Olen tehnyt sukulaisilleni selväksi että jos MINÄ, esim. vammaudun erittäin vakavasti taikka sairastun niin ettei mitään toivoa enää ole, ja että olen ollut letkuissa pari viikkoa, saa minut irroittaa mokomista vempeleistä.
En näe siinä mitään järkeä että minua, vihannesta, pidettäisiin kuukausi/vuosi tolkulla hengissä jos kerran kaikki toivo on lopullisesti menetetty.
En näe siinä mitään järkeä että minua, vihannesta, pidettäisiin kuukausi/vuosi tolkulla hengissä jos kerran kaikki toivo on lopullisesti menetetty.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuollaisissa "selväksi tekemisissä" on sellainen huono puoli, että mahdollista tulevaa tilannetta ei voi mitenkään ennakoida.
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että jos pysyn elossa vain koneiden avulla, eikä parantumisesta ole realistista toivoa, niin niks-naks virta poikki. Mutta milloin tilanne on tämä? Näistä asioista tulisi ehkä siis keskustella perinpohjaisemmin läheistensä kanssa, jotta tilanteen mahdollisesti tapahtuessa omaiset tuntisivat Sinut tarpeeksi hyvin tehdäkseen päätöksen, jonka sinä haluaisit tehtävän.
Ns. uskonnollisista syistä en kannata kuitenkaan sellaista eutanasiaa, että joku parantumattomasti sairas, mutta joka vielä tiedostaa itsensä ja ympäristön, päästettäisiin haudan lepoon esim. ylisuurella annoksella rauhoittavia. En vaikka tuskat olisivat suuret. Tarkoitan, että ainakaan itselleni en sellaista haluaisi, sillä elämä on elettävä loppuun asti.
Sitten on tietysti tilanne, missä kuoleva on tietoinen ja tuskissaan, ja pysyy hengissä ilman jatkuvaa ylläpitoa, mutta joka kuitenkin kuolisi nopeasti ilman sairaalaa tms. Ihmisten pitäisi saada kuolla rauhassa ilman lääkäreiden ja hoitajien hössöttämistä.
Mulla on tyttö 20:nen.ollaan puhuttu eutanasiaa,hyväksyy minun ajatus mallini ja arvostaa niitä.Muutenkin kuolemasta puhuminen yleensäkin on hyvä, kun ei tiedä millon lähetään ja miten.Olisi sitten omaisilla asia selvä.Minä annaan tieteelle kroppani kun kuolen.Hautajaiset on vasta 2 vuotta kuolemani jälkeen jonka valtio maksaa.Vuosimallia 55
Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää elämästään, se on mielestäni ihmisoikeus. Hyväksyn siis sekä aktiivisen että passiivisen eutanasian. Jos kyseessä on aktiivinen eutanasia, on tietysti kohtuutonta vaatia sellaista läheiseltä tai lääkäriltäkin.
Vaikea juttu siis! Asiasta kantsii tosiaan puhua sillon ku vielä järki kaikilla osapuolilla pelaa.
Ajatus avuttomana sairaalan vuoteella vuosien viettämisestä on kammottava. Mikäli en itse kykene päättämään hoistani, minun on luotettava perheen ja lääkärin harkintaa. Itse en halua ohjeistaa lähipiiriäni tämän mahdollisuuden varalle. elämä on usein osoittanut taipumuksen erikoisiin käänteisiin, enkä nyt tarkoita ihmeellistä parantumista. Tulevaan vaan tuntuu olevan ajoittain mahdoton varautua ja sitten on ne tuhannet taustamuuttujat joka tilanteessa. Elän rauhallsin mielin luottaen, että mikäli tarvitaan myös puolestani osataan tehdä hyviä päätöksiä; lopullisiakin.