis maksamatta.Tietämättä, ettei ovi aukea kuin kerran yhdellä kolikolla.Ei ollut sitten kehdannut suuremmin möykätä kopissa,huhuillut minun nimeäni välillä.Lopuksi oli sitten kuullut suomalaista puhetta ja korottanut äänensä avunpyyntöön.
Vessassa
Tukholmassa
01319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.