Evoluutio ja usko

YleTeemalla on tullut torstaisin kolmiosainen sarja nimeltä Onko Jumala kuollut. Viime torstaina sarjan toisessa osassa aiheena oli evoluutio ja usko.

Sarjassa esitettiin mielenkiintoisia teologisia näkemyksiä ja sovitettiin evoluutiota ja uskoa toisiinsa: evoluutio ja usko eivät ole toisensa poissulkevia. Sananvuoro annettiin myös ateisteille, joita edusti mm. itse Dawkins. Kristinusko sai tukea mm. ihmisen geenikartoituksen selvittäneen ryhmän tutkijalta.

Sarjassa esitettiin väite, että biologinen evoluutioteoria ei ole kyennyt uskottavasti selvittämään hyvän ongelmaa siinä missä usko ei ole kyennyt selvittämään pahan ongelmaa. Miksi itsekkäiden geenien muodostama kokonaisuus tuottaisi epäitsekkyyttä? Kysymys on tietysti edessä nimenomaan reduktionisteilla, jotka pyrkivät selittämään biologisen elämän geenitasolta.

Mutta uskon ja evoluution sovittavillakin on ohjelman mukaan vaikeita kysymyksiä edessä. Millainen Jumala tuottaa elämää sellaisen prosessin kautta, joka karsii heikoimmat ja suosii vahvempia?

Ohjelmassa haastateltiin kristillisiä evoluutiotutkijoita ja pappia, jolla on fyysikon koulutus. He ratkaisivat ongelman esittämällä kysymyksen, että kun ajatellaan luojaa, niin millaisista ominaisuuksista voidaan luopua luojakuvan kannalta. Yksi tutkija totesi, että ei voisi ajatella luojaa, joka ei ole rakastava. Ratkaisu löytyi toisesta ajatuksesta: ajatuksesta, että luoja kaikkivoiva voidaan luopua.

Voidaan luopua ajatuksesta, että luoja kontrolloi kaikkia tapahtumia maailmankaikkeudessa. Näin kärsimyksen ongelma ei ole enää olemassa.

Joka tapauksessa, ohjelma antoi ajateltavaa kummankin puolen edustajille.
9834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

millaista vaivaa tuottaa sijoittaa pyöreään reikään halkaisijaltaan sama nelikulmainen palikka, jonka olemassaoloa ei osoita mikään havainto eikä järjellinen perustelu.

Äänestä
  • Mutta onhan tuo ihan ymmärrettävää, kristinusko on taivaltanut ja orjuuttanut ihmiskuntaa jo 2000-vuotta, tiede on saanut vasta alle 200-vuotta vallata jalansijaa.

    Huomaa nyt kumpi on jo voitolla? Enää toiset parisataa vuotta niin se palikka tipahtaa neliskanttiseen reikään itsestään.

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Mutta onhan tuo ihan ymmärrettävää, kristinusko on taivaltanut ja orjuuttanut ihmiskuntaa jo 2000-vuotta, tiede on saanut vasta alle 200-vuotta vallata jalansijaa.

    kannatan kyllä mieluummin olemattoman palikan muotoilua todellisuuteen sopivaksi kuin todellisuuden muotoilua olemattomaan palikkaan sopivaksi.

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Mutta onhan tuo ihan ymmärrettävää, kristinusko on taivaltanut ja orjuuttanut ihmiskuntaa jo 2000-vuotta, tiede on saanut vasta alle 200-vuotta vallata jalansijaa.

    Huomaa nyt kumpi on jo voitolla? Enää toiset parisataa vuotta niin se palikka tipahtaa neliskanttiseen reikään itsestään.

    Noin viksu ja kehittynyt yksilö, mutta lukusanat ylivoimaisen vaikeita.

    2000-vuotinen mutta 2000 vuotta.
    200 vuoden ajan, 200-vuotias.

    Onkohan sekin evoluutiota, kun tuo viiva lykätään joka paikkaan?

    ei... entäs jos käykin päinvastoin?

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    ei... entäs jos käykin päinvastoin?

    ei ole tiedettä ja kaikki uskovat pyhään sienipilven muodossa ilmestyvään tuhoajajumalaan.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    ei... entäs jos käykin päinvastoin?

    Sopii rukoilla.

    Äänestä

  • lillukanvarsi kirjoitti:

    Noin viksu ja kehittynyt yksilö, mutta lukusanat ylivoimaisen vaikeita.

    2000-vuotinen mutta 2000 vuotta.
    200 vuoden ajan, 200-vuotias.

    Onkohan sekin evoluutiota, kun tuo viiva lykätään joka paikkaan?

    Ajatusvirhe, kirjoittelen näitä melko nopeasti enkä huomannut moista virhettä. Lukiossa äidinkieli oli kiitettävä tai lähellä kiitettävää, mutta niistä ajoista on jo hieman aikaa.

    Kiitoksia huomautuksestasi, ihan aikuisten oikeasti. ^^

    Äänestä

usko, siis mihin? hkl:ään, tapparaan, räikköseen, vai mihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mke kirjoitti:

YleTeemalla on tullut torstaisin kolmiosainen sarja nimeltä Onko Jumala kuollut. Viime torstaina sarjan toisessa osassa aiheena oli evoluutio ja usko.

Sarjassa esitettiin mielenkiintoisia teologisia näkemyksiä ja sovitettiin evoluutiota ja uskoa toisiinsa: evoluutio ja usko eivät ole toisensa poissulkevia. Sananvuoro annettiin myös ateisteille, joita edusti mm. itse Dawkins. Kristinusko sai tukea mm. ihmisen geenikartoituksen selvittäneen ryhmän tutkijalta.

Sarjassa esitettiin väite, että biologinen evoluutioteoria ei ole kyennyt uskottavasti selvittämään hyvän ongelmaa siinä missä usko ei ole kyennyt selvittämään pahan ongelmaa. Miksi itsekkäiden geenien muodostama kokonaisuus tuottaisi epäitsekkyyttä? Kysymys on tietysti edessä nimenomaan reduktionisteilla, jotka pyrkivät selittämään biologisen elämän geenitasolta.

Mutta uskon ja evoluution sovittavillakin on ohjelman mukaan vaikeita kysymyksiä edessä. Millainen Jumala tuottaa elämää sellaisen prosessin kautta, joka karsii heikoimmat ja suosii vahvempia?

Ohjelmassa haastateltiin kristillisiä evoluutiotutkijoita ja pappia, jolla on fyysikon koulutus. He ratkaisivat ongelman esittämällä kysymyksen, että kun ajatellaan luojaa, niin millaisista ominaisuuksista voidaan luopua luojakuvan kannalta. Yksi tutkija totesi, että ei voisi ajatella luojaa, joka ei ole rakastava. Ratkaisu löytyi toisesta ajatuksesta: ajatuksesta, että luoja kaikkivoiva voidaan luopua.

Voidaan luopua ajatuksesta, että luoja kontrolloi kaikkia tapahtumia maailmankaikkeudessa. Näin kärsimyksen ongelma ei ole enää olemassa.

Joka tapauksessa, ohjelma antoi ajateltavaa kummankin puolen edustajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu