Dinosaurus vs ihminen?!

Jos kerran kaikki elämä maapallolla on luotu yhtä aikaa,
niin miksi meillä ei ole perimätietoa dinosauruksista?
Luulisi, että jos olemme elelleet yhdessä hirmuliskojen kanssa,
olisi maailma pullollaan kertomuksia tyyliin "isoisä tappeli
tyrannosaurus rexiä vastaan" Älkääkä väittäkö, että ne kertomukset ovat
ovat jotenkin päässeet unohtumaan! (Ja minuun ei sitten uppoa mitkään legendat
meri- yms hirviöistä, sillä "havaintoja" niistä on yleensä suppealta alueelta.)
Millaiseksi uskot jumalan ihmisen luoneen? Siis mille kehitysasteelle?
Kivikaudelle? Sille asteelle millä juutalaiset olivat kun raamattu kirjoitettiin?
604556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

No kaipa sitä edelleen Texasissa uskotaan että Jumala antoi ihmiselle Remingtonin kiväärin jotta tämä voisi taistella dinosauruksia ja homoseksuaaleja vastaan.

Kyllä nämä ah-aina-niin-fiksut uskovaiset keksivät kaikki tekosyyt miksi juuri näin ei ole (viitaten kysymykseesi) enkä edes usko että kukaan uskaltaisi lähteä kysymystäsi purkamaan tai pohtimaan sillä se saataisi tuoda uskon koetukselle.

Palatakseni vielä yhdysvaltoihin, siellä ne läpipäät edelleen varmaan uskoo että dinosaurukset kuolivat maailmantulvassa tai esi-isämme kiväärin laukauksista.

Anna heille anteeksi, he eivät tiedä että ovat järkyttävän tyhmiä hihhuleita...

Äänestä

  • shingimel kirjoitti:

    luku 55, "Eloisat fossiilit", Taustaa 1 kirjasta
    (http://www.kp-art.fi/taustaa/)

    AAAAAAAAHHHHHHHHAHAhhhhh

    KYLLÄ! Oli pakko ottaa Screenshot tuosta!! Joku oikeasti tarjoaa Pälikön tavaraa luettavaksi!! AHAHAHHAHAH"W#¤H%#HH%¤"#H

    Hyvä Shingimel, tiesitkö että Kimmon tekstit ovat perin naurettavaa potaskaa? Olen lukenut hänen kahden kirjansa sähköiset versiot jo vuonna nakki ennen Jeesusta. Pälikkö toistelee kirjoissaan sitä samaa kauraa, löydetty plesiosaurus, kuupölyn määrä, maakerrostumien synty maailmantulvassa, jne. jne. Sain nauraa makeasti niitä lukiessani.

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    vaikka itse et uskokaan hänen Jumaluuteen, niin silti et voi mitään sille, että tämän maailman ja sinut on luonut kaikkivaltias Jumala.

    Uskon, että sinäkin syvällä sisimässäsi tiedät, että Jumala olemassa, vaikka et sitä ikinä tunnustaisikaan. Se on vaan sellainen mekanismi, minkä Jumala on luonut meihin kaikkiin ;)

    "vaikka itse et uskokaan hänen Jumaluuteen, niin silti et voi mitään sille, että tämän maailman ja sinut on luonut kaikkivaltias Jumala. "

    Taisit juuri valmistua rippileiriltä ja fiilikset ovat yhä katossa? Yhtä hyvin minä voin sanoa että kuule joo ihan sama mitä sä uskot ja minkänäköinen heppu sut on sanalla luonut, sä olet silti kehittynyt alkeellisimmista elämänmuodoista sopeutumalla ja muuntumalla miljoonien vuosien aikana. Sori buddy, voit tapella vastaan mutta loppupeleissä sinulla ei ole muuta kuin uskosi. Ateisteilla (taisiis meillä natsismia kannattavilla evolutionisteilla) on takanaan havaintoja ja tutkimuksia jotka ovat osoittaneet mm. evoluution todeksi.

    Raamattu Vs. Empiiriset todisteet =

    -Vain hihhuli voi laskea väärin!

    "Uskon, että sinäkin syvällä sisimässäsi tiedät, että Jumala olemassa, vaikka et sitä ikinä tunnustaisikaan. Se on vaan sellainen mekanismi, minkä Jumala on luonut meihin kaikkiin ;)"

    Äääh, että minä vihaan noita ylimielisiä hymiöitä. Loppuiko sananparsi kun et enää muuta keksinyt? Uskosi on vahvempaa kuin puhdas pirtu, toisaalta olen onnellinen puolestasi että olet löytänyt syyn olla onnellinen, toisaalta säälin sinua koska syyt onneesi perustuvat puhtaasti typeryyteen ja sadulle.

    Ensiksi, haluaisin nähdä ne todisteet.

    Toiseksi, jos olet niin viisas, voisitko selvittää mulle miten elämä on voinut kehittyä sattumalta, kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki?

    Siihen,että uskoo ihmisen kehittyneen jostain amebasopasta, tarvitsee TOSI paljon uskoa. Susta voisi tulla vielä tosi Jumalan palvelija, kun omistat noinkin paljon uskoa.

    kun saa puhdasta pirtua ihan ilmaiseksi ;-)

    Ei VOI olla totta! Vieläkö on joku kreationisti joka EI tiedä miksi termodynamiikan II pääsääntö ei liity mitenkään evoluutioon maapallolla joka EI ole suljettu systeemi?

    Voi luoja!

    "Ensiksi, haluaisin nähdä ne todisteet."

    Fossiilit, sisältäen mm. ihmisen välimuodot, dinosaurukset, useimpien muiden eläinten välimuodot, havainnot suoraan luonnosta (luonto suosii vahvempaa), kemiaaliset ja biologiset kokeet (kuten koirien jalostus on ihmisen tekemää makroevoluutiota) ja maan sedimentti kerrokset joilla on eri ikämääritys (eivät ole voineet syntyä yhtä aikaa yhdestä tulvasta). Riittääkö vai pitääkö vielä vääntää rautalankaa? Ota myös itse selvää esim. jatkamalla lukioon tuon kauniin yläasteesi jälkeen tj.

    "Toiseksi, jos olet niin viisas, voisitko selvittää mulle miten elämä on voinut kehittyä sattumalta, kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki?"

    Tämä on tätä tuttua sontaa kreationisteilta, kun he huomasivat että maapallo ei ole termodynamiikan toisen lain vastainen, niin on menty sitten valittamaan että kun koko maailmankaikkeus on termodynamiikan toisen lain vastainen.

    No, on olemassa tiettyjä hypoteeseja, että meidän universumimme olisikin osa multiversumia joka koostuu ehkä loputtomista määristä maailmankaikkeuksia, mutta voimme unohtaa tuon ja sanoa nyt sitten vaikkapa että maailmankaikkeus on suljettu järjestelmä.

    -Mutta tekeekö se maapallosta suljetun järjestelmän??? -Ei niin. Osaatko itse päätellä loput vai pitääkö tämäkin yrittää vääntää rautalangasta?

    -Ja sitten, jos olit oikeasti niin typerä että luulet maapallon olevan suljettu järjestelmä (ammensitko senkin kenties Pälikön suuresta viisaudesta?) niin nousit listani "Typerimmät kreationistit" Top-5 listaan. Maapallo ei ole suljettu järjestelmä - kaikki maapallolla toimii käytännössä auringonvaloa hyödyntäen.

    "Siihen,että uskoo ihmisen kehittyneen jostain amebasopasta, tarvitsee TOSI paljon uskoa. Susta voisi tulla vielä tosi Jumalan palvelija, kun omistat noinkin paljon uskoa."

    Kirjoitin tähän melko pitkän vastauksen mutta päätin poistaa kaiken koska sanasi olivat oikeasti pirun naurettavat ja häpeälliset. x)

    Kasva ja opiskele.

    Joo se kirkashan on viisasten juoma ja känni menee hukkaan jos ei pääse kylille huutelemaan? Niinhän?

    Enpä tiedä, jos halusit syyttää pirtua osaamattomasta tekstistäsi, aika heikoilla menet.

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    "vaikka itse et uskokaan hänen Jumaluuteen, niin silti et voi mitään sille, että tämän maailman ja sinut on luonut kaikkivaltias Jumala. "

    Taisit juuri valmistua rippileiriltä ja fiilikset ovat yhä katossa? Yhtä hyvin minä voin sanoa että kuule joo ihan sama mitä sä uskot ja minkänäköinen heppu sut on sanalla luonut, sä olet silti kehittynyt alkeellisimmista elämänmuodoista sopeutumalla ja muuntumalla miljoonien vuosien aikana. Sori buddy, voit tapella vastaan mutta loppupeleissä sinulla ei ole muuta kuin uskosi. Ateisteilla (taisiis meillä natsismia kannattavilla evolutionisteilla) on takanaan havaintoja ja tutkimuksia jotka ovat osoittaneet mm. evoluution todeksi.

    Raamattu Vs. Empiiriset todisteet =

    -Vain hihhuli voi laskea väärin!

    "Uskon, että sinäkin syvällä sisimässäsi tiedät, että Jumala olemassa, vaikka et sitä ikinä tunnustaisikaan. Se on vaan sellainen mekanismi, minkä Jumala on luonut meihin kaikkiin ;)"

    Äääh, että minä vihaan noita ylimielisiä hymiöitä. Loppuiko sananparsi kun et enää muuta keksinyt? Uskosi on vahvempaa kuin puhdas pirtu, toisaalta olen onnellinen puolestasi että olet löytänyt syyn olla onnellinen, toisaalta säälin sinua koska syyt onneesi perustuvat puhtaasti typeryyteen ja sadulle.

    :D :D :D :) :) :) :) ;) ;) ;)

    Äänestä

  • böönaut kirjoitti:

    Ei VOI olla totta! Vieläkö on joku kreationisti joka EI tiedä miksi termodynamiikan II pääsääntö ei liity mitenkään evoluutioon maapallolla joka EI ole suljettu systeemi?

    Voi luoja!

    mikä ylimielinen paskiainen... taidat olla aika täynnä itseäsi... aaaarghhh

    Äänestä

  • shingimel kirjoitti:

    Ensiksi, haluaisin nähdä ne todisteet.

    Toiseksi, jos olet niin viisas, voisitko selvittää mulle miten elämä on voinut kehittyä sattumalta, kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki?

    Siihen,että uskoo ihmisen kehittyneen jostain amebasopasta, tarvitsee TOSI paljon uskoa. Susta voisi tulla vielä tosi Jumalan palvelija, kun omistat noinkin paljon uskoa.

    » .. kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki »

    Niin katsos kun "tässä maailmassa" eli maapallolla EI vallitse termodynamiikan II laki. Kyseinen laki koskee suljettuja järjestelmiä joka maapallo (eli tämä maailma) EI ole.

    Se on sitä kun yritetään epätoivoisesti tarrata itselleen sopiviin tieteellisiin tutkimuksiin ja yritetään sovitella niitä paikkoihin joihin ne eivät sovi. Tai aina voi ja pitääkin sovitella mutta kun ei sovi niin sitä ei voi käyttää todisteena.

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    "Ensiksi, haluaisin nähdä ne todisteet."

    Fossiilit, sisältäen mm. ihmisen välimuodot, dinosaurukset, useimpien muiden eläinten välimuodot, havainnot suoraan luonnosta (luonto suosii vahvempaa), kemiaaliset ja biologiset kokeet (kuten koirien jalostus on ihmisen tekemää makroevoluutiota) ja maan sedimentti kerrokset joilla on eri ikämääritys (eivät ole voineet syntyä yhtä aikaa yhdestä tulvasta). Riittääkö vai pitääkö vielä vääntää rautalankaa? Ota myös itse selvää esim. jatkamalla lukioon tuon kauniin yläasteesi jälkeen tj.

    "Toiseksi, jos olet niin viisas, voisitko selvittää mulle miten elämä on voinut kehittyä sattumalta, kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki?"

    Tämä on tätä tuttua sontaa kreationisteilta, kun he huomasivat että maapallo ei ole termodynamiikan toisen lain vastainen, niin on menty sitten valittamaan että kun koko maailmankaikkeus on termodynamiikan toisen lain vastainen.

    No, on olemassa tiettyjä hypoteeseja, että meidän universumimme olisikin osa multiversumia joka koostuu ehkä loputtomista määristä maailmankaikkeuksia, mutta voimme unohtaa tuon ja sanoa nyt sitten vaikkapa että maailmankaikkeus on suljettu järjestelmä.

    -Mutta tekeekö se maapallosta suljetun järjestelmän??? -Ei niin. Osaatko itse päätellä loput vai pitääkö tämäkin yrittää vääntää rautalangasta?

    -Ja sitten, jos olit oikeasti niin typerä että luulet maapallon olevan suljettu järjestelmä (ammensitko senkin kenties Pälikön suuresta viisaudesta?) niin nousit listani "Typerimmät kreationistit" Top-5 listaan. Maapallo ei ole suljettu järjestelmä - kaikki maapallolla toimii käytännössä auringonvaloa hyödyntäen.

    "Siihen,että uskoo ihmisen kehittyneen jostain amebasopasta, tarvitsee TOSI paljon uskoa. Susta voisi tulla vielä tosi Jumalan palvelija, kun omistat noinkin paljon uskoa."

    Kirjoitin tähän melko pitkän vastauksen mutta päätin poistaa kaiken koska sanasi olivat oikeasti pirun naurettavat ja häpeälliset. x)

    Kasva ja opiskele.

    » luonto suosii vahvempaa »

    Tarkkaaottaen asia ei välttämättä ole noinkaan sillä aina sillä vahvimmalla ei ole parhaat edellytykset jatkoon. On myös muita selviytymiskeinoja (kuten esmes ihmisen kehitystä seuraamalla saattaa huomata).

    Äänestä

  • Höpö kirjoitti:

    » .. kun tässä maailmassa (ainakin toistaiseksi) vallitsee termodynamiikan II laki »

    Niin katsos kun "tässä maailmassa" eli maapallolla EI vallitse termodynamiikan II laki. Kyseinen laki koskee suljettuja järjestelmiä joka maapallo (eli tämä maailma) EI ole.

    Se on sitä kun yritetään epätoivoisesti tarrata itselleen sopiviin tieteellisiin tutkimuksiin ja yritetään sovitella niitä paikkoihin joihin ne eivät sovi. Tai aina voi ja pitääkin sovitella mutta kun ei sovi niin sitä ei voi käyttää todisteena.

    “...there are no known violations of the second law of thermodynamics. Ordinarily the second law is stated for isolated systems, but the second law applies equally well to open systems ... there is somehow associated with the field of far-from equilibrium phenomena the notion that the second law of thermodynamics fails for such systems. It is important to make sure that this error does not perpetuate itself.” [Dr. John Ross, Harvard scientist (evolutionist), Chemical and Engineering News, vol. 58, July 7, 1980, p. 40]

    nimensä mukaisesti käsittelee lämpöä. Sen mukaan aikaa myöten kaikki lämpötilaerot systeemissä tasaantuvat. Tätä kutsutaan entropiaksi. Termodynamiikan entropia ei tarkoita epäjärjestystä arkisessa mielessä: jos siivoan sotkuisella pöydällä olevat tavarat siistiin järjestykseen, en ole rikkonut termodynamiikan lakeja, sillä olen samalla liikkuessani säteillyt paljon lämpöä ympäristööni, ja siten lisännyt sen entropiaa. Toisaalta huone, pöytä tai minä emme ole suljetussa systeemissä, vaan maapallolla jossa lämpöenergiaa virtaa koko ajan lisää, enimmäkseen auringosta mutta myös maan sisuksista, ja poistuu avaruuteen säteilynä.

    Termodynamiikan lakeja ei voida rikkoa, mutta toisaalta sen mainitsemaa suljettua systeemiä ei ehkä ole olemassa lainkaan, vaan se on mahdollisesti pelkästään teoreettinen entiteetti. Näin on, mikäli mustat aukot ovat pohjimmiltaan erillisten universumien yhdyskohtia, jolloin emme edes universumin tasolla elä suljetussa systeemissä.

    Äänestä

  • vähän perehtynyt kirjoitti:

    Raw solar energy alone does not decrease entropy—in fact, it increases entropy, speeding up the natural processes that cause break-down, disorder, and disorganization on earth (consider, for example, your car’s paint job, a wooden fence, or a decomposing animal carcass, both with and then without the addition of solar radiation).

    The apparent increase in organized complexity (i.e., decrease in entropy) found in biological systems requires two additional factors besides an open system and an available energy supply. These are:

    - a “program” (information) to direct the growth in organized complexity
    - a mechanism for storing and converting the incoming energy.

    Raaka aurinkoenergia ei pääsekään suoraan maapallon pinnalle, koska välissä on ilmakehä ja vesieläimillä vielä paljon paljon vettä.

    Tuossa taas muuten sotketaan lahjakkaasti keskenään termodynamiikan entropia ja perinteinen epäjärjestys. Ne eivät ole sama asia. Koita jo hiljalleen ymmärtää.

    Äänestä

  • shingimel kirjoitti:

    Raw solar energy alone does not decrease entropy—in fact, it increases entropy, speeding up the natural processes that cause break-down, disorder, and disorganization on earth (consider, for example, your car’s paint job, a wooden fence, or a decomposing animal carcass, both with and then without the addition of solar radiation).

    The apparent increase in organized complexity (i.e., decrease in entropy) found in biological systems requires two additional factors besides an open system and an available energy supply. These are:

    - a “program” (information) to direct the growth in organized complexity
    - a mechanism for storing and converting the incoming energy.

    "Raw solar energy alone does not decrease entropy—in fact, it increases entropy"

    Niin?

    Auringosta lähtee energiaa, ja sitä kulkeutuu valtavat määrät alueille jossa sitä on vähemmän -> lämpötilaerot tasaantuvat -> käyttökelpoisen energian määrä vähenee, eli entropia lisääntyy.

    Mutta vaikka käyttökelpoinen energia väheneekin, niin tarkoittaako se sitä ettei se energia voisi tehdä työtä siinä välillä?

    Eli jos halot tenderissä vähenevät, niin juna ei voi kulkea eteenpäin?

    Miten minä olin käsittänyt että halot vähenevät tenderissä juuri silloin kun juna kulkee? No, ehkäpä termodynamiikan lait estävät myös junia kulkemasta... Mutta miten minä olin saanut semmoisen käsityksen että junia on olemassa?

    Ai niin, se goddidit, se sen on pakko olla, eihän sitä voi mitenkään muutenkaan selittää... Ei edes halkojen sisältämällä kemiallisella energialla.

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    "halot" ovat syntyneet energian ja viisan "ohjelman" avulla....

    Auringon energia ei lisää informaatiota kasvissa, mutta kasvissa on semmoin "yksinkertainen" ohjelma joka muuttaa auringon energiaa muihin muotoihin.

    Sinä siis uskot, että kasvien monimutkainen fotosynteesi on syntynyt sattumalta, koska maapallo on avoin systeemi... Eli tarpeeksi energiaa ja aikaa, niin hokuspokus, ja meillä on fotosynteesi.

    Koko evoluutio on niin naurettava ajatus, että ihan säälittää niitä jotka siihen vielä tosissaan uskovat. Monet tiedemiehet ovat siirtyneet uskomaan, että elämä on tuoto ulkoavaruudesta, koska elämän kehittyminen on yksinkertaisesti niin absurdi ajatus - mutta eivät halua tunnustaa Jumalan olemassa oloa. Siitähän tästä loppujen lopuksi on kysymys.

    Äänestä

  • fotosynteesi tupsahti taiva... kirjoitti:

    "Sinä siis uskot, että kasvien monimutkainen fotosynteesi on syntynyt sattumalta, koska maapallo on avoin systeemi... Eli tarpeeksi energiaa ja aikaa, niin hokuspokus, ja meillä on fotosynteesi."

    Miksi kressujen on pakko luoda olkinukkensa juuri omien näkemystensä pohjalta? Kukaan ei ole väittänyt että evoluutio olisi hokkuspokkusta, vaan vähittäistä tehostumista. Esim. mineraalit voivat toimia elektroninsiirtoketjussa ja kinoneita on puolestaan syntynyt alkumaapalloa matkivissa kokeissa.

    "Koko evoluutio on niin naurettava ajatus, että ihan säälittää niitä jotka siihen vielä tosissaan uskovat. Monet tiedemiehet ovat siirtyneet uskomaan, että elämä on tuoto ulkoavaruudesta, koska elämän kehittyminen on yksinkertaisesti niin absurdi ajatus - mutta eivät halua tunnustaa Jumalan olemassa oloa. Siitähän tästä loppujen lopuksi on kysymys."

    Evoluution mukaan maapallon elämällä on yhteinen kantamuoto. Evoluution puolesta se kantamuoto voi olla peräisin vaikka avaruudesta tai jumalan taka-aukosta. Nuo "voiko tyhmyydellä olla rajoja" -tyyliset kommentit kuvastavat hyvin kreationistien lapsellisuutta ja kyvyttömyyttä järkiperäiseen argumentointiin. Mutta jos kuvittelee koko universumia suuremman olennon olevan takaajana, niin kyllähän sitä varmaan kaikkea uskaltaa väittääkin.

    Äänestä

  • fotosynteesi tupsahti taiva... kirjoitti:

    "halot" ovat syntyneet energian ja viisan "ohjelman" avulla....

    Auringon energia ei lisää informaatiota kasvissa, mutta kasvissa on semmoin "yksinkertainen" ohjelma joka muuttaa auringon energiaa muihin muotoihin.

    Sinä siis uskot, että kasvien monimutkainen fotosynteesi on syntynyt sattumalta, koska maapallo on avoin systeemi... Eli tarpeeksi energiaa ja aikaa, niin hokuspokus, ja meillä on fotosynteesi.

    Koko evoluutio on niin naurettava ajatus, että ihan säälittää niitä jotka siihen vielä tosissaan uskovat. Monet tiedemiehet ovat siirtyneet uskomaan, että elämä on tuoto ulkoavaruudesta, koska elämän kehittyminen on yksinkertaisesti niin absurdi ajatus - mutta eivät halua tunnustaa Jumalan olemassa oloa. Siitähän tästä loppujen lopuksi on kysymys.

    "Sinä siis uskot, että kasvien monimutkainen fotosynteesi on syntynyt sattumalta, koska maapallo on avoin systeemi... Eli tarpeeksi energiaa ja aikaa, niin hokuspokus, ja meillä on fotosynteesi. "

    Höh, kuka noin on sanonut?

    Minä vaan sanoin, että aurinko ylläpitää lämpötilaeroja, joten entropia saa vapaasti lisääntyä, vaikka se maassa vähenisikin, eikä termodynamiikan lakeja rikota.

    "Auringon energia ei lisää informaatiota kasvissa, mutta kasvissa on semmoin "yksinkertainen" ohjelma joka muuttaa auringon energiaa muihin muotoihin. "

    Ehkäpä niin, mutta käsitteleekö termodynamiikka informaatiota?

    Jos ei, niin miksi siihen pitäisi edes yrittää soveltaa termodynamiikan lakeja?

    Ja jos taas käsittelee, niin sitten minä kyllä haluaisin nähdä vähän todisteita sille että se oikeasti käsittelee informaatiota, ja samalla pitäisi todistaa sekin että termodynamiikan lakeja voidaan soveltaa informaatioon.

    Toistaikseksi en ole onnistunut löytämään mitään yhteyttä termodynamiikan ja informaation väliltä. Ja toisaalta sitä ei ole kukaan tähän päivään mennessä selittänytkään, tyhmäksi on haukuttu, mutta kukaan ei ole esittänyt mitään minkä vuoksi minun pitäisi käsityksiäni muuttaa. Eli odotan edelleen.

    "Eli tarpeeksi energiaa ja aikaa, niin hokuspokus, ja meillä on fotosynteesi. "

    Ei siihen mitään "hokkuspokkuksia" tarvita, itseasiassa tutkimus on jatkuvasti ohentanut rajaa elävien ja elottomien välillä. Minun mielestäni ei ole niin selvää että edes virus olisi elävä... Ja jos olisikin, niin viruksetkin ovat valtavan monimutkaisia jos vertaa yksinkertaisimpiin "kopioitujiin". Biologia ja kemia lähestyvät toisiaan jatkuvasti.

    "Koko evoluutio on niin naurettava ajatus, että ihan säälittää niitä jotka siihen vielä tosissaan uskovat."

    Evoluutio on peräti niin naurettava ajatus, että sen tapahtumista ei voida kokonaan kiistääkään. Parhaimmillaan vastustajat kykenevät vain jakamaan sen "mikro" ja "makro" evoluutioksi, mutta eivät kykene esittämään sitä syytä miksi mikroevoluutio ei voisi kasautua.

    "Monet tiedemiehet ovat siirtyneet uskomaan, että elämä on tuoto ulkoavaruudesta, koska elämän kehittyminen on yksinkertaisesti niin absurdi ajatus"

    Sen lisäksi että tuo vetoaa nimettömään auktoriteettiin, niin koko juttu kuulostaa absurdilta, ehkäpä 200 vuotta sitten kehittyminen oli naurettavaa, mutta nykyään on vaikeaa enää tietää missä kulkee elävän ja elottoman raja.

    Ja nyt on huomattava sekin, että evoluution kannalta ei ole edes mitään merkitystä sillä miten elämä alkoi, itse Darwin uskoi Jumalan luoneen ensimmäiset muodot.

    "mutta eivät halua tunnustaa Jumalan olemassa oloa. Siitähän tästä loppujen lopuksi on kysymys."

    Jos kreationistien tavoitteena on saada tiede tunnustamaan jumala, niin sitten he kyllä paukuttavat päitään kiveen, sillä tiede ei voi, eikä saa tunnustaa jumalaa ilman TODELLA HYVIÄ TODISTEITA. Pelkkä tietämättömyys ei todellakaan riitä todisteeksi.

    Yksittäiset ihmiset saavat toki uskoa mihin hyvänsä, mutta tiede ei saa tunnustaa mitään jumalaa siksi, että se vaarantaisi tutkimuksen. Jos tutkimusta alettaisiin rajoittaa ennakko oletuksilla, tai selittämään asioita "goddiditeillä", niin tieteellinen tutkimus pysähtyisi, tai ainakin taantuisi.

    Tieteen näkökulmasta on aivan sama onko kaiken takana satunnaisia tai tuntemattomia tekijöitä, tai vähintäänkin yhtä satunnaisesti tai ennalta arvaamattomasti toimiva jumala.

    Tiede ei siis voi oikeastaan muuta kuin sijoittaa jumalan satunnaisuuksien ja tietämättömyyden päälle, ja se on parhaimmillaankin vain hyödytöntä, mutta pahimmillaan äärimmäisen vahingollista. Siksi tieteen ei kannata tunnustaa jumalaa.

    Yksilöiden kohdalla asia on toinen. Kunhan vain yksilöt ymmärtävät mikä ero niillä on.

    Tiede ei vain ota kantaa jumalan olemassaoloon. Yksilöt taas voivat. Ja jumalaan uskominen tai uskomatta oleminen ovat mielipiteitä. Tiede ei taas ole mielipide.

    Äänestä

Perimätietoa on olemassa, ne vain nyt sattuvat olemaan niitä "legendoja" jotka eivät näytä sinulle kelpaavan. Vähän ihmeellistä, että ensin kysyt ja heti perään ilmoitat, että vastaus ei kelpaa... Sitäpaitsi tyrannosaurus rex ja vastaavat kuolivat vedenpaisumukseen, ja ennen vedenpaisumusta ihmisiä oli vain suppealla alueella maantieteellisesti. Vaikea sen "isoisän" oli tapella tyrannosaurusta vastaan, jos lähin sellainen sattui olemaan monen tuhannen kilometrin päässä.
Ihmiset luotiin Raamatun kuvailemalle asteelle, esim. 1. Moos 3:23 sanoo Eevan ja Aadamin viljelleen maata, siis olivat maanviljelijöitä. Kuten myös heidän poikansa Kain, kun taas heidän toinen poikansa Abel oli lammaspaimen (1. Moos 4:2).

Äänestä
  • Eikös Nooan pitänyt ottaa KAIKKIA eläimiä mukaansa arkille? Eivätkö dinosaurukset sitten olleet eläimiä?

    Entä miksi dinosauruksia löytyy monista eri kerroksista? Oliko tulvia kenties sitten useampia?

    Äänestä

  • näkyy uskovilla olevan kahdenlaista käsitystä.

    Joidenkin mukaan se oli aluksi lempeä kasvissyöjä, kunnes syntiinlankeemus herätti siinä halun liharuokaan.

    Toisten mukaan Jumalan rakkaus näkyy erityisen selvästi Tyrannosaurus rexissä, koska se oli suunniteltu niin tehokkaaksi tappajaksi, ettei saaliseläin joutunut kärsimään montakaan puraisua ennen kuolemaansa.

    Äänestä

  • Oikeasti hullu, vai haluatko vilkastuttaa keskustelua provokatiivisilla ilmaisuilla?

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Eikös Nooan pitänyt ottaa KAIKKIA eläimiä mukaansa arkille? Eivätkö dinosaurukset sitten olleet eläimiä?

    Entä miksi dinosauruksia löytyy monista eri kerroksista? Oliko tulvia kenties sitten useampia?

    raamatun kahden ensimmäisen jakeen välillä olisi pitkäkin ajanjakso, eli on ollut ainakin kaksi luomista, dinot ovat voineet kuulua siihen ensimmäiseen luomiseen

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    raamatun kahden ensimmäisen jakeen välillä olisi pitkäkin ajanjakso, eli on ollut ainakin kaksi luomista, dinot ovat voineet kuulua siihen ensimmäiseen luomiseen

    Olet juuri onnistunut palaamalla viestilläsi yli 200 vuotta tieteen menneisyyteen. Tähän ei pysty kuin aito kreationisti.

    Äänestä

Job 40:
10. Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.
11. Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.
12. Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut.
13. Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta taotut.
14. Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.
15. Sille kantavat satonsa vuoret, joilla kaikki metsän eläimet leikitsevät.
16. Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä.
17. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä.
18. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.
19. Kukapa kävisi kiinni sen silmiin, lävistäisi heittoaseella sen turvan?

Mutta älä liikaa, voit tulla vahinkossa uskoon ;-)

Äänestä
  • yritin juuri itse löytää samaa kohtaa raamatusta. :)

    Kuulostaa kyllä ihan dinolta. :)

    Äänestä

  • Mutta katsos, tiesitkö sinä että muistaakseni jopa A.I.G. ja C.R.I (vai tämä toinen nyt olikaan) ovat tulleet siihen päätökseen että tuo Behemoth oli virtahepo. ;)

    Luitko tämänkin kenties Pälikön viisaista sanoista?

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Mutta katsos, tiesitkö sinä että muistaakseni jopa A.I.G. ja C.R.I (vai tämä toinen nyt olikaan) ovat tulleet siihen päätökseen että tuo Behemoth oli virtahepo. ;)

    minä vihaan noita ylimielisiä hymiöitä... etkö keksinyt mitään muuta lauseesi jatkoksi?

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Mutta katsos, tiesitkö sinä että muistaakseni jopa A.I.G. ja C.R.I (vai tämä toinen nyt olikaan) ovat tulleet siihen päätökseen että tuo Behemoth oli virtahepo. ;)

    Luitko tämänkin kenties Pälikön viisaista sanoista?

    http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/evppmain.html

    Äänestä

  • Evolutionisti kirjoitti:

    Mutta katsos, tiesitkö sinä että muistaakseni jopa A.I.G. ja C.R.I (vai tämä toinen nyt olikaan) ovat tulleet siihen päätökseen että tuo Behemoth oli virtahepo. ;)

    Luitko tämänkin kenties Pälikön viisaista sanoista?

    "Mutta katsos, tiesitkö sinä että muistaakseni jopa A.I.G. ja C.R.I (vai tämä toinen nyt olikaan) ovat tulleet siihen päätökseen että tuo Behemoth oli virtahepo. ;)"

    AIG sanoo selvästi että Behemoth on valtavan suuri, nyt sukupuuttoon kuollut eläin.

    "Conclusion

    The whole passage in Job 40 concerning Behemoth certainly suggests a large animal, and no known living animal fits the passage adequately (for various reasons, including the detailed habitat presented).

    The most natural interpretation of the key clause Job 40:17a is that the tail of Behemoth is compared to a cedar for its great size, and there is nothing in the context which contradicts this possibility, even though the exact sense of the verb is extremely difficult to determine.

    Consequently, the most reasonable interpretation (which also takes the whole passage into account) is that Behemoth was a large animal, now extinct, which had a large tail. Thus some type of extinct dinosaur should still be considered a perfectly reasonable possibility according to our present state of knowledge."

    http://www.answersingenesis.org/tj/v15/i2/behemoth.asp

    Edesmennyt evoluutiobiologi Stephen Jay-Gould on sanonut, että Raamatun kuvaus behemothista on selvästi kuvaus dinosauruksesta.

    Lainaan vielä Ojalan tekstiä:

    Emme tiedä, mitä lajeja behemot ja sen seuralainen leviatan olivat, mutta yksi on varmaa. Behemot ei ollut virtahepo, eikä leviatan krokotiili. (Kuten uudenkin kirkkoraamattumme kääntäjät ottavat oikeuden tulkita.) Raamatunkäännöskomitea olisi saanut konsultoida työssään taiteilijoiden ohella myös biologeja. Vai mitä mieltä olet virtahevon hännästä, jota kutsuttaisiin "suureksi kuin seetripuu"? Seetripuu on puu, joka Libanonin lipusta huolimatta kasvoi aikanaan kuusta korkeammaksi. Virtahevo taasen huiskuttaa erikoisesti litistyneellä töpöhännällään lantansa kuin tuulettimen läpi reviirilleen. Raamatunkääntäjät ovat arvuutelleet eläintä eri käännöksissä milloin virtahevoksi, milloin norsuksi tai sarvikuonoksi. "...Ihmettä en tämän laista ole koskaan kuullut toista."

    Behemot-sana tosiaan muistuttaa heprean kielen virtahepoa, mutta on sitä yhtä paljon kuin haikara on haikala. Uudessa käännöksessä eläimestä huomautetaan alareunan marginaalissa: "Alkutekstissä käytetään nimeä behemot, joka tarkoittaa myös tarunomaista alkuhirviötä". Itse jättäisin sanan "tarunomainen" suosiolla pois. Behemot tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä "valtavaa otusta" ja on monikkomuoto sanasta "peto" [1].

    Dinosaurusten ulkomuoto ja värit ovat kiinnostavimpia yksityiskohtia ja samalla suurimpia ongelmia paleontologiassa. Näin siksi, että fossiiliset luut eivät kerro varsinaisesta pinnan ulkonäöstä. (Vastoin yleistä harhaluuloa myös pehmeät kudokset kuten meritähdet voivat silti poikkeuksellisen suotuisissa olosuhteissa kivettyä. [2]) Jos vanhat tarinat osoittautuisivat uskottaviksi, liittyisikin niiden suurin arvo juuri tähän seikkaan.

    Jumalan väitetään kehottaneen Jobia juuri ennen dinosauruskuvauksen alkua: "Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kunniaan." (Job 40:5.) Entäpä, jos hirmuliskot eivät olleetkaan yksitoikkoisen harmaita, ruskeita tai vihertäviä, vaan kirkkaan värikkäitä ja suomukuvioiltaan selkeitä?

    Mielenkiintoista on, että Jobin kirjan Jumala tuntuu luonnehtivan behemotia ensimmäiseksi luomakseen eläimeksi: "Se on Jumalan luomistöiden esikoinen" (Job 40:14). Ilmaus voi viitata ykkössijaan joko iässä tai koossa. Koossa kaikkien aikojen ykkössijaa pitää kuitenkin nimissään edelleen elävä sinivalas, parhaimmillaan 180 000 kiloa ja 33 metriä. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan että ensiksi luotiin (Gen 1:2) "...suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot." Edellinen ilmaisu on heprean tannin ja sanaan palataan myöhemmin. Esikoisuus iän perusteella selittäisi Jumalan mielenkiinnon juuri tätä eliötä kohtaan. Otoksessa eläinkunnasta Jobin kirjassa Jumala viittaa lähemmin vain kahteentoista eläimeen. Kehitysoppia Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan yhdistäville henkilöille todettakoon vain lakonisesti, että Raamatun mukaan ensimmäisiä eliöitä eivät olleet pienet yksisoluiset eliöt, vaan isot, möhkälemäiset otukset.

    Jobin kirja kertoo behemotin olleen kasvissyöjän: "Sillä vuoret kantavat sille ruohoa, ja kaikki pedot leikitsevät siellä." (Vuoden 1861 käännöstä.) Metsän eläimet saattoivat leikkiä behemotin ympärillä. (Entäpä sen päällä?) Kasvissyöjää ei ehkä tarvinnut pelätä. Toki tämän tyyppisiä dinosauruksia kutsutaan salonkikelpoisessa paleontologiassakin kasvissyöjiksi.

    Joillakin hirmuliskoilla oli paleontologien mukaan häntä, jonka ne kykenivät läväyttämään suoraksi, käyttäen elintä eräänlaisena lyömäaseena. "Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun... Sen luoja ojentaa sille miekan", kertoo Jobin kirja behemotin valtavasta hännästä (Job 40:14). Vuoden 1861 kirkkoraamattu viittaa seetrin tyveen. Puun paksuus laskee jyrkimmin juuri tyvessä. Kunkin lajin sisällä tyvi on suhteessa sitä suurempi, mitä pitempi puu on. Tietyllä tapaa kuluneiden hännän nikamien ja tietokonesimulaation pohjalta on esitetty mitä erikoisin väite suurten kasvinsyöjädinosaurusten häntään liittyen: urokset ovat saattaneet läimäytellä pyrstöään kuin karjapaimen ruoskaansa, tai halkoa sillä todellakin ilmaa miekkailijan tapaan. Pitkällä hännällä heilahdusliike kiihtyy tyvestä kapenevaan pyrstöön päin ja on saattanut ylittää lopulta hännän päässä äänennopeuden! (Ollessani kerran soutelemassa Sysmän Liikolanlahdella, havaitsin varsin empiirisesti, miten ylitse lentäneen hävittäjän jäljiltä äänivallin ylittyessä syntyy mahtava paukahdus.)

    Kasvissyöjädinosaurusten häntä oli 10-15 metriä pitkä ja 1-2 tonnin painoinen. Äänennopeus on periaatteessa saavutettavissa tehokkain mekaanisin keinoin. Suuremmassa ilmanpaineessa ääni tosin olisi kulkenut hieman nopeammin, joten ilmanvastuksen ohella äänivalli olisi ilmeisesti ollut korkeampi ylitettävä.

    "Sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa". Jura- ja liitukaudella mylvi triaskauden Thecodontioiden (valtiasliskojen) jälkeen kaksi dinosauruslahkoa: Saurischia ja Ornithischia. Näiden väliin piirsi terävän rajan saurischian matelijanomainen lantio. Ornithischia-lahkoon kuuluvien dinosaurusten lantio oli lintumainen ja niillä oli lisäksi jonkinlainen hampaiden takainen luu [3]. Tunnetuin esimerkki linnunlantioisista liskoista lienee Tyrannosaurus Rex. Lantionseutu, tyvestä paksu häntä sekä ontot luut olisivat yhteisiä piirteitä tämän dinosauruksista kuuluisimman ja behemotin välillä. Kokonaiskuvan puolesta veikkaisin itse kuitenkin Saurischiaa ja suuria kasvinsyöjäliskoja. Tälle symbolille.

    Mainittakoon muista kansoista sen verran, että egyptiläiset tunsivat behemotin nimellä p’ih.mw [4]. Egyptiläinen, jos kuka, olisi erottanut virtahevon muista eläimistä. Kun virtahepo viipyy tavallista kauemmin rannalla, sen ihohuokoset erittävät öljymäistä ainetta joka estää eläimen nahkaa kuivumasta liiaksi. Aine on purppuranväristä, jonka vuoksi on aikoinaan luultu, että virtahepo hikoilee verta. Esimerkiksi viittaus tähän erityiseen piirteeseen puuttuu tyystin behemotin kohdalla.

    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm

    Äänestä

  • Ant1Ev0 kirjoitti:

    Pyydän heti kättelyssä anteeksi etten jaksanut lukea hirvittävän pitkää vastaustasi kovinkaan tarkasti jonka minulle kuitenkin esitit. Luin kyllä suurimman osan, mutta en viitsi oikein lukea pastetuksia vaan henkilön itsensä sanaa jonka kanssa juttelen.

    Otan takaisin sanani että A.I.G. olisi puhunut Behemothista virtahepona, mutta aika pitkälti tuo tulkinta jakaa uskovaisia kahtia.

    Minusta tuo jako menee näin:

    "Behemoth oli sukupuuttoon kuollut eläin!" -Kreationistit.

    "Behemoth oli todennäköisesti virtahepo jonka heprealaiset tapasivat suurten ennakkoluulojen vallassa"

    -Teistiset evolutionistit (suurin osa uskovaisista).

    Näkemyksiä on puolesta ja vastaan. Minustakin tuo Behemoth, suuri ja valtava olento joka elää rämeisillä alueilla vesistöissä ja syö ruohoa kuulostaa aika pahasti virtahevolta, eikä miltäkään sukupuuttoon kuolleelta liskolta. Kreationistien on kuitenkin otettava jostakin todisteensa tueksi sille väitteelle että dinosaurukset olisivat eläneet samaan aikaan ihmisten kanssa. Tämä Behemoth on silti melkoisen kaukana mistään dinosauruksesta, ja olenkin varma että kaikki tulkinnat tuosta otuksesta sukupuuttoon kuolleena eläimenä ovat väkisin väännettyjä. Jos Raamatusta löytyisi oikeasti joitakin esimerkkejä dinosauruksista jätettäisiin tämä Behemoth varmasti unholaan. Tiedä sitten.

    Tässä samaisessa viestiketjussa annettiin myös linkkejä vastapuolelta, eli tulkintoja siitä miksi Behemoth ei voisi olla dinosaurus. Tasaiselta tuntuu kuitenkin näyttävän.

    Otetaanpa sitten lisää kapuloita kreationistien rattaisiin, Ant1Ev0 voi antaa jopa anteeksi vastakysymyshyökkäykseni ja tyydyttää minua tyhjentävillä vastauksilla (huomaako että kaipaan vaihteeksi asiallista kreaseuraa?).

    Jos dinosaurukset todella elivät ihmisten aikoihin, ja samalla oletamme Behemothin ja Leviathanin dinosauruksiksi, miksi Raamattu ei mainitse muita lajeja? Dinosauruksia on fossiilien perusteella elänyt aikoinaan (tai aikoinamme näin tasapuolisuuden merkiksi) tuhansittain ja fossiileja löydetään edelleen. Miksi Raamattu mainitsee kasvissyöjän ja krokotiilia muistuttavan vesipedon, kun tarjolla olisi ollut oikeasti messiaanisia petoja ja suurempiakin otuksia (eihän minun tarvitse mainita T-Rexiä tai Allosaurusta?)?

    Entä jos dinosaurukset todella elivät ihmisen aikana, miksi Nooa ei ottanut niitä mukaansa Arkkiin?

    Spekulointia spekulointia, mutta tämäkin ongelma on vain hiekanjyvä kreationistien ongelmarannalta.

    Aihe on käsitelty kuiviin jo aiemmin:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=1500000000000073&posting=220000000 04141436#22000000004141436

    "Jos dinosaurukset todella elivät ihmisten aikoihin, ja samalla oletamme Behemothin ja Leviathanin dinosauruksiksi, miksi Raamattu ei mainitse muita lajeja?"

    Jos ne elivät tuhansien kilometrien päässä ihmisistä...

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    ne eivät sittenkään olleet dinosauruksia.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    "Jos dinosaurukset todella elivät ihmisten aikoihin, ja samalla oletamme Behemothin ja Leviathanin dinosauruksiksi, miksi Raamattu ei mainitse muita lajeja?"

    Jos ne elivät tuhansien kilometrien päässä ihmisistä...

    "Jos dinosaurukset todella elivät ihmisten aikoihin, ja samalla oletamme Behemothin ja Leviathanin dinosauruksiksi, miksi Raamattu ei mainitse muita lajeja?"

    "Jos ne elivät tuhansien kilometrien päässä ihmisistä..."

    Arviolta 99,99 % maapallon kaikkina aikoina eläneistä eliölajeista on kuollut sukupuuttoon. Aika tungosta ja pulaa ruoasta olisi ollut, jos ne olisivat kaikki eläneet samaan aikaan jossain vaiheessa! Kaiken lisäksi Raamattu-uskovan täytyisi olettaa leijonien ym. päivällä liikkuvien nykypetojen pystyneen kilpailemaan niiden kanssa.

    Kiinassa fossiililöydöt innoittivat muinoin tarunhohtoisiin selityksiin pahoista lohikäärmeistä. Kun ajatus jumalaisesta lohikäärmeestä oli keksitty, sitä käytettiin mm. auringonpimennyksen selittämiseen ja rohkeimmat menivät pitkän lohikäärmepuvun sisään esittämään otusta. Ihmisellä on sen verran vilkas mielikuvitus, että Behemotin keksimiseen/jutun liioitteluun ei paljoa ylimääräisiä aistiärsykkeitä tarvittu. Virtahepo tai luunkappale riittää tarinan iskijälle. Keskiaikanakin parsittiin kokoon eri liskojen nahoista mitä mielikuvituksellisimpia petoja.

    Todisteita ihmisenaikaisista dinosauruksista siis kaivattaisiin.

    Äänestä

  • ihminen uskoo ihan mitä tahansa pelastaakseen uskomuksensa. Vaikka kasveja syövään tyrannosaurukseen.

    Äänestä

  • hah hah kirjoitti:

    ihminen uskoo ihan mitä tahansa pelastaakseen uskomuksensa. Vaikka kasveja syövään tyrannosaurukseen.

    teitä...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    teitä...

    Mutta evoluutio ei olekaan uskomus.

    Äänestä

  • natch kirjoitti:

    Mutta evoluutio ei olekaan uskomus.

    olla... uskoo ken tahtoo...

    Äänestä

  • EräJorma. kirjoitti:

    olla... uskoo ken tahtoo...

    Eikös veden märkyyskin ole uskon asia?

    Minä en ainakaan usko että vesi olisi märkää. Onko jollakin muka jotain todisteita?

    Raamatussakaan ei sanota veden olevan märkää, joten se ei mitenkään voi olla märkää.

    Äänestä

  • en usko. kirjoitti:

    Eikös veden märkyyskin ole uskon asia?

    Minä en ainakaan usko että vesi olisi märkää. Onko jollakin muka jotain todisteita?

    Raamatussakaan ei sanota veden olevan märkää, joten se ei mitenkään voi olla märkää.

    siinä sinulle todisteita.

    Äänestä

  • EräJorma. kirjoitti:

    siinä sinulle todisteita.

    käsite "puuttuva rengas" tarkoittaa lajia mitä ei toistaikseksi ole löydetty, mutta minkä evoluutio ennustaa eläneen joskus.

    Melkein aina kun puhutaan "puuttuvista renkaista" on löydetty fossiili jonka olemassa olo on osattu päätellä aiemmin löydettyjen fossiilien perusteella... Tai siis eihän fossiilien olemassa oloa voi ennustaa, mutta lajin olemassa olon voi.

    Ehkäpä tiukin määritelmä mitä "puuttuvalle renkaalle" voisi määritellä on se, että "puuttuva rengas" olisi yksilö kahden sukupolven välillä, tämä taas tarkoittaisi sitä että kateissa olisi miljardeja renkaita, ja suurinta osaa ei edes teoriassa voitaisikaan löytää fossiloitumisen harvinaisuuden vuoksi.

    Puuttuvien renkaiden löytyminen ei toki ole ainoa todiste, myös etenkin hyöty- ja lemmikkieläinten jalostaminen on hyvä todiste evoluutio-mallin toimivuudesta. Jopa sairaaloista löytyy todisteita, nimittäin antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, ne ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi.

    Koska evoluutiomallin tueksi voidaan esittää paljonkin todisteita ei sitä voida pitää pelkkänä uskomuksena. Evoluution todistusta voidaan ehkä pitää hatarana, mutta koska todisteita kuitenkin on, niin pelkästä uskomuksesta ei ole kyse.

    Äänestä

Mihin eläimiin nämä paikat viittaavat?
- Behemot
- siivekäs lisko/lentävä käärme
- Rahab (uuden käännöksen alaviite: Rahab oli meren alkuhirviö)

Jesaja 30:6-7:
(Uusi käännös)
Halki vaivan ja ahdistuksen maan,
naarasleijonan ja murisevan jalopeuran maan,
halki hietakyyn ja siivekkään liskon maan
he kuljettavat rikkauksiaan aasien selässä
ja aarteitaan kamelien kyttyröillä
tuolle kansalle, josta ei hyötyä ole.
7. Egypti ei ole yhtään mitään, sen apu on turhaa. Siksi olen antanut sille nimeksi "Mahtinsa menettänyt Rahab*".

(Vanha käännös)
6. Ennustus Eteläisen maan Behemotia vastaan. Halki ahdingon ja ahdistuksen maan, halki naarasleijonan ja jalopeuran maan, kyykäärmeen ja lentävän käärmeen maan he kuljettavat aasinvarsojen selässä rikkautensa ja kamelien kyttyrällä aarteensa kansan tykö, josta ei hyötyä ole.
7. Egyptin apu on turha ja tyhjä; sentähden minä annan sille nimen: "Rahab, joka ei pääse paikaltansa".

Äänestä
  • Toinen maininta lentävästä liskosta:

    Jesaja 14:29:
    (1938) Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.

    (1992)
    29 -- Älä iloitse, sinä Filistean maa, vaikka kurittajasi ruoska on katkennut! Sillä käärmeen suvusta versoo myrkyllinen kyy, ja sen hedelmänä syntyy siivekäs lisko.

    Äänestä

  • Rahab/syvyyden hirviö/lohikäärme
    mainitaan muinaisten päivien ja ammoisten sukupolvien ("ihmis" sukupolvi?) yhteydessä:

    Jesaja 51:9
    Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?

    Jesaja 51:9 Herää, Herran käsivarsi!
    Herää ja näytä voimasi!
    Nouse niin kuin muinaisina päivinä,
    menneitten sukupolvien aikana.
    Sinähän iskit hengiltä Rahabin,
    lävistit syvyyden hirviön.

    Äänestä

  • Jesaja14 kirjoitti:

    Toinen maininta lentävästä liskosta:

    Jesaja 14:29:
    (1938) Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.

    (1992)
    29 -- Älä iloitse, sinä Filistean maa, vaikka kurittajasi ruoska on katkennut! Sillä käärmeen suvusta versoo myrkyllinen kyy, ja sen hedelmänä syntyy siivekäs lisko.

    Kas kun kukaan ei ole koskaan löytänyt todisteita siivekkään käärmeen tai siivekkään liskon olemassaolosta. Pterosaurus olisi sen aikaisen ihmisen silmään näyttänyt linnulta tai linnun ja lepakon sekamuodolta (tosin lepakkoakin Raamattu kai tituleeraa linnuksi). Raamatun aikoihin uskottiin lisäksi myös mm. lentäviin hevosiin, siivekkäisiin leijoniin, siivekkäisiin härkiin joilla on ihmisen pää... jatkanko vielä, vai riittäkö noissa jo selitettävää?

    Äänestä

  • olisi kirjoitti:

    Raamatusta...
    Missä Raamatussa mainitaan:
    - Lentävä hevonen
    - Siivekäs leijona
    - Siivekäs härkä
    ????????????????????????????????????????????????????

    Äänestä

  • Raamatunpaikkaa kirjoitti:

    Rahab/syvyyden hirviö/lohikäärme
    mainitaan muinaisten päivien ja ammoisten sukupolvien ("ihmis" sukupolvi?) yhteydessä:

    Jesaja 51:9
    Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?

    Jesaja 51:9 Herää, Herran käsivarsi!
    Herää ja näytä voimasi!
    Nouse niin kuin muinaisina päivinä,
    menneitten sukupolvien aikana.
    Sinähän iskit hengiltä Rahabin,
    lävistit syvyyden hirviön.

    Ikäänkuin nuo poikkeaisivat jotenkin muiden kansojen hirviömyyteistä. Tuossa ei ole minkäänlaista kuvausta siitä mikä "Rahab" on. Ties vaikka olisi jättiläistursas.

    Raamatussa muuten mainitaan sellaisiakin olentoja, joista fundikset ja muut kreationistit eivät tykkää puhua, kuten tulisista käärmeistä, yksisarvisista ja jopa peikoista... suomalaiset kääntäjät ovat kai poistaneet sieltä myös esiintyvän basiliskin. Ja mikäs dinosaurus tämä onkaan:

    "Kun se aivastaa, näkyy leimahdus.
    Sen silmät hehkuvat kuin aamuruskon säteet. Sen kidasta lyövät lieskat, tulikipunat sinkoilevat ilmaan. Savu suitsuaa sen sieraimista niin kuin tulella kiehuvan padan alta, kun tulta lietsotaan. Sen henkäys sytyttää hiilloksen liekkeihin, tulenlieska iskee sen suusta."

    Kuvaus on tietenkin Jobin kirjasta, ja kertoo leviathanista, joka on tultasyöksevä panssaroitu vesihirviö. Sellaisiahan ne dinosaurukset olivat, eikösjuu?

    Äänestä

  • ei löydy kirjoitti:

    Raamatusta...
    Missä Raamatussa mainitaan:
    - Lentävä hevonen
    - Siivekäs leijona
    - Siivekäs härkä
    ????????????????????????????????????????????????????

    En sanonut että ne olisi erityisesti mainittu Raamatussa, tosin ainakin Raamattu mainitsee siivekkäät ihmisen, härän, kotkan ja leijonan yhdistelmät. Löydät ne kyllä jos etsit. Vinkkinä annettakoon että Baabelin vankeudessa juutalaiset näkivät useasti kuvia Siivekkäistä häristä joilla oli ihmisen pää, sekä muista siivekkäistä eläimistä. Egyptissä taas suosittu aihe taiteessa oli käärmeen ja linnun yhdistelmä: käärme jolle on kuvattu linnun siivet. Babylonian porteissa on myös lohikäärmeiksi kutsuttuja yhdistelmäeläimiä joilla on sarvekkaan käärmeen pää ja kaula, kotkan ja leijojan jalat ja leijonan vartalo. Samalta ajalta tunnetaan yhdistelmä leijonan takavartalo, kotkan siivet, etujalat ja pää. Raksuttaako?

    Eikö sinusta tunnu lainkaan omituiselta, että Raamatun tekstien synnyn aikoihin eri kulttuurien taide oli täynnään erilaisia ihmeellisiä realististen eläinten yhdistelmiä mutta EI AINUTTAKAAN TUNNISTETTAVAA DINOSAURUSLAJIA. Näiden yhdistelmäeläinten kuvauksia löytyy myös Raamatusta, siivekkäät käärmeet mainitsit sinä itse, ja mielenkiintoisempiakin sekamuotoja löytyy. Oletko muuten tietoinen, että Raamattu puhuu jättiläisistä? Muinoin uskottiin, että mammuttien luut ovat jättiläisten luurankoja. Mutta eiväthän juutalaiset menneet halpaan, eiväthän?

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    Raamatussa puhutaan monipäisistä hirviöistä ja muista mielikuvituksellisista eläimistä ainostaan vertaskuvissa - jotka kuvaavat jotain valtakuntaa, saatanaa, yms. yms.

    Esim:

    Ilmestyskirja:
    12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

    Ja sitten on erikseen viittaukset oikeisiin eläimiin jotka Jumala on luonut. Oletko tyhmä vai muuten vaan haluat näyttää tyhmältä, jos et huomaa mikä on vertauskuva ja milloin puhutaan oikeasta eläimestä...???

    Ja minkäköhän kokoinen ihminen pitää olla, että se luokitellaan jättiläiseksi... Goljat oli noin 3m pituinen. Olikohan se mammutin luuranko - epäilen, että se oli yksi esim. jättiläisestä. Mutta et tietenkään usko, että Goljattia oli olemassakaan.

    Älykkyysosamääräni ei nimittäin ole korkein ihmisillä koskaan mitattu, enkä ylioppilaskirjotuksissakaan saanut Suomen parasta tulosta. Puhumattakaan siitä että tuhlaan aikaani täällä. Vielä olisi varaa olla paljon fiksumpi.

    Sanovatko muuten sanat "cherubim" ja "seraphim" sinulle mitään? Ihmettelen jos eivät sano, ellei maailmasi todella rajoitu Raamatun sisältöön. Tai ei, kyllä sinun pitäisi tuntea ainakin Hesekielin kirjan sisältö.

    Olen suorastaan yllättynyt, että ymmärrät sentään ilmestyskirjan moninaiset hirviöt vertauskuviksi, ottaen huomioon, että Vanhan testamentin sisältö on sinulle liian kova pala murrettavaksi. Luulisi että ihminen joka ei ymmärrä Jesajan tekstin vertauskuvallisuutta kuvittelisi että Jeesuksen kyykäärmeen sikiöiksi haukkumat olivat oikeasti siinneet käärmeistä!

    Mistäs minä tiedän millaisia eläimiä sinä kuvittelet Jumalan luoneen. Maata syöviä käärmeitä, puhuvia aaseja ja vuorenpeikkoja kenties? ;D

    Miten Goljat voisi olla Raamatun mainitsemista nephilim-jättiläisistä, kun ne kaikki kuolivat vedenpaisumuksessa? Järki hoi!

    Et muuten kommentoinut vieläkään sitä ongelmaa, että yksikään muinaisihminen ei ole tehnyt ainuttakaan todellista dinosauruslajia muistuttavaa maalausta, veistosta, korkokuvaa tai muuta kuvajaista. Tämän luulisi olevan sinustakin pikkuinen ristiriita, jos kaikkien muiden eläinten kuvaaminen on osattu realistisesti.

    Äänestä

dinosaurukset kuolivat lähes sukupuuttoon vedenpaisumuksessa n4500 ekr. pieni osa kuitenkin säilyi hengissä ja ne olivat hyvin harvinaisia. Suurin osa tuskin kanaa kookkaampia.

dinojen aikakausi ulottuu jopa 1500 luvulle, minä aikana ne tapettiin sukupuuttoon. on olemassa 1500-luvulta peräisin olevia maalauksia lohikäärmeistä, jotka muistuttavat täysin tietokirjojen muinaisliskoja. Sen lisäksi on olemassa tapaus jossa argeologit havaitsivat sahatessaan dinon luita timanttisahalla palavan luun hajun. Miten tämä voisi olla mahdollista fossiilista?

Tästä aiheesta on olemassa tiedepohjaista materiaalia kun vain kävelette kirjastoon.

Äänestä
  • "dinojen aikakausi ulottuu jopa 1500 luvulle, minä aikana ne tapettiin sukupuuttoon. on olemassa 1500-luvulta peräisin olevia maalauksia lohikäärmeistä, jotka muistuttavat täysin tietokirjojen muinaisliskoja."

    Mainitse yksikin tällainen maalaus. NIITÄ EI NIMITTÄIN OLE.

    "Sen lisäksi on olemassa tapaus jossa argeologit havaitsivat sahatessaan dinon luita timanttisahalla palavan luun hajun. Miten tämä voisi olla mahdollista fossiilista?"

    Siten, että sinä et ymmärrä fossiloitumisprosessista mitään. Kaikki fossiilit eivät ole suinkaan muilla mineraaleilla korvaantunutta luuta, vaan hyvissä olosuhteissa luu säilyy kiven sisällä. Siis luun omat mineraalit säilyvät, pehmytosat hajoavat ja yleensä korvaantuvat jollain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pröött kirjoitti:

Jos kerran kaikki elämä maapallolla on luotu yhtä aikaa,
niin miksi meillä ei ole perimätietoa dinosauruksista?
Luulisi, että jos olemme elelleet yhdessä hirmuliskojen kanssa,
olisi maailma pullollaan kertomuksia tyyliin "isoisä tappeli
tyrannosaurus rexiä vastaan" Älkääkä väittäkö, että ne kertomukset ovat
ovat jotenkin päässeet unohtumaan! (Ja minuun ei sitten uppoa mitkään legendat
meri- yms hirviöistä, sillä "havaintoja" niistä on yleensä suppealta alueelta.)
Millaiseksi uskot jumalan ihmisen luoneen? Siis mille kehitysasteelle?
Kivikaudelle? Sille asteelle millä juutalaiset olivat kun raamattu kirjoitettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu