Olen ollut viikon ulkomaanmatkalla ja luostaripyhiinvaelluksella. Poissaoloni aikana keskustelupalstalle on kirjoitettu karkean arvioni mukaan noin 200 kommenttia, joista vähäinen osa valitettavasti oli tavalla tai toisella asiattomia tai henkilökohtaisuuksiin meneviä (myös useiden kirjoittajien mielestä). Miten sanotaankaan: "Kun kissa on poissa niin hiiret hyppivät pöydällä". Hämmästelen jatkuvasti ihmisten loputonta vapaa-ajan määrää.
Kaikkien kommenttien lukemiseen menisi aikaa noin päivän verran. En edes uneksi mahdollisuudesta vastata omalta osaltani niihin kirjoituksiin, jotka herättävät henkilökohtaista mielenkiintoani.
900 vuotta vanhan luostarikirkon vieressä oli toiletti, jossa tulin pistäytyneeksi. Toiletin vartijan kopissa oli kaksi pientä kissanpentua. Ihmettelin, miksi ne siellä olivat. En ihmettele enää : )
Hoitakaapa kasvimaata, sekä konkreettisesti että symbolisesti. Jos rikkaruohot eivät versoa, maa tuottaa hyvän sadon syksyllä. Kirkossakin on tapana siunata maan hedelmät.
Johannes
Kaikkien kommenttien lukemiseen menisi aikaa noin päivän verran. En edes uneksi mahdollisuudesta vastata omalta osaltani niihin kirjoituksiin, jotka herättävät henkilökohtaista mielenkiintoani.
900 vuotta vanhan luostarikirkon vieressä oli toiletti, jossa tulin pistäytyneeksi. Toiletin vartijan kopissa oli kaksi pientä kissanpentua. Ihmettelin, miksi ne siellä olivat. En ihmettele enää : )
Hoitakaapa kasvimaata, sekä konkreettisesti että symbolisesti. Jos rikkaruohot eivät versoa, maa tuottaa hyvän sadon syksyllä. Kirkossakin on tapana siunata maan hedelmät.
Johannes
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erikoinen ilmiö näissä kiusallisissa ja henkilökohtaisuuksiin menevissä viesteissä oli.
Niiden määrä jäi sittenkin vähäiseksi ja yllättävä vapaus johti siihen, ettei niitä tullut
kovin paljoa lisää. Kokonaisuus oli ylilyöntejä
parempaa.
kun poistit itseänikin kaduttaneen, oman aloiteketjuni, se toinen ketju olisi voinut kyllä jäädäkin, oli se sen verran koskettavaa totuudenmukaista asiaa. No mainittiinhan siinä tosin eräs henkilökin nimeltä, joten sen kohdan olisi tietysti voinut poistaa. Etten itsestäni tee täyttä typerystä, joksi minut on tietenkin jo leimattu (ei haittaa) ja totuudessa pysyäkseni, esitän vielä kolmannen vaihtoehdon esillä olleseen aforismiin: "Pitää ajatella, mitä sanoo, ettei sano sitä, mitä ei enää aikoihin ole ajatellut"........Lopullisesti LOPPU!.
On kuitenkin hyvä, että itse huomasit menneesi liian pitkälle. Niin kuin apostoli Jaakob sanoo: "Se, joka ei puheissaan erehdy, on täydellinen mies." Jokainen meistä täällä palstalla töppöilee aina välillä.
"Se, joka ei puheissaan erehdy, on täydellinen mies."
Myös se, joka ei kielletyissä teoisaan, mielihaluisaan, negatiivisissa taipumuksissaan erehdy, on täydellinen mies (myös nainen). Me kuolevaiset valitettavasti emme ole sitä.
Kreikan kielen sana hamartia (=synti) tarkoittaakin harhaan osumista. Itselläni on syntinä tämä keskustelupalstariippuvaisuus. Mutta nyt nukkumaan on jo huominen. Hyvää yötä!
ensin jäin koukkuun kommunistien sivuille, sitten järjestyksessä; ateistit,mormonit,jehovalaiset,helluntailaiset ja nyt tänne. Joka paikassa mokasin, lienenkö missään saanut aikaiseksi toivomaani avointa keskustelua. Nöyrin rukoukseni: "Herra vapahda minut netti riippuvaisuudesta".
toistaiseksi olen saaanut nukkua yöni rauhassa.
ihmisiä, kirjoitti jo John Steinbeck...
Ymmärrän hyvin, että näet itsesi uskonnon ja kirkon puolustajana ja pidät mielestäsi pahat voimat poissa täältä. Toisaalta poissaoloasi en edes huomannut, jote onko vapaa keskustelu edes vaarallista?
Khm.
Vissi ero onkin siinä, että sinä lienet seurannut tätä palstaa vain ajoittain.
Minä olen seurannut sitä lähes päivittäin noin vuoden ajan. Ja puolustan ensisijaisesti hyvää ja rakentavaa keskustelukulttuuria. Sen puuttumista eivät todellakaan kaikki huomaa, minkä olen kuluneen vuoden aikana nähnyt aivan liian usein. Ja sähköpostiini saamistani valituksista päätellen en ole yksin tämän ajatukseni kanssa.
Ei ole vaarallista, jos palstalaiset muistavat vastuunsa. Mutta kun palsta on vapaa, eikä siis vaadi rekiteröitymistä, niin aina voi ilmestyä häirikkökirjoituksiakin. Ne on parempi poistaa kuin jättää palstaamme pilaamaan.