kuulutus kaupassa

Olin töissä kaupan kassalla ja tehtäviini kuului sulkemisajan lähestyessä kuuluttaa kassalla olevasta kovaäänisestä nämä perinteiset suljemme 5 minuutin kuluttua olkaa hyvä ja siirtykää kassalle-löpinät. Aluksi jännitin tätä toimenpidettä aika tavalla ja minulla on muutenkin tapanana seota sanoissani jos joudun julkisesti puhumaan. No..ensimmäisellä kerralla kovaääinisistä sitten kaikui " arvoisat aistikkaat" Menin jo tästä niin totaalisen sekaisin että jatko kuului "sulkeudumme pian. Tulkaa viidessä minuutissa. Siis..kassan kautta ulos (epämääräistä muminaa). Jouduin sitten vielä istumaan siinä kassalla punaisena kuin tomaatti ja palvelemaan virnuilevia asiakkaita. Pomo sanoi vain että voisin vastaisuudessa käyttää ihan kaupan "standardi" kuulutusta.
32858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuollaiset ovat arkipäivää näyttelijöille. Mutta juttusi oli sen verran mukava, että siitä saisi sketsin vaikkapa Vintiöihin.

Äänestä

Tuollaiset ovat arkipäivää näyttelijöille. Mutta juttusi oli sen verran mukava, että siitä saisi sketsin vaikkapa Vintiöihin.

Äänestä

Ei siis se että noin käy jollekin, mut oli tosi hupaisa moka! Itsekin oon asiakaspalvelussa joten tulee niitä sammakoita päästeltyä suusta välillä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kassaneiti kirjoitti:

Olin töissä kaupan kassalla ja tehtäviini kuului sulkemisajan lähestyessä kuuluttaa kassalla olevasta kovaäänisestä nämä perinteiset suljemme 5 minuutin kuluttua olkaa hyvä ja siirtykää kassalle-löpinät. Aluksi jännitin tätä toimenpidettä aika tavalla ja minulla on muutenkin tapanana seota sanoissani jos joudun julkisesti puhumaan. No..ensimmäisellä kerralla kovaääinisistä sitten kaikui " arvoisat aistikkaat" Menin jo tästä niin totaalisen sekaisin että jatko kuului "sulkeudumme pian. Tulkaa viidessä minuutissa. Siis..kassan kautta ulos (epämääräistä muminaa). Jouduin sitten vielä istumaan siinä kassalla punaisena kuin tomaatti ja palvelemaan virnuilevia asiakkaita. Pomo sanoi vain että voisin vastaisuudessa käyttää ihan kaupan "standardi" kuulutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu